Olen 17-vuotias poika ja olen kärsinyt unettomuudesta jo viime vuoden lokakuusta alkaen. Unettomuus on ollut jatkuvaa ja miltei jokapäiväistä eikä loppua näy. Ongelmani rajoittaa hyvin paljon jokapäiväistä elämääni, mistään ei tule mitään koska oppimiskyky tuntuu heikentyneen, mitään ei jaksa, mikään ei innosta, mihinkään ei jaksa keskittyä... Masennuksesta olen kärsinyt vuosikaudet, enkä enää usko että mikään voisi siihen enää tepsiä. Harvalla on muutenkaan ollut yhtä onneton elämä kuin minulla; väkivaltainen isä, joka on uhkaillut omaa äitiäni hengellä, koulukiusaaminen joka kesti suurimman osan koko peruskouluajasta, ystävyyssuhteiden totaalinen puuttuminen, alamaissa oleva itsetunto, viivästyneen puberteettini johdosta epäilin vuosikaudet Klinefelterin syndroomaa, epäempaattiset, lähinnä vihantunteita herättävät koulutoverit ja lähiomaiset sekä heikko koulumenestys ovat musertaneet elämänhaluni minimiin.
Psykologilla käyntiä pidän oikeutetusti täytenä humpuukina, joka prosessina eteni seuraavaan tyyliin: heikon koulumenestysten ja sosiaalisen syrjäytymisen seurauksena avauduin koulun terveydenhoitajalle, joka puolestaan antoi lähetteen psykologille. Odotusta kesti kuukausikaupalla ennen kuin pääsi tämän ihmeparantajan puheille. Lyhyitä, puolen tunnin mittaisia istumistuokioita lääkärinhuoneessa, jossa keski-ikäinen mieslääkäri mietteliään näköisenä yrittää potkia potilasta kuorestaan ja avautumaan. Olen yleensä ajatellut, ettei masennusta ilman konkreettisia syitä voi olla edes olemassa, joten pääasiallisten ja perimmäisten ongelmien kategoriointi ei tuottanut tilanteessa vaikeuksia. Koko puoskaroinnin hyödytön puoli piileekiin siinä ettei psykologi kykenee kuin antamaan vastauksia, jotka ennestään tiesinkin. Lopetin ko.kallonkutistajalla käynnin viidennen kerran jälkeen, koska siellä käytetty "terapia" ei ollut mielestäni juurikaan edistänyt parantumistani. Lisäksi tuntui ahdistavalta tulla setvimään ongelmiaan sovittuna päivämäärä ja sovittuun kellonaikaan, koska jos kyseisenä päivänä saattoi olla vähänkin parempi mieli minulla, niin ainakin ulos lähdin murheen murtamana.
Psykologilla käyntiä pidän oikeutetusti täytenä humpuukina, joka prosessina eteni seuraavaan tyyliin: heikon koulumenestysten ja sosiaalisen syrjäytymisen seurauksena avauduin koulun terveydenhoitajalle, joka puolestaan antoi lähetteen psykologille. Odotusta kesti kuukausikaupalla ennen kuin pääsi tämän ihmeparantajan puheille. Lyhyitä, puolen tunnin mittaisia istumistuokioita lääkärinhuoneessa, jossa keski-ikäinen mieslääkäri mietteliään näköisenä yrittää potkia potilasta kuorestaan ja avautumaan. Olen yleensä ajatellut, ettei masennusta ilman konkreettisia syitä voi olla edes olemassa, joten pääasiallisten ja perimmäisten ongelmien kategoriointi ei tuottanut tilanteessa vaikeuksia. Koko puoskaroinnin hyödytön puoli piileekiin siinä ettei psykologi kykenee kuin antamaan vastauksia, jotka ennestään tiesinkin. Lopetin ko.kallonkutistajalla käynnin viidennen kerran jälkeen, koska siellä käytetty "terapia" ei ollut mielestäni juurikaan edistänyt parantumistani. Lisäksi tuntui ahdistavalta tulla setvimään ongelmiaan sovittuna päivämäärä ja sovittuun kellonaikaan, koska jos kyseisenä päivänä saattoi olla vähänkin parempi mieli minulla, niin ainakin ulos lähdin murheen murtamana.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Kirjoitustasi lukiessani huomasin, kuinka suuren muutoksen tuo puoskaroinniksi kutsumasi hoito onkaan minuun saanut aikaan.
Tekstisi on kuin minun suustani muutama vuosi sitten.
Terapiasuhteessasi voi olla tämän tekstin perusteella kaksi ongelmaa. Joko sinä tai terapeuttisi.
No tuo oli hieman kärjistetysti sanottu =). Tarkoitin, että ymmerrettävästi traumatisoinut kokemushistoria rakentaa ihmiselle eräänlaisen suojan ulkomaailmalle. Suoja kuitenkin ikävä kyllä on molempisuuntainen. Jos et voi lähestyä ketään, ei kukaan voi myöskään lähestyä sinuakaan. Terapiassa juuri tätä suojaa olisi tarkoitus pikkuhilja häivyttää niin, että voisit alkaa taas elämään, muodostaa ensin varovasti muutamia ihmiskontakteja ja kokeilla, miltä se tuntuu.
Terapeutti itsessään on ikäänkuin "harjoitteluihmiskontakti", joka oikein käytettynä on oikein hyödyllinen.
Toki voi olla, että henkilökemianne eivät vain matchaa. Tällöin kannattaa pyytää hoitavalta lääkäriltä tai vaikka terapeutilta itseltään vaihtoa toiseen terapeuttiin. Terapeutit suhtautuvat vaihtopyyntöön ammattimaisesti, sillä he jos ketkä tietävät jotain henkilökemioista.
Alkuun tämä vaatii pienen pinnistyksen vaatia kunnollista hoitoa psykiatriltasi (=lääkäri).
Mitä enemmän uskallat puhua asioistasi, sitä paremmin sinua voidaan auttaa.
Sekin vie aikaa ymmärtää, ettei terapiasta tosiaankaan ole hyötyä, jos sitä ei käytä oikein. Terapiaistunto on juuri se paikka, missä ne menneen viikon murheet ja mieltä painavat asiat kasataan pöydälle, niitä katsellaan ja niille yritetään löytää oikea asento ja paikka. Terapia on tiimityöskentelyä ja sinä olet se työskentelijä, terapeutti avustaa, mutta loppupeleissä vastuu on sinulla.
Nykyään harva pääsee edes terapiaan, sillä se on paljon kalliimpaa kuin esim. mielialalääkitys.
Olet saanut upean mahdollisuuden, käytä se oiken!
En toki sano mielialalääkkeiden olevan pahastakaan, kyllä ne useita hyödyttävät.
Sinäkin voisit kokeilla esimerkiksi mirtazapiinia. Se nostattaa mielialaa ja auttaa nukahtamaan illalla. Itse koen, että mielialalääkkeet ovat olleet ainakin omassa parantumisessani oiva työkalu, mutta se terapia on ollut se kaikkein tärkein, siihen kannattaa panostaa!!
Kiva jos jaksoit lukea kaiken =). Älähän ahdistu tästä paasauksesta tai saa sellaista kuvaa, että et ole tehnyt tarpeeksi töitä asioiden setvimisen eteen. Sitä varmasti olet tehnyt, osoitus ajatustyöstä ja paranemishalustahan on tämä viestikin.
Jos haluat puhua asiasta, kysyä, väitellä tai muuta, mailaile osoitteeseen: miro[poista tästä hakasulut ja tämä teksti]91[ätmerkkitähän]gmail[pistetähän]com
ole lääkäri....eli kummalla kävit, psykologilla vai psykiatrilla?
Miten depressiotasi on hoidettu? Univaikeudet ovat yksi depression oire