Olen viimeiset vuodet ollut katkeroitunut ja arka. Sen tiedän nyt, että sisimmässäni en enää haluaisi jatkaa koulun penkillä pänttäämistä, vaikka työmarkkinatilanne siihen minut pakottaakin. En tunne olevani tarpeeksi riippumaton, jotta olisin mitenkään mielissäni. Palkkatyö on tulonsiirron järjestelyissä edelleen oletus, vaikka samalla työpaikkahanoja kiristetään kohtuuttomasti. Yhtälö on täysin mahdoton minulle, jolla on jo entuudestaan katkeruutta ja epäluottamusta ihmisiä kohtaan.
Haluaisin päästä palkkatyöhön, elättää itse itseni ja säästää kohti syvimpiä unelmiani. Mutta yläasteen kiusaamisen takia en luota ihmisiin, enkä näillä tiukoilla markkinoilla siihen, että kukaan arvostaisi työpanostani rahallisesti. Ja sossut vain tuuppivat puille paljaille hakemaan töitä, joita ei voi saada!
Mitä tällaisessa tilanteessa haluaisi tai voisi tehdä? Jotta elämällä oikeasti olisi muukin tarkoitus kuin parisuhteeseen etuoikeutetun naissukupuolen maalitauluna oleminen?
Ihmisiin en ala sekaantua, vaikka syrjäytyminen pahentaakin oloani. Luottamukseni on rikottu niin monta kertaa, ettei sitä toiste avaa mikään.
Kyllä, on käyty kaikenlaisissa nuorisopsykiatrian "hoidoissa," joissa terapeutti vaihtuu kuukausittain ja hoetaan "ei oota." Ja nyt ollaan iän puolesta siirrytty saman talon aikuispuolelle. "Hoitohenkilökunta" puhuu sinällään viisaita, mutta kaikki mitä heiltä saan, on vain avutonta käsien levittelyä ilman todellista vastuuta. Tai sittenkin alimitoitettujen resurssien kanssa painimista, jonka syypää on kansan tilanteesta vieraantunut porvarieliitti korkeimman hallinnon palatsissa.
Eli oikeastaan pohjimmainen syy kaikenmaailman tukien hakemisiin on epäluottamus ja ehkä pettyminenkin. Kukaan, saati minä itse tai joku muu, ei pysty taikomaan ratkaisua näihin pulmiin. Avun hakeminen on vain virastoissa pyörimistä ja lisäkysymysten luontia.
Nyt joku anonyymi kusipää haukkuu minut pelkuriksi ja tuhoaa mielessään olemassaoloni tarkoituksen. Kiitos vain sinulle, vaikka filosofiselta kannalta olet itse sulkeutunut hatariin käsityksiisi ja haluat niillä mitätöidä kaiken mitä tähän asti olen kirjoittanut.
Ei ole mitään, mikä kieltäsi tunne-elämäni kriisin sulkevan minut pois mahdollisuuksilta, mutta ei myöskään mitään, mikä oikeuttaisi tämän perusteella jättämään minut heitteille. Mieli avoimeksi, se tekee hyvää kullekin... Vitut! Ihminen on moniongelmainen paska, joka ei halua auttaa lajitovereitaan saati avata mieltään terveemmälle ajattelulle.
Haluaisin päästä palkkatyöhön, elättää itse itseni ja säästää kohti syvimpiä unelmiani. Mutta yläasteen kiusaamisen takia en luota ihmisiin, enkä näillä tiukoilla markkinoilla siihen, että kukaan arvostaisi työpanostani rahallisesti. Ja sossut vain tuuppivat puille paljaille hakemaan töitä, joita ei voi saada!
Mitä tällaisessa tilanteessa haluaisi tai voisi tehdä? Jotta elämällä oikeasti olisi muukin tarkoitus kuin parisuhteeseen etuoikeutetun naissukupuolen maalitauluna oleminen?
Ihmisiin en ala sekaantua, vaikka syrjäytyminen pahentaakin oloani. Luottamukseni on rikottu niin monta kertaa, ettei sitä toiste avaa mikään.
Kyllä, on käyty kaikenlaisissa nuorisopsykiatrian "hoidoissa," joissa terapeutti vaihtuu kuukausittain ja hoetaan "ei oota." Ja nyt ollaan iän puolesta siirrytty saman talon aikuispuolelle. "Hoitohenkilökunta" puhuu sinällään viisaita, mutta kaikki mitä heiltä saan, on vain avutonta käsien levittelyä ilman todellista vastuuta. Tai sittenkin alimitoitettujen resurssien kanssa painimista, jonka syypää on kansan tilanteesta vieraantunut porvarieliitti korkeimman hallinnon palatsissa.
Eli oikeastaan pohjimmainen syy kaikenmaailman tukien hakemisiin on epäluottamus ja ehkä pettyminenkin. Kukaan, saati minä itse tai joku muu, ei pysty taikomaan ratkaisua näihin pulmiin. Avun hakeminen on vain virastoissa pyörimistä ja lisäkysymysten luontia.
Nyt joku anonyymi kusipää haukkuu minut pelkuriksi ja tuhoaa mielessään olemassaoloni tarkoituksen. Kiitos vain sinulle, vaikka filosofiselta kannalta olet itse sulkeutunut hatariin käsityksiisi ja haluat niillä mitätöidä kaiken mitä tähän asti olen kirjoittanut.
Ei ole mitään, mikä kieltäsi tunne-elämäni kriisin sulkevan minut pois mahdollisuuksilta, mutta ei myöskään mitään, mikä oikeuttaisi tämän perusteella jättämään minut heitteille. Mieli avoimeksi, se tekee hyvää kullekin... Vitut! Ihminen on moniongelmainen paska, joka ei halua auttaa lajitovereitaan saati avata mieltään terveemmälle ajattelulle.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tai sittenkin alimitoitettujen resurssien kanssa painimista, jonka syypää on kansan tilanteesta vieraantunut porvarieliitti korkeimman hallinnon palatsissa."
Porvareita syytetään kaikesta, jopa vasemmistolaisten luomista ongelmista. Julkisia palveluita halutaan pitää väkisin yllä, mikä aiheuttaa valtavat verovaroista poimittavat toimintakulut. Talous on ollut koko ajan alamäessä, mikä tuottaa vähemmän veroja valtiolle. Joko veroja on nostettava (kun muutenkin kokonaisveroaste on täällä maailman korkeimpia, eikä kuitenkaan mitään saada aikaan vasemmistolaisen byrokratian vuoksi, jota olet jo kokenut) tai julkista sektoria leikataan ja osa toiminnoista yksityistetään. Kumman valitsisit?
Lisäksi olisi hyvä muistaa, että yksi "porvari" elättää moninkertaisten verojen kautta kymmeniä työttömiä. Palkkioksi tämä porvari saa sitten räyhäämistä ja syyttelyä.
"Nyt joku anonyymi kusipää haukkuu minut pelkuriksi ja tuhoaa mielessään olemassaoloni tarkoituksen. Kiitos vain sinulle, vaikka filosofiselta kannalta olet itse sulkeutunut hatariin käsityksiisi ja haluat niillä mitätöidä kaiken mitä tähän asti olen kirjoittanut."
Tästä vedämme johtopäätöksen: Olet itsesäälifatalistidogmaatikko. Ruikutat vain pahaa oloasi, johon mikään ei auta vaikka mitä tekisi, ja olet kuitenkin niin itsevarma omasta "terveestä" ajattelustasi, että haukut muiden käsitykset hatariksi. Niin sitä pitää. Et edes oikeasti halua parantua, haluat vain tulla tällaisille keskustelupalstoille rypemään itsesäälissä ja koettaa kalastella säälipisteitä muiltakin keskustelijoilta ja ujuttaa väliin vasemmistolaista propagandaa. Vedä päälle vielä sossurahoilla viinaa niin hyvä tulee.
Koeta nyt hyvä ihminen ryhdistäytyä. Koeta muuttaa omia asenteitasi ja yritä edes tehdä itse jotain. Ota vastuu omasta elämästäsi, äläkä jätä sitä byrokratiakoneiston käsiin. Vai onko sana "vastuu" vieras? Saatana, on minua hakattu ja haukuttu koulussa kymmenen vuotta, ja olen noussut niiden nykyisin paskaduuneissa pakertavien kiusaajien yläpuolelle, enkä ole siitä ruikuttanut tätä hetkeä aikaisemmin. Onko netissä ruikuttaminen enintä, mitä voit tehdä? Tunne itsesi ja hyödynnä taitosi. Eikä kaikkiin ihmisiin edes tarvitse luottaa. Hakeudu vaikka työhön, jossa ei tarvita tiimitaitoja tai olla ihmisiin yhteydessä paljoa. Kaikki on sinusta kiinni.
"olen noussut niiden nykyisin paskaduuneissa pakertavien kiusaajien yläpuolelle"
Työntekoko määrittää ihmisen arvon mielestäsi?
Monkikin asia, joista työnteko on yksi.