Aamun uutisvirrasta poimin uutisen, jossa kerrottiin vapaaehtoisjärjestöjen kärsivän työntekijöistä.
Erikoisesti järjestöt peräänkuuluttavat nuoria miehiä hommiin, ilman liksaa, sillä työ on vapaaehtoistyötä.
Miten tähän on tultu?
Täytyy tarkastella vapaaehtoisjärestöjen elämänkaarta, voidakseen nähdä ongelmat.
Aluksi on pieni joukko, ehkä vain pari-kolme turhautunutta täti-ihmistä, jotka päättävät perustaa yhdistyksen auttamaan jotakuta avun tarvitsijaa, esim. lapset ovat kiinnostava auttamisen kohde.
Niin saa alkunsa hyväntekeväisyysjärjestö, joka aluksi anoo rahaa hyvää tarkoittavan työnsä tukemiseen raha-automaattiyhdistykseltä.
Toiminta käynnistyy ja täti-ihmiset ovat posket punaisina innostuneita. He saavat avukseen tuttaviensa ja sukulaistensa nuoret tekemään sen raadollisen työn, sillä täti-ihmiset istuvat toimistossa ja organiseeravat ja johtavat toimintaa.
Ajan oloon sukulaisten ja tuttavien nuoret kyllästyvät yksitoikkoiseen työhön, varsinkin kun he joutuvat tekemään sen raskaimman duunin ilman palkkaa. Onhan kysymyksessä vapaaehtoistyö.
Perustajajäsenet, ne täti-ihmiset eivät jouda tekemään sitä raadollista duunia, kohtaamaan kurjissa oloissa eläviä autettaviaan. He vain johtavat ja organisoivat, toimistosta käsin.
Tähän on nyt tultu.
Nyt ne täti-ihmiset sitten haluaisivat nuoria miehiä tekemään sitä heidän suurta kuningasajatustaan, auttamisduunia ihan konkreettisesti, vapaaehtoisesti, ilman liksaa.
Ilman niitä nuoria miehiä täti-ihmisten suuri idea vähitellen näivettyy tekijöiden puutteessa, sillä nuorilla miehillä on kiinnostavampaa tekemistä, kuin auttaa turhautuneita hyvinvoivia täti-ihmisiä.
Näin vapaaehtoisyhdistyksen elämänkaari on, kuin projekti. Ensin on suuri innostus, sitten seuraa suuri hämmennys ja lopuksi etsitään syylliset.
Erikoisesti järjestöt peräänkuuluttavat nuoria miehiä hommiin, ilman liksaa, sillä työ on vapaaehtoistyötä.
Miten tähän on tultu?
Täytyy tarkastella vapaaehtoisjärestöjen elämänkaarta, voidakseen nähdä ongelmat.
Aluksi on pieni joukko, ehkä vain pari-kolme turhautunutta täti-ihmistä, jotka päättävät perustaa yhdistyksen auttamaan jotakuta avun tarvitsijaa, esim. lapset ovat kiinnostava auttamisen kohde.
Niin saa alkunsa hyväntekeväisyysjärjestö, joka aluksi anoo rahaa hyvää tarkoittavan työnsä tukemiseen raha-automaattiyhdistykseltä.
Toiminta käynnistyy ja täti-ihmiset ovat posket punaisina innostuneita. He saavat avukseen tuttaviensa ja sukulaistensa nuoret tekemään sen raadollisen työn, sillä täti-ihmiset istuvat toimistossa ja organiseeravat ja johtavat toimintaa.
Ajan oloon sukulaisten ja tuttavien nuoret kyllästyvät yksitoikkoiseen työhön, varsinkin kun he joutuvat tekemään sen raskaimman duunin ilman palkkaa. Onhan kysymyksessä vapaaehtoistyö.
Perustajajäsenet, ne täti-ihmiset eivät jouda tekemään sitä raadollista duunia, kohtaamaan kurjissa oloissa eläviä autettaviaan. He vain johtavat ja organisoivat, toimistosta käsin.
Tähän on nyt tultu.
Nyt ne täti-ihmiset sitten haluaisivat nuoria miehiä tekemään sitä heidän suurta kuningasajatustaan, auttamisduunia ihan konkreettisesti, vapaaehtoisesti, ilman liksaa.
Ilman niitä nuoria miehiä täti-ihmisten suuri idea vähitellen näivettyy tekijöiden puutteessa, sillä nuorilla miehillä on kiinnostavampaa tekemistä, kuin auttaa turhautuneita hyvinvoivia täti-ihmisiä.
Näin vapaaehtoisyhdistyksen elämänkaari on, kuin projekti. Ensin on suuri innostus, sitten seuraa suuri hämmennys ja lopuksi etsitään syylliset.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samalla ajatuksella kuuntelin vai luinko tuon uutisen, aivan pitävät ihmisiä tyhminä ja julkisesti!
Toivottavasti joku puuttuu tuohon, ei noin v o i mennä.
on auttamiskohde! Eivät kai ne nuoret miehet "hyvinvoivia täti-ihmisiä olleet auttamassa! Kyyninen ajatuskin jo.
Ota pois se roska silmästäsi, niin näet koko totuuden.
kaikessa vain ihmisten raadollisuudenko? Paljon puhutaan myös Punaisen Ristin varojen väärinkäytöstä!
Mistä sitten tulee teltat ja avustusteamit paikalle katastrofien sattuessa? Kyseistä tapausta en ole lukenut, niinkuin en kaikkea lukemaani muutenkaan usko:D Haluan simmuni olevan entisillään. heippa vaan...
Kaikesta vapaaehtoistoiminnasta en osaa sanoa, onko tarpeen vai ei. Asiasta kerrottiin aamun uutisissa. Niissä esimerkkinä oli mm. vapaaehtoinen meripelastustoiminta. Liekö sitten tätien keksimää ja tarpeetonta? Onneksi en ole itse koskaan ollut merihädässä, että olisin tarvinnut niitä vapaaehtoisia auttajia...
Tuntuu kuin nykyihmisillä kilisisi koko ajan kassakone silmien paikalla. Ennen osattiin auttaa toinen toistaan talkootyön turvin. Hyvä mieli tuli auttamisesta. Työväentalotkin rakennettiin talkoovoimin. Oli ammattitaitoisia kirvesmiehiä, muurareita, sähkö- ja putkimiehiä ym. Vähemmän ammattitaitoiset toimivat hanslankareina. Ja jälkeä syntyi. Kukaan ei kysellyt palkkaa, kun työtä tehtiin yhteiseksi hyväksi. (Sitten tuli ahneiden sukupolvi, joka vallan- ja voitontavoittelussaan menetti kaiken, mitä edelliset sukupolvet olivat saaneet aikaan!)
Olen saanut sen käsityksen, että talkootyön tulokset ovat veronalaiset.
Saattaisikohan näivettymiseen olla siinä osasyy?
Jos lapsiperheelle rakennetaan palaneen kodin tilalle uusi koti talkoovoimin, ollaan virkamiesten otteessa, lahjoitukset ovat veronalaista tuloa. Kuka lahjoitti ja mitä?
Että työväentaloja rakennettiin talkoilla, no siinä työväen aatteessahan se vika piilee. Kaikki mikä on sinun, on minun, mutta minun oma pysyy minulla. Sitähän se, sosiaalidemokratia.
Erilaisia vapaaehtoista työtä tekeviä. Tiepalvelutoiminta suurimpien juhlapyhien aikaan. Etenkin Joululiikenteen jelppiminen pimeydestä, pyrystä ja pakkasesta johtuen haastavaakin.
Jotkin pulaan joutuneiden auttajat ovat olleet harrastemielessä alalla kymmeniä vuosia.
Jehovantodistajilla on kai oma 'rakennuspartionsa'. Siinä porukassa ei tupeksita sitten kun valtakunnansali on päätetty rakentaa. Heidän kannattajiaan en ole, mutta rakennustyö heillä on hyvin organisoitua.
Vapaaehtoistyö on kaksiteräinen miekka. Toisella puolen on auttamishalua kun vielä itsellä kunto siihen riittää, sitten auttajan hyväksikäyttö. Tein hyväntekeväisyystyötä useita vuosia ja lopetin ymmärrettyäni näin ei voi jatkua. Järjestin matkoja, teatterireissuja, vedin vanhojen yli 80v tapaamisia. Mutta ilman minkäänlaista kulukorvausta vaikka kerhot saavat jonkinasteista kerhoavustusta omilta järjestöiltä.
Jopa teatterilippuja jouduin maksamaan, kun ei ilmoitettu esteellisyydestä - pois jäämisestä.
Minulle toiminta riitti lopetin, sanokoon joku mitä tahansa tunsin vain minua on hyväksikäytetty tarpeeksi yhdistysten taholta ja se riitti. Olen saanut useita pyyntöjä jatkaa hyväntekeväisyystyötä. En mene sanomaan että kaikkialla olisi näin, mutta toimimissani yhdistyksissä luu jäi hyväntekijän käteen.
Kolmas puoli, ikääntynyt henkilö on hyvin itsekeskeinen. Voi soittaa auttajaa vaikka keskellä yötä keittämään kahvia ja juttelemaan kun uni ei tule, tuntuu niin yksinäiseltä olla yksin. Näinhän se on mutta auttajallakin on oma elämä sekä levon tarve. On ymmärrettävä yksin asuva henkilö tarvitsee apua ja huoltoa, sen näen kyllä yhteiskunnana tehtävänä.
Tätien istuminen ja määräysten antaminen organisaation paikallisena toiminnanjohtajan on usein korvauksellista mutta vapaaehtoistyöntekijä tekee työtä pyyteettömästi. Heitäkin pitää muistaa edes jollakin pienellä korvauksella, esim. päivän retki johonkin kylpylään tai risteilylle olisi paikallaan.
on juuri sitä mitä nimikin sanoo, vapaaehtoista. Ihanasti osallistuit pitkään ja järjestit organisaation puitteissa virikkeitä vanhuksille:) Tarve on ilmeisesti suuri, onneksi on monia yhdistyksiä tänäpäivänä, vilkaistessani "vapaaehtoistyö" haulla.
Mitään mieltä ei ole antaa kaikkia voimavarojaan siihenkään,tervettä järkeä osoittaa tajuta omat voimavaransa.
Vapaehtoistyö on tässä tapauksessa ihan oikeutetusti arveluttavaa, nuoria pyydetään mukaan ilman mitään korvausta, nuoret ovat yleensä työttömänä vanhemmista riippuvaisia, mistä matkarahat ja ruokarahat?
Nuorille varsinkin pienikin korvaus olisi kohdallaan, ainakin ruoka, juomat ja matkat.
Toivottavasti saavat jostain apua.
Paljon on hyväntekeväisyys- sekä vammaisjärjestöisjärjestöissä ollut epäilyksiä ja sittemmin todettu väärinkäytöksiä, joissa juuri kukoistaa vapaehtoistyö.
Talvella viimeksi suurimpiin kuluvassa järjestössä havaittu outoa rahankäyttöä.
Näin suitsuttaa tämä kaikkeen peukalon jälkensä painava.Eiköös Iso Kirja sano, että tehkää hyvää, mutta salassa, niin ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee.
Kun kahvittelin kauppareisullani, pöytääni tuli vähän yli kuusikymppinen nainen joka alkoi kertoa vaikeaksi muodostuneesta ystävyyssuhteesta. Tämä ystävä on vammainen pyörätuolia käyttävä, jota hän on paljon avustanut ihan hyväntahtoisuuttaan. Avunpyynnöt ovat tihentyneet ja jos auttajalle ei sovi tulla tämä on hyvin närkästynyt. Ystävä osaa myös taitavasti manipuloida ja syyllistää auttajaansa, melkeinpä kiristää.
Tältä auttajalta on mennyt selvästi auttamisen ilo, eihän ole tarkoitus että ystävyyden panttina on uhrautuminen. Ikää tulee auttajallekin, selkäkin kipeä. Kyllä nyt hänen on laitettava rajat senkin uhalla, että ystävyys katkeaa.
Kun lähtee vapaaehtoistyöhön, on tehtävä itselleen selväksi jaksamisensa ja intonsa. Varsinkin henkilökohtaisen avustajan on mietittävä myös tulevaa auttamissuhteesta irtautumista. Järjestöt varmaan huolehtivat myös auttajien valmennuksesta.