Norwegian

Matkustin pari lentoa nyt sillä halpis Norwegianilla. Olen todella tyytyväinen. Siellä oli puhdasta koneessa (toisin kuin joku tässä väitti). Vaikka emme olleet maksaneet istumapaikoista, niin saimme istua vierekkäin ja ikkunankin viereen pääsi. Matkatavaraselvitys sujui ongelmitta ja matkatavaratkin tulivat perille samaan aikaan ja paikkaan kuin me. Koneessa sai tehdä kaikenlaisia ostoksia, jos halusi. Henkilökunta oli ystävällistä.

Matkustan niillä toistekin - halvalla.
201776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Yleensä turhaan parjataan halpisyhtiöitä, ne ovat niitä henkilöitä jotka eivät osaa hoitaa lippujensa ostoa itsenäisesti netin kautta.
Paras ystäväni oli vannoutunut Finskinkannattaja ja Raikunvihaaja, vaikka ei ollut edes koskaan lentänyt Raikulla. Ostimme itsellemme ja hänelle lennot Bremeniin, tietysti Raikulta, ja saimme hänet houkuteltua lähes puoliväkisin matkaamme. Laskeuduttuamme Bremeniin hän totesi, että taitaa olla Finskin lennot nyt lennetty. Tämähän on samanlainen kone kuin muillakin ja henkilökunta ystävällistä. Näin se mieli muuttuu, kun huomaa olevansa maksanut liikaa pelkästä sinivalkeudesta.

Äänestä
  • no voi jummi jammi, niin siis yhtiöt on erilaisia ja palvelut on erilaisia. hintarakenne erilainen ja kohteet ja lentokentät erilasia. mutta kaikkien taso on samaa EU-tasoa. Ihan turhaa höpöttää näistä.......

    Äänestä

  • Mistä lennätte raikulla Kauko-Itään, Australiaan, Amerikkoihin, Afrikkaan jne jne? Vai onko tapana koluta vain Euroopan sivujorpakkojen kautta lähiseutuja? Minulle Raikku ei voi mitenkään olla vaihtoehto, koska sillä ei pääse yhtään mihinkään missä yleisimmin matkustelen. Euroopan kohteetkin heittää Raikulla rajusti sivuun. Lisäksi epävarmuus kotiin pääsystä on huono asia. Jos raikun lento syystä tai toisesta peruuntuu, ei korvaavaa lentoa järjestetä ja ala sitten omakustanteisesti etsiä lentolippua Suomeen. Tulee nopeasti ihan pirun kallis matka raikulla verrattuna perinteisiin lentoyhtiöihinkin jos noin käy... pienen budjetin raikkureissaajien olisi hyvä tiedostaa tämä riski, kun viimeisillä hilloilla ryanairilla seikkailee Euroopassa!

    Äänestä

  • efefasdfasfs kirjoitti:

    Mistä lennätte raikulla Kauko-Itään, Australiaan, Amerikkoihin, Afrikkaan jne jne? Vai onko tapana koluta vain Euroopan sivujorpakkojen kautta lähiseutuja? Minulle Raikku ei voi mitenkään olla vaihtoehto, koska sillä ei pääse yhtään mihinkään missä yleisimmin matkustelen. Euroopan kohteetkin heittää Raikulla rajusti sivuun. Lisäksi epävarmuus kotiin pääsystä on huono asia. Jos raikun lento syystä tai toisesta peruuntuu, ei korvaavaa lentoa järjestetä ja ala sitten omakustanteisesti etsiä lentolippua Suomeen. Tulee nopeasti ihan pirun kallis matka raikulla verrattuna perinteisiin lentoyhtiöihinkin jos noin käy... pienen budjetin raikkureissaajien olisi hyvä tiedostaa tämä riski, kun viimeisillä hilloilla ryanairilla seikkailee Euroopassa!

    Norwegian avaa reitit kauko-itään. Ett sillä sitten.

    Äänestä

  • F-Kr kirjoitti:

    Norwegian avaa reitit kauko-itään. Ett sillä sitten.

    Piti avata jo 2010. Ja sitten 2011. No nyt ihan varmaan avaa 2013. Ellei Qatar ehdi lupauksineen ensin, viime kuussahan piti alkaa. Ylipäätään Star Alliancen piti avata suorat reitit jo 2010.

    Tervemenoa. Ei nähdä niissä koneissa.

    Äänestä

  • heipparallaa kirjoitti:

    Piti avata jo 2010. Ja sitten 2011. No nyt ihan varmaan avaa 2013. Ellei Qatar ehdi lupauksineen ensin, viime kuussahan piti alkaa. Ylipäätään Star Alliancen piti avata suorat reitit jo 2010.

    Tervemenoa. Ei nähdä niissä koneissa.

    näyttäisi aloittavan oslosta ja tukholmasta new yorkin ja bangkokiin ensi kesänä. nycin halvimpia lentoja lupaillaan 1000 NOK / suunta (136€).

    tuo taloussanomien juttu http://www.taloussanomat.fi/liikenne/2012/10/02/norwegian-aloittaa-halpislennot-aasiaan-iskeeko-finnairiin/201239043/12 vihjailee lennoista helsingistäkin, mutta ruotsalaisten ei http://www.affarsvarlden.se/hem/article3551177.ece

    Äänestä

niin siis ihan normi yhtiö, ei mitään ihmeeellistä hypetettävää........
Ilmeisesti se on aina iso yllätys kun halpisyhtiössä on siistiä ja tavaratkin kulkee, kun täälläkin kerta kerran jälkeen saa lukea vastaavia viestejä.

Äänestä
  • Mitä tarkoitit noilla parilla vastauksella. Harmittiko,kun ei ollut valivali,itkua parkua....

    Kyllä köyhää on elo, kun ketjusta toiseen liihottaa heittämään aivokuollutta pärinää.

    Äänestä

  • laitoksiin kiini kirjoitti:

    Mitä tarkoitit noilla parilla vastauksella. Harmittiko,kun ei ollut valivali,itkua parkua....

    Kyllä köyhää on elo, kun ketjusta toiseen liihottaa heittämään aivokuollutta pärinää.

    Niin justiinsa, pitäisikö täälläkin aina vaan valittaa???

    Äänestä

  • voi hyvänen aika... kirjoitti:

    Niin justiinsa, pitäisikö täälläkin aina vaan valittaa???

    kyllä se on hienoo kun kukaan ei valita, toisaalta pitääkö erikseen käydä kertomassa, että norwegian on ihan kuin oikea lentoyhtiö ja siellä saa jopa istua ja vielä erikoisempaa vierekkäin.

    Olisin luullut, että nämä ovat itsestään selviä asioista, myös ns halpayhtiöillä eikä tarvitse erikeen käydä kertomassa, mutta ilmeisesti ei näin ole.

    Äänestä

Voiko Norwegian lennolle Iso-Britanniiaan tehdä lähtöselvityksen ennaakkoon netissä?

Äänestä
  • Ei voi. Jos lähtö amulla ennen kymmentä, lähtöselvityksen voi tehdä hki-vantaan automaatilla edeltävänä iltaka klo 18:30 jälkeen. Joissakin maissa Norrella on automaatit, joissakin henkilökohtainen palvelu.

    Äänestä

"Matkustin pari lentoa nyt sillä halpis Norwegianilla. Olen todella tyytyväinen. Siellä oli puhdasta koneessa (toisin kuin joku tässä väitti). "

Norwegianin koneet ovat suurimmaksi osaksi (vielä) uusia. Pohjoismaissa on oikeastaan ollut aina varsin uudet koneet. Tilanne siis on täysin erilainen kuin muualla maailmaa, jossa lennetään ikälopuilla koneilla.

"Vaikka emme olleet maksaneet istumapaikoista, niin saimme istua vierekkäin ja ikkunankin viereen pääsi. "

Maksamalla saa _varmasti_ haluamansa paikan (ainakin jos pitää siitä kiinni), mutta sehän ei sulje pois että hyvällä tuurilla sattumalla saa maksamattakin hyvän paikan, varsinkaan kun lentoyhtiö ei pyri tahallaan aiheuttamaan huonoa lentokokemusta, vaan pyrkii laittamaan perheenjäsenet vierekkäisille paikoille.

Kiitä siis lentoyhtiösi lähtöselvitystä, että saitte hyvät paikat.

Äänestä
  • Yleensähän ne paikat pääsee ihan itse varaamaan vierekkäin, kun tekee netti check-in heti, eikä tarvitse maksaa ekstraa. Jos haluaa juuri tietyt paikat etukäteen, niin silloin maksettava.

    Äänestä

Hienoa että köyhillekin on jotain.

Äänestä
  • Low cost! Ei kiitos...

    Äänestä

Tottahan toki on kiva matkustaa halvalla. Monet eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi miksi halvat hinnat ovat mahdollisia. Suomessa Norwegian ei maksa mitään työnantaja- ja sosiaalimaksuja, eikä eläkemaksuja. Työntekijät palkataan Virosta ja heille maksetaan Viron palkka. Mikäli asemapaikka on Helsinki ja palvelu suunnataan suomalaisille matkustajille, olisi mielestäni reilua palkata myös työntekijät Suomesta.Näin ollen Norwgianin ja vaikkapa Finnairin hinnoittelua ei voi suoraan verrata koska Finnair maksaa lain mukaiset maksut , jotka Norwegian kiertää. Norwegian on jo ilmoittanut, että mikäli kaukolennot Aasiaan alkavat, lennoilla ei ole yhtään skandinaavia töissä.

Äänestä
  • Ja eikö ole niin, että Norwegianin base on Helsinki mutta silti jättävät noudattamatta Suomen työlakeja?

    Äänestä

Kyllä,juuri niin se asia on.

Yrittivät kierrättää työntekijänsä virolaisen vuokratyötoimiston kautta......jonka olivat itse perustaneet 3 päivää ennen kuin ensimmäinen lento starttasi Helsinki-Vantaalta.

Narahtivat asiasta ensin Norjan verovirastolle ja sitä kautta eteenpäin.
Se kokeilu tuli yhtiölle tosi kalliiksi ja käräjäsalit odottavatkin nyt norjassa ja suomessa.

Vuokratyötoimiston pääoma olikin aivan huikea, 2500 €,joka on minimi virossa kun perustaa yrityksen.......koskee sekä lentäjiä ja lentoemäntiä vuokraavia yrityksiä joita käyttävät ja itse omistavat.

Äänestä

Onko joku siis väittänyt, ettei sinun käyttämillä lennoillasi koneissa olisi ollut puhdasta? Vai tarkoitatko, että jos sinun lennolla on (sattumalta) ollut siistiä ei muiden lennoillakaan ole voinut olla likaista?

"Siellä oli puhdasta koneessa (toisin kuin joku tässä väitti)."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkalainen### kirjoitti:

Matkustin pari lentoa nyt sillä halpis Norwegianilla. Olen todella tyytyväinen. Siellä oli puhdasta koneessa (toisin kuin joku tässä väitti). Vaikka emme olleet maksaneet istumapaikoista, niin saimme istua vierekkäin ja ikkunankin viereen pääsi. Matkatavaraselvitys sujui ongelmitta ja matkatavaratkin tulivat perille samaan aikaan ja paikkaan kuin me. Koneessa sai tehdä kaikenlaisia ostoksia, jos halusi. Henkilökunta oli ystävällistä.

Matkustan niillä toistekin - halvalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu