Mulla ovat kai nuo "äidinvaistot" heränneet vähän turhan myöhään, toisaalta olen lapsenhankintaa ajatellut jo 15 vuotta, mutta oma elämä ei ole ollut tarpeeksi stabiilia ennenkuin nyt viimeisen ehkä 5-6 vuoden ajan.
Olen seurustellut toistakymmentä vuotta Elämäni Naisen kanssa, mutta tässä on vaan se ongelma, että vaikka mä haluaisin lapsen, hän ei. Ja toinen ongelma on se, että itse en voi saada lapsia, hän voisi, jos haluaisi.
Ja sehän on totuus, että ei ketään voi pakottaa tälläiseen - siis hankkimaan lasta - toisaalta mä olen luultavasti pakotettu elämään ilman jälkipolvea tappiin saakka. Asiasta on yritetty keskustella, ihan ammattilaisen avittamana, mutta siitä seuraa vaan kauhea draama puolisoltani, mitään syytä MIKSI asia on näin, en ole koskaan kuullut. Omasta mielestäni mulla olisi oikeus tietää syy(t). Heittäkäähän mielipiteitä!
Sinänsä jännä on ollut huomata itsessään se, että vaikka olen melko miehinen ja puolisoni taas diggailee näistä "naisten jutuista" enemmän, niin tässä asiassa me tehdään kyllä poikkeus. Geeniperimähän tuohon lapsenhankintahaluun kaiketi aika paljon vaikuttaa, vaimo tulee tavallisesta ydinperheestä (äiti, isä, pari lasta), mä taas en. Mutsi oli yksinhuoltaja, hän joutui sairaseläkkeelle alta 45-vuotiaana, sen jälkeen (10-15-vuotiaana) asuinpaikkoinani on ollut mm. mummola ja lastenkoti. Just sellaisen turvallisen ja ymmärtävän kasvupaikan, jota mulla ei ollut, olisin halunnut sille skidille antaa.
Olen seurustellut toistakymmentä vuotta Elämäni Naisen kanssa, mutta tässä on vaan se ongelma, että vaikka mä haluaisin lapsen, hän ei. Ja toinen ongelma on se, että itse en voi saada lapsia, hän voisi, jos haluaisi.
Ja sehän on totuus, että ei ketään voi pakottaa tälläiseen - siis hankkimaan lasta - toisaalta mä olen luultavasti pakotettu elämään ilman jälkipolvea tappiin saakka. Asiasta on yritetty keskustella, ihan ammattilaisen avittamana, mutta siitä seuraa vaan kauhea draama puolisoltani, mitään syytä MIKSI asia on näin, en ole koskaan kuullut. Omasta mielestäni mulla olisi oikeus tietää syy(t). Heittäkäähän mielipiteitä!
Sinänsä jännä on ollut huomata itsessään se, että vaikka olen melko miehinen ja puolisoni taas diggailee näistä "naisten jutuista" enemmän, niin tässä asiassa me tehdään kyllä poikkeus. Geeniperimähän tuohon lapsenhankintahaluun kaiketi aika paljon vaikuttaa, vaimo tulee tavallisesta ydinperheestä (äiti, isä, pari lasta), mä taas en. Mutsi oli yksinhuoltaja, hän joutui sairaseläkkeelle alta 45-vuotiaana, sen jälkeen (10-15-vuotiaana) asuinpaikkoinani on ollut mm. mummola ja lastenkoti. Just sellaisen turvallisen ja ymmärtävän kasvupaikan, jota mulla ei ollut, olisin halunnut sille skidille antaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ilman mitään negatiivisuutta tai muuta w*ttuilua, kommentoisin tähän että:
Ihan sama!
Olet elänyt sun elämäsi ihan oman mielesi mukaan. Samoilla periaatteilla et voi sinäkään odottaa,että kumppanisi haluaisi jotain muuta,kuin elää omaa elämäänsä oman mielensä mukaan.
"asiasta on yritetty keskustella"
"omasta mielestäni mulla olisi oikeus tietää syy"
Lapsia hankitaan (kun voidaan) yhteisestä halusta. Miten missään NAISparissa yksi voisi vaatia toiselta tekemään lapsia/lasta.
Olisit herännyt näihin tunnelmiisi silloin kun aika niihin oli. On perusmiesmäisenmachoa ilmoittaa puoliskolleen, että "hei nyt mä haluun lapsia, joten sä voit tehdä ne mulle"!
puolisosi sanoo kun asiasta juttelee, kai hän jotain sanoo syyksi vai mököttääkö vain hiljaa kädet puuskassa ja ristii jalkansa?
Parisuhteessa on oikeuksia olla ihana ja rakastettava, muun pitäisi tulla halusta olla oikein ja hyvin sille rakkaalle ihmiselle.
Jos te olette oikein käyneet maskullisella asiasta puhumassa ja et edelleenkään tiedä miksi ette ole samalla sivulla tässä asiassa, ehdotan että menette yhteisessä elossan vielä vähän kauemmas kuin tämä lapsi-asia, ja puhutte missä vaiheessa lakkasitte kuuntelemasta toisianne ja elämään erillisiä elämää yhdessä.
Voi olla että kun taas ymmärrätte toisianne muullakin tasolla myös tästä on helpompi puhua.
Lopuksi sanoisin että kasvuympäristö ei ole sama kuin geeniperinnöllisyys. Se että olet vaikka kuinka butchi ei tee sinusta vähempää naista kuin se joka tekee ulkoisestikkin naisjuttuja. Naiseus lähtee jostain ihan muusta kuin siitä miltä näyttää.
Onko teillä mahdollisuus ehkä ottaa kasvatuslasta? Antaa jollekkin joka on heitteillä sen turvallisen ja ymmärtävän kasvupaikan.
Mutta ihan ekana, menkää treffeille ja tutustukaa toisiinne uudelleen.
Voithan tehdä lapsen yksin ja hankkia toisen naisen tilalle. Voit pyytää sopivaksi katsomaasi miestä tekemään sinut raskaaksi. Ei sinun kannata olla ilman lasta, jos itse niin haluat.
saada lasta? Onko siihen joku terveydellinen syy?
Monilla lapsen tekemisen halu syntyy vasta, kun löytyy riittävän luotettava ja stabiili parisuhde. Minusta jo se, ettei puolisosi halua lapsia on arveluttavaa. Eikö hän halua niitä vain itse synnyttää vai eikö ollenkaan arkeensa? Minusta sinun tulisi kuunnella tätä ja koettaa kysellä, olisiko kuitenkin tuo jälkimmäinen mahdollista, jos lapsia saisitte muuten.
Tuohon pakottamiseen sanoisin, että älä pakota tai edes yritä toista painostaa siihen. Hänen haluttomuutensa hankkia lapsia voi liittyä juuri tuohon, että ehtona on, että hän synnyttäisi ne. Voitte hyvin ottaa esim sijaislapsen tai adoptoida - se tulee kohta varmaan mahdolliseksi myös Suomessa. Tällä hetkellä adoptointi onnistuu vain yksin, ja sitten puolisosi voi tulla toiseksi vanhemmaksi, jos olette rekisteröidyssä parisuhteessa ennen lapsen hankintaa.
Lapsenteko on kovin henkilökohtainen asia: itse haluaisin lapsia elämääni, mutta en missään tapauksessa haluaisi synnyttää niitä, saati imettää, vaikka joku voisi kuvaillakin minua hyvin feminiiniseksi. Sen sijaan minulla on taipumusta "ladata" tätä toivetta usein maskuliinisten tyttöystävien niskaan. Tosin se on osoittautunut toistaiseksi mahdottomaksi yhtälöksi, aika harva butch-tyyppi haluaa synnyttää lapsia! Sellaisen kun löytäisi...
Mutta joo musta olisi ihana elää lapsiperheessä.... Ennen kaikkea olisin hyvin potentiaalinen uusperheen uusvanhempi, senkin puolesta, että minusta olisi luontevaa, että lapsilla olisi muitakin vanhempia. En olisi innostunut ydinperhekuviosta, vaan laajemmasta perhepiiristä.
Mutta missä ihmeessä niitä lapsen omaavia lesboäitejä voisi tavata? Ei niitä näy missään!
Kaikki ei vaan halua lapsia. Kaikki ei vaan pidä lapsista niin paljon. Kaikilla naisilla ei ole niin suuria ns. äidinvaistoja. Kaikki ei halua semmoista vastuuta ja "riippaa" elämäänsä. Okay, kyllähän niistä lapsista varmaan joskus ihan iloakin on. Mutta minun ja varmaan monen muunkin mielestä lapset ovat kivoja pieninä annoksina ja niin, että ne ovat jonkun muun ja jollain muulla on varsinainen vastuu niistä. Mukavahan se on jutella ja leikkiä tuttujen tai sukulaisten lasten kanssa joskus, jonkun aikaa, mutta ei se kivaa enää olisi, jos sitä jatkuisi aamusta iltaa, päivästä toiseen, vuodesta toiseen...
Ja minkäköhän ikäinen se aloittajan tyttöystävä? Jos siis ovat seurustelleet toistakymmentä vuotta ja aloittaja kertoi heränneensä lapsenkaipuuseen aika myöhään. Että jos se tyttöystävä on jo pikkasen vanhempi, niin mitä vanhempi, sitä vaikeampi, jopa vaarallisempi olisi olla ensisynnyttäjä. Lisäksi aikuinen lapseton nainen on tottunut jo "itsekkääseen", vapaaseen elämäntyyliinsä ja lapsi olisi järkyttävä mullistus siihen olotilaan. Taustalla voi olla myös ihan tavallista synnytyspelkoa, kaikille ajatus raskaudesta ja synnytyksestä ei ole mitenkään ihanainen ja haluttava asia. Lisäksi yhteiskunta ja kanssaihmiset eivät ota välttämättä kovin hyvin vastaan samaasukupuolta olevien ihmisten lapsia. Jos ei siis ole kovin rohkea ja innokas esitaistelija "sateenkaariperheiden" oikeuksia puolustamaan, niin voi sekin vaikuttaa lisääntymishaluun.
Mielestäni turha alkaa jotain erityisiä syitä vaatimaan kumppanilta lapsentekohaluttomuuteen. Ja jos hän kertoisi syitä, tai ehkä on kertonutkin, niin mitä sitten. Hyväksyisitkö syyt, vai olisivatko mielestäsi tekosyitä ja perusteettomia? Jos itse ei syystä tai toisesta pysty lapsensaantiin, kuten aloittaja kertoi. Niin sitten pitää miettiä sitä, että onko se lapsi niin tärkeä asia elämässä? Jos on, niin sitten varmaan pitää jättää nykyinen kumppani ja yrittää löytää lapsia haluava tyttöystävä. Tai vaikka nainen, jolla on jo valmiina pieni lapsi/lapsia.
Jos vaikka mulle nyt tulis lapsi (ei siis kyllä tule ja ikääkin on jo aika paljon, että vaihdevuodet on lähempänä kuin hedelmällinen lapsentekoikä) tai alkaisin seurustelemaan naisen kanssa jolla on pieni lapsi/lapsia (tuskin siis näinkään), niin munhan pitäis tää kämppänikin laittaa ihan uuteen uskoon. Kaikenlaisia vaaranpaikkoja pikkupilteille ja paljon sellaista tavaraa, joihin en haluaisi pienten nahkeiden ja tuhoa tuottavien kätösten koskevan. Jos itse olisin se synnyttävä osapuoli, niin ikäni takia voisi vaara vaania minua ja lisäisi mm. lapselle riskiä syntyä vaikkapa Downin synroomaisena. Vaikka lapsi syntyisi ihan terveenä ja kaikki menisi lapsen kasvaessakin ihan normaalisti, niin mitä vanhempi ihminen on, sitä vähemmän on voimia sietää uhmaiän ja murrosiän temppuilua, kun oma fyysinenterveyskin menee kovaa vauhtia aina vaan alaspäin, niin ei siinä jaksa tapella lasten kanssa, nuorempana ne lapset pitää hankkia jos on hankkiakseen.
Ihan asiallisia vastauksia tässä ketjussa... Tilanne ei kyllä ole helppo. Ymmärrän, että aloittaja haluaisia tietää, miksi hänen naisystävänsä ei halua lapsia. Kun takana on paljon yhteisiä vuosia ja ilmeisesti edelleen rakkautta ja halua pysyä saman kumppanin kanssa yhdessä, olisi lohdullista kuulla ääneen edes jonkinlainen syy. Mikä tahansa. Vaikka se, ettei tunnu siltä.
Painostaminen ei tietenkään tuota mitään tulosta... Itsekin nähnyt pariskunnan, jossa toinen osapuoli painosti toisen myöntyväiseksi lapsenhankinnalle. Tuloksena oli ero hetimmiten lapsen syntymän jälkeen. Kaikki eivät yksinkertaisesti halua lapsia.