Tom Lamminsivun vuokraisännästä rikosilmoitus

Raju syyttäjä..

"Isännöitsijä kuitenkin ilmoitti Lamminsivulle, että kaikki omaisuus passia lukuunottamatta on kaatopaikalla.

Tuoreimmassa, Facebookin tukiryhmään laittamassaan tiedotteessa isännöitsijä muuttikin kertomustaan ja sanoo ainakin osan omaisuudesta olevan hyvässä tallessa."
(Iltalehti 1.7.2010)

Tom Lamminsivun vuokraisäntää on syytä epäillä törkeästä petoksesta, koska hän väärällä ilmoituksella yritti saada Tom Lamminsivun olemaan vaatimatta omaisuuttaan itselleen.

RIKOSLAKI 36 LUKU 1§

"Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Huomatkaa kohta "...saa toisen jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle..."

Törkeän petoksen tunnusmerkit täyttyvät, jos vuokraisännän katsotaan käyttäneen hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta:


"Jos petoksessa

1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,

2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,

3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai

4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa

ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Yritys on rangaistava."

Tom Lamminsivun vuokraisäntää on myös rangaistava, vaikka petosta ei olisi tapahtunut, mutta törkeän petoksen yritys voidaan näyttää toteen.

Iltalehden mukaan asia on menossa poliisille. Toivottavasti tulee tuomio.

3

843

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tällänen isännöitsijä pitää saada maksamaan korvauksia ja sen jälkeen turpaan ja lujaa.

    • nöpönassu

      Rikoslaki on lähteenä luotettava ja siihen on myös järkevä viitata. Samaa en tosin sanoisi Iltalehdestä. Iltapäivälehtien tarkoitus on myynnin kasvattaminen sensaatioimaisilla kirjoituksilla toisin kuin rikoslain.

    • dFKLÖSAFDSGF

      kuka ihme se Tom Lamminsivu on? Joku julkkis vai? Suomen turhin julkkis?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      98
      740
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe