Jäännösvero ja toimeentulotuki

piruitte

Vapaaehtoista velanhoitoa ei hyväksyttäne toimeentulotukeen oikeuttavana menona - ainakaan pääsääntöisesti. Mutta otetaanko jäännösvero huomioon näissä laskelmissa? Veronpalautus näet luetaan toimeentulotuen hakijan tuloiksi, joten saman logiikan mukaan pitäisi jäännösvero hyväksyä menona. Verovelvollinen voi(nee) neuvotella veroviraston kanssa veronmaksuaikataulusta mutta korkoa silti kertyy hänen tappiokseen. Mikä tahansa toimeentulotuen tarpeen aikana lykkääntyvä velka saattaa kasvaa köyhtyneelle ylivoimaisen suureksi hoidettavaksi, jollei hänen köyhtymisensä ole todella vain tilapäistä ja lyhytaikaista!

5

5133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petu...

      Sossulla on ihan oma logiikkansa. Veronpalautus on tuloa. Joissakin kunnissa veronpalautuksesta jätetään osa huomioimatta, eli "yhdenvertaisuus" toimii. Lisävero ei ole menona koska sen voi jättää maksamatta ja sopia lykkäyksestä tai sitten päästä'ä ulosottoon jos ei muu onnistu - kuitenkaan sitä ei ole pakko maksaa.

      Sama logiikka kuin mm. opintolainassa. Laina katsotaan tuloksi mutta lainan takaisinmaksu ei ole menoa koska lainan voi jättää maksamattakin.

      Sama pätee muihinkin velokoihin, yleensä, ei aina :)

      http://www.valtakunta.fi

      • 933

        jos vaikka pelkästään kunnallisveroa, joka olis maksettava mätkyinä. Ainaski mä, joitain vuosia takaperin, kestoasiakas sossussa pienen eläkkeen takia, anoin kunnalta veroja anteeksi ja sain. Siis tein kunnalle selvityksen mun tuloista ja menoista ja maksukyvyttömänä (mätkyjä oli 170e) sain sitten anteeksi nuo mätkyt.


      • Anonyymi
        933 kirjoitti:

        jos vaikka pelkästään kunnallisveroa, joka olis maksettava mätkyinä. Ainaski mä, joitain vuosia takaperin, kestoasiakas sossussa pienen eläkkeen takia, anoin kunnalta veroja anteeksi ja sain. Siis tein kunnalle selvityksen mun tuloista ja menoista ja maksukyvyttömänä (mätkyjä oli 170e) sain sitten anteeksi nuo mätkyt.

        Kerro lisää! Asun Helsingissä. Miten voi Kelarotta jättää maksamatta kunnallisverot, jos on ollut 8 vuotta toimeentulotuen asiakkaana terveyden mennessä syöksykierrettä alaspäin? Työmarkkinatuki, koska sairaspäivärahan haku liian byrokraattista ja vaikeaa.


      • Anonyymi
        933 kirjoitti:

        jos vaikka pelkästään kunnallisveroa, joka olis maksettava mätkyinä. Ainaski mä, joitain vuosia takaperin, kestoasiakas sossussa pienen eläkkeen takia, anoin kunnalta veroja anteeksi ja sain. Siis tein kunnalle selvityksen mun tuloista ja menoista ja maksukyvyttömänä (mätkyjä oli 170e) sain sitten anteeksi nuo mätkyt.

        Kelan sivulla ei mainita koko jäännösvero asiaa, mutta onko joku Helsingissä asuva onnistunut saamaan vapautusta jollain kikalla jäännösverosta? 



        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9182606/jaannosvero-ja-toimeentulotuki



        https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/maksaminen/maksuvaikeudet/verosta-vapauttaminen-veronhuojennu/https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/maksaminen/maksuvaikeudet/verosta-vapauttaminen-veronhuojennu/

        https://www.vauva.fi/keskustelu/3804074/ketju/jos_elaa_toimeentulotuella_niin_pitaako_silti_maksaa_itse_jaannosvero


    • qegtqe

      "Veronpalautus näet luetaan toimeentulotuen hakijan tuloiksi, joten saman logiikan mukaan pitäisi jäännösvero hyväksyä menona. "

      Se on jo hyväksytty ja luettu menoksi, meinaan sillon kun maksat veroja. Jos saat mätkyjä niin se on käytännössä sun oma vika. Vero% kannattaa pitää sellasena, että mätkyjä ei tule (eikä liikaa maksettuja veroja takaisin). Sossussa huomioidaan veroihin menevä raha kyllä eli jos saat kelasta 560e/kk ja maksat veroja 60e niin tuloiksi huomioidaan sen 500e eikä 560e. Eli saat tavallaan sossusta sen menetetyn rahan takasin toimeentulotuessa mitä oot maksanut veroa. Ja jos maksat veroa liikaa eli sossu on antanut sulle liikaa rahaa niin tottakai se huomioidaan (veronpalautus).

      Sen takia kannattaa pitää huolta siitä, että liikut - 10e puolella niin ei tule myöhemmin ongelmia. Ei tarvitse kituuttaa kuukautta tai kahta jos tulee iso isot mätkyt eikä taas huomioida ja vähhetä toikkarista jos tulee tosi vähän takas.

      Petu ei näemmä tiedä mistä puhuu, kuvittelee kai sossun syrjivän tässkin taas mutta kun ei se syrji.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe