Olen koiraihminen ja aina elänyt koirien kanssa. Tällä hetkellä kaksi löytökoiraa taloudessa. Tutustuin kissoihin vaimoni kautta ja otimmekin maatiaisen kaksi vuotta takaperin suuria suunittelematta. Kissa oli vierotettu hieman liian aiakaisin ja valitsi silmänräpäyksessä 3 vuotiaan narttukoiraamme emäksi. Heistä tuli maailmanparhaat ystävykset ja vauhti oli vallatonta. Kyseinen kissa oli persoona ja kovasti koiramainen. Ei oikein osannut hyppiä, mutta kuorsasi olkkarin lattialla aina selälleen.
Kyseinen kissa hiipi sydämmeeni vaivihkaa ja rupesin selailemaan kissakirjoja ja tutustuin heidän sielunelämään. Se oli nautinollista aikaa. Tänä kesänä päästimme tuon seitsenkiloisen karvisen välillä aina yöretkelle. Tiedän, että asialle on monta näkemystä, mutta tunteeni puolsi hänelle hieman vapautta ja kissan elämää. Päätös syntyi sen jälkeen, kun kissa pääsi muutaman kerran karkaamaan ja palasi aina takaisin muutaman tunnin päästä. Kevät ja alkukesä meni hyvin.
Eilen rakas kissani jäi auton alle ja kuoli kaksvuotis syntymäpäivänään. Asumme päättyvän tien varrella. Syytän ja syyllistän itseäni ja tunne on kauhea. Olen 42 vuotias mies, nähnyt ja kokenut, mutta nyt suru tuntuu joka solussa. Joudun työssäni paljon pitämään esityksiä ja nyt ei pysty kun vesi vuotaa silmistä kokoajan. Kaksi päivää olen itkenyt täyttäpäätä, vaikka olen elämässäni joutunut monet elukat lopettamaan. Kuinka tuo kissa valtasikaan koiraihmisen sydämmen niin kokonaan, että aikuinen mies on polvillaan. Kissat ovat upeita.
Kyseinen kissa hiipi sydämmeeni vaivihkaa ja rupesin selailemaan kissakirjoja ja tutustuin heidän sielunelämään. Se oli nautinollista aikaa. Tänä kesänä päästimme tuon seitsenkiloisen karvisen välillä aina yöretkelle. Tiedän, että asialle on monta näkemystä, mutta tunteeni puolsi hänelle hieman vapautta ja kissan elämää. Päätös syntyi sen jälkeen, kun kissa pääsi muutaman kerran karkaamaan ja palasi aina takaisin muutaman tunnin päästä. Kevät ja alkukesä meni hyvin.
Eilen rakas kissani jäi auton alle ja kuoli kaksvuotis syntymäpäivänään. Asumme päättyvän tien varrella. Syytän ja syyllistän itseäni ja tunne on kauhea. Olen 42 vuotias mies, nähnyt ja kokenut, mutta nyt suru tuntuu joka solussa. Joudun työssäni paljon pitämään esityksiä ja nyt ei pysty kun vesi vuotaa silmistä kokoajan. Kaksi päivää olen itkenyt täyttäpäätä, vaikka olen elämässäni joutunut monet elukat lopettamaan. Kuinka tuo kissa valtasikaan koiraihmisen sydämmen niin kokonaan, että aikuinen mies on polvillaan. Kissat ovat upeita.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pahoillani kissasi ja myös sinun vuoksesi. Ymmärrän hyvin ,että suret kissaa ja sitä ,että päästit sen ulos.
Minulla on ollut monta kissaa ja tällähetkellä on tuollainen löytökissa joka oli kans päästetty ulos ja jäänyt pannastaan kiinni johonkin puskaan.
Kissat vain ovat niin valloittavia ja itsepäisiä ja omia itsejään,eikä niitä voi lahjoa mitenkään.
Kissani on täysin sisäkissa,kun asumme kaupunkialueella. Sohvalla se rötköttää nytkin selällään kuorsaten,tassut rinnanpäällä kippurassa.
Mutta avaappa ruokakaapin ovi ,niin se on hetkessä vieressä katsomassa suurilla kauniilla vihreillä simillään
anovasti,että saiskos ruokaa ?
Kyllä kissaa voi surra siinä kuin jotain toistakin elollista ei se ainakaan häpeäksi ole.
Seuraavan kissan kohdalla sitten olet viisaampi,sillä takaisin et kuollutta kissaa saa,mutta voit tarjota kodin jollekkin löytöeläimelle ja huolehtia siitä .
Älä ainakaan itseäsi soimaa. Täällä maalla, ei ole ollut koskaan ollut tapana pitää kissoja sisälle vangittuna, ja silti vanhimmat kissat on eläneet parikymppisiksi, ja kuolleet vanhuuteen. Kissa on villieläin mikä päätti kesyyntyä omasta tahdostaan, ja siksi sillä ei koskaan voi olla samanlaista isäntää niin, kun koiralla. Tietysti kaupungissa ,ja valtatien varrella fiksua rajoittaa kissan liikkumista, mutta se ei poista sitä seikkaa ,että yöllinen saalistaminen kuuluu kissan luonnolliseen käyttäytymiseen. Vaikka nyt kävi näin, niin aivan yhtä hyvin kissasi olisi voinut aikanaan kuolla vanhuuten, saalistusretkien vaaroista huolimatta.
itsellä lähes sama kokemus 3 viikkoa sitten;(
hankimme viime syksynä 2 poikakissaa ja molemmat ovat hyvin rakkaita. Noh, ne eivät kerenneet edes vuoden ikäisiksi kun toinen kissoista jäi auton alle...Vaikka oma suru on valtava, niin ei ole mitään verrattuna toiseen kissaamme.Se juoksee kaikki yöt ulkona ja etsii veljeään ja aina aamuisin tulee surkean näköisenä kotiin ja "itkee" kun ei löytänyt veljeään.Ei ole mitään niin sydäntä särkevää kuin nähdä kuinka kissamme huokaisee ja menee nukkumaan koriin jossa veljensä kanssa aina nukkui. sitten alkaa kuulua se apea "ulina" ja taas illalla se lähtee veljeään etsimään...No nyt lehdessä näkyi ilmoitus jossa joku pahoittelu kun ajoi kissan päälle ja kaikki tuntemerkit ajankohta sopii kissaamme.Onneksi hän kertoi että rakkaani kuoli heti, eikä kitunut.
Tällä tahdon vain sanoa, että tiedän tunteesi ja otan osaa suureen suruusi. Vaikka tälläinen tuntuu pahalta niin älä syytä itseäsi! Kissoilla on oikeus liikkua ulkona ja voin sanoa että vaikka rakas kissasi ei enää palaakkaan kotiin,voit aina ajatella että kissasi oli varmasti onnellinen. Se sai vapautta mutta silti sillä oli rakastava koti. Tälläisesta toipuminen vaatii pitkän ajan, mutta sen kanssa vain pitää oppia elämään.
Voimia sinulle!
Samoin kävi rakkaista rakkaimmalle puolitoistavuotiaalle kissalleni viime myöhäissyksyllä. Suru oli niin valtava etten voinut töihinkään mennä. Samoin syyllistin itseäni siitä että päästin vapaana ulos. Nyt olen rakentanut kissoilleni pihalle aitauksen, jossa myös heti rakkaani kuoleman jälkeen otettu pentu ja toinen vanhempi kisuni (entinen ulkokissa) ovat nyt yötä päivää, eivätkä tule pahemmin edes sisälle, vaikka ikkunaluukusta pääsevät vapaasti kulkemaan :) Syömässä vaan käydään.Kiipeilytelineitä aitaukseen olen rakentanut vaikka millä mitalla, itsekin siellä viihtyy ;) Edelleen kaipaan kovasti tätä rakasta, minut pienenä emokseen ottanutta kisssani, jaoimme jotain erityistä, jota kukaan ulkopuolinen ei ehkä olisi ymmärtänytkään. Nyt uuden kissani myötä suru on ehkä helpottanut, kun saa ajatuksia vähän muualle, mutta edelleen se sattuu. Voimia sinulle!
Asumme omakotialueella vilkkaan tien läheisyydessä ja olemme päätyneet että ulkoilu verkkotarhassa on turvallisinta. Kissat ovat ihan tyytyväisiä kun ovat siihen tottunrrt varmaan jos saisivat valita lähtisisivät kokonaan vapaana vaetamaan. Se on vain valinta, eihän meilläpäin koiratkaan yleensä vaella ihan vapaana mutta muissa maissa paljonkin. Toinen syy tarhaan oli naapurit kun on useita kissoja taloudessa joutuu silmätikuksi vaeltavien kattien vuoksi, syytetään että kissat raaputtavat autoja kakivat kukkaistutuksiin pyydystävät pikkulintuja ym
Ei voi muuta sanoa, mutta tekstistäsi tuli itku! Kun kuvittelee vain tuota tilannetta, niin samantien valahti kyyneleet.. voimia kaikille jotka on joutunut menettämään jotain niin tärkeää ja rakasta!
otan osaa...=(