Joku pitäisi panna vastuuseen tällaisista ilmoista. Ei tämä tee kenellekään hyvää. Liika on aina liikaa! Äsken yritin käydä koiran kanssa vähän ulkona (koira tarpeillaan). Ei juuri suostunut kulkemaan, veti vain takaisin päin. Asfaltti kai poltti tassuja. Yritin nurmikolla vähän kuljettaa, mutta hankalaa kun joka paikassa on revitty auki, laittavat valopylväitä. Kunhan aurinko menee vähän mailleen, ettei enää paista ikkunoihin (verhot ei mitään auta), sitten sisälämpötila putoaa 26,5. Nyt se on 28 astetta. Taisi olla noin 21.30 kun ei enää suoraan poaista. Mutta kello 15 se jo alkaa. Enpä muuten tuossa olisi koiran kanssa itsekään pystynyt kovin paljon kävelemään, alkoi jo puristaa rintaa ja oli huono hengittää. Minulla on sentään kaksio, jossa on ikkunoita kahdella seinällä. Saa vähän läpivetoa. Vastapäisessä talossa taitaa yhdellä ihmisellä olla vain yksiö ja yksi ikkuna. Se on nimittäin sellainen iso ikkuna, joka nyt on auki. Talossa on vain räppänä, siis puinen räppänä ja verkkoa. Olen asunut sellaisessa talossa, ja silloin minunkin oli pakko pitää isot ikkunat auki. Onneksi nykyisessä asunnossani on ihan normaalit tuuletusikkunat, jotka saa reilusti auki. Lisäksi on parveke, josta oven saa auki. Pitää vain vahtia nenä pitkällä kun alakerran asukas alkaa polttaa tupakkaa. Silloin on äkkiä laitettava parvekkeen ovi kiinni. Nyt näissä ulkolämpötiloissa on 15 astetta liikaa! Hyvähän rikkaiden eläkeläisten on porskutella helteellä, kun ilmastoinnit sisällä.
Karmea helle!
ei helle helli!
21391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
yksi syyllinen, se on Hallitus/Eduskunta
helteestä. Huomaa, että helle on pehmittänyt aivotkin!
No onhan tuossa talvella paleltukin... Monta kuukautta pakkasta yli -20 c... Ennätys meillä -38,9 c... Tänään 28 astetta...
Sahailin talkoilla eräälle "tyttöselle" yli kymmenen mottia klapeja, jotka hänen kanssaan pinosimme suojaan... Suurin ongelma oli pelko moottorisahan syttymisestä tuleen kun tuo polttoainebensiini tahtoi kiehua kuumassa sahassa...
Talossani on sisälämpö nyt 22 astetta ilman mitään koneistusta... Tuo hirsinen varjossa oleva rantamökki 20 astetta... Sinneppä majoitunkin ensi yöksi... :) Sääskiä vain on turhan paljon, joista jopa voisi valittaa, kun muuta aihetta ei ole... :)
on oleskella omakotitalossa ja rantamökissäsi. Kokeilepas joskus asua kerrostalossa, asunnossa, jonka ikkunoihin paistaa aurinko koko päivän, eikä tuulen häivääkään. Jos minä voisin olla veden ääressä varjossa, en yhtään valittaisi helteestä. Ja mieluummin minä olen 20 asteen pakkasessa kuin 30 asteen helteessä. Pakkasella saa päällensä, mutta helteellä ei oikein voi enempää riisua.
Harvapa meistä allekirjoittaa tuon että mieluummin pakkasessa...
Minä en valita hellettä vaikka hikoilen ihan älyttömästi kun teen vielä ruummiillsta työtä. Kyllä helteellä pärjää kun muistaa juoda tarpeeksi.
Jos kerrostaloasunnossa on laatoitettu kylppäri niin kasteleppa sen seinät kylmällä vedellä. Siellä on sitten vilpoinen istua ja viilentäähän se nyt muutenkin sisäilmaa.
Mutta turha on olla kateellinen omakotiasujalle jolla on vielä mökkikin. Kaikilla ei ole, miksi, se onkin jo toinen juttu. Jokainen valitsee asumismuotonsa. Kai sieltä kaupunkiasunnostakin ulos pääsee, varjoon istuskelemaan.
Kesä on ihana ja helle kestää aikansa. Muistellaan näitä ihania päiviä sitten kun on kylmää, sataa räntää ja tuulee kylmästi. Tai kun on pakkasta yli kolmenkymmenen. Minun työssä käyvän pitää lähteä aamulla tarpomaan oli keli mikä hyvänsä. Sinä saat istua kerrostalo kämpässäsi ja katsoa ulos ja huokailla että onpa siellä kauhea ilma...
Mulla oli kerrostalossa kuumimman päivän puolella kämppä yli 35 vuotta. Sälekaihtimet kiinni ennenkuin aurinko alkaa helottaa, ja kunnon tuulettimet, kyllä präjää ja hyvin. Vaikka ilma ei viilenekkään tuulettimilla, mutta kun se liikkuu, se tuntuu viileälle. Parvekkeelle oli turha unelmoida, sinne paistui elävältä, mutta mikä pakko sinne edes oli mennä kuumana aikana. Eihän se aurinko sinnekkään koko vuorokautta porotellut, että aamusta oli viileää sielläkin istuskella. Ja saahan niitä kylmiä suihkuja ottaa pitkin päivää, niin minä tein. Ja hyvin pärjäsin helteen kanssa.
Vaikka sitten olisi miten paljon rahaa tahansa eläkeläisellä, voin vakuuttaa että helle on sitä pahempi, mitä iäkkäämpi ihminen on!
Anna meidän muiden nauttia ihanasta hellesäästä ja mene sinne yksiösi kylppäriin: ota muovituoli istuimeksi ja istu kylmän vesisuihkun alla koko hellepäivä.
kuules kuluu vettä, jos koko päivän annan valua veden päälleni. Ja kun asun vieläpä yksiössä, kuten arvelit, niin eihän mulla ole varaa maksaa kovin suuria vesimaksuja. Asun vielä kaupungin vuokrakasarmissakin. Eli se siitä vinkistä. Virn virn.....
jaa, vastuuseen? Eiköhän koko ihmiskunta ite oo vastuussa, sinäkin, ilmastonmuutoksesta.
Hesassa jylisee, ja pari 5min sadekuuroakin tullut, silti sisällä 26,9 ja ulkona 24. On auki lasitus partsilla, ja ikkunat, vaan eihan toi kämppä tahdo viiletä. Pikkupöksyt vaan, ja parero päällä, mi kyllä se siitä.
Yöt vähän hankalia, mut nukun sit päivällä.
7m ikkunaa länteen, et revi siitä.
Ainoastaan aamupäiväl vähä helpompaa. Mut, en valita, minkäs tolle voi. Ei edes tuule, se tietty helpottais.
Suihkussa tunnin välein, oliiveja, ja vesimeloonia, siinä yks neuvo.
HS oli juttua tänään helteestä. Siinäkin neuvottiin oliiveja ja suolakurkkuja syömään, välipalaksi. Sitovat nestettä, ja ei hikoile samanlaisesti. Lisäksi estää nestevajausta. Myös vettä, 1-2dl 3-4 kertaa tunnissa suositeltiin.
Alkaa vitsit kyllä olemaan vähissä, vaikka pidän kaihtimet edessä, ja yritin pitää kiinni kaikki räppänät, oli kotiin tullessa eilen sisällä 29, ei kä laskenut yön aikana kuin 2', vaikka oli ikkunat auki, partsin ovi, ja lasitukset siellä. Kun ei tuule, niin ei.. Nyt ulkona 27,9 ja sisällä samoin. Meillä ilmastointi vetää sitä lämmintä ilmaa sisälle, et eipä auta nuo sulkemiset. Vielä ei edes aurinko paista, tälle puolelle, vaan oon varjossa.
Noi oliivit tuli tutuksi, lämpimissä maissa asuesssa, samoin se melooni, on parempaa kuin pelkkä vesi.
Kaipa sillikin auttaisi, ettei suolat karkaa kehosta, ja saa lämpöhalvausta.
Taidan mennä pihalle ensi yöksi, jos tämä lisää vielä hellettä pukkaa.
synkistellä ilmastomuutoksella, mutta pahalta näyttää näkymät. Ei paljon lohduta, että meillä on omakotitalossa "vasta" 24 astetta lämmintä ja yöllä pärjää. Huomenna on kuitenkin kerrostalokeikka edessä. Rannalle pääsee, mutta näillä helteillä vesi ei taatusti ole uimakelpoista (sinilevä).
Viime viikolla kun Pirkanmaalla oli jo helle, käly soitteli Lapista ja kertoi, että siellä oli neljätoista astetta mittarissa, eikä niin kylmällä ollut edes itikoita kiusana...
Kateeksi käy, sopisi mulle tuo 14-20'
Silloin -02, ei tuntunut näin rasittavalta, ikäkö, tai lisäsairaudet, nyt sitten?
Vuoden 72 helleaallon aikana olin poissa, silloinhan ihmisiä kuolikin, helteisiin. 90 lopussa oli ja yksi hellekesä, silloin oli asunto etelä -pohjois suuntainen, ja sai läpivedon. Ja auttoi ne kaihtimien pitäminen kiinni päivällä, etelä puolelta. En muista ennen kokeneeni näin voimakkaasti, kuumuutta.
Keho ei saisi menettää nestettä, ja suoloja. Pumppu joutuu koville, monilla nyt.
Meillä ei vielä ollut sinilevä varoitusta, saa nähdä koska?
Ainakin ensi keskiviikkoon asti luvattu, yli 25'
Minä en valita. On a i v a n fantastisen ihanat "kelit". Kiitos Hänelle joka ne on järjestänyt meille, vaihteeksi.
Eihän säälle kukaan mitään mahda! Ehkä joskus tulevaisuudessa pystytään säätä hallitsemaan, mutta ei meidän elinaikanamme. Minä (aloittaja) en voi sietää hellettä, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän siedän. Onneksi Suomessa ei helteet kestä loppujen lopuksi kauan. Korkeintaan 3-4 kk. En ikinä ymmärrä heitä, jotka matkustavat lomalle johonkin kuumaan paikkaan. Minä taas voisin matkustaa lomalle vaikkapa Grönlantiin. Onkohan siellä kesällä kylmää? Ja vielä kerran totean, että mieluummin pakkasia kuin hellettä!
Ilmalämpöpumppu. Siihen loppui meidän perheen tuska.
2000 euroa meni,mutta talvella lämmittää ja kesällä viilentää.
Elämäni paras hankinta.
Viilennyslaitteita saa myös kerröstaloon.
Kymmenellä eurolla saa pöytätuulettimia. Vein sellaisen iäkkäälle omaiselleni ja voi kun hän oli kiitollinen. Käytän itsekkin sellaista omakotitalossa kun tarpeeksi pitkään kestänyt helle alkaa jo vaikuttaan sisätiloissakin.
Ei auttanut :( mulla oli koko yön päällä kaksikin, mutta kun kämppä oli kuuma, niin oli. Niska sitä vastoin tuli kipeäksi.
Koetetaan kestää, eihän tässä muutakaan voi ;)
noiden kalliimpienkin ilmastointilaitteiden haittapuoli ? Minun työantajalla oli sellainen ja ainakin minusta se tuntui ikävältä. Saman vedon tunnen ilmastoiduissa autoissa.
Joo, uskoisin noin. Olen tukkinut yhden tuloilma "luukun", veti tuullessa kovinkin. Silmätulehdus jopa tuli, vaikkei koskaan enne ollut ollutkaan. Samoin niskaan sekin kävi. Uusissa taloissa kun on nykyisin nuo, niin ääntä ja vetoa aiheuttavat.
Laitoin nuo omat tuulettimet jalko, ja selkäpuolelle puhaltamaan. Tai rikkomaan ilmaa, että vähän helpottaisi, kun tosiaan illalla oli ylikuuma. Kai olen kääntyillyt, vaikka vaan parin tunnin nokosia otinkin. Yölläkin istuin partsilla , oli vähän vilpoisempaa, kuin sisällä. 2' vain.
Koetetaan vaan pärjäillä, toivotaan ettei kärttyiseksi vielä lisäksi tule.
Kävin aamusella ostamassa meloneja 5kpl, ovat nyt edullisia, ja niitä ohutkuorisia, siemenettömiä. Kaupassa oli niin ihanan viileää, uhkasin jäädä heille palkattomaksi hyllyttäjäksi, jotta saisin nauttia siitä ;)
Voisihan sitä mennä ostoshelvettiin päiväksi, jäähtyilemään ;)