tyhmät vanhemmat?

rakastan_äitiä:)

tällä palstalla moni vanhempi tulee valittamaan näistä asioista:

-lapsen itsetyydytys ja seksuaalisuus

-parisuhteet ja kaverit

-kotiintuloajat

-alkoholi ja muut päihteet

-pukeutuminen, meikkaaminen ja lävistykset

olen 16 vuotias erittäin itsenäinen yksinhuoltaja äidin tytär. meidän perheemme perus säännöt ovat aina olleet luottamus, rehellisyys ja tunteista puhuminen.

14 vuotiaana kokeilin ensimmäisen kerran vähän alkoholia(2 siideriä tai jotain). kerroin tästä äidille ja hän sanoi että hänen puolestaan saan juoda kunhan ilmoitan asiasta ja että kerron missä juon ja kenen kanssa. hän sanoi ettei hyväksy muita päihteitä koska niillä on jo oikeasti vakavia terveydellisiä seurauksia ja suvussa on ollut keuhkosyöpää.

15 vuotiaana aloitin seurustelun ja äitini oli todella innoissaan kun kuuli asiasta. hän oli onnellinen ja kertoi ehkäisystä ja rakkaudesta jne. eniten onnellinen hän oli siitä, että joku pitäisi minusta huolta ja saattaisi minut turvallisesti kotiin iltaisin. plussaa oli myös se että poika on saman ikäinen kuin minä ja että hänet oli kasvatettu hyvin ja samoilla arvoilla kuin minut.

15-16 vuotiaana harrastin myös seksiä ensimmäisen kerran. kun jäin siitä kiinni (kondomeita pöydällä) sain aika kovan saarnauksen asiasta sillä äiti ei vielllä niin aikaisessa seurusteluvaiheessa uskonut että rakastamme toisiamma mutta puhuttuaan ystäviensä kanssa hän tuli siihen tulokseen että se on normaalia ja vei minut ehkäisyneuvontaan jotta saisin e-pillereitä. Nyt 16 vuotiaana saamme yöpyä toistemme luona vaikka vanhemmat eivät olisi paikalla jne. Äiti ei puutu meidän seksielämään SILLÄ SE EI KUULU HÄNELLE JA ON IHAN OMA ASIANI. ikinä ei minulle saarnata seksistä tai itsetyydytyksestä, ne ovat ihmisen omia asioita. äiti on myös sanonut että hyväksyisi homoseksuaalisuuden. hän on myös sanonut että jos tulisin raskaaksi ennen kun olen 25, hän suosittelisi minulle aborttia.

minulla ei ole koskaan ollut tiettyjä kotiintulo aikoja, ne on aina sovittu riippuen illasta ja siitä mitä teen ja missä olen. usein jos olen mennyt juomaan on äiti pyytänyt että menen jollekkin kaverille yöksi jottei tarvitse tulla yksin kotiin pitkiä matkoja myöhään illalla. yleensä kotiintuloajat on siinä 11-01 ja sopivaan kotiintuloaikaan päästään aina yhteisymmärryksellä ja kompromissilla. Äiti vaatii aina että kerron missä olen ja keiden kanssa, ja toivoo että poikaystäväni on mukana. minun mielestäni se on reilua ja sopii minulle.

Äiti haluaa että minulla on paljon tärkeitä ystäviä ja haluaa tietää heistä ja nähdä heitä välillä. hän kutsuu usein ystäviäni meille syömään ja huomioi heitä henkilökohtaisesti esim. lähettämällä heille syntymäpäivä onnittelu textarit. äitini ei kiellä minua olemasta tietynlaisten ihmisten kanssa muttei halua että joudun päihteiden väärinkäyttäjien tai rikollisten kanssa tekemisiin.

Minä saan itse päättää pukeutumisesta ja meikkaamisesta, paitsi silloin kun mennään esim ravintolaan tai tapaamaan äidin tuttuja, silloin äiti vaatii siistiä pukeutumista. tatuointeja en saa hankkia, enkä lävistyksiä muualle kuin napaan ja korviin. Vaatteisiin ja meikkeihin ja muihin menoihin saan joka kuukausi 50 e, ja tienaan itsekkin aika paljon tekemällä töitä.

minua ei pakoteta mukaan matkoille ja muihin perhe juttuihin ellei sitten ole kyse jostain isosta. saan myös olla yksin kotona.

tottakai on negatiivisiakin mutta ne liittyvät äidin persoonallisuuteen, ei kasvatusoppeihin, eli en sano että äiti on täydellinen ihminen.

En käytä paljoa päihteitä, olen hyvä koulussa ja pääsin huippu lukioon, minulla on paljon rakkaita ystäviä, seurustelen(olen nyt seurustellut vuoden) ja osaan käyttäytyä. itseluottamukseni on hyvä(ottaen huomioon että olen teini). Tämä kaikki on äitini ansiota, hän paukutti päähäni oikeat elämän arvot rakkaudesta, tasa arvosta, ihmisten hyväksymisestä jne.

Kiitän äitiä todella siitä mitä on tehnyt vuokseni

3

761

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17v,,tyttö

      Kerrankin asiallista puhetta! Näillä sivuilla saarnataan aivan liikaa lasten huonosta käytöksestä ja kauhistellaan pienintäkin asiaa. Ihmisille luonnollisetkin asiat tuntuvat olevan joillekin ylitsepääsemättömän outoja esim: nuorten itsetyydytys, seksuaalisuus, päihteet ym. Monikaan ei taida ymmärtää mitä vuosituhatta nyt eletään. Maailma on muuttunut aika paljonkin siitä mitä monen vanhemman nuoruudessa oli, joten siihen muutokseen pitäisi myös suhtautua aikuismaisesti eikä pakottaa lapsiaan elämään samoilla ehdoilla kuin mitä itse on nuorempana elänyt. Jokainen tietenkin kasvattakoon omat lapsensa niin kuin lystää, mutta kannattaisi sitä tietenkin vähän miettiä miten tiukat rajat asettaa.

      • rakastan_äitiä:)

        jepp.. nykyään pitää mun mielestä ottaa myös huomioon lapsen ympäristö, eli jos lapsen kaverit saavat olla ulkona yhteentoista ja itse saa olla kahdeksaan niin voihan vanhemmat vähän miettiä että miltä lapsesta tuntuu niissä tilanteissa. tämä oli vaan esimerkki. Vanhemmat luulevat suojelevansa lapsiaan pahalta maailmalta mutta eivät ymmärrä että ihmisen kehitystä ei voi estää. meidän koulussa on yksi poika jonka vanhemmat ovat laittaneet kotiintuloajan kuuteen koska "pahat miehet tulevat lyömään pullolla päähän". he myöskin päättävät lapsen vaatteista (tulee mieleen vaari, sellainen villapaita ja ylös vedetyt housut ja purjehdus kengät), kampauksesta ja ulkonäöstä ylipätään(esim ei saa käyttää piilolinssejä). he pakottavat aina lapsensa soittamaan pianoa koulun juhlissa ja vaativat täydellistä koulumenestystä. Tällä he ovat pilanneet pojan sosiaalisen elämän aj aiheuttaneet sen että poikaa kiusataan erittäin raasti koulussa. Usein liian kovat rajat vaan pahentavat lapsen tilannettavat ja aiheuttaa kapinaa ja pahaa oloa. En esim ymmärrä arestin pointtia, se vaan aiheuttaa kapinaa ja vihaa, eikä oikeastaan edes opeta mitään lapselle siitä asiasta jossa lapsi on mokannut.

        ihan kuin vanhemmat kiusaisivat lapsiaan tahalteen...


    • Anonyymi

      Hyvin asiallista puhetta elämäsi sujuu paremmin kuin minun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      351
      1031
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      711
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      36
      619
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      557
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      39
      532
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      318
      491
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      74
      458
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      449
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      441
    Aihe