hotelleista

haaveesta totta

Olen matkaillessani eri maissa huomannut, että hotellien taso vaihtelee eri maissa siten että esim kolmen tähden hotelli ei ole läheskään samanveroinen joka maassa. Siksi kysyisinkin, mikä on hotellien taso Kiinassa.
En tarvitse ylellisyyttä, mutta siisteyttä ja kohtuullista tasoa kuitenkin kaipaan. Usein olen majoittunut ihan hyviin kolemen tähden hotelleihin, mutta esim Tobagossa neljän tähden hotelli oli huonompi kuin useissa paikoissa kolmen.

Onko Kiinassa joku suositeltava hotelliketju?

2

388

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiskis

      arvostelevat tahtensa ylakanttiin. lisaksi usein hivenen likaista tai tomuista jos lasimaihin vertaat. joissain jopa otokoita eli torakoita liikkuu joten asennoidu sen mukaan. vessa saattaa olla pelkka reika lattiassa. enimmakseen olen asunut huoneistohotelleissa jotka useimmin halvempia ja tilavampia. kaikkeen tottuu kun asennoituu oikein, karpasia taasen vahemman kuin suomessa.

    • Finnish Hotelier

      Kiinassa on Hotelleja joka lahtoon, kaikki kansainvaliset hotelli ketjut ovat avannet hotelleja lahestulkoon joka kaupunkiin.
      Jos haluat nauttia yllelisyydesta niin varminta olisi varata 5 tahden hotelli, 4 tahden kansainvalinen hotelli vastaa hyvin Suomen 5 tahden hotellia niin, koon ja palveluiden merkeissa.
      Muutama hotelli ketju jotka tarjoavat neljan tahden palveluja:
      1) Accor ( Mercure, Grand Mercure, Novotel)
      2) IHG ( Holiday Inn )
      3) Marriott ( Courtyard by Marriott )
      4) Hilton ( Doubletree )
      5) Howard Johnson International ( Howard Johnson )

      Viiden Tahden Palveluja tarjoaa
      1) Accor ( Sofitel )
      2) IHG ( Crowne Plaza, Intercontinental )

      3) Hilton ( Hilton )
      4) Marriott ( Marriott, Ritz-Carlton )
      5) Starwood ( Sheraton, W hotels )
      6) Howard Johnson ( Howard Johnson Plaza, Wyndham Park Royalee')
      7) Four Seasons
      8) HYatt
      9) Shangri La

      Ja niin edespain, elikka kunhan valitset kansainvalisen hotellin niin voit olla rauhallisin mielin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      58
      1412
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      27
      1030
    3. 79
      902
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      778
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      754
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      685
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      680
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      11
      652
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      636
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      102
      571
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      570
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      562
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    16. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      33
      524
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      492
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      475
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      37
      471
    Aihe