PALKASTA

mikä olisi mielestänne hyvä tuntipalkka jos hoidon 10kuukauden ikäistä vauvaa hänen kotonaan 8tuntia kolmena päivänä viikossa vakituisesti? olen ammatiltani lastenhoitaja.
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tietysti vähän riippuu kaikkea hoitopäivään liittyy, hoidatko vain vauvaa vai teetkö ruokaa/kodinhoidollisia töitä lisäksi. Sinulla kun on koulutus niin kyllä mun mielestä palkka sais olla ihan kohtuullisen reilu 8-9e/h.
Itse olen myös lastenhoitaja/lähihoitaja.

Äänestä
  • hoidan vain lasta,ei kodinhoitoa tai ruuanlaittoa.
    oma lapseni mukana hoidossa yhtenä päivänä viikossa.

    Äänestä

Itse ajattelisin, että sopiva hinta olisi 8-10e/t käteen. Eli, jos maksu suoritetaan viralisesti, niin siihen verot päälle ja tietenkin palkanmaksaja hoitaa työnanatajalle kuuluvat maksut. Vakuutusasia kannattaa tarkistaa, eli kuka maksaa vakuutuksen.

Äänestä
  • Mikäli ei ole kotitöitä, pesti on vakituinen ja kyseessä on yksi lapsi (ja saa ottaa oman lapsen mukaan), mä ajattelisin itse noin 7-8 € maksimissaan. Yleensä olen saanut syödä perheessä ja se kai lasketaan myös palkkaan jollain tavalla. Tietenkin, kun on koulutus niin se vähän nostaa palkkaa. Mutta mannerheimin lastensuojeluliitto suosittelee noin 8 euroa ja se on yleensä iltaisin tehtävää sattunaista työtä, jos on vakituinen ja päivisin, niin siitä itse voi kai vähän "maksaa".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anni__ kirjoitti:

mikä olisi mielestänne hyvä tuntipalkka jos hoidon 10kuukauden ikäistä vauvaa hänen kotonaan 8tuntia kolmena päivänä viikossa vakituisesti? olen ammatiltani lastenhoitaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu