Minulla on 7kk ikäinen ylisosiaalinen kultsu, jonka kanssa asun kahdestaan. Silloin hyvinkin rauhallinen sisällä ollessamme, mutta kun joku tulee käymään, on koko ajan vieraan kimpussa. Jatkuuko tuo ylisosiaalisuus vieraita kohtaan läpi elämän, minkä ikäisenä rauhoittuu?
Vastaukset 2
- Sama tilanne
Meillä oli aivan sama tilanne vielä tuossa iässä. Nyt meidän ylisosiaalinen kultsu on 14 kuukauden ikäinen ja on jo hieman rauhottunut tuosta pahimman sähellyksen ajasta. Oikeastaan ekojen juoksujen jälkeen rauhottui ihan selvästi. Ekat juoksut olivat 11 kuukauden iässä ja sen jälkeen on todella alkanut keskittyäkin kaikkeen paremmin. Tuntuu vihdoin siltä, että koulutuksissakin tapahtuu jotain eikä siellä sittenkään turhaan käydä. Malttia siis. Ja kyllä ne kai aina jonkin verran sählää. Sählää meidänkin vielä, mutta rauhottuu myös, jos vieras on pidemmän aikaa.
- 1 labbis
Katoa minnekkään kultsulta ja labbarilta opettaa voi parhaiten koirakouluun menemällä.
Paikka opettaa koiralle mihin tarvittaessa käskee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4101811- 1471165
- 671093
- 881091
- 1011024
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku152885- 94741
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50689En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57654