Kristillisten viestintäpäällikkö. seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen tehty kaasuisku oli kulkueeseen osallistuneiden oma vika.
YLE uutiset kotimaa 9.7.2010.
Kristillisdemokraattien viestitäpäällikkö ja Jyväskylän kaupunginvaltuutettu antaa sanomalehtikirjoituksessaan ymmätää, että seksuaalivähemmistöjen Pride kulkueeseen tehty kaasuisku oli kulkueeseen osallistuneiden oma vika. Asmo Maaselän mielestä "marginaalin tulisi kunnioittaa enemmistön arvoja. Keskustelussa unohdetaan se, että Pride-paraati on myös provokaatio perinteisiä arvoja vastaan.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen herätti torstaina huomiota epäilemällä blogissaan, että Pride kulkuetta vastaan tehdyn kaasuisku oli oli kulkueeseen osallistuneiden oma vika.
SETA:ssa kristillisdemokraattien näkemystä pidetään valitettavana.
Kyllä se pahalta tuntuu, varsinkin tämä mielipidekirjoitus. Siinä vaaditaan seksuaalivähemmistöjä piiloutumaan, mikä olisi kirjoittajan mukaan ainoa tapa rauhanomaiseen rinnakkaiseloon sanoo SETA:n varapuheenjohtaja Elina Laavi.
Lisää aiheesta;
Helsingin Setan ikkunoita rikottiin viime yönä.
Rasismin tutkija ei ihmettele Seta-iskuja.
Muualla netissä:
Päivi Räsäsen blogikirjoitus.
Asmo Maaselän mielipidekirjoitus Keskisyomalaisen verkkosivuilla.
Päivän kysymys.Kuinka Keskisuomalainenkin kehtaa arvostella Pesäputa ja Prideä. Onhan Jyväskylä Pesäpuun, Priden ja muiden järjestöjen pesäpaikka Ilmarisenkadulla.
Linkki YLE uutiseen, jossa linkit muihin artikkeleihin
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/kristillisten_viestintapaallikko_marginaalivaen_jatettava_valtakulttuuri_rauhaan_1822011.html
---

Vastaukset 6
Vanhimmat
YLE uutiset kotimaa 9.7.2010.
Helsingin Setan ikkunoita rikottiin myöhään tostai-iltana. Suvilahdessa Kaasutehtaan kadulla sijaitsevan toimiston ulko-oven ikkunoita rikottiin.
Muualla netissä.
Ilta-Sanomien uutinen netissä.
Stubbin blogikirjoitus.
http://yle.fi/alueet/helsinki/2010/07/helsingin_setan_ikkunoita_rikottiin_viime_yona_1820318.html
---
YLE uutiset. Rasismin tutkija ei ihmettele Seta iskuja.
Vähemmistöön kohdistuneet iskut ovat lisääntyneet Suomessa kohti ensi kevään eduskuntavaaleja tutkija uskoo.
Aiheesta aiemmin. Supo rauhoittelee äärioikeistpuhetta.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/07/rasismin_tutkija_ei_ihmettele_seta-iskuja_1821815.html
----
Minäkin hämmästelin suuresti, kun kuulin että Kristillisdemokraattinen puheenjohtaja Päivi Räsänen oli tullut esittäneeksi noin älyttömän typerän ja erittäin harkitsemattoman väitteen! Oli vain ajan kysymys, että jotain sellaista tapahtuu, kuten kävi viime yönä Setan Helsingin toimistolla. Päivi Räsänen voisi kääntää nyt kriittisen katseensa itseensä. Hänen on täytynyt tietää, että tottakai moinen lausuma koetaan monissa piireissä rohkaisevana kannustuksena ja yllytyksenä. Puoluejohtaja Räsänen suorastaan provosoi huligaaneja rikkomaan Setan ikkunoita.
Hänen lausuntonsa oli ehdottomasti yksi niitä kaikkein typerimpiä, joita hän on ikinä lausunut!
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Räsänen blogissaan Oliko Pride-isku vastareaktio eliitin arvoliberalismille/1135258457329
Päivi Räsänen nyt jälkeenpäin selitellyt lipsahduksiaan blogissaan, tämänpäiväisessä kirjoituksessaan:
http://kd.multiedition.fi/KD/www/fi/ajankohtaista/blogit/paivirasanen/index.php
kohdistuvia iskuja joissa ei mitään vakavaa edes tapahtunut otetaan kovin kantaa. Vähemmistön suorittamista iskuista enemmistöön vaietaan, vaikka vähemmistö on saanut hengiltä useita ihmisiä. Onhan se tosi kauheaa, että homoja hätyytellään pippurisuihkeella. Minun puolestani aikuiset homot saavat olla homoja ja homostella pyllynsä että kakka alkaa vihdoin tahattomasti valua. Ja pois kuormittamasta julkista terveydenhuoltoa vaivoineen jonka voi katsoa johtuvan rietastelusta. Viattomien sielut tulee kirkon pelastaa, alaikäiset lapset on otettava homoilta huostaan.
Nyt varmasti kaikki he, jotka luulevat homojen Priden liittyvän jotenkin sisällöllisesti Pesäpuu ry:n Prideen, voivat hengähtää helpotuksesta. Ne eivät liity toisiinsa muuten kuin siten, että homojen hyvä ja kunnollinen Pride on päässyt myös sijaishuollon epäilyttävän poliittis-ideologisen koulutuksen nimitykseksi.
Tämä kannattaisi homojen huomioida. Heille tärkeää termiä käytetään väärin.
Puoluejohtaja Päivi Räsäsen (kd) älyttömät lausunnot ovat selvääkin selvempi todiste siitä, että homot on täysin syyttömiä sijaishuollon ja Pesäpuu ry:n prideiluun.
samaa firmaa. Nimisuoja on olemassa. Ei liene voi olla kahta saman nimistä yhdistystä, tai voiko. Yhtä köyttä yhdistystä ne kuitenkin on. Kukas niiden suuntautuneisuuden on tutkinut. Homot ja lepakot menee jotkin naimisiin peitelläkseen taipumuksensa ettei niistä prideläisistä voi kenestäkään tietää. Sijoitustoiminta on niin outoa. Sijaisäidit vikisee palstallaan kun niiltä otetaan lapsia pois epäilyksellä, että sijaisisät ovat kiinnostuneita sijoitustytöistä. Etteihän sellainen ole sijaisäitien mukaan mahdollista ja sijoitetut valehtelisivat joukolla. Voi voi kun se taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus, tuo sijaisvanhempien kiinnostus sijoittettujen kehoa kohtaan, rahan lisäksi. Sijoitustoiminta on kuvottavaa.