voidaanko ttt evätä

heinäkuulta, kun olen nyt ainakin heinäkuun töissä. Palkka kuitenkin tulee vasta elokuun puolella (reilusti), joten enkö olisi oikeutettu vielä heinäkuun toimeentulotukeen? Tukia en tietenkään ole hakemassa elokuulle, enkä varmaan saisi syyskuussakaan, vaikka hakisinkin.
Toivon tietenkin, että työt jatkuisivat, mutta itse siihen en pysty vaikuttamaan muutoin kuin tekemällä työni hyvin. Voihan tietenkin olla, että löydän toisen työn, mikäli tässä paikassa en saa jatkaa.

Tampereen sossu on toiminut mun kohdalla ainakin aina (kun sitä olen tarvinnut) toiminut tosi hyvin. Nyt vaan olis tarve saada pikaisesti rahaa, kun tilillä enää muutama hassu euro ja hakemus palautettu viikko sitten liitteineen ja selvityksineen työstä ja koska eka palkka tulee. Ei ole koskaan kestänyt aikaisemmin viikkoa hakemuksen käsittely. Vai onko ne kaikki nyt lomilla???

Onneksi sentään on perhettä lähellä, joten en nyt ihan pulaan joudu, mutta ei tämä kerjääminen miltään taholta mukavaa ole koskaan ollut.
2264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun palkan määrä/tuloajankohta ei ole varmuudella tiedossa vielä hakemusta tehtäessä niin palkkatulo otetaan huomioon seuraavan kuun laskelmassa. Tosin tollasessa tilanteessa kannattaa jatkossa jättää koko työ ilmoittaa ja ilmoittaa vasta siinä hakemuksessa kun on palkka jo tullut, että tuolloin sain palkkaakin.

Äänestä

TTT-päätös tuli tänään postissa :) Päätös oli onnekseni myönteinen. Ilmeisesti siellä on nyt ruuhkaa ollut ja sen takia hakemuksen käsittely kesti lähes 2 viikkoa. Tiedoksi muillekin Tampereella toimeentulotukea hakeville! Kannattaa seuraavan kuukauden hakemusta laittaa postiin viimeistään ensi viikolla, niin ei tarvitse sitten elokuussa odotella tyhjätaskuna.

Nyt sitten vaan peukut pystyyn, että mun osalta ttt-hakemukset on historiaa :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarviihelppiä kirjoitti:

heinäkuulta, kun olen nyt ainakin heinäkuun töissä. Palkka kuitenkin tulee vasta elokuun puolella (reilusti), joten enkö olisi oikeutettu vielä heinäkuun toimeentulotukeen? Tukia en tietenkään ole hakemassa elokuulle, enkä varmaan saisi syyskuussakaan, vaikka hakisinkin.
Toivon tietenkin, että työt jatkuisivat, mutta itse siihen en pysty vaikuttamaan muutoin kuin tekemällä työni hyvin. Voihan tietenkin olla, että löydän toisen työn, mikäli tässä paikassa en saa jatkaa.

Tampereen sossu on toiminut mun kohdalla ainakin aina (kun sitä olen tarvinnut) toiminut tosi hyvin. Nyt vaan olis tarve saada pikaisesti rahaa, kun tilillä enää muutama hassu euro ja hakemus palautettu viikko sitten liitteineen ja selvityksineen työstä ja koska eka palkka tulee. Ei ole koskaan kestänyt aikaisemmin viikkoa hakemuksen käsittely. Vai onko ne kaikki nyt lomilla???

Onneksi sentään on perhettä lähellä, joten en nyt ihan pulaan joudu, mutta ei tämä kerjääminen miltään taholta mukavaa ole koskaan ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu