Olen 23 vuotias nainen ja minulla on n. puolivuotis lapsi. Muutin vajaa kolme vuotta sitten toiselle paikkakunnalle miehen takia. Tämä mies on 21 vuotias. Asuimme avoliitossa ja kihlauduimme vuoden seurustelun jälkeen. Huomasin pian olevani raskaana ja siinä samassa mies tunnusti että hänellä oli suhde jonkun toisen kanssa ja lopettaisi sen heti. Yritimme välejämme selvittää mutta erosimme kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua. Hän meni armeijaan ja oli siellä puol vuotta. Tapasimme usein. Rakastimme toisiamme ja olen hyvissä väleissä hänen vanhempien kanssa. Armeijan loputtua lapsemme oli kuukauden ikäinen. Mies hankki oman kämpän kun oli armeija ajan punkannut kotonaan ja armeijan loputtua siis muutti vuokrakämppään. Yritimme olla yhdessä ja erosimme. Hän jäi kiinni. Hän oli taas suhteessa jonkun toisen naisen kanssa. Syy näihin toisiin suhteisiin oli että "kun meidän välit oli niin huonot". Hänellä ei tehnyt tiukkaa "poistaa" näitä kahta ihmistä elämästään. Sanoo että olen hänelle rakas ja tärkeä. Niin kuin lapsemmekin on hänelle hurjan tärkeä ja näkee häntä usein, lähes päivittäin. Vietämme aikaa hänen vanhemmillaan paljon.
Olen miettinyt useasti että muutan takaisin kotikonnuilleni. Jätän tämän "suhteen" taakseni ja yritän elää ilman häntä. Olen roikkuja niin kuin hänkin. Rakastamme ja välitämme toisistamme mutta joku tuo aina kitkaa välillemme. En pysty luottamaan häneen ja kahden pettämisen jälkeen tuntuu vieläkin että hän on repinyt sydämen rinnastani ja polkenut sen maahan. Minua on puukotettu selkään kahdesti.
Mistä olen kotoisin, on nykyisestä paikasta useamman sadan kilometrin päässä. Mies rupee opiskelemaan eikä hänellä ole rahaa tulla käymään usein lapsen luona. Hän tulisi luokseni aina viikonloppuisin punkkaamaan tai äitini luokse. Minusta se on outoa enkä tykkäisi että hän tulisi kaiken sen jälkeen mitä hän on minulle tehnyt. Olenko kamala ihminen kun ajattelen niin? Minua syytetään kehdonryöstäjäksi ja vien lapsen pois hänen elämästään. Hän ei kuulema osaa rakastaa lasta enää ja tekee sydämmeensä muurin että ei päästä poikaa enää lähellensä kun olisi kamala ikävä koko ajan eikä näkisi lastansa paljoa...
Tunnen kauheaa syyllisyyttä, enkä myöskään osaa oikein päästää miehestä irti.. Mitä tekisin..?
Olen miettinyt useasti että muutan takaisin kotikonnuilleni. Jätän tämän "suhteen" taakseni ja yritän elää ilman häntä. Olen roikkuja niin kuin hänkin. Rakastamme ja välitämme toisistamme mutta joku tuo aina kitkaa välillemme. En pysty luottamaan häneen ja kahden pettämisen jälkeen tuntuu vieläkin että hän on repinyt sydämen rinnastani ja polkenut sen maahan. Minua on puukotettu selkään kahdesti.
Mistä olen kotoisin, on nykyisestä paikasta useamman sadan kilometrin päässä. Mies rupee opiskelemaan eikä hänellä ole rahaa tulla käymään usein lapsen luona. Hän tulisi luokseni aina viikonloppuisin punkkaamaan tai äitini luokse. Minusta se on outoa enkä tykkäisi että hän tulisi kaiken sen jälkeen mitä hän on minulle tehnyt. Olenko kamala ihminen kun ajattelen niin? Minua syytetään kehdonryöstäjäksi ja vien lapsen pois hänen elämästään. Hän ei kuulema osaa rakastaa lasta enää ja tekee sydämmeensä muurin että ei päästä poikaa enää lähellensä kun olisi kamala ikävä koko ajan eikä näkisi lastansa paljoa...
Tunnen kauheaa syyllisyyttä, enkä myöskään osaa oikein päästää miehestä irti.. Mitä tekisin..?
Vastaukset 3
Vanhimmat
miehen tuloilla, omilla tuloilla vai sossun avulla. Sekin ratkaisee jotain!
Asumme eri talouksissa, joten kummallakin on omat rahat ja olen äitiyslomalla sekä teen pieniä pätkiä töitä.
Rahaa on kyllä, enkä sossun tai miehen rahoilla elä. Enkä rahan takia suhteeseen jäisi vaikka olisi miten tiukkaa.
Ulkopuolisena näen asian näin: sinua syyllistetään aivan suotta ja tunnet tämän johdosta ikäänkuin väärää syyllisyyttä. Mies käyttää sinua ja sinun tunteitasi hyväkseen, että olisit aina saatavilla ikäänkuin varalla,
jos hänelle tulee tarvetta saada lohduttaja ikävien tapahtumien varalle. Jos toinen jättää ja elämä vähän yrittää vastoinkäymisten kautta kouluttaa, niin kipin kapin sinun luoksesi lohdutusta saamaan ja taas uuttta etsimään.Jos mies laittaa muurin sydämmeensä sen vuoksi, ettet enää siedä hänen kelmeilyään, hän ei silloin lasta osaa edes rakastaa. Lapseen vetoominen on vain alhainen keino saada alistettua sinut hänen tarpeitaan palvelemaan ja pysymään "varakankaalla" käden ulottuvilla valmiina lohdutusta antamaan, kun siihen on tarvetta.
Jos muutat äitisi kanssa samalle paikkakunnalle, ei sinun tai äitisi velvollisuus ole majoittaa pojan isää. Menköön maksulliseen majapaikkaan, jos niin kovasti haluaa poikaa nähdä. Ilomielinhän sitä nyt maksaa yösijasta, kun vain saa nähdä oman poikansa...
Melkein minusta tuntuu siltä, että oma äitisi voisi olla parempi vaihtoehto lapsen kasvatuksen tukena tässä raskaassa tehtävässä asioiden nyt näin ollessa, kuin tämä isäehdokas.
Kysele nyt vielä oman äitisikin mielipidettä tässä asiassa. Jos tämä isäehdokas sitten joskus, oikein kunnollisen kolautuksen mahdollisesti saatuaan lopettaa todistettavasti kelmeilyn ja on ollut jo pitempään kelmeilemättä, niin sitten, jos vielä siltä tuntuu, voit punnita asiaa hänen kannaltaan uudelleen.
Tässä nykyisessä asetelmassa ja asuinpaikassa mitä ilmeisemmin asia ei paremmaksi muutu.