Meidän koiramme vetää lenkillä valtavan paljon, kyse on nyt saksanmetsästysterrieristä, eikä mikään konsti ole tuntunut auttavan.. Olen kokeillut vedonestovaljaita, eikä nekään hidasta tahtia, viime kerralla sai kainaloiden alueelle pahan hankaumat..puolikuristavapanta, ei apua... tölkkin ravistelu tekniikka, ei apua...toiseen suuntaan lähteminen aina kun vetää, ei apua...maku palat,ei auta... :( Miten olette opettaneen koirallenne, että ei saa vetää?
VETÄÄ!!!
geypö
9316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
.
Useissa lähteissä kehutaan pysähtymistaktiikkaa. Heti hihnan kiristyessä täytyy pysähtyä. Heti kun koira antaa löysää matkaa voi jatkaa. Etenemisvauhti voi jäädä hyvinkin hitaaksi. Meillä edettiin esimerkiksi joinain päivinä 100 metriä tunnissa. Tämä tapa vaatii tosissaan omistajalta pitkää pinnaa. Meillä vierähti mieltei vuosi ilman kunnon parannusta koiran vetämistaipumukseen. Siinä meinaa omat hermot pettää, ei niinkään koiran.
Parempi tapa on vaatia koiraa pitämään hihna kokoajan löysällä. Pannasta lähtiessään hihnan pitää laskeutua vähän matkaa alaspäin, eli siinä ei saa ollaa lainkaan ns. tuntumaa. Heti kun koira alkaa ottaa liiaksi etäisyyttä tulee se vetää hihnalla määrätietoisesti takaisin "iholle". Hihnan tulee siis joko laahata maata tai sitten sillä vedetään koiraa - ei päinvastoin. Ainakin oman haukun kohdalla tämä jälkimmäinen tapa on toiminut paremmin.
Katso muutama jakso cesar millanin ohjelmaa "koirakuiskaaja". Melkein joka jaksossa näytetään miten koiran kanssa kuljetaan.
Eli koira vierelle, (ohut) panta ihan korvien juureen ja nopea nyppäisy sivulle päin kun koira vetää. Itse sihahdan ja sen jälkeen nyppään. Nykyään koira on vetämättä jo pelkästä sihahduksesta ja muutenkin paljon rauhallisempi lenkeillä.
...oman havainnon perusteella on tehdä se nyppäys ylöspäin, ei sivulle. Tietysti edellyttää että omistajalla ja koiralla on riittävä kokoero.
Koiran luonne? Sen mukaan koulutus.
Jos pehmeä koira, ei taatusti opi kolinapurkista, menee vain pahemmaksi, ja muissa tavaoissa sama juttu. Luonne ratkaisee AINA miten koulutetaan.
Oletko huomioinut rodun tarpeet koirarotua valittaessa? Kyseessä on kuitenkin metsästyskoira=työkoira, joka liikkuu paljon ja pitkiäkin matkoja riistan perässä.. sitä energiaa ei pureta pelkillä hihnalenkeillä. Ylienergistä koiraa on vaikea opettaa kulkemaan nätisti hihnassa, kun aivot haluaa päästä vain eteenpäin ja vauhdilla.
Ja toiseksi, mikään koulutusmuoto ei tule ilmaiseksi eikä toimi kuin ihme. Jokaisen koulutusmuodon loppuun vieminen vaatii paljon aikaa ja satoja toistoja, että toimivat!
Olen huomioinut rodun tarpeet ja vienkin koiramme usein metsään vapaaksi juoksentelemaan ja haistelemaan eläinten jälkiä, luolille on tarkoitus ruveta opettamaan lähiaikoina, sekä myös sorsan metsästykseen, alkaa olla siinä iässä, että voi aloittaa.. Näin kesällä koiramme ui pitkiä lenkkejä, sekä lenkkeilemme sen kanssa paljon. Mutta niinhän se on että tälle rodulle ei mikään riitä, ei väsy sitten millään! :D
Luonne on kova, ei ole mikään pehmokoira, ei säiky, eikä pelkää!
Mitä muuta voisin harrastaa koirani kanssa, jos tämä kaikki lenkillä vetäminen sun muut, onkin vain liiallista energiaa?? Kertokaa neuvoja, mitä itse olette tehneet metsästyslinjaisen koiran kanssa, mielellään sellaista missä ei tarvitse maksaa harrastamisesta, vaan sen voi toteutttaa luonnossa tai sun muualla koiran kanssa kahdestaan!???
Kiitos kaikille!
Yksi tärkeä pointti muuten voisi olla se että lähde lenkille aina eri aikaan. Ja tehkää eri mittaisia lenkkejä. Joskus vain pelkkä pisulenkki ja sitten taas tosi maratooni. Lähtö ilman mitään innostunutta hulinaa tyyliin "hei me lennetään", mieluiten lähtö kun koira on nukkumassa.
Kotona kannattaa antaa koiran osallistua eri askareisiin. Ennen lähtöä koira noutaa sinulle kengät ja itselleen pannan ja hihnan. Palatessa taas noutaa sinulle olutpullon. Paluun ja lähdön välillä voi opettaa koiran noutamaan aamun lehden, viemään roskat roskakoriin, pyykit pyykkikoriin sekä omat lelut niiden koriin. Sytyttämään valot ja sammuttamaan ne. Sama radiolle. Nostamaan sinulle pudonneet esineet nimeltä mainittuina. Nämä on samalla sitä aivotyötä joka väsyttää.
Tämän kaiken ja paljon muuta olen opettanut tuolle omalle kaikkein eniten riistaviettiselle(jollaista olen koskaan nähnyt saati omistanut) pystykorvalleni.
Ja tänä päivänä vetoa tapahtuu lähinnä vain jäniksen/oravan/sorsan nähdessä. Mutta se onkin sitten jo kunnon ryntäys, ja jollaista et riistaviettisestä ikinä pois saa. Mutta kyllä riistaverisestä saa silti erittäin liikennevarman ja turhia hötkyilemättömän kaverin. Sitkeyttä vain vaatii...
Minulla on siis kotona nöyrä pikkuapulainen ja kaupungilla miellyttävä kavaljeeri mutta metsässä oikea "tasmanian tuholainen".
...eteenpäin meno haluja koiralla riittää opeta se vetämään.
Vetovaljaat maksavat hiukan, muta voit kysäistä niitä myös lainaan vaikka paikkakuntasi palveluskoirayhdistykseltä, ostat myöhemmin omat jos näet koiran innostuvan lajista.
Sitten voit vedättää itseäsi vaikka rullalusitimilla, suksilla, potkurilla, juosten jne.
Eli opettelu lähtee siitä, että koiralle kunnon valjaat ja vetonaru, jonka päähän jotain, vaikka tyhjä pulkka alkuun. Koira talutus hihnassa, lähdet kävelemään koira sivullasi, eli koira oppii siihen, että jotain roikkuu perässä (sinä itse et missään nimessä alussa roiku perässä). Koiralle käsky vedä ja kehua, kun vetää pulkkaa sinun tahtiisi perässään. Harjoittele myös luoksesi tuloa, eli koiralla roikkuu se jokin perässä ja kutsut luoksesi (jos koira ei pysy aloillaan, tarvitset avustajan). Kun koira tietää mitä vetäminen tarkoittaa, siirryt itse roikkujaksi taakse.
Tosin puhuit koirasi alkavan olla sen ikäinen... Älä vedätä mitään raskasta alle vuoden ikäisellä koiralla.
Metsästysterrierin luonne ei ehkä noin vetokoiraksi yleensä taivu, sillä koiran on rotunsa puolesta vaikea olla välittämättä toisista koirista jne. Mutta ihan omaksi iloksenne voitte harrastaa korvessa, kilpaladulle (esim valjakkohiihtona), missä menee muitakin koiria en ehkä metsästysterrieriä veisi yrittämään...
Vetäminen purkaa koiran energiaa hyvin ja tulee hommaan ajan myötä myös aivojen käyttöä, kun olette esimerkiksi siinä vaiheessa, että suunnat (oikea vasen) pitää opettaa.
Netistä löytyy myös paljon hyviä kotijälkien teko ohjeita. Se tuksi myös hyvin tulevaa metsästysharrastusta.