Seison jonkinlaisessa urheiluhallissa. Mitä hittoa minä teen täällä? Pingispallo osuu olkapäälleni ja vastapelaajani huudahtaa:
- Haloo herätys! me pelataan!
Katson häntä kun jotain avaruusoliota kaukaiselta planeetalta. Hänen leppoisat silmänsä muuttuivat vakavaksi ja hän lyö pingispallon puolelleni. Klik klik klik klik, pallo pomppii pöydällä varsin sujuvasti, joskus lyönnit ovat liian kovia ja joskus liian pieniä. En uskalla kysyä, kuka hän on. Jostain syystä en uskalla näyttää edes järkytystäni.
- Sinä pelaat huonosti!
- Anteeksi.
Huomioni kiinnittyy hänen paitaansa, jossa lukee ”avohoidossa”. Mielikuvitukseni rupeaa laukkaamaan tuhatta ja sataa. Miten ihmeellinen ja harvinainen sattuma; harvemmin kukaan on joutunut pelaamaan pingistä avohoitopotilaan kanssa. Tuskin hän on avohoitopotilas, mutta jonkinlaista hullunkiiltoa huomaan hänen silmistään, kun hänen katseensa on omistautunut pingispallon pomppiviin liikkeisiin. Totta kai minäkin keskityn, mutta se on ymmärrettävän vaikeaa tässä tilanteessa. Peräännyn pingispöydältä.
- No mikä sinulla on?
- Minua vähän heikottaa…
Typerä vale, mutta minun on saatava tilaa mietiskelylleni. En tiedä mitään mitä on tapahtunut ja miten olen joutunut tänne, minua pelottaa. Pelkään ”pelikaverini” reaktiota, jos hän saa tietää, että hän on minulle täysin tuntematon ja myös menneisyyteni. Istahdan ja nojaan urheiluhallin seinää vasten.
- Näytät ihan kalpealta.
- Voin ihan hyvin, en vain ymmärrä…
- Ymmärrä mitä?
- …miksi tämän urheiluhallin lattia pitää olla näin järkyttävän värinen!
Herrajumala miksi ihmeessä minä sanoin noin? mikä ihme minua vaivaa? peitän suuni kädelläni ihmeissäni.
- Niinpä, sanos muuta. Minäkin toivoisin että siihen tulisi muutosta. Asiasta toiseen, kaverit tulevat tänne kohta urheilemaan.
Nyökkään entistä kauhistuneempana, mutta en näytä sitä ulospäin. Onneksi hänen hymyileväiset kasvonsa rauhoittavat minua hieman ja yritän saada kasvoilleni normaalia ilmettä.
Saliin tallustaa pupulta näyttävä hahmo, mutta huomaan sen olevan naamiaisasu, johon on joku tyyppi pukeutunut. Väriltään se on ällöttävän vaaleanpunainen. Hänellä on koripallo kädessään ja juuri sen takia näyttää hyvin koomiselta. En voi uskoa näkemääni todeksi, onko tämä jotain pilaa? Pian perässä saliin tulee metallinsininen otus, jolla punainen pystyssä oleva tukka ja päässä sarvet hän vilkaisee minua punaisilla silmillään ja hymyilee. Huomaan hänen terävät raateluhampaansa. Aivan hänen takanaan kävelee peräkanaa kolme täysin samannäköistä laihaa ukkoa. Heillä kaikilla on mustat silinterihatut, viikset ja mustaraitaiset huomiota herättävät housut. ”Pelikaverini” tervehtii heitä kuin ketä tahansa pitkään tunnettua ystävää.
- Onko sinulla vielä huono olo? haluatko vielä pelata?
samalla hänen hiuksensa muuttuvat luonnonvaaleista turkoosinsinisiin.
- En taida…
silmäni tapittavat häneen kuin naulattuina ja vasta nyt ymmärrän olevani hyvin oudossa ympäristössä, tai sitten minusta on tullut sekopää. Juoksen hallista ulos kaikkien tuijottamana, törmäilen tahallani matkalla seiniin ja läiskin päätäni jotta heräisin unesta. Mutta en herää, en sitten millään. Kaadun lattialle ja huohotan tuskaisena.
Mitä sanotte, jatkanko? tämä ei ole läheskään vielä valmis.
- Haloo herätys! me pelataan!
Katson häntä kun jotain avaruusoliota kaukaiselta planeetalta. Hänen leppoisat silmänsä muuttuivat vakavaksi ja hän lyö pingispallon puolelleni. Klik klik klik klik, pallo pomppii pöydällä varsin sujuvasti, joskus lyönnit ovat liian kovia ja joskus liian pieniä. En uskalla kysyä, kuka hän on. Jostain syystä en uskalla näyttää edes järkytystäni.
- Sinä pelaat huonosti!
- Anteeksi.
Huomioni kiinnittyy hänen paitaansa, jossa lukee ”avohoidossa”. Mielikuvitukseni rupeaa laukkaamaan tuhatta ja sataa. Miten ihmeellinen ja harvinainen sattuma; harvemmin kukaan on joutunut pelaamaan pingistä avohoitopotilaan kanssa. Tuskin hän on avohoitopotilas, mutta jonkinlaista hullunkiiltoa huomaan hänen silmistään, kun hänen katseensa on omistautunut pingispallon pomppiviin liikkeisiin. Totta kai minäkin keskityn, mutta se on ymmärrettävän vaikeaa tässä tilanteessa. Peräännyn pingispöydältä.
- No mikä sinulla on?
- Minua vähän heikottaa…
Typerä vale, mutta minun on saatava tilaa mietiskelylleni. En tiedä mitään mitä on tapahtunut ja miten olen joutunut tänne, minua pelottaa. Pelkään ”pelikaverini” reaktiota, jos hän saa tietää, että hän on minulle täysin tuntematon ja myös menneisyyteni. Istahdan ja nojaan urheiluhallin seinää vasten.
- Näytät ihan kalpealta.
- Voin ihan hyvin, en vain ymmärrä…
- Ymmärrä mitä?
- …miksi tämän urheiluhallin lattia pitää olla näin järkyttävän värinen!
Herrajumala miksi ihmeessä minä sanoin noin? mikä ihme minua vaivaa? peitän suuni kädelläni ihmeissäni.
- Niinpä, sanos muuta. Minäkin toivoisin että siihen tulisi muutosta. Asiasta toiseen, kaverit tulevat tänne kohta urheilemaan.
Nyökkään entistä kauhistuneempana, mutta en näytä sitä ulospäin. Onneksi hänen hymyileväiset kasvonsa rauhoittavat minua hieman ja yritän saada kasvoilleni normaalia ilmettä.
Saliin tallustaa pupulta näyttävä hahmo, mutta huomaan sen olevan naamiaisasu, johon on joku tyyppi pukeutunut. Väriltään se on ällöttävän vaaleanpunainen. Hänellä on koripallo kädessään ja juuri sen takia näyttää hyvin koomiselta. En voi uskoa näkemääni todeksi, onko tämä jotain pilaa? Pian perässä saliin tulee metallinsininen otus, jolla punainen pystyssä oleva tukka ja päässä sarvet hän vilkaisee minua punaisilla silmillään ja hymyilee. Huomaan hänen terävät raateluhampaansa. Aivan hänen takanaan kävelee peräkanaa kolme täysin samannäköistä laihaa ukkoa. Heillä kaikilla on mustat silinterihatut, viikset ja mustaraitaiset huomiota herättävät housut. ”Pelikaverini” tervehtii heitä kuin ketä tahansa pitkään tunnettua ystävää.
- Onko sinulla vielä huono olo? haluatko vielä pelata?
samalla hänen hiuksensa muuttuvat luonnonvaaleista turkoosinsinisiin.
- En taida…
silmäni tapittavat häneen kuin naulattuina ja vasta nyt ymmärrän olevani hyvin oudossa ympäristössä, tai sitten minusta on tullut sekopää. Juoksen hallista ulos kaikkien tuijottamana, törmäilen tahallani matkalla seiniin ja läiskin päätäni jotta heräisin unesta. Mutta en herää, en sitten millään. Kaadun lattialle ja huohotan tuskaisena.
Mitä sanotte, jatkanko? tämä ei ole läheskään vielä valmis.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jatka ihmeessä! Mä ainakin tahdon tietää, mistä tossa on kyse. Mielenkiintoista ja sujuvaa tekstiä.
Ei muuta kuin pökkyä pesään. Tuo "avohoidossa" -paita oli nerokas juitsu! Viattomasti, yllättäen, kaikkien normaalioppien mukaan oletkin yht'äkkiä tekemisissä vaarallisen hullun kanssa. Hullu leikittelee kanssasi, sitten se haluaa maistaa pikkuisen vertasi. Ihan pikkuisen...
..ja hauskaa. Jos jatkat, voit joko pilata sen kokonaan tai hoitaa homman kotiin..:)
Kiitos palautteesta. Kirjoitan jatkoa, mutta on epätodennäköistä, että kirjoitan sen tänne.