Olen allekirjoittanut työsopimuksen tukipaikasta, joka alkaa heinäkuun lopulla. Nyt olen kuitenkin päättänyt, etten ota työtä vastaan. Mitäpä nyt tapahtuu. Olen kelan päivärahalla-eli karenssihan tulee tietysti, entäpä muuta. Paitsi tietysti laiskan maine. Tosiasiassa syy on siinä, että työ on myyntityötä ja jalkani on ollut vuosia siinä kunnossa, että itse tiedän etten kestä seisoa 6 tuntia päivässä. Olen jonossa erikoislääkärille tästä vaivasta, mutta tuskin pääsen sinne enen kun työ alkaisi. Kannattaako käydä kuitenkin vaikka ihan tavallisella lääkärillä ja toimittaa lääkärintodistus työvoimaviranomaisille? Vai miten pitäsi toimia?
Työpaikan peruminen
Ei oikessti laiska
8399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eli karenssi tulee, joka luultavasti ei kumoudu. Työsopimus allekirjoitettu ja sitten yks kaks ilmaantunut tuollainen ei-akuutiksi katsottava juttu... Kyllä tuo melkoisella varmuudella tulkitaan tilanteeksi, että tulit katumapäälle ja kieltäydyt hommasta riittämättömällä verukkeella, mutta tietysti mitä pätevämmät lääkärintodistukset ja "henkilö ei voi tehdä kyseistä työtä" -merkinnät, voivat kaataa asian eduksesi. Aika pätevät paperit saa kyllä olla ja jos kerran työkin alkaisi aiemmin niin karenssi ehtii astua jo voimaan. Takautuvasti purkaminen kuulostaa vielä epätodennäköisemmältä.
Mutta sittenhän tuon selviää. Karenssiin kun varaudut, niin ei se siitä sen huonommaksi mene. Mahdollisuus on asian muuttumiseksi eduksesi, mutta nykykäytäntöjen mukaan siihen ei kannata mitenkään tuudittautua tai edes luottaa.
Jokainen tilanne oma kokonaisuutensa, ei kukaan voi mitään pätevää sanoa. Säästöillä kannattaa varautua elämään, jos ei mitään muuta työtä ota tilalle. Sen verran voi sanoa.
Helpoimmalla pääset kun menet töihin. Olet siellä vaikkapa yhden päivän tai voit lähteä jopa kesken päivän jos/kun jalka on niin kipeä. Heti lääkäriin ja sairaslomalle. Vaikka tätä ei moni työnantaja tiedä (= halua tietää) pitää ainakin 50% palkasta maksaa vaikka ei olisi ollut kuukautta töissä, tuo on yleinen harhaluulo. Tuo perustuu työsopimuslain 2 luvun 11§ 1 momenttiin. Työehtosopimuksessa voi olla tuotakin parempia ehtoja.
"11 § Sairausajan palkka
Työntekijällä, joka on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä työtään, on oikeus sairausajan palkkaan. Jos työsuhde on jatkunut vähintään kuukauden, työntekijällä on oikeus saada esteen ajalta täysi palkkansa sairastumispäivää seuranneen yhdeksännen arkipäivän loppuun, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairausvakuutuslain (364/1963) mukaiseen päivärahaan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijällä on vastaavasti oikeus saada 50 prosenttia palkastaan."
Eli saat sairastumispäivältä ja 9 seuraavalta arkipäivältä vähintään 50% palkasta ja sen jälkeen Kelalta sairaspäivärahaa. Karenssia ei pitäisi tulla.
Löytyy tuolta:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055
Siihen on hyvä tutstua muutenkin koska työnantajat rikkoo sitä nykyisin ihan yleisesti jopa noissa tukipaikoissa. Mulla ainakin on 2 edellisessä tukipakiassa rikottu, tai siis yritetty rikkoa työsopimuslakia ja vuosilomalakiakin, työehtosopimuksesta puhumattakaan.
Olet saanut kelan korvauksia yli 500 päivää, koska olet oikeutettu palkkatukeen. Tarkoittaa myös sitä, että et saa työstä kieltäytymisestä karenssia vaan 5kk rangaistustyössäoloehdon.
Korvausten maksaminen lopetetaan kokonaan eikä aleta maksamaan, ennenkuin olet ollut työssä taikka kurssilla vähintään 5 kuukautta. Eli ikuinen karenssi siis.
Sossu maksaa jotakin, mutta ei täysimääräistä 416 euroa, vaan leikattuna 20 % kaks eka kuukautta. Sitten työkkäristä tarjoavat taas työtä sulle, etkä mene taaskaan, leikataan tukea 40 % seuraavat 2 kuukatta. Ja niin edelleen.
Mitään kunnollista perustetta työstä kieltäytymiselle sulla ei ole. Semmonen luulotautisuus, että ehkä voipi olla niin että ehkä tulee jalka kipiäksi ei ole riittävä syy. Lääkäritä on erittäin vaikea saada sellaista yksiselitteisesti pitävää todistusta, että tarjottu työ varaantaa terveytesi etkä voi sitä tehdä.
Ei ole kysymys kuin 6 tunnin työstä ja määräaikainen homma kaiken lisäksi. Mietippä tarkkaan, että kannattako kieltäytyä työstä ennen kuin olet edes käynyt siellä. Kunnan elättinä eläminen ei ole hääviä.
Henkilöllä voi tällä hetkellä olla palkkatukioikeus mm. yhden päivän työttömyyden jälkeenkin (alle kaksvitoset vastavalmistuneet) ja kuuden kuukauden yhtäjaksoisen työttömyyden jälkeen (25-30- vuotiaat vastavalmistuneet). Ei tarvitse olla 500 päivää takana.
Paras neuvo tähän mennessä on ollut tuo, että päiväksi töihin ja sitten lääkärin kautta sairaslomalle. Työnantaja tulloin todennäköisesti purkaa työsuhteen koeajalla varsin pian, vaikka sairasloma ei tietenkään siihen saisi olla syy, ja silloin voidaan katsoa, että työsuhde on purkautunut työnantajan aloitteesta --> ei korvauksetonta määräaikaa eikä työssäoloehtoja. Kun syy on hakijasta riippumaton, siitä ei sanktioida, joten siihen pitää tähdätä eikä vain jättää menemättä.
jeps ja 40 rossaa vähennetään myös jos sanovat sielt toimeetulotukijutskasta että pitää tuoda harjoittelu tai työsopimus tai muuten vähennetään se 40 rossaa. eli mistää ei tarvi ees kieltäytyä vaan jos ei yksinkertaisesti oo saanusopimusta aikaa ni se rankasee sen 40% :)
Mene työhön ja jää sitten sairauslomalle. Ei tilanne ole sinun vikasi, koska et olisi kuitenkaan voinut kieltäytyä tukipaikasta ilman karenssia.
Mikään lääkärintodistus tässä vaiheessa ei auta välttämään karenssia. Sen sijaan lääkärikäynti työsuhteen aikana auttaa saamaan sairauslomaa.
'''Olen kelan päivärahalla...'''
Saatko peruspäivärahaa vaiko työmarkkinatukea?
Jos saat peruspäivärahaa, niin sitten selviät karenssilla, jos ei aikaisempia kieltäytymisiä ole pohjalla.
Jos saa työmarkkinatukea ja olet saanut alle 500 pvää, niin sitten selviät karenssilla, jos ei aikaisempia rangaistuksia.
Jos sen sijaan olet saanut väh. 500 pvää työmarkkinatukea, niin työstä kieltäytymisen seurauksena onkin 5 kk:n rangaistustyössäoloehto, joka ei kulu pois ajan kulumisen kautta, vaan vain ehdon täyttämällä.