kellohunajakukka, on tämän kesän uusi ihana tuttavuuteni. Laitoin noin kuukausi sitten sen siemeniä krassieni ja hajuherneitteni seuraksi reunuskukaksi. Se onkin aivan ihastuttava, kukkii nyt, on noin 20-30 senttimetriä korkea, aika hentovartinen.
Se on käsittämättömän erikoisen sininen, ihastuin siihen heti...indigonsiniseksi sen oivalsin. Niin syvänsininen kuin voi olla, musteensininen, vivahdus purppuraa. Kukka on parisen senttimetriä läpimitaltaan.
Ristin sen intuitio-ihmisen Indigoksi, koska sen väri on intuition väri = intuitio tarkoittaa energiaa ennen ajatusta, toimintaa ennen ajatuksen muodostumista. Tunsin heti eilen ensimmäisen kukan auettua sen omaksi kukakseni. Miten voikaan rakastua johonkin kukkaan...nyt huomaatte, miten keskikesä on höperryttänyt minut täysin!
Mikä on mielikukkanne, mielikukkianne, kai kaikilla mahdollisuus kesällä kukkia kasvattaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Ei minullakaan suuren suuri ole tämä alakerran pläntti, mutta kukkia on täynnä.
Se on käsittämättömän erikoisen sininen, ihastuin siihen heti...indigonsiniseksi sen oivalsin. Niin syvänsininen kuin voi olla, musteensininen, vivahdus purppuraa. Kukka on parisen senttimetriä läpimitaltaan.
Ristin sen intuitio-ihmisen Indigoksi, koska sen väri on intuition väri = intuitio tarkoittaa energiaa ennen ajatusta, toimintaa ennen ajatuksen muodostumista. Tunsin heti eilen ensimmäisen kukan auettua sen omaksi kukakseni. Miten voikaan rakastua johonkin kukkaan...nyt huomaatte, miten keskikesä on höperryttänyt minut täysin!
Mikä on mielikukkanne, mielikukkianne, kai kaikilla mahdollisuus kesällä kukkia kasvattaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Ei minullakaan suuren suuri ole tämä alakerran pläntti, mutta kukkia on täynnä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jasmiini sen kukkiessa uskomattomilla ryppäillä, tuoksun ollessa vienon hurmaava:) Voin kuvitella miten kaunis ontuo kuvailemasi tummansininen kukintareunus, krassien oranssin ja keltaisten väriloiston kanssa. Kivasti kuvailit intuitiota, vaisto tai kuudes aistiko se olisi?--- Ohikulkijatkin saavat silmäniloa kauniista asetelmastasi:D
Miks'ei voi ihastua kukkaan jo sen väriinkin Hyvin tumma lilansininen on syventymisen ja hartaudenkin väri,itsellenikin värit vaikuttavat hyvinkin vahvasti.
Vaatimaton köynnösruusukin on avannut muutaman hennon rosanvärisen kukkansa joita ihailin, yksinkertaiset terälehdet niin ohuina ja kuultavina.... vaalean rusottavina.
erikoisesti ovat mieluisimpia. Voi niitä ennenvanhaisia kukkaniittyjä, sellaiselle haluaisin nyt, mutta mahdottoman kauaksi saisin mennä sellaista etsimään. Ruiskaunokit, kissankäpälät...mihin ovat hävinneet.
Nyt kun minulla ei ole enää autoa enkä aio hankkiakaan, ajattelin vuokrata päiväksi auton ja hurvitella Tuonne Teiskoon päin, siellä on oikeaa luontoa.
Mites Marlene Dietrich lauloikaan...Wo sind bie Blumen gegangen...no, ei tietenkään ihan noin, minne kukat ovat menneet, mutten nyt muista niitä sanoja.
Niin, intuitio kuudes aisti, ja kun uskoo siihen, sitä voi kehittääkin...uskomattoman oikeaan se johdattaa monta kertaa.
Sag mir wo die Blumen sind.....
määrätty herkkyysaste uskoisin, sitä virittyy kuuntelemaan, se onkin ihanaa:D
Näin kesällä jotenkin kaikki aistit on niin avoinna ja vastaanottavina.
Hei kuule Sus. Oon kerran tuonut metsästä sammalta kivien väliin ja siinä tuli mukana Vanamonkukkaa,
Se oli kivimuuri kukkapenkin tukena jossa rakosista pääsi juurtumaan. Oli se sitten kaunis kun vihreää sammalta vasten vaaleanpunaiset Vanamot nousi. Kuivakukkakimpuista voi kanssa seuraavana vuonna hieroa kaikki siemenet siihenkohtaan missä haluaa luonnonkukkia, vaikka saa kai niien siemeniäkin ostaa.
Pullantuoksu leviää minullakin, kun jäi pitkosta niin paljon vieraiden jälkeen, niin säilyy.
Niitä Jopelin ruistikkuja tartteekin laittaa kuivamaan mökillä ne on sitten hyviä keiton kanssa ja napostellakin.
Olen kuullut että kissankäpälä häviää lannoitusten ja saasteen takia, maanpienhiekkaisilla penkereillä niitä kasvoi, pieni hopeanvärinen lehtiruusuke maassa ja siitä kukkavana.
Ruiskukkakin aivan sama juttu, luomupelloilla niitä vielä on vaan ei kemiallista lannoitetta käyttävillä vainioilla enää kasva.
Mesimarjakin vähentynyt kovasti juuri noiden lannoitteiden takia, nekin kun kasvaa niityn ojanpenkoilla.
Miten kaunis, ihana aamu, laulaa Ray Charles, se sokea tumma laulaja.
Jäkälähän on myös kaunista, muistaakseni suojeltua, mutta otin aina syksyisin ennen vanhaan sitä mukaani sieltä erämaamökiltämme syksyisin. Silloin meillä oli vielä omakotitalo, laitoin ikkunoitten väliin ja kuistille sitä kosteuden kerääjäksi, puolukanvarpuja sekaan. Siihen aikaan tein myös joulukukkakorit itse, ai-ai, miten upeita....niihin otin myös jäkälää, sammalta ja varpuja talteen ennen lumen tuloa.
Siiryn korppuihin....tein synttäripullakranssistani, niin arvokkaan hyvää pullaa olikin, voista ja punasesta maidosta tein, niin varmaan puol päivää olivat korput uunissa hyvin miedolla lämmöllä.
Kylläpä ajatus juoksee näin aamuisin...illalla on ihan tööt.
eivät kemialliset lannoitteet niitä hävitä, vaan rikkaruohomyrkytys suurilla koneilla tehoviljelytiloilla, joissa aine pääsee leviämään pientareillekin. Vaan kyllä niitä löytyy Sipoossa ainakin, traktori ja hevostien varrella, peltojen välissä juuri hiekkamaastossa:D On ne somia juuri niinkuin kuvasit kissankäpälät, hopeanharmaat ruusukkeet kukan ollessa ihan kuin pehmonen kissan tassun pohja:DDD Niissä on jännä tuoksukin, yrttimäinen.
Kuivien maiden söpöliini.
Kauran seassa kasvavaa ruiskukkaa on tullut mukaan tauluihinikin, ne on hyvin eroittuvia,loistavan sinisyytensä vuoksi, utuisen kaurapellon vaaleassa vehreydessä.
Tuosta pehmoisesta kissakäpälästä juolahti mieleen Alppitähti, jonka tunnetumpi nimi on Edelweiss. Itävallassa eräällä hautausmaalla näin sellaisia kukkamättäitä haudoilla ensi kerran. Löytyyköhän kasvi meikäläisten kotipuutarhureiden pihamailta?
Edelweissin sulosävelet sopivat hyvin tähän auvoiseen lauantaiaamuun.
http://www.youtube.com/watch?v=dEtb06tv9CE&feature=related
haluaisin ohjata Sinut Susmorsian.Minulla vain parin hehtaarin alue,mutta kaikkea löytyy Taraxakumit niitti kyllä naapuri ketoon,mutta Geum rivale,joka aikonaan oli niittykellukka,kun kasveja keräsin,onkin muuttunut ojakellukaksi,minua se ei haittaa ihanaa olla kuitenkin osa tatä luomakuntaa.
Lokkeja ja sitä rengastettua selkälokkia joka homenna täyttää 12vuotta hellin muikuilla.
Jo vain tästä synttäri huumasta,olet kaiketi Susmorsiankin ottanut kompassisiisi uuden määränpisteen ja seuraavia ihania seikkailuja kohti elämässä ja täyshäkä päälle amateus
tulee mieleen raiskattu lappi.Rahanahneus näkyy suomessa,ei maiseman säilytysarvot.
Kuka vastuussa,mitä jää tuleville sukupolville?
Kun ensimmäiset voikukat ilmestyvät ojien pientareille ja varpusparvi lehahtaa ohitseni, jotakin syvällistä ailahtaa sielussani. Siinä ovat lempikukkani ja -lintuni!
Mahdoton lemmikkikukkaa valita, kokonaisuuskin ratkaisee...ja tunnelma. Voikukkaniitty on niin elämääuhkuvan värikylläinen, se nostattaa alkavan kesän riemun . Kukkaniitty ja poutapilvet, metsäkukat lnnunlaulussa ja metsän tummassa vihreydessä, joka kukka aivan täydellinen ja niitä on miljoonia...Valkovuokko, metsätähti, kielo, vanamo. Vanamo se on , Linnea borealis !
jopa varisten tulo ja viivähtäminen järvenjäälle tietää sitä kauankaivattua kesää.
Jotain ihanan samankaltaista aistimme me maalaisihmiset.
Jätin sen yksöelämän kauas menneisyyteen ja remppaan tätä järvenrantatilaa,ja halaan noita rantamäntyjä ja kuusia päivittäin ja olen omasta mielestäni vahvempi ihminen amateus