Perhekodeille

toivon, että voisitte eläytyä lapsen rooliin, siihen josta, ette tiedä mitään.
Lapsi, joka on joutunut perhekotiin, kidutukseen, ei voi koskaan palautua, jos hän ei saa rakkautta.
Elämässä on oltava rakkautta, mutta te ette pysty sitä antamaan, joten sos.virkailijat, koettakaa, ajatella ja mukautua lapsen rooliin.
Te, ette tiedä miten kaltoin lapsia kohdellaan perhekodeissa, niin läheltä olen tämän kohdannut, mutta
itken itseni uneen ja toivon, että joskus tulee muutos ja toivon ja toivon, sen mihin voi luottaa, voisi tulla avuksi ja antaa lapsi, sukulaisille, jotka lasta rakastaa ja välittää.
4274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Perhekoti taitaa olla kaikkein tuottoisin lastensuojelun laitoksista. Ammatilliset perhekodit lapioivat rahaa omaan kassaansa veronmaksajien pussista. Mahtaa esimerkiksi perhehoitajia kismittää. Perhehoitajat eivät jo silkan kateuden vuoksi halua luopua saalistamasta lapsia hoidokeikseen, vaikka vanhuksissa on ilmiselvästi valtavat kasvunäkymät.

Perhehoitoliitto ry ehkä tahtoo aiheuttaa mieluummin kiusaa perhekodeille kuin tarttua Suomen vanhustenhoidon ongelmien parantamiseen.


Perhekodit taas saattavat olla merkittävin yksittäinen syy nykyiseen lastensuojelun laitoshoidon hintatasoon. Luulisin, että ne ovat olleet vahvasti määrittelemässä hintatasoa järjettömyyksiin kehittyneessä lastenkotibisneksessä. Lasten sijaishuolto on SAIRAAN KALLISTA suorina kuluina, jälkikäteen seuraavista kuluista puhumattakaan.

Muuten, perhekodeista olisi ollut jo aiempiakin keskusteluja täällä biovanhemmissa. Kannattaisi jatkaa mieluummin sellaista, kuin aloittaa uusi, jos ketju ei ole jo entuudestaan hankalan pitkä. Toki uusi pitää aloittaa, jos on tarjolla vain jo tosi pitkiä keskusteluja. Kymmenien viestien joukosta kun on vaikea yksittäistä kommenttia löytää, jos sellaisen sattuisi vaikka googlaamaan.

Äänestä
  • ei koskaan lopu, mutta joku on joka pilaa tämän yhteiskunnan.
    Jäävät vanhukset oitamatta, lapset laitetaan perhekotiin ja hullut, hullujen huoneisiin.
    Näin on markkinat tänään. !

    Äänestä

  • kultakaivos tosiaan, kun yksi perhekotiin sijoitettu lapsi maksaa vuodessa 70.000 euroa kunnalle.
    Joten kannattaisi etsiä muita hoitimuotoja esim. sukulaishoitajia.. Perhekodissa opitaan kovalle
    kurille sekä siihen, että heitä voidaan käsitellä miten vain. Lopettakaa tällaiset perhekodit, joista
    on tullut valituksia !

    Äänestä

  • sydämen asia kirjoitti:

    kultakaivos tosiaan, kun yksi perhekotiin sijoitettu lapsi maksaa vuodessa 70.000 euroa kunnalle.
    Joten kannattaisi etsiä muita hoitimuotoja esim. sukulaishoitajia.. Perhekodissa opitaan kovalle
    kurille sekä siihen, että heitä voidaan käsitellä miten vain. Lopettakaa tällaiset perhekodit, joista
    on tullut valituksia !

    "[...] yksi perhekotiin sijoitettu lapsi maksaa vuodessa 70.000 euroa kunnalle"

    Jos tuo raha riittääkään...


    Tuttavaperheen lapset ovat alennushintaan Venäjän rajan lähellä sijaitsevassa perhekodissa. Kummastakin kivasta pikku tytöstä perhekoti laskuttaa 150 euroa vuorokaudessa. Yhteensä siis 300 euroa vuorokaudessa. Kate on varmasti ihan hyvä, sillä perhekoti Venäjä säästää kaikessa.

    Se koettaa ostattaa vanhemmilla tavaroita ja hankintoja. Vain yksi lämmin ateria päivässä. Näkkäriä syödään siellä paljon.

    300 euroa vuorokaudessa on noin 9000 euroa kuussa. Yhteensä 108 000 euroa vuodessa. Ja nämä sisarukset ovat rauhallisia, kilttejä, tavallisia lapsia. Sävyisämpiä ja helpompia kuin ikäisensä keskimäärin. Perhekoti Venäjä onkin ihmetellyt ETTÄ SISARUKSET EIVÄT RIITELE KOSKAAN! Eivät he uskalla. Ovat nähneet riittävästi lastensuojelua.

    Oli perhekoti Venäjälle onni, että se sisarukset paketissa. Se helpottaa perhekodin "työtä" oleellisesti. Siksi hintakin on noin edullinen.

    Vain toisesta näistä sisaruksista on tehty lastensuojeluilmoitus, mutta pieni maalaismainen kotikunta otti molemmat kiireellisesti huostaan. Päiväkodin johtajarouva Jukka oli apuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakkaudella nyt. kirjoitti:

toivon, että voisitte eläytyä lapsen rooliin, siihen josta, ette tiedä mitään.
Lapsi, joka on joutunut perhekotiin, kidutukseen, ei voi koskaan palautua, jos hän ei saa rakkautta.
Elämässä on oltava rakkautta, mutta te ette pysty sitä antamaan, joten sos.virkailijat, koettakaa, ajatella ja mukautua lapsen rooliin.
Te, ette tiedä miten kaltoin lapsia kohdellaan perhekodeissa, niin läheltä olen tämän kohdannut, mutta
itken itseni uneen ja toivon, että joskus tulee muutos ja toivon ja toivon, sen mihin voi luottaa, voisi tulla avuksi ja antaa lapsi, sukulaisille, jotka lasta rakastaa ja välittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu