Minun 4 viikkoisen vauvan isä antoi vauvan imeä limpsaa sormestaan. Sain siitä hepulin, nappasin vauvan ja tiuskasin että hän ei saa enää pitää vauvaa sylissä. Yritin tuohtuneena kysyä miksi vauvalle pitää antaa limpsaa vaikka se on ohjeiden vastaista. Keskustelusta ei tullut mitään ja mies lähti (emme asu yhdessä).
Ei kauheesti tee mieli nähdä häntä juuri nyt mutta jos rauhallisempi aika koittaa niin mitä kaikkea voisin tuoda esille limpsan vaaroista noin pienelle? Itseäni tietenkin kiukutti se että pitää ylipäätään mitään ohjeiden vastaista mennä antamaan vauvalle. Sanoinkin että "mitä seuraavaksi?" Se on päällimmäinen huoleni. Mutta mitä konkreettista haittaa voisin hänelle selittää limpsan antamisesta? Siihen hätään keksin että vauvalle voi tulla maha kipeäksi ja ei ole kiva antaa lisäaineita. Jo synnytyssairaalassa hän yritti antaa vauvalle suklaata.
Miehellä on mt-ongelmia ja hän pistää omaan kroppaansa vaikka mitä moskaa, esim. vessan pesuainetta. Siksi en voisi koskaan antaa hänen olla kahden vauvan kanssa. Mutta tätä huolta en viitsi ääneen sanoa ettei hänelle tule siitä mitään ideoita.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos tilanne on tuo että saattaapi äijä antaa sille vessanpesuainetta niin pidä huoli ettei mies voi vaatia kahdenkeskisiä tapaamisia lapsensa kanssa. Ajoissa! Ei tuo nyt lastasi ole vielä vaarantanut jos maistoi sormesta limsaa mutta typerä on jos ei tajua ettei vauvan suuhun voi huvikseen tökkiä mitä sattuu. Se vauva mistään suklaasta nauti tai limsasta. Ihan vaan sanon että pidä huoli siitä että tommosta jonnin joutavaa hölmöilyä ei tule tapahtumaan. Ehkä tuo tilanne ois hyvä raportoida johonkin esim neuvolaan jotta JOS tulee tilanne että hän vaatii vauvan tapaamisia itselleen esim. taaperoiässä niin ei sitten tule yllärinä jos vauva on saanut jotain mitä ei pitäisi. Hänhän voi katsos saada tapaamisia joissa sinä et ole mukana jos kerran on isä eikä siinä paina se onko sulla yksinhuoltajuus vai ei. Kannatan yksinhuoltajuutta kuitenkin jos kaverilla on mt-häiriöitä eikä hänen varaansa voi laskea hoitoa ja vastuuta lapsesta ja lapsen hoidosta ollenkaan. Itse en laskisi jos kaverilla on tuommoisia taipumuksia. Ja jos äijällä on mielenkiintoa nähdä lastaan niin vain valvotusti sossun kanssa yhteistyössä. Eikä siinä vittuilla iskälle hakemalla yksinhuoltajuutta vaan ajetaan lapsen etua ja turvallisuutta. Sehän on tärkein, ei se miten toisen toimintatavat kiukuttaa. Iseillä on yleensä ihan oma tapa toimia lasten kanssa kuin äideillä, meillä iskä esim. heltyy antamaan iltapalana muroja kun äiti ei, lapsi saa jätskiä vaikka äiti ei antaisi mutta nämä on vielä ihan turvallisia vähän pöhköjä toimintatapoja toisin kuin lapsen hampaiden peseminen vessanpesuaineella?! Ihan vertailunäkökohdaksi tämä.
NO ehkäpä sinun pitää kertoa neuvolassa huolestasi jättää lasta yksin isänsä kanssa, niin sieltä osaavat sinua neuvoa. Tarvittaessa puuttuu lastensuojeluvironomaiset peliin mukaan. Nämä kaikki sinun lapsesi eduksi. Jos on todella näyttöä siitä, että hänen isänsä on mielenterveysongelmainen ja vaarana on että hän voi jopa pesuainetta syöttää vauvalle, niin kaikille on paras että isä saa tavata lastaan valvonnan alla. Mutta tuo pelkkä limsan juottaminen tuskin riittää huolenaiheeksi. Mutta jopa tuokin että suklaata syöttää synnärillä antaa aihen huoleen. ELI NEUVOLASSA OTAT ASIAN PUHEEKSI TAI SOITAT SUORAAN LASTENSUOJELUUN!!!!!!!!PIENEN VAUVAN TURVALLISUUDEN VUOKSI!
tuon miehen ongelmat suomeksi sanottuna, että hän on narkomaani? Pistelee itseensä mitä vaan mikä saattaisi nousta päähän? Minä en siinä vaiheessa antaisi olla lapsen kanssa ollenkaan! Jos taas kyse on vain siitä että miehellä jotain pientä masennusta ollut, ja antoi maistaa limua, tuskin on mitään hätää, sillä miehillä on vain tuollainen kumma taipumus, eikä lapsi siihen kuole! Minun isäni antoi minulle mm kahvia ja makkaraa 3 viikon iässä...