Olen tässä nyt aamuna muutamana seurannut koiramme tapaa ja haluan tästä tavasta eroon. Päästäkseni eroon/kouluttaakseni pois minun pitäisi ymmärtää miksi helvetissä koira tekee näin.
Mieheni nousee aamuisin töihin lähteäkseen. Otan siinä vaiheessa aina vauvan viereeni sängyllemme (jos ei ole otettu jo aiemmin). Tapana on ollut, että koirat ovat miehen matkassa aamutoimilla, kun ne käyvät pissalla ne saavat palkkion (pissistä ja hyvin vahditusta miehen aamupalasta). Toinen koirista tulee syömään palkkiotaan, tänä aamuna siankorvaa, sänkyymme. Koira siis pyytää palkkio suussaan lupaa tulla sänkyyn, sen saa ja syö aivan vauvan kyljessä kiinni. Kun nyt mietin, niin näin on tapahtunut myös ennen vauvaa, koira tuli syömään palkkionsa aina sänkyyn.
Nyt ihmettelen miksi ihmeessä? miksi juuri sänkyyn? Koira nukkuu osan yötä sängyssä, mutta nytkin helteillä on nukkunut vain pienen pätkän yötä. Palkkion syötyään, koira ei jää sänkyyn nukkumaan, vaan kellii hetken tyytyväisenä, nuolee itseään, nuolee minua, nuolee vauvaa ja nousee taas vahtimaan miehen lähtemistä.
Nyt kun on tämä vauva, niin tavasta pitäisi päästä eroon. Minua pelottaa kun koira käyttää puruvoimaansa ja vieressä kellii vauva, joka ei vielä hallitse raajojensa liikkeitä. Pelottaa enemmän se, kun se alkaa hallitsemaan raajojansa ja saattaa kiinnostua siitä mitä koiralla on suussaan ja tunkee kätensä väliin.
Onko kellään näkemyksiä siihen, miksi koira syö makupalansa juuri sängyssä?
Tapahan olisi helppo karsia, eli en antaisi koiralle lupaa nousta sänkyyn. Mutta se olisi vain oireen poistamista syventymättä sen enempää koiran tilanteeseen, enkä haluaisi niin tehdä, ymmärtämättä koko tilannetta.
Johtajuuteen en usko, joten mikään arvovalta kysymys tämä ei meillä ole. Meillä kaikki muut syövät silloin kun on nälkä ja koirat silloin kun niille annetaan syötävää. Mutta esimerkiksi susien ja koiran vertaaminen uppoaa minulle hyvin. Onko joku jostain perehtynyt esimerkiksi susien käyttäytymiseen (tai jonkun muun laumaelukan) ja sieltä havainnut jonkun läheisyyden tarpeen tai vastaavan syödessä? Liittyykö esimerkiksi silloin tällöin löytyvät tyynyn alle piilotetut makkaranpalat johonkin esihistorialliseen viettiin syödä makuupaikallaan?
Mieheni nousee aamuisin töihin lähteäkseen. Otan siinä vaiheessa aina vauvan viereeni sängyllemme (jos ei ole otettu jo aiemmin). Tapana on ollut, että koirat ovat miehen matkassa aamutoimilla, kun ne käyvät pissalla ne saavat palkkion (pissistä ja hyvin vahditusta miehen aamupalasta). Toinen koirista tulee syömään palkkiotaan, tänä aamuna siankorvaa, sänkyymme. Koira siis pyytää palkkio suussaan lupaa tulla sänkyyn, sen saa ja syö aivan vauvan kyljessä kiinni. Kun nyt mietin, niin näin on tapahtunut myös ennen vauvaa, koira tuli syömään palkkionsa aina sänkyyn.
Nyt ihmettelen miksi ihmeessä? miksi juuri sänkyyn? Koira nukkuu osan yötä sängyssä, mutta nytkin helteillä on nukkunut vain pienen pätkän yötä. Palkkion syötyään, koira ei jää sänkyyn nukkumaan, vaan kellii hetken tyytyväisenä, nuolee itseään, nuolee minua, nuolee vauvaa ja nousee taas vahtimaan miehen lähtemistä.
Nyt kun on tämä vauva, niin tavasta pitäisi päästä eroon. Minua pelottaa kun koira käyttää puruvoimaansa ja vieressä kellii vauva, joka ei vielä hallitse raajojensa liikkeitä. Pelottaa enemmän se, kun se alkaa hallitsemaan raajojansa ja saattaa kiinnostua siitä mitä koiralla on suussaan ja tunkee kätensä väliin.
Onko kellään näkemyksiä siihen, miksi koira syö makupalansa juuri sängyssä?
Tapahan olisi helppo karsia, eli en antaisi koiralle lupaa nousta sänkyyn. Mutta se olisi vain oireen poistamista syventymättä sen enempää koiran tilanteeseen, enkä haluaisi niin tehdä, ymmärtämättä koko tilannetta.
Johtajuuteen en usko, joten mikään arvovalta kysymys tämä ei meillä ole. Meillä kaikki muut syövät silloin kun on nälkä ja koirat silloin kun niille annetaan syötävää. Mutta esimerkiksi susien ja koiran vertaaminen uppoaa minulle hyvin. Onko joku jostain perehtynyt esimerkiksi susien käyttäytymiseen (tai jonkun muun laumaelukan) ja sieltä havainnut jonkun läheisyyden tarpeen tai vastaavan syödessä? Liittyykö esimerkiksi silloin tällöin löytyvät tyynyn alle piilotetut makkaranpalat johonkin esihistorialliseen viettiin syödä makuupaikallaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se on vain tapa, jonka te olette aikoinaan hyväksyneet. Se on koiran herkkuhetki, jonka se kokee ansainneensa ja sängyssä on kiva mammiskella laumansa kanssa.
Etkö voisi siirtyä hieman sivumpaan vauvan kanssa, niin ei tarvitse tuollaista miettiä.
Meilläkin syövät kaikki herkkupalat makuulla olkkarin matolla. Herkuja herkutellaan, syödään pidempään ja nautiskellaan.
Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa. Unohda nuo kaikki lätinät. Koira on vain tottunut siihen että herkku syödään sängyssä. Älä anna sille lupaa tulla sänkyyn niin asia on sillä korjattu. Koira ei siitä loukkaannu eikä ajattele niinkuin ihmiset että "nyt minut on hylätty".
...ei poista ongelmaa. Eli jossain vaiheessa vauva alkaa liikkua. Ja nytkin minä saatan itse nukkua kun tämä kaikki tapahtuu, eli en olisi siirtämässä.
Toiveeni olisi siis, että koira ei söisi lapsen vieressä, ei tulisi (kenekään) kylkeen kiinni kun syö. Sillä vaikka koira ei pure varmasti tahallaan, mutta vahinkohan siinä voi sattua, kun änkee ihan iholle.
Itsekin uskon, että kyseessä onpi ehkä vain tapa joka on tullut opetettua, kun ei ole noita lapsia ennen ollut. Tavastahan on helppo päästä eroon. Mietin vain, että voiko siinä olla jotain syvällisempää, jotain yhteenkuuluvuuden vahvistamista tms. koiran puolelta, epävarmuuttta? jotain mikä pitäisi ottaa huomioon kun koiralle alkaa opettamaan uutta tapaa tilalle? Miksi tällä koiralla voi olla tälläinen tapa kun toisella ei ole? Toisaalta jos taustalla olisi jokin suurempi juttu, niin silloinhan kai toinenkin koira tulisi sänkyyn syömään...
Meillä koira ainakin myös nauttii niin tuosta makupalastaan, että taidan alkaa vaan kylmästi sabotoimaan koiran herkkuhetkeä, jolloin tajuaa pysyä kauempana syömässä, niin saa syödä rauhassa... Ongelma on että koira ei ole mikään nuori enää ja säälittää, että nyt joudutaan puuttumaan asiaan joka on ollut aivan luonnollista, nyt koira pitäisi opettaa siirtymään sivummalle kun se syö, ainakin siksi aikaa kun tuo taapero on sen ikäinen, että se jo osaisi väistää. On pakko yrittää saada oppimaan uusille tavoille se jolla on jonkinlaiset edellytykset oppia tavoille (siis koira pitää opettaa, vauvaa kun ei voi), vaikka muuten olen kyllä sitä mieltä, että uuden tulokkaan pitää sopeutua vallitseviin olosuhteisiin, eikä olosuhteiden uuteen tulokkaaseen...
syvempiä tarkoituksia. Se on tapa, ei muuta. Meilläkin on koirilla miljoonia tapoja mitä toinen tekee ja toinen koira ei. Ihmisilläkin on.
Jos alatte kieltämään sänkyyn menon, niin se on sitten aina, eikä vain silloin kun vauva on siellä. Yrittäkää tehdä se niin, että mielluummin tarjoatte koiralle jotakin kivempaa lattiatasolla kuin että vain negatiivisuuden kautta käskyttämällä ja kieltämällä. Vaatii varmasti pitkän ajan, koska jos koira vanha ja tottunut tuollaiseen ja yks-kaks kielletään.
Oletko varma ettet ylireagoi, kuten vastasynnäreillä on tapana? Älä loukkaannu. Eivät koirat tyhmiä ole ja olethan sinäkin hereillä kun vauva siellä sängyssä on, tehtäväsihän on vahtia, eli opetat vauvallekkin heti ettei koiraa kohti mennä, kun se syö. Ja kyllä. Noin pienelle voi heti alkaa opettaa. Mitä nuorempana käännät vauvan suunnan pois koirasta ja kiellät, sen nopeammin oppii. Vaatii vain viitseliäisyyttä vanhemmilta.
Ja sohva kuuluu yleensä sitten samaan sarjaan.
En tee asiasta sen suurempaa. Mietin vain jos koiralla on jokin tarve taustalla. Pyrin kasvattamaan ja kouluttamaan koiria mahdollisimman hyvinvoiviksi, siksi en mielelläni edes vahingossa jätä mitään koirien tarpeita tyydyttämättä, antamatta tilalle toista käyttäytymismallia.
Olen nyt jo parina aamuna ottanut käyttöön sen yksinkertaisimman tavan, eli sabotoin koiran viereentuloa ja koira onkin jo parina aamuna siirtynyt jalkopäähän makupaloineen. Tämän koiran kohdalla helpointa tehdä sen toiminta epämiellyttäväksi on puhallella sen korviin, sitä se ei siedä lainkaan. Kun se tulee paikkaan johon en sen halua tulevan syömään makupalaansa, alkaa sen korviin käydä tuulenvire ja se luonnollisestikin siirtyy paikkaan jossa tuuli ei käy korviin. Joskus aikoinaan kesällä, koiran ollessa vielä nuori, opetin sen olemaan tulematta tyynylle nukkumaan sillä, että laitoin sen päälle aina peiton kun se makasi tyynyllä, sille tuli epämiellyttävän kuuma ja vaihtoi paikkaa, oppi ettei tyynylle kannata mennä nukkumaan, kun siellä on liian kuuma koiran nukkua.
Olen käytännössä huomannut erittäin epätoimivaksi meillä sen, että koirilla joskus kielletty pitää olla aina kielletty. Meillä koirat nousevat sänkyyn ilman lupaa kun sängyssä ei ole ketään. jos sängyssä on joku ihminen, ne pyytävät aina luvan. Onneksi tämä on yleistynyt myös vauvan kohdalle, jos vauva on sängyllä yksin, koirat pyytävät lupaa ja kun sitä ei kukaan niille anna, ne eivät nouse sängylle. Ongelmaa ei aiheuta edes koirien yöpyminen ja hoidossa oleminen vanhempieni luona, siellä ne eivät saa nousta sängylle milloinkaan ilman kutsumista. Myös monia muita juttuja on: ostettiin vasta uusi sohva ja sille ei ole annettu koirien nousta, eikä koirille ole tullut ongelmaa, ne nukkuvat oamlla sohvallaan, pääsohvalle ei enää saa nousta, vaikka ovatkin aiemmin saaneet siinä vapaasti olla. Autosta, jossa ei ole takaosaa koirien kuljetukseen, mieheni antaa koirien lähteä apukuskin paikalta itsensä yli ajajan ovesta (tykkää ilmeisesti siitä tunteesta munissaan), mutta koirat eivät edes yritä lähteä jos minä istun ratin takana. Eli meillä koirat ainakin osaavat soveltaa asioita tilannekohtaisesti menemättä sekaisin.
Vauvan kyvystä oppia mitään olen kanssasi erimieltä, anteeksi vain. Vauva on sen ikäinen, ettei se kyllä menekään vielä yhtään mitään kohti, mutta alkaa jo pikkuhiljaa osata hallita käsiään ja kykenee tekemään joitain pieniä tarkoituksellisia liikkeitä niillä, jalat tuntuvat vielä sätkivän ihan varsin vain joinain ulokkeina, joiden hallitsemisesta vauva ei ole vielä käsittänyt omaavansa päätösvaltaa. Tällä hetkellä jos vauva kiinnostuu koirasta, eli katsoo koiraa kohden ja jos sen kädet lähtevät liikkumaan koiraa kohden, pyrin vain kannustamaan ja tukemaan, sillä vielä ei ole aika opettaa tapoja vauvalle, vaan kannustaa häntä oman kehonsa hahmottamisessa. Toisaalta säälin vauvaamme tulevaisuudessa, sillä hän tulee kokemaan aikamoisen koirakoulun, sillä toisten asioiden kannattavaksi tekeminen ja toisten kannattamattomaksi tekeminen on itsellä niin syväänjuurtunut malli kasvattaa. Säälin siis siksi, että puhun siitä avoimesti koirakouluna, sillä sitä kasvatus minulle on. Minusta ei ole koiran arvolle sopivaa että koirakoulu tarkoittaa sitä käskyttämistä tai rääkymistä ja palkintojen ja rangaistusten jakamista. Toki siis, kunhan lapsi kykenee mielestäni ottamaan vastaan kasvatusta, en enää kannusta häntä kiinnostumaan syövästä koirasta, mutten kyllä kielläkään, vaan lapsi saa itse oivaltaa mikä kannattaa ja mikä ei (ja siksi on oleellista että koirat eivät hakemalla hakeudu syömään lapsen lähelle, vaan osaavat itse väistää). Tietenkään en näin tekisi jos olisi pienikin vaara, että koirat puolustaisivat ruokaansa...
on koiralle vähän kuin pesä. Siinähän nukutaan. Meillä on kans sänky herkuttelupaikka.
...miten tällaisissa pikkutavoissa ei näe mitään outoa tai muutettavaa, mutta sitten elämä jostain syystä mullistuukin ja ne pienet harmittomat tavat täytyykin muuttaa.
Onneksi vanhakin koira oppii...
ei meillä koirat sentään sängyssä syö siankorvia!taitaa koira viedä teitä 6-0. :)
Monesti tuntuu, että koira vei erän sata-nolla. Se on elämää, välillä tuntee itsensä voittajaksi, välillä luuseriksi, siinä koirankin pidon rikkaus on, että elämään tulee sisältöä; huippuja ja pohjia. Jos onnellisuuden takia päästäkseen huipulle, pitää toisen laskeutua pohjalle, niin mikseipä sitä koiransa onnellisuuden takia sitäkin tee...
Kieltämättä sitä tuntee itsensä tosiaan hölmöksi; täällä minä sivistynyt ihminen makaan lakanoissa jotka on koiran siankorvien ja makkaroiden jäljiltä rasvaiset ja haisevat, vaikken itse salli itseni edes syödä samoissa lakanoissa. Mutta sitten se koira antaa lämpöä kun on suu makiana ja tyytyväinen elämäänsä, niin kyllä se taas mieltä kohottaa.