Osaako joku sanoa, minkä takia kilometrin päässä keskustasta on peltoa?
Miksei aluetta ole kaavoitettu? Tuntuu vähän oudolta, että melkein keskellä kaupunkia täytyy rehuja kasvatella. Muutenkin on täällä kaupunkisuunnittelu aika hakoteillä, kuin olisi haulikolla ammuttu karttaa päin ja reikien kohdalle päätetty antaa lupa rakentaa.
Miksei aluetta ole kaavoitettu? Tuntuu vähän oudolta, että melkein keskellä kaupunkia täytyy rehuja kasvatella. Muutenkin on täällä kaupunkisuunnittelu aika hakoteillä, kuin olisi haulikolla ammuttu karttaa päin ja reikien kohdalle päätetty antaa lupa rakentaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei ole kaavoitettu, kun ei pellot ole olleet kaupungin omistuksessa. kyllä kaupunki on niitä yrittänyt vapaaehtoisesti ostaa mutta ei voi ostaa jos toinen ei myy. niin huutavaa pulaa tonttimaasta ei ole ollut, että olis pitänyt jotain pakkolunastusta harkita.
Mutta onhan ne pellot olleet ihan kauniita noinkin.
Kaupungin omatkin pellot ihan 400 metrin päässä keskustasta on niittämättä.Meijerikadun päästä kun menee parkkipaikalle niin pusikot on yleisenä kusipaikkoina ja tontit rehottaa heinää ja muuta moskaa.3-4 pyörällä kulkevaa puistotätiä noukkii porukalla yhden roskan ja jatkavat ajelua.
Ei sitä joka paikkaa tarvitse kaavoittaa. Kivaa, että on kaupungissakin jotain luonnollista. Yleinen kehityssuunta kun tuppaa olemaan se, että mikä tahansa hieman luontoon liittyvä halutaan rahankiilto silmissä tuhota.
Voi, kun ihmiset osaisivat nauttia luonnosta. Mieli avartuisi paljon, kun oppisi ymmärtämään luonnon kauneutta - ja miksi myös keskellä kaupunkia tarvitaan luontoa. Kyllä ihmiskunta voisi paremmin, kun jokainen oppisi ymmärtämään luonnon salaisuuksia. Se ei edes ole vaikeaa.
kiitettävästi Koivuhaassa.Ihania pikku metsiköitä ja kauniit pihat ja iso metsä Laajalahteen päin.Enpä vaihtais keskikaupungille mistään hinnasta.
Mikä ihmeen rakennus buumi on menossa, kun kaikki pellot pitää rakentaa täyteen taloja ja muita kötyksiä. Hyvät pellot pilataan rakentamalla ne täyteen.
Miks ei rakenneta umpimetsään. Ei tarvis tuhota peltoja, joita on ollut iso työ raivata kylvökuntoon silloin aikanaan, kun esi isät niitä perusti.
Kun jotain metsän keskellä olevaa kivikasaa suojellaan oikein museoviraston päätöksellä, niin pitäisihän vanhoja peltojakin suojella ja jättää jälkipolville, eikä tuhota rakentamalla ne täyteen.
Siitähän meteli nousisi museoviraston taholta, jos maanomistaja vähän kolhisi tuota kivikasaa.
Umpimetsässä olevaa kivikassa ei kukaan käy katsomassa, mutta vanhan pellon näkee ja sen ohitse menee tuhansia ihmisiä päivässä eli on se paljon merkittävämpi kulttuurikohde kuin joku kiviläjä metsässä.
Mun mielestä on just päinvastoin parempi rakentaa näille asuinalueiden läheisille, usein vajaakäyttöisille peltoalueille kuin metsiin. Pelloilla kun ei saa jokamiehenoikeudellakaan liikkua kuten metsässä. Jätetään siksi mielummin metsät rauhaan marjastajille, sienestäjille, koiran ulkoiluttajille, suunnistajille jne.
saako pelloille runkatakin jokamiehenoikeudella??!?!?
Kyllä pelto pitää siementää.
Voiko ihmiset olla näin sairaita ettei yhtään kirjoitusta jätetä rauhaan näiltä törkeykksiltä.Ennenvanhaan pikkupojat piirsi rivoja kuvia.Nykyään näyttää että perverssit kirjoittaa ajatuksiaan tänne.Saako siitä jonkinasteisen tyydytyksen että kirjoittaa ruman sanan tänne.
Rivojen viestien kirjoittajat ovat lähes poikkeuksetta koivuhakalaisia 12-18 vuotiaita poikia, joiden rintaruokinta on jostain syystä keskeytetty ennenaikaisesti.