Olipa Kreetalla kallista, oltiin juuri Plataniaksella, turistit maksavat talousahdinkoa ja hinnat vielä tästä nousevat. Tätä menoa maksattavat vaan itsensä ulos turismista. Ei kannata mennä toistaiseksi. Myös ihmiset jotenkin epäystävällisiä, piti oikein itse olla aloitteellinen kiitos ja ole hyvä ei kuulu sanavarastoon.
Kallista
Tuuli64
8973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No anna nyt jotain hintoja, kun kerran on ollut niiiin kallista!
Köyhälle kaikki on kallista.
Eihän kreikka mikään "halpa maa " ole ollut moneen vuoteen. En tiedä, mitä odotit.
Me olimme Kreetalla alkukesästä viikon ja rahaa meni kahdelta hengeltä n. 850 € viikolta. Mielestäni ravintolasyöminen oli selvästi vielä halvempaa. Täytyy lisätä että söimme ja joimme todella hyvin. Tuohon ei liittynyt autonvuokrauksia.
Enpä tiedä;meidän 5-henkisen perheen 2 viikon matkalla saatiin kulutettua 1300e.Tuohon rahaan sai syödä ja juoda ihan tarpeeksi ja kukaan ei jäänyt mitään vaille. Tuliaiset nappasivat tuosta summasta korkeintaan muutaman kympin, eli kaikki raha meni omaan napaan. Hintataso edullisempi kuin Suomessa, joten en ymmärä miksi valitat hinnoista?! Mitä tulee ihmisten epäystävällisyyteen, niin en usko, että paikalliset käyttäytyisivät niin...ja muutenkin heidän tulonsa ovat riippuvaisia turisteista, niin miksi olisivat töykeitä?! Sinulla on käynyt huono tuuri, jos olet törmännyt epäystävälliseen Kreetalaiseen...taisi olla muilta mailta?
joku voi tykätä että pitäs ihan pokkuroida turistille.
Plataniaksessa en ole käynyt mutta monessa muussa paikassa Kreikassa. Kaikissa on ravintoloissa tai tavernoissa oltu ystävällisiä, supermarkettien kassoilla ei paljoa puhuta, jossain katsottiin TV:stä jalkapalloa niin että hyvä jos katsoi millä rahalla maksoin. Jossain kassa tuprutteli tupakkaa. Mutta hotelleissa, takseissa, paikallisbusseissa kuskit/rahastajat kaikki on olleet ystävällisiä. Siis jopa ne rahastavat bussikuskitkin olleet kohteliaita. Tosin olen busseissa pyrkinyt maksamaan suht tasa rahalla ettei tarvitse pulata isosta setelista vaihtorahaa.
Kaikesta huomaa, että juttu oli vain keksitty tölväys. Olen käynyt Kreetalla 20 vuotta, välillä hinna menee ylös välillä kilpailu pudottaa niitä alas. Kreetalaisen mentaliteetti ei yhdessä talvessa muutu eikä ainakaan keväällä ja loppusyksystä juuri tapaa huonoa palvelua. Ei saa sesonki aikana mikäli pysyy pahimmista ryysiksistä pois, tilaa ja tarjontaa löytyy.
Ehkäpä asialla on ammattivalittaja? Tuo asiakaspalvelijan kauhu...
Vastaan vielä aineellisen puolen lisäksi.
Enpä tiedä. Päin vastoin! Meillä on hieman erikoistilanne niin että tarvitsemme aina silloin tällöin apua. Mielestämme palvelu ja suhtautuminen kaiken kaikkiaan oli hyvin ystävällistä. Toivoimme, että olisipa tälläistä Suomessakin meidän tilanteessamme.
Tulee tässä mieleen eräs vanha sanonta... Tai sitten joku muu...