Huomenna vien rakkaan kissamummumme 19-20v. nukutettavaksi.
Itkuhan tässä on tullut jo etukäteen, mutta ei ole enään muita vaihtoehtoja.
Elämänsä on ollut hyvä, rakastava, ja täysi, melkein loppuun-asti ihan hyvässä vedossa.
Nyt on viikonajan ollut huonommassa kunnossa selvemmin kuin ennen. Ei maistu ruoka lainkaan, vettä juo kyllä hyvin, mutta on selvästi väsynyt ja loppu. On nyt ollut päivät ihan hukassa nukkumassa, ja ilmestyy vasta illalla näkyville, mutta ei halua edes syliin, tykkää kyllä, kun silttelen, ja juttelen lattialla. Kehrääkin.
Monenmoista "pientä" vanhuusvaivaa on ollut, mutta viimesen kuukauden aikana on huomattavasti mennyt pikkuhiljaa huonompaa, ja heikompaan kuntoon. Meni kuulo, jaloista voimia, ruokahalu, laihtui.
Päätinkin jo eiemmin, että mahdollisesti tämä kesä on Nupun viimeinen, mutta lopputulos tuli kyllä pikkasen yhtäkkkiä.
Toisaalta aivan ihanaa, ettei pitkä-aikaisesti ole tarvinnut sairastella, vaan huonontuminen kävi äkkiä, ja sai olla suht hyväkuntoinen loppuun asti.
Aamulla sitten pitää hyvästellä ystävä. :(
Olen kyllä ihan kauhuissani, jos itken siellä lääkärissä ihan tolkuttomasti....ihmisenhän pitäisi hillitä nykyään tunteitaan, mutta oon jo paripäivää ennekko-itkenyt täällä. (40 nainen, mutta niin pitkään ollaan yhdessä taivallettu, että kyseessä on kuin perheenjäsen), yksi meistä!
Onko kokemuksia muuten, haluan ehdottomasti olla läsnä niinkauan kun rakkaani ymmärtää läsnäoloni, ja lohdutukseni, riittääköhän se, että on niin kauan, kun eläin on rauhoitettu, jotta voisin mahdollisesti olla poissa kun viimeinen piikki laitetaan?
Se tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä, mutta kuitenkin, jos eläin vielä tiedostaa minut sen teen.
Mitä nyt olen kokemuksia lukenut, eläin nukkuu syvästi kun tuo sydämenpysäyttävä aine laitetaan, jotenkin en haluis olla sitä todistamassa, vaan olla kohtaan, jossa kissa nukkuu rauhallisesti.
Voi itku, on tää vaan aika kovaa, vaikka asiaan on saanut jo totutella pitemmänaikaa. Eläimiä meillä nukutettu aiemminkin, mutta tämän yksilön kanssa on ollut niin monta hyvää vuotta, että tuntuu tosi pahalta.
Vapaa-päivänkin otin, että saan huomenna olla rauhassa, ja haudata kaverin kotipihaan, ja itkeä ja muistella hymyillenkin kaikkia asioita, joita vuosiin mahtui.
Voi voi, olis niitä voinut olla vielä enemmänkin, mutta paljon sain, paljon annoit Nuppu, Nuppis, Musta-Mamma, Mammaliini, Mammutti! :)
Itkuhan tässä on tullut jo etukäteen, mutta ei ole enään muita vaihtoehtoja.
Elämänsä on ollut hyvä, rakastava, ja täysi, melkein loppuun-asti ihan hyvässä vedossa.
Nyt on viikonajan ollut huonommassa kunnossa selvemmin kuin ennen. Ei maistu ruoka lainkaan, vettä juo kyllä hyvin, mutta on selvästi väsynyt ja loppu. On nyt ollut päivät ihan hukassa nukkumassa, ja ilmestyy vasta illalla näkyville, mutta ei halua edes syliin, tykkää kyllä, kun silttelen, ja juttelen lattialla. Kehrääkin.
Monenmoista "pientä" vanhuusvaivaa on ollut, mutta viimesen kuukauden aikana on huomattavasti mennyt pikkuhiljaa huonompaa, ja heikompaan kuntoon. Meni kuulo, jaloista voimia, ruokahalu, laihtui.
Päätinkin jo eiemmin, että mahdollisesti tämä kesä on Nupun viimeinen, mutta lopputulos tuli kyllä pikkasen yhtäkkkiä.
Toisaalta aivan ihanaa, ettei pitkä-aikaisesti ole tarvinnut sairastella, vaan huonontuminen kävi äkkiä, ja sai olla suht hyväkuntoinen loppuun asti.
Aamulla sitten pitää hyvästellä ystävä. :(
Olen kyllä ihan kauhuissani, jos itken siellä lääkärissä ihan tolkuttomasti....ihmisenhän pitäisi hillitä nykyään tunteitaan, mutta oon jo paripäivää ennekko-itkenyt täällä. (40 nainen, mutta niin pitkään ollaan yhdessä taivallettu, että kyseessä on kuin perheenjäsen), yksi meistä!
Onko kokemuksia muuten, haluan ehdottomasti olla läsnä niinkauan kun rakkaani ymmärtää läsnäoloni, ja lohdutukseni, riittääköhän se, että on niin kauan, kun eläin on rauhoitettu, jotta voisin mahdollisesti olla poissa kun viimeinen piikki laitetaan?
Se tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä, mutta kuitenkin, jos eläin vielä tiedostaa minut sen teen.
Mitä nyt olen kokemuksia lukenut, eläin nukkuu syvästi kun tuo sydämenpysäyttävä aine laitetaan, jotenkin en haluis olla sitä todistamassa, vaan olla kohtaan, jossa kissa nukkuu rauhallisesti.
Voi itku, on tää vaan aika kovaa, vaikka asiaan on saanut jo totutella pitemmänaikaa. Eläimiä meillä nukutettu aiemminkin, mutta tämän yksilön kanssa on ollut niin monta hyvää vuotta, että tuntuu tosi pahalta.
Vapaa-päivänkin otin, että saan huomenna olla rauhassa, ja haudata kaverin kotipihaan, ja itkeä ja muistella hymyillenkin kaikkia asioita, joita vuosiin mahtui.
Voi voi, olis niitä voinut olla vielä enemmänkin, mutta paljon sain, paljon annoit Nuppu, Nuppis, Musta-Mamma, Mammaliini, Mammutti! :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi, voi näin se elämä menee.
Siinä vaiheessa kun kissa on tuon rauhoittavan piikin saanut ja kevyessä unessä, Ei se enää tiedosta mitään. Milestäni hyvin voit lähteä silloin. Sovi tuo vaan eläinlääkärin kanssa etukäteen. Uskoisin että ymmärtää.
Sinulla on täysi oikeus itkeä myös eläinlääkärissä. Itse en ole koskaan voinut olla itkemättä ja muutamia noita eläimiä kun on vuosien varrella joutunut viimeiselle matkalla saattamaan. Mitä sillä on väliä jos joku tuijottaa. Saahan ihminen surra ja itkeä. Voimia matkalle.
Joskus pitää osata päästää irti. Jos eläin on jo noinkin vanha, on sillä varmasti kipuja, ja siinä tilanteessa pitää tosiaan omat halut ja vaatimukset työntää syrjään ja ajatella mikä sille eläimelle on parasta. Ei ole mitään järkeä pitkittää eläimen elämää vain koska ei pysty luopumaan, vaan luopuminen on sitä suurinta rakkautta.
Miettikää asia aina niin, että jos kyseessä olisi rakas ihmisystävänne, jolla olisi kovat kivut, antaisitteko hänen kärsiä, vai tahtoisitteko että hän pääsisi kivuistaan ikuiseen rauhaan.
Itselleni oli erittäin kova paikka kun koiramme 16v. nukutettiin ikiuneen joitakin vuosia sitten. Aina kun lemmikin ottaa, pitää myös muistaa se,että nekään eivät elä ikuisesti, ja vain harvoin lemmikki kuolee vanhuuteen.
Suru ottaa aikansa, mutta sen jälkeen helpottaa. Valokuvia voi katsella hymyillen, muistella rakkaudella, eikä enää tule itkua.
Tietää, että nyt sillä rakkaalla lemmikillä on hyvä olla, ja että tuolla se jossain juoksentelee vihreillä niityillä.
Itse en pystynyt koiraamme lähteä saattamaan viimeiselle matkalle, menin vielä töihin ja itkin vessassa koko päivän. Vanhempani veivät koiran lääkärille, isäni oli sen kanssa koko aika. Jälkeenpäin pyytelin koiraltani anteeksi, että en pystynyt tulemaan saattamaan häntä, en vain pystynyt...se oli liian kova paikka minulle joka olen ainut lapsi, ja jolle koira oli läheisin perheenjäsen 16 vuotta.
Nyt kuitenkin on jo helpompaa kun vuodet ovat vierineet, monesti muistelen koiraamme, ja nyt perheeseen on adoptoitu kissa, joka tuo iloa elämään. Silti koiramme on aina muistoissamme, ja katselee meitä seinällä olevasta öljyvärimaalauksestakin hymyillen :)
Ystävä on saatettu matkalle rauhallisesti, ja kauniisti.
Lääkärille mennessä itkin, mutta poistuessa melkein hymyilin, sillä niin kauniisti, ja rauhallisesti mummuliini nukahti. Yhdessä oltiin, mukana mm. käpyjä, jotka olivat aia lempileluja. Meidän piti siis heilutella käpyä, jolloin Nuppu maastoutui oikeen litteäksi ruohikkoon, ja sit käpy heitettiin, ja neiti säntäs perään.
Tätä leikkiä siis leikittiin yhessä varmaan toi 18 vuotta, aina kesäisin.
Meillä oli käpyjä, ja oli aikaa, rauhoittavan vaikutus kesti hetken, jona ehdimme vielä kuiskutella, ja suukotella. Kiitin kissaan siitä, että oli meidän kanssa niin kauan, ja kuinka kiva oli, sanoin, että nyt voi nukkua rauhassa, me pärjätään kyllä, ja nähdään taas sit myöhemmin....aika villiä jutella moisia, mutta se oli oikein ja hyvä.
Koko tapahtuma oli rauhallinen. Me mentiin lääkäriin, sitten tulimme kotiin, jossa laitoin kisun miehen tekemään "arkkuun", sinne kukkia, ja käpyjä. Hauta oli valmiiksi kaivettu jo edellisenä iltana.
Hautausaikaan satoi kaatamalla vettä, joten haudan "kaunistelu" venyi multa. Oli illalla vielä menoa, kun tulin kotiin, oli mies laittanut haudan loppuun, kaunis kumpu kotikuusen juurella, Nikke kaverin vierellä (olivat kavereita, Nikke vaan poistui jo n.6 vuottasitten keskuudesta, mutta suurinpiirtein samaanaikaan tulivat meille), haudalla oli kuusenoksista pieni ympyrä, jonka keskellä oli käpyjä! Muutamia kukkia vielä siihen.
Mä olen ihan helpottunut, että asia on nyt järjestynyt kaikinpuolin hyvin. Hyvän elämän elänyt kaveri, sai hyvän lähdön, päällimmäisenä muistoissa sen pieni pää, joka oli kämmenelläni, kun uni tuli.....toisellakädellä silitin.
tuli ihan oma kissavanhus mieleen joka myös sairastui tai meni huonoon kuntoon ihan parissa päivässä ja jouduttiin lopettamaan :( hän oli 15v.
voimia sulle mutta onneks teil on ollu mukavaa yhdessä niin jää kivaa muisteltavaa :)