Onko kenelläkään kokemuksia: jos lapsen isä ei ole halunnut olla missään yhteydessä lapseensa. Kun lapsi iän myötä alkaa kysymään isästään, niin mitä vastata. Suoraan kertominen jollekkin 3 vuotiaalle ei ole varmaan ihan hyvä ajatus. Mutta ei halua valehdellakkaan. Totuushan on se, ettei isä halua olla isä. Mutta vahingoittaako suora tieto lasta, itsestä se tuntuu ainakin aika julmalta.
Miten kertoa
isästä?
8576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heititpä vaikean. En oikein tiedä, kun ei kokemusta ole. Ehkä perheneuvolasta tms voisi kysyä neuvoa? Tärkeä asia, hyvä kun mietit sitä. Ehkä joku aikuinen (joka ollut "isätön") osaisi vastata???
Lapsi voisi ymmärtää sen niin, että hänessä (lapsessa) on jotain vikaa, kun isä ei halua olla isä.
Kerro esim., että isä ei ymmärtänyt, miten hieno juttu on olla isä ja/tai, ettet tiedä missä hän asuu.
Sano vaikka, että joskus vois yrittää tavata, jos siltä tuntuu.
Myöhemmin voit kertoa esim., ettei isä ole/ollut tarpeeksi kypsä, eikä ota aikuisen vastuuta, ei tiedä mikä on oikein, haluaa elää toisenlaista elämää, toisessa paikassa tai muuta mikä tuntuu asianmukaiselta juuri siinä iässä, juuri tälle lapselle ja teidän olosuhteissanne.
Kerro myös, että isä on ihan tavallinen ihminen puutteineen ja vikoineen, ei mikään ihana sankari, vaikka läsnä olisi.
Eli puhu totta, mutta pehmeästi ja vain sen mitä lapsi kulloinkin kysyy, ei enempää.
Vain sen, mitä lapsi itse kysyy, hän on valmis vastaanottamaan.
Jos lapsella on mielestäsi vääriä käsityksiä, niitä kannattaa oikoa, vaikkei lapsi kysyisikään.
Anna aina jonkinlainen vastaus, että lapsi uskaltaa kysyä aina uudelleen, eikä mene lukkoon.
Sekin on vastaus, jos joutuu lapselle sanomaan, että äiti ei osaa vastata tohon tai että, ehkä äiti keksii vastauksen jonkun ajan päästä, kun ehtii ajatella asiaa.
En ole asiantuntija, keksin tän ihan tässä.
Toivottavasti saat muualta hyviä neuvoja.
Minulla poju nyt reilu viiden vanha.
Ei ole vielä isästään kysynyt.
Isä ei siis missään tekemisissä kanssamme.
Lapsen tarhassa muitakin isättömiä, joten
hänelle se tällä hetkellä on ihan luonnollista
että kaikilla ei ole isää.
Kerran kävi kaupustelija oven takana, ja kysyi pojalta että missäs isäs on..
poju siihen , ettei sellaista ole.
kaupustelija alkoi jankkaamaan että kyllä kaikilla isä on. Poju totes että juu, mutta ei mulla, mutta mulla onkin pappa (siis isoisä)
En itsekään ole sen enempiä miettinyt, mitä sanon
sitten kun se aika tulee. katsotaan ensin, koska kyselee, ja mitä mahtaisi pystyä käsittämään.
Toistaiseksi riittää, että ei kaikilla ole isää.
Mielestäni ei sinun vielä kannata liikaa asiasta ottaa paineita.
koskaan ollut lapseen yhteydessä?Ovatko he nähneet joskus? Aika vaikea tilanne, mutta ketäänhän ei voi pakottaa "isäksi". Ehkä lapsen vanhetessa asiat muuttuu?
Ei ole ollut koskaan yhteydessä. Eivät ole koskaan nähneetkään:(. Isä vain päätti näin. Kyseessä ei myöskään ollut mikään sellainen tilanne, etteikö mies olisi tiennyt riskejä(raskaaksi tulon mahdollisuutta). Itse en halunnut alkaa asiasta "tappelemaan", sillä pieni lapsi oli minusta liian arvokas sellaiseen juttuun, eikä tosiaan ketään voi pakottaa isäksi. Jos ei näe/koe lasta arvokkaana asiana elämässään, niin en halunnut väkisin yrittää muuttaa isän mieltä.
Välillä sitä vain miettii kuitenkin (vaikka ehkä tyhmää miettiä) miten paljon lapsi ja isä menettävät. Isä ei sitä ehkä kykene koskaan ymmärtämään, mutta lapsi varmaan tulee joskus kaipaamaan isää, jota hänellä ei ole. Valitettavasti lapsen suhteet miehiin on aika vähäisiä ja kaukaisia: joitain omien ystävieni miehiä, joita harvoin näkee. Miehen ollessa paikalla lapsi selvästi "terästäytyy", ihankuin tyyliin: hei mä olen yksi TEISTÄ miehistä.
En oikein tiedä miten lapsen kasvaessa asiat voisi muuttua...:)ehkä isä päättääkin haluavansa olla isä kun lapsi vanhempi? Valitettavasti huomaan itsessänikin nyt hieman kaksijakoisuutta: toisaalta olisin sellaisesta miehen päätöksestä onnellinen (koska olisin halunnut lapselle isäsuhteen jo alusta), toisaalta pelkään miten asia vaikuttaisi itseeni ja lapseen (kun olisi se uusi ihminen lapsen elämässä), valitettavasti huomaan myös olevani jollain tasolla miehelle vihainen hänen kykenemättömyydestään kantamaan vastuunsa. Selvennykseksi vielä, että emme myöskään me vanhemmat ole olleet lapsen syntymän jälkeen yhteyksissä, lasta ei ole tunnustettu.
Kiitos teille kaikille vastauksista ja kysymyksistä. x..:ltä tuli tosi hyviä neuvoja, siis tosi hienon ja toimivan kuulosia. Ja se on myös totta, että nykyaikana on monenlaisia perhemalleja, isätön poika ei ole kummajainen. Ja äidille voi taiteilla niin äitien- kuin isänpäiväkortitkin. Sitä ei vain aina osaa olla miettimättä syvemmältä isän merkitystä, kun oma isä kuollut kun olin ala-asteella. Saas kattoo mitä vuodet tuo tullessaan. Ihan kiva jos asiasta riittää viel keskustelua, vaikka hyviä vastauksia jo tullut. Kiitos vielä niistä.
ottasit yhteyttä siihe isään
En "uskalla". Eli pelkään vaan että vastaus on sama kuin aikoinaan: ei kiinnosta. Enkä oikein osaa tyrkyttää lasta ihmiselle tyyliin: tapaisit edes lapsesi, välittäisit siitä jne. Niin kauan on jo kulunut, että se tuntuu NIIN vaikealta... En osaisi. Pelkään taas pettyväni lapsen puolesta. Isän valinta se oli, jatko myös. Tietenkin lapsi vartuttuaan voi haluta myös ottaa yhteyttä isäänsä, lapsi saa tehdä päätöksensä itsenäisesti. En vain lakkaa ihmettelemästä joidenkin ihmisten tapaa elää elämäänsä(ko.isä).
Kyse kun ei ollut mistään teini-isästä, eikä lapsia ennemmin ollut miehelläkään myöskään.
Voi ei, meillä on samanlainen tilanne kuin aloittajalla. :(
Huoh.