Kela sekoilee?

Siis mitä nyt. Kävin TAYSin transpolilla ja siinä sivussa hoidin vähän muitakin asioita ja tapasin tuttuja, kaukaa kun tulin. Kela päätti, että menomatkani kulut omavastuuosuutta lukuun ottamatta kyllä korvataan, mutta koska en lähtenyt paluumatkalle välittömästi polikäynnin jälkeen, paluumatkani ei liity tutkimuksiin ja sitä ei korvata. Täh, enhän olisi käynyt Tampereella lainkaan ellei olisi ollut TAYS-aikaa, joten miten muka paluumatka kotipaikkakunnalle ei liity siihen? Onko jollakulla vastaavia kokemuksia? Kannattaakohan valittaa?
29359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

autoa kulkumuodoksi. Siinä ei päivämääriä kysellä ja korvaus on suunnilleen sama.

Äänestä
  • vielä jotain omanarvontuntoa jäljellä eikä halua valehdella.

    Äänestä

  • joillain on kirjoitti:

    vielä jotain omanarvontuntoa jäljellä eikä halua valehdella.

    kyse, kun korvaus on jokseenkin samaa luokkaa. Kävin kolme viikkoa sitten TAYS:issa ja sain matkakorvausta varten kaavakkeen johon oli valmiiksi laitettu rasti julkisen kulkuneuvon kohdalle. Vedin sen yli ja laitoin rastin oman auton kohtaan, sillä olin omalla autolla. Olen jo monia kertoja käynyt siellä omalla autolla ja aina saanut sen mukaan korvauksen.

    Äänestä

  • suuresta valheesta kirjoitti:

    ja luottotiedot kunnossa.

    Mutta laskutin junaliput ja muistaakseni myös hkl:n ja tampereen kaupungin liput. Sain siitä bensarahat.

    Jos päätöksestä haluaa valittaa, pitää muistaa noudattaa valitusosoitusta. Nimittäin valituksella on 30 päivän määräaika. Myös pitää merkitä kotikunta ja hetu sekä yksilöidä päätös, josta valittaa.

    Äänestä

  • on moraalia kirjoitti:

    ja luottotiedot kunnossa.

    Jos koti on Ruikonperällä ja sieltä on taksilla kirkolle 20 kilometriä, sieltä yksi yhteys isoon kaupunkiin, josta pääsee Tampereelle yöpymään hotellissa ennen lääkäriä, oman auton korvaus on siihen verrattuna pikkurahoja.

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    Eräänlainen Ruikonperä-keissi on kyseessä. Kyllä moraalini jonkin verran sallii venkoilua tällaisissa asioissa, mutta kun ei ole sitä autoa eikä korttiakaan niin ei kiinnosta ottaa riskiä että narahtaa sitten siitä.

    Äänestä

  • 2751010 kirjoitti:

    ottaa riskiä ja valehdella omistavansa auton. En paheksunut sitä, että käytetään autoa vaan valehtelua.

    Äänestä

  • on moraalia kirjoitti:

    ja luottotiedot kunnossa.

    millä kulkea, niin ei tarvitse käyttää busseja ym köyhien liikkumavälineitä.

    Äänestä

  • oma auto kirjoitti:

    millä kulkea, niin ei tarvitse käyttää busseja ym köyhien liikkumavälineitä.

    Omaa autoa käytän vain silloin kun en pääse julkisilla kulkemaan. Vaikka olisihan se tänäänkin ollut tyylikästä matkustaa melkoinen matka taksilla.

    Äänestä

  • oma auto kirjoitti:

    millä kulkea, niin ei tarvitse käyttää busseja ym köyhien liikkumavälineitä.

    Turkuhan on niin ihana paikka, miksi sieltä pitäisi millään kulkuvälineellä poistua?

    Äänestä

  • oma auto kirjoitti:

    millä kulkea, niin ei tarvitse käyttää busseja ym köyhien liikkumavälineitä.

    asuu kylläkin Helsingin keskustassa eikä siellä kannata käyttää omaa autoa, koska julkiset on kätevämpiä. Itse käytän julkisia ekologisista syistä, varallisuus tai varattomuus ei siihen liity mitenkään. En tuomitse yksityisautoilua, mutta tuollainen asenne ällöttää.

    Äänestä

  • luottotiedot kirjoitti:

    Turkuhan on niin ihana paikka, miksi sieltä pitäisi millään kulkuvälineellä poistua?

    menneet luottotiedot? Aika erikoista, että sitä täällä mainostat.

    Äänestä

  • rikkaat kirjoitti:

    asuu kylläkin Helsingin keskustassa eikä siellä kannata käyttää omaa autoa, koska julkiset on kätevämpiä. Itse käytän julkisia ekologisista syistä, varallisuus tai varattomuus ei siihen liity mitenkään. En tuomitse yksityisautoilua, mutta tuollainen asenne ällöttää.

    välttämättä autoa liikkumiseen, eivätkä voi liikkua julkisilla. Sosiaalipummit tietysti käyttävät julkisia, kun rahaa ei ole omaan.

    Äänestä

  • tarvitsevat kirjoitti:

    välttämättä autoa liikkumiseen, eivätkä voi liikkua julkisilla. Sosiaalipummit tietysti käyttävät julkisia, kun rahaa ei ole omaan.

    Kallis se matkakortti on, ei se ilmaista lystiä ole. Tarkastuksiakin on niin usein, että riskiä ei viitsi ottaa. Mutta sen verran köyhä olen, ettei minulla ole varaa omaan bussiin tai ratikkaan, siinä olet oikeassa. Mutta ei haittaa, läpi mennään joten voin hyvin käyttää julkisia, ei tarvitse kyyristellä omassa autossa katseilta piilossa.

    Äänestä

  • ihan rauhassa kirjoitti:

    Joo 43 € kuukausittain menee tililtä matkakortista. Autokin maksoi kuukausi sitten päälle pari kymppitonnia. Mutta molempia käytän. Mukavalta tuntuu kun voin ja olen aina voinut kulkea julkisilla kurkkimatta olkani yli.

    Äänestä

  • ihan rauhassa kirjoitti:

    Kallis se matkakortti on, ei se ilmaista lystiä ole. Tarkastuksiakin on niin usein, että riskiä ei viitsi ottaa. Mutta sen verran köyhä olen, ettei minulla ole varaa omaan bussiin tai ratikkaan, siinä olet oikeassa. Mutta ei haittaa, läpi mennään joten voin hyvin käyttää julkisia, ei tarvitse kyyristellä omassa autossa katseilta piilossa.

    sinun teoriasi jonka mukaan sosiaalipummit jotka käyttävät julkisia kulkuneuvoja ovat läpimeneviä, mutta oman auton käyttäjät eivät sitä ole. Minä ajelen usein avoautollani, joten ei siellä oikein ole katseilta piilossa.

    Äänestä

  • mielenkiintoinen tuo kirjoitti:

    sinun teoriasi jonka mukaan sosiaalipummit jotka käyttävät julkisia kulkuneuvoja ovat läpimeneviä, mutta oman auton käyttäjät eivät sitä ole. Minä ajelen usein avoautollani, joten ei siellä oikein ole katseilta piilossa.

    Ei ihme, että luottotiedot meni eikä voi enää hankkia muita kuin prepaid-liittymiä, kun hassasit kaikki rahasi autoihin ja vaatteisiin, siis NAISTEN vaatteisiin.

    Yksikään tervejärkinen ei toivo Suomeen sitä asennetta, että vain sosiaalitapaukset käyttävät julkisia.

    Äänestä

  • olla näky kirjoitti:

    olet saanut päähäsi tuon luottotietojen menemisen. Todella outoa, että täällä tiedetään jopa toisten luottotiedot.

    Äänestä

  • ihmeestä kirjoitti:

    olet saanut päähäsi tuon luottotietojen menemisen. Todella outoa, että täällä tiedetään jopa toisten luottotiedot.

    ovat menneet?

    Äänestä

  • että ne kirjoitti:

    ovat menneet?

    Olet sinä erikoinen ihminen, kun tiedät vieraan ihmisen luottotiedotkin

    Äänestä

  • sairas jankuttaja kirjoitti:

    Olet sinä erikoinen ihminen, kun tiedät vieraan ihmisen luottotiedotkin

    arvailee jokaisen viestin kirjoittajaa ja osuus lähes aina harhaan.

    Äänestä

  • sairas jankuttaja kirjoitti:

    Olet sinä erikoinen ihminen, kun tiedät vieraan ihmisen luottotiedotkin

    En viitsi kertoa mistä tiedän asian. Vai olenko väärässä? Uskon, jos sanot, etteivät ne ole menneet tai olen erehtynyt henkilöstä. Mutta kertaakaan et ole asiaa kieltänyt.

    Äänestä

  • kohdalleen! kirjoitti:

    En viitsi kertoa mistä tiedän asian. Vai olenko väärässä? Uskon, jos sanot, etteivät ne ole menneet tai olen erehtynyt henkilöstä. Mutta kertaakaan et ole asiaa kieltänyt.

    tai alkakaa kirjoittaa otsikosta!

    Äänestä

  • UPDATE_8008176 kirjoitti:

    tai alkakaa kirjoittaa otsikosta!

    Heli käskee palstalaisia lopettamaan turhasta jankuttamisen

    BUAHAHAHAHAHAHAHA!!!!!!!

    I MEAN, COME ON!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Aivan samalla logiikallahan myös menomatkan voisi evätä sillä matkan pääasiallinen tarkoitushan oli tavata ystäviä?

Sairausvakuutuslaki on kuitenkin tässä hyvin johdonmukainen:

4 luku
Matkakustannusten korvaaminen
1 §
Vakuutetun tekemä matka

Vakuutetulla on oikeus saada sairauden hoitoon liittyvistä matkakustannuksista korvaus, jos matka on tehty valtion, kunnan tai kuntayhtymän terveydenhuollon toimintayksikköön. Yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa tarkoitettuun terveydenhuollon toimintayksikköön tai ammatinharjoittajan luokse sairauden hoidon vuoksi tehdystä matkasta vakuutetulle aiheutuneet kustannukset korvataan vain, jos suoritettu tutkimus tai annettu hoito on tämän lain mukaan korvattavaa.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20041224

Koska matkalta ei makseta päivärahaa, on ystävien tapaaminen sinun yksityisasiasi. Matkan kustannuksiin se ei vaikuta. Voit halutessasi muistuttaa Kelaa että yksityisyytesi ja vapautesi kokoontua ja tavata ystäviäsi ovat perustuslain turvaamia. Olennaista on vain etteivät kustannukset nouse tällä tavoin. Matka on tehty julkisen terveydenhuollon yksikköön ja se on sairausvakuutuslain mukaan korvattava.

Voit halutessasi käyttää tätä runkoa pohjana soveltuvin osin. Kela ei päästänyt sitä Somlaan vaan maksoi korvauksen pois :)

http://heli_h.webs.com/oikeusjuttuja.htm

Äänestä
  • Kiitos näistä! Käynti ei ollut ensimmäinen, ja muistaakseni aikaisemmin ei ole tullut ongelmia siitä, että olen viipynyt reissussa vähän kauemmin tai pysähdellyt meno-/paluumatkalla, kun korvauksia olen aina hakenut vain edullisimman ja suorimman reittivaihtoehdon mukaan. Pitääkin nyt kaivaa aiemmat päätökset esiin ja reklamoida.

    Äänestä

  • 2751010 kirjoitti:

    Kiitos näistä! Käynti ei ollut ensimmäinen, ja muistaakseni aikaisemmin ei ole tullut ongelmia siitä, että olen viipynyt reissussa vähän kauemmin tai pysähdellyt meno-/paluumatkalla, kun korvauksia olen aina hakenut vain edullisimman ja suorimman reittivaihtoehdon mukaan. Pitääkin nyt kaivaa aiemmat päätökset esiin ja reklamoida.

    turhantarkka käsittelijä, joko kesäapulainen tai sitten kyseisellä henkilöllä on jotain hampaankolossa meikäläisiin. Tarkisti siis junalippujen päiväykset ja kellonajat, johan on kummaa. Tuollaista ei tee kukaan muu kuin joku jonka pitää kerätä irtopisteitä pomolta.

    Äänestä

Uutinen. Kela nyt kertoo julkaisuissaa aivan eri juttuja mitä käytännössä tapahtuu.

Hah, kuka nyt uskoo esim. kelan tasa-avojuttuja? Kysyn vaan? Toisile kela korvaa saman syyn perusteella hoidot ja toisille sitten taas ei.

Ihmettelen vaan, että miksi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

2751010 kirjoitti:

Siis mitä nyt. Kävin TAYSin transpolilla ja siinä sivussa hoidin vähän muitakin asioita ja tapasin tuttuja, kaukaa kun tulin. Kela päätti, että menomatkani kulut omavastuuosuutta lukuun ottamatta kyllä korvataan, mutta koska en lähtenyt paluumatkalle välittömästi polikäynnin jälkeen, paluumatkani ei liity tutkimuksiin ja sitä ei korvata. Täh, enhän olisi käynyt Tampereella lainkaan ellei olisi ollut TAYS-aikaa, joten miten muka paluumatka kotipaikkakunnalle ei liity siihen? Onko jollakulla vastaavia kokemuksia? Kannattaakohan valittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu