Olen aikeissa muuttaa pysyvästi ulkomaille ja silloin kaikki transtausta jää tänne. Saan uuden kotimaani henkilötunnuksen ilman "passiivista henkilötunnusta". Samoin muu historiallinen sälä jää taakse.
Viime yönä kuitenkin yksi asia nousi mieleeni. Minun on käytävä lääkärillä uusimassa hormonireseptini ja se on edelleen annostukseltaan hieman korkeampi kuin muilla naisilla. Se on jotenkin selitettävä....ja muulla kielellä kuin suomeksi. Luultavasti joudun lääkärille kertomaan taustastani tai ainakin sen ettei minulla ole mitään omaa hormonituotantoa.
Viime yönä kuitenkin yksi asia nousi mieleeni. Minun on käytävä lääkärillä uusimassa hormonireseptini ja se on edelleen annostukseltaan hieman korkeampi kuin muilla naisilla. Se on jotenkin selitettävä....ja muulla kielellä kuin suomeksi. Luultavasti joudun lääkärille kertomaan taustastani tai ainakin sen ettei minulla ole mitään omaa hormonituotantoa.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Se onkin kait ainoa tapa päästä eroon "passiivisesta hetusta" ja menneisyysmerkinnöistä väestörekisterissä. On se kummaa, että niistä todella pääsee lopullisesti eroon. Ei tarvitse kuin muuttaa pois tästä maasta.
Miten on mahdollista, että muualla voi elää ilman näitä muinaisuusmerkintöjä, muttei kotimaassaan?
Muualla ei ole mitään haittaa siitä, ettei ole merkintää väestörekisterissä joskus tehdystä sukupuolenkorjauksesta. Ei sen siis pitäisi haitata täälläkään.
todistat menneisyytesi, jos sinulla ei ole vanhat tiedot jäljellä. Pitäisikö sinut merkitä syntymästäsi asti naiseksi vaikka muutut naiseksi esim. 30v. Ei ihminen voi olla ilman menneisyyttä.
Mielestäni pitää. Tavallaan on tehty virhe syntymän yhteydessä väestörekisteriin merkittäessä ja se sitten korjataa. Transnainen on syntynyt tyttönä, hänet on vain virheellisesti tulkittu syntymän yhteydessä.
Hyvänen aika. Koulutodistukset ja muut muutetaan uudelle nimelle, niin niillähän se menneisyys todistetaan. Kenelle pitäisi todistaa vanha virhe? Kuka sitä kaipaa? Kysyn vaan.
Ihan sama, jos olisi vaikka syntymäaika merkitty väärin ja se korjataan myöhemmin oikeaksi. Voisit yhtä hyvin sanoa, että ei ihminen voi elää ilman menneisyyttä, jossain pitää säilyttää vanha virheellinen syntymäpäivä.
Ulkomailla asiat hoidetaan usein rahalla tai systeemillä kättä päälle, mutta ensin sinun pitää löytää myötämielinen yksityislääkäri. Voit kertoa hänelle kärsiväsi hypogonadismista.
Olen itse asunut Yhdysvalloissa. Ikävä puoli siinä maassa on se, että mamuna joutuu painimaan mamubyrokratian kanssa. Minkään maan parlamenttiin ei olla päästy tekemällä maahanmuuttoa helpoksi. Siitä huolimatta elämä Yhdysvalloissa oli hieno kokemus, töitä siellä piti tehdä molemmin käsin, mutta ihmiset olivat ystävällisempiä ja usein vapaamielisempiä kuin Suomessa.
Miksi pitää yrittää salata totuutta itsestään noin ärhäkästi.
Ei menneisyyttä voi paeta.
No en minä siksi ulkomaille muuta, toteanpahan vaan, että uutta kotimaatani ei kiinnosta taustani tippaakaan. Se jää tähän maahan, jota Suomeksi sanotaan.
Venäjää kiinnostaa kyllä ihmisten tausta. Jopa viisumihakemuksessa kysytään entisiä nimiä.
Miksi viranomaisten aikoinaan tyhmyyttään tekemää virhettä pitäisi pitää esillä sen jälkeen kun se on saatu korjatuksi?
Pitäisikö ulkomailla kertoa, että on sivistymättömästä valtiosta nimeltä Suomi, jossa sotut ja nimet ovat sukupuolittuneet.
ihan mielenkiinnosta kyselen.
pitääkö teidän mielestä siis ts-ihmisten kertoa kumppaneilleen olevansa ts?
mikäli se ei ole ilmeistä.
minun mielestä pitää,koska parisuhteeseen kuuluu myös päätäntävalta toisella ihmisellä.
voihan sitä tuntea aina olevansa nainen tai mies tai jotain siltä väliltä,mutta
tuntuisi omituiselta piilottaa,jättää kertomatta noinkin iso asia menneisyydestään.
ja toinen ihminen saattaa ajatella asiasta toisella tavalla,minusta se on valehtelua
Valitettavasti olen sitkeästi eri mieltä. Tai sanotaan, että tapauskohtaisesti. Jos ihminen on ilmiselvästi nainen niin fyysisesti kuin paperillakin ja joka ikinen on asiasta samaa mieltä, en näe muuta kuin erikoisuuden tavoitteluna ruveta kertomaan itsestään raflaavia historioita.
Eri asia on kuitenkin jos itse tuntee huonoa omatuntoa ja kokee valehtelevansa. Silloin helpottaa varmasti kertoa murheensa ulos. Eli tämä asia on kyllä siellä omien korvien välissä.
Mielestäni tuollainen asia on ainakin vakituisessa parisuhteessa sellainen että se pitää kertoa. Se kuitenkin paljastuu joskus ja silloin suhde voikin päättyä siihen. On todella vaikeaa elää niin ettei ole missään tekemisissä sukulaisten ja entisten tuttavien kanssa, Suomi on niin pieni maa. Siitä joukosta löytyy taatusti joku joka kertoo taustan jossain vaiheessa.
Yhdenyön tapaukset on sitten eri asia, heti ei kannata kertoa jos siitä ei synny vakavampaa suhdetta.
No enpä tiedä. Jos on ollut introvertti ja riidoissa sukunsa kanssa niin ei täällä kyllä törmää sellaisiin, jotka muistuttelevat menneisyydestä.
Minä näen sen sellaisena kysymyksenä, että onko muka vähempiarvoinen naisena jos on trans. Ei minusta. Siksi minä en aktiivisesti salaakaan sitä. Tietysti minulla on tämä toiminta Setan kouluttajana jossa joudun ihmisille kertomaan.
Ne joille se on hirveän suuri asia ovat juuri transfobisia. Haluaako nyt sellaisen kanssa muutenkaan olla pitemmässä suhteessa, en tiedä.
Tuota aina toistetaan, että Suomi on pieni maa ja niin edelleen. Minä olen sukulaisteni ja ystävieni kanssa jatkuvasti tekemisissä. Lisäksi töissä ehkä tuhansien ihmisten kanssa tekemisissä.
Eikä tämä ole todellakaan mikään teema sen enempää kuin jonkun toisen toissavuotinen flunssa.
Ihminen tekee tästä itse ison jutun, jos tekee. Minä en tee. Vanhat ystäväni muistavat minut ehkä hämärästi vanhassa hahmossani, mutta heillekin se on kaukaista historiaa. Eikä todellakaan mikään jutun- tai juorun aihe. Tämä asia ikäänkuin kutistuu ajan kanssa todella mitättömäksi. En tunne minkäänlaisia tunnontuskia kun en kerro uusille tutuille, mukaanluettuna avomieheni. Päinvastoin tuntuisi lähinnä hölmöltä avata tällainen jutunaihe. Eikö muka kukaan tunne samoin?
Jollekin tavikselle kun kertoo, voi vastaus todella olla tyyliä "ai sä oot siis mies". Siksi ei juurikaan huvita kertoa. Siinä muuttuu hetkessä toisen silmissä naisesta mieheksi. Ei kiinnosta.
En minä nyt tiedä onko se hölmö jutun aiheena, koska se liittyy vahvasti siihen minulla miksi minä vihaan tätä maata niin paljon. Asiana se tuntuu hirmukaukaiselta, vaikka vasta 20% elämästäni on kulunut leikkauksen jälkeen ja noin kolmannes sukupuolen korjauksen aloittamisen jälkeen.
Minusta vain se, että joku pitää minua miehenä on yhtä mielisairas asia kuin se, että joku murhaa joidenkin kenkien takia. Ehkäpä sellaisen pitäisi mennä hoitoon? Ihan sama kuin jotain cissukupuolista naista pidettäisiin miehenä, sitäkin kyllä tapahtuu.
Protulaiset kysyivät jotenkin sillain, että tunnenko olevani naisena jotenkin vajavainen tai muuta. Vastasin siihen, että kaikki naiset tuntevat olevansa jotenkin vajavaisia. Joidenkin mielestä ei ole kunnolla nainen ellei ole synnyttänyt. Moni lesbo kokee olevansa jotenkin vähemmän nainen kuin heteronaiset. Kyllä minäkin tunnen siis sellaista vajavuutta, mutta se pitää nähdä tässä perspektiivissä.
"En tunne minkäänlaisia tunnontuskia kun en kerro uusille tutuille, mukaanluettuna avomieheni. Päinvastoin tuntuisi lähinnä hölmöltä avata tällainen jutunaihe. Eikö muka kukaan tunne samoin? "
Minä ainakin pelkäisin jatkuvasti kun tapaisimme sukulaisia tai tuttavia, möläyttääkö joku vahingossa tai kiusallaan jotain joka edes viitaisi entiseen elämään. Esimerkiksi "muistatko kun silloin armeijassa ollessamme..." tai jotain muuta vaarattomalta tuntuvaa. Sitten avomies alkaisi miettiä vaikkapa tuota esimerkkitapausta ja huomaisi ettei silloin naiset ole vielä voineet käydä armeijaa.
En minäkään kerro uusille tutuille taustastani, se todellakin tuntuisi hölmöltä. Uudet tuttavat saavat tutustua minuun omana itsenäni. Jos tausta joskus paljastuu, sitten kerron mikäli tämä tuttu haluaa tietää jotain (yleensä eivät kysele kummemmin).
Etäiset hyvänpäiväntutut ovat kadottaneet minut (olen muuttunut niin paljon ulkonäöltäni), eikä haittaa yhtään.
Möläytysvaara on liioiteltu. Seitsemän vuoden aikana ei ole tapahtunut minulle kertaakaan. Kyllä asia on lähinnä omien korvien välissä ja sieltä tulee myös se aiheeton pelko.
Paradoksaalisesti asia on näin: mitä enemmän on omana itsenään mukana erilaisissa kerhoissa, toiminnoissa ja kuppikunnissa, sitä pienemmäksi käy möläytysriski.
Kotona piileskelevä on kaikkein alttein möläytysuhalle.
Kyllähän mahdolliselle seurustelukumppanille on kerrottava. Hän joko hyväksyy menneisyytesi ja unohtaa koko asian tai sitten ei voi hyväksyä ja lähtee omiin matkoihinsa. Näin ei kumpikaan loukkaannu mistään.
Minusta tuollaisen salaisuuden pitäminen ei ole suositeltavaa. Jos se joskus kumppanille paljastuu ja hän onkin sellaista tyyppiä joka ei voi sietää tällaisia ihmisiä, niin hän kiroaa sinut koska huijasit häntä. Saattaa jopa tehdä paljon pahempaakin.
Niin se vain menee.
Siksi itse kerron asiat suoraan ja kiertelemättä ja ihminen saa itse tehdä päätlksensä.
Kaiken lisäksi kun on reippaasti mukana kaikenlaisessa ja vaikka sitten kertoo, niin ihmiset unohtavat. Ihmiset yleisesti uskovat, että olen joskus ollut naimisissa miehen kanssa. Olen kuulemma ollut vanhojen tanssiaisissakin prinsessamekossa.
Kun on saavuttanut tietyn vakuuttavuuden asteen niin sitten ihmiset eivät halua muistella mennyttä ja sekös minulle sopii.
Sofi Oksanen ja Oras Tynkkynen valittelevat sitä, että he heteroituvat koko ajan elleivät aktiivisesti tuo julki muuta. Ilman muuta, ihmiset pääosin pitävät heistä eivätkä he istu ihmisten mielikuviin homoseksuaalista.
Jos näin joskus kävisi, mitä kyllä epäilen, vastaisin viattomasti hymyillen: "Ai enks mä oo kertonut sulle? Luulin, että sä tiedät. Mulla on mielikuva, et oisin maininnut ohimennen joskus."
...jonka jälkeen ottaisit turpaan kovaa.
Naisethan päsevät kaikesta silmiä räpyttämällä -- tai tulevat miestensä pahoinpitelemäksi.
Bash back ja sitä rataa...
kertakin riittää jos huonosti käy. Minulla on kokemusta lievästi dementoituneesta isästäni joka puhutteli minua pojakseen muiden kuullen. Ulkopuolinen henkilö katsoi kyllä oudoksuen miksi naista kutsutaan pojaksi.
kysymys ei ollutkaan sinun haluistasi,vaan kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan
nimimerkki:salaisuuksia... kirjoitti asiaa
aika vähän tuntuu toisen kunnioittaminen merkkaavan osalle ihmistä,kyseessä kuitenkin pitäisi olla luottosuhde yms turvallista,ihanaa,rakastamista
vähän samalla tapaa kun jotku monen avioliittovuoden jälkeen kertovat olevansa homoja
menny siinä molemmilla vuosia hukkaan ja ehkä vielä lapsiakin siinä perheessä
vois hyvin kuvitella moisen tuottavan aika tavalla katkeruutta
hmm...ainahan sitä voi toivoa tosin että ihminen antaisi toisellekkin mahdollisuuden päättää elämästää,suhteestaan
taitaa tosin olla yks niistä ikuisuuskysymyksistä ...
Toi homovertaus kyllä ontuu pahasti. Siinähän todella salataan jotakin todellista. Transtausta on mennyttä, sitä ei ole enää tässä päivässä olemassa. Mun miehellänikin on menneisyys enkä minä utele siitä mitään. Hän kertoo mitä haluaa kertoa. Molemmat kunnioittavat toistensa menneisyyksiä vastavuoroisesti. Eletään tätä päivää ja sillä selvä.
Olen sitä mieltä että jos joku pitää itse transmenneisyyttään isona asiana, ei ole vielä sinut itsensä kanssa eikä prosessi ole päättynyt.
"Olen sitä mieltä että jos joku pitää itse transmenneisyyttään isona asiana, ei ole vielä sinut itsensä kanssa eikä prosessi ole päättynyt."
Onkohan itselläsi jotain kesken kun haluat ehdointahdoin salata menneisyytesi. Pidätkö sitä jotenkin pahana josta ei voi kertoa kenellekään.
En kerro transtaustastani kenellekään, ellei siihen ole tarvetta. Mutta jos tausta tulee esiin tai sen kertomiseen on jokin syy, silloin kerron. Vakituista parisuhdetta pidän tällaisena tarpeena, onhan kyse keskinäisestä luottamuksesta jossa ei salata toiselta mitään asioita. Jos myöhemmin paljastuu mikä tahansa salattu asia, puoliso alkaa miettiä mitä muuta on salattu ja onko toinen enää luotettava, voi salata tuleviakin asioita.