Huippukuski Nikita

Hmmmm....

Nikita Fouganthine ehdonalaisesta takaisin vankeuteen

Perjantai 2.7.2010 klo 16.04

Ehdonalaisvanki Nikita Fouganthine on tuomittu kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.
Fouganthine, entiseltä nimeltään Juha Valjakkala, sai elinkautisen vankeusrangaistuksen kolmesta murhasta 1980-luvun lopulla.
Fouganthine, entiseltä nimeltään Juha Valjakkala, sai elinkautisen vankeusrangaistuksen kolmesta murhasta 1980-luvun lopulla. (KAUKO VARIS)

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet perjantaina muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, rattijuopumuksesta sekä laittomasta uhkauksesta.

- Jos tämä tuomio tulee lainvoimaiseksi, hän istuu tuomiosta useampikertaisena lainrikkojana kaksi kolmasosaa, kertoo viestintäpäällikkö Usko Määttä Rikosseuraamuslaitokselta.

Ehdonalaisessa olevan Fouganthinen ei tarvitse kärsiä rippeitä vanhasta tuomiostaan, vaikka syyttäjä sellaista käräjillä vaatikin.

Fouganthine autoili viime huhtikuussa ja marraskuussa lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Näistä ensimmäisessä käryssä Fouganthine ei noudattanut poliisin pysähtymiskehotusta ratsiassa, vaan pakeni ja törmäsi Käpylän koulun kiipeilytelineeseen.

Tammikuussa Fouganthine taas uhkaili muovikuula-aseella, josta tuli tuomio laittomasta uhkauksesta.

STT

15

1047

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • khgkgjkg

      Vastahan Nikita täällä kertoili kuinka syytteet kaatuivat. Taisi narrata:-)

      • älä, no hovioikeus ton käsittelee,siihen menee n.vuosi sitten korkein oikeus toinen vuosi ja vankiloihin on ruuhkaa että kyllä tässä joutuu vuosia odottelee,että joutuu lusiin kaikki 1 kk 20 päivää....voi weeeeee...

      • OOOO1
        nixutin65 kirjoitti:

        älä, no hovioikeus ton käsittelee,siihen menee n.vuosi sitten korkein oikeus toinen vuosi ja vankiloihin on ruuhkaa että kyllä tässä joutuu vuosia odottelee,että joutuu lusiin kaikki 1 kk 20 päivää....voi weeeeee...

        Mitähän kaikkea kerkeät tuomioosi lisätä siihen mennessä.......

      • oma nimi
        OOOO1 kirjoitti:

        Mitähän kaikkea kerkeät tuomioosi lisätä siihen mennessä.......

        On tämä hieno yhteiskunta, ei voi muuta sanoa : )

      • nipsutiini
        nixutin65 kirjoitti:

        älä, no hovioikeus ton käsittelee,siihen menee n.vuosi sitten korkein oikeus toinen vuosi ja vankiloihin on ruuhkaa että kyllä tässä joutuu vuosia odottelee,että joutuu lusiin kaikki 1 kk 20 päivää....voi weeeeee...

        No mut kyl sä johonki häkkii pääset vaikka heti (ja joutasit oikeastaa), jonku viattoman, puolustuskyvyttömän ja tuntemattoman käyt taas tappamassa, muuta ku ei mies osaa tehdä ku rikoksia.

      • höpö!
        nixutin65 kirjoitti:

        älä, no hovioikeus ton käsittelee,siihen menee n.vuosi sitten korkein oikeus toinen vuosi ja vankiloihin on ruuhkaa että kyllä tässä joutuu vuosia odottelee,että joutuu lusiin kaikki 1 kk 20 päivää....voi weeeeee...

        Tuollaisia rutiinijuttuja mihinkään hoviin vidä saati korkeimpaan oikeuteen. Valita EU-tuomioistuimeen, niin saat naurut sieltäkin.

      • valehtelee

        Osa Nikitan kirjoituksista on totta, osa tolkutonta vääristelyä. Jälkimmäinen selviää usein vasta jälkikäteen kuten mm. hänen lausuntonsa iltapäivälehdille, jonka mukaan hän aikoo tehdä seuraavat 30 vuotta pelkkää hyvää.

      • ...

        "no hovioikeus ton käsittelee"

        Entä valittaako syyttäjä? Mene yhdyskuntapalveluun Tiilikaiselle ja hoida nopeasti pois koko juttu.

      • Mickey..
        nixutin65 kirjoitti:

        älä, no hovioikeus ton käsittelee,siihen menee n.vuosi sitten korkein oikeus toinen vuosi ja vankiloihin on ruuhkaa että kyllä tässä joutuu vuosia odottelee,että joutuu lusiin kaikki 1 kk 20 päivää....voi weeeeee...

        Käyppä, Julle lukemassa tuommonen keskustelu ja anna kommentteja sinne.

        http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=3&t=310&start=405

      • höpö! kirjoitti:

        Tuollaisia rutiinijuttuja mihinkään hoviin vidä saati korkeimpaan oikeuteen. Valita EU-tuomioistuimeen, niin saat naurut sieltäkin.

        kaikki saa asiansa hovioikeuteen käsiteltäväksi, eri asia pääseekö suulliseen käsittelyyn vai ei, se on kansalaisten perusoikeus.

      • Hrustsev
        nixutin65 kirjoitti:

        kaikki saa asiansa hovioikeuteen käsiteltäväksi, eri asia pääseekö suulliseen käsittelyyn vai ei, se on kansalaisten perusoikeus.

        käyttääkin perusoikeuksiaan kaikella tarmolla. Niin kuuluukin, jos yhteiskunta kerran on niin vitun tyhmä, että tarjoaa tuommoisille maksuttomat oikeudenkäynnit ja valituskierroksen päivänselvissä asioissa. Nämä tyypit sanovat haluavansa elää yhteiskunnan ulkopuolella. Käytännössä se tarkoittaa vain kaikkien vastuiden laistamista. Yhteiskunnan tuet, asunnot ja muu apu kyllä kelpaa. Jos kaikki ryhtyisivät nikitoiksi, ei mitään yhteiskuntaa pian olisi.

      • joku sen jutun vai?
        valehtelee kirjoitti:

        Osa Nikitan kirjoituksista on totta, osa tolkutonta vääristelyä. Jälkimmäinen selviää usein vasta jälkikäteen kuten mm. hänen lausuntonsa iltapäivälehdille, jonka mukaan hän aikoo tehdä seuraavat 30 vuotta pelkkää hyvää.

        Mitä hyvää tai hyödyllistä se olento on tehnyt vapaudessa ollessaan, voisiko joku kertoa?

    • Ole aina varovainen

      Miksi suututit vaimosi saat näköjään kärsiä
      siitä ihan kunnolla. Tiedä mitä siellä vankilassa vielä tapahtuu.

      • PRISON SEX

        SEKSIÄ

    • mahtoi uhkailla?

      On tää kyllä hieno maa tää Suomi. Täytyy vissiin itekin ruveta murhailemaan viattomia vastaantulijoita, sillä kun saa julkisuutta ja valtiolta täysihoidon. Tää luuseri muuten fanittaa Tony Halmetta. Halmeen idolivaltio oli Amerikan Yhdysvallat, jossa tommoset paskat laitetaan sähkötuoliin tai kiviseen taloon 150 vuodeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1180
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1098
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      920
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      765
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      666
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      627
    Aihe