aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan sanoja sanelemahan."
Vaikka tähän näin juhlallisesti kalevalaisen otsikon kutsuksi laitan, niin omalta kohdaltani vain huomasin tarvetta olevan kirjoitella niitä näitä. Tuonnekin mm. laskunmaksuosastoon livahti jos mitä, kaikkea muuta kuin otsikkoa myötäilevää.
Ensinnäkin TS:lle terveiset, lempeästi hymyillen....vai äitisi näköinen! Ilmankos aloin palstalle tultuasi "komennella" sinua äidillisesti, että jospa haaveiltasi joutaisit arkiaskareihinkin...joka ainoaa ruohonkortta ja pientä mönkiäistä ihailemasta....lattian luuttuamiseen, lehmikarjan metsästä huhuilemiseenkin sinnuu piti hätistellä, kun ruohonkortta vaan pureskelit kiven päällä istuissas. (Naurua väliin!)
Mikäs muuten se sanonta olikaan...sukulaisia väärän koivun takkaa. Mistä me suomalaiset niin tarkkaan tiedämmekään, vaikka ihan naapurimme olisi jollain lailla sukua meille.
Meillähän sukututkimus, hyvin pienimuotoista kylläkin, jumittui 1700-luvun vaihteesee kaiketi kirkonkirjojen häviämisen myötä. Kirkkojahan paloi poroksi henkilötietoineen.
Ihan Matti tai Kalle Juhaninpoikia ovat esi-isät olleet siihen saakka. Mutta kiva "uskoa", että jossain ennen 1600-lukua vaikkapa Ivaneita, Pedroja, Juaneita...
On varmasti totta, että suurikin osa esivanhemmistamme ties mistä, Venäjän kautta, jopa sieltä Etelä-Euroopasta lähteneitä. Sieltä oli jossain vaiheessa voimakastakin muuttoliikettä Pohjoiseen.
Emme me niin "väritöntä" ykstotista kansaa olekaan kuin päältäpäin luulisi. Näin pieni kansa, mutta paljon saanut aikaseksi. Väriläiskiä siellä sun täällä.
No, kyllähän juttua piisais, eikö totta. Sen kerron vielä, että "ihmeparantuminen" tapahtui polvelleni, kun kekkasin jäisellä pakastepussilla polveani hautoa. Kivut hävisivät sen siliän tien, sanonpa ihan että...Luojalle kiitos!
Vaikka tähän näin juhlallisesti kalevalaisen otsikon kutsuksi laitan, niin omalta kohdaltani vain huomasin tarvetta olevan kirjoitella niitä näitä. Tuonnekin mm. laskunmaksuosastoon livahti jos mitä, kaikkea muuta kuin otsikkoa myötäilevää.
Ensinnäkin TS:lle terveiset, lempeästi hymyillen....vai äitisi näköinen! Ilmankos aloin palstalle tultuasi "komennella" sinua äidillisesti, että jospa haaveiltasi joutaisit arkiaskareihinkin...joka ainoaa ruohonkortta ja pientä mönkiäistä ihailemasta....lattian luuttuamiseen, lehmikarjan metsästä huhuilemiseenkin sinnuu piti hätistellä, kun ruohonkortta vaan pureskelit kiven päällä istuissas. (Naurua väliin!)
Mikäs muuten se sanonta olikaan...sukulaisia väärän koivun takkaa. Mistä me suomalaiset niin tarkkaan tiedämmekään, vaikka ihan naapurimme olisi jollain lailla sukua meille.
Meillähän sukututkimus, hyvin pienimuotoista kylläkin, jumittui 1700-luvun vaihteesee kaiketi kirkonkirjojen häviämisen myötä. Kirkkojahan paloi poroksi henkilötietoineen.
Ihan Matti tai Kalle Juhaninpoikia ovat esi-isät olleet siihen saakka. Mutta kiva "uskoa", että jossain ennen 1600-lukua vaikkapa Ivaneita, Pedroja, Juaneita...
On varmasti totta, että suurikin osa esivanhemmistamme ties mistä, Venäjän kautta, jopa sieltä Etelä-Euroopasta lähteneitä. Sieltä oli jossain vaiheessa voimakastakin muuttoliikettä Pohjoiseen.
Emme me niin "väritöntä" ykstotista kansaa olekaan kuin päältäpäin luulisi. Näin pieni kansa, mutta paljon saanut aikaseksi. Väriläiskiä siellä sun täällä.
No, kyllähän juttua piisais, eikö totta. Sen kerron vielä, että "ihmeparantuminen" tapahtui polvelleni, kun kekkasin jäisellä pakastepussilla polveani hautoa. Kivut hävisivät sen siliän tien, sanonpa ihan että...Luojalle kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
ja sanatkin niin kivasti on soljuneet. Näin kauniina aamuna ihmisen mieli onkin lempeä ja kiitollinen, jos ei suurempia hankaluuksia sitä varjosta. Viileyskin piristää.Naurattaa tuo ruohonkorren pureskelu...hyviä ne muuten tyvestään onkin-- makoisia:D
Luonto, jonka vehmauden keskellä elää, tarjoaa niin monenmoista ihmettelyn aihetta!
Nytkin kun käväisin taas pihalla, verannan ovi kun on selällään, niin yhtä tsipp tsipp viserrystä varpuset siellä pitää, lentelevät ilmassa napsien hyönteisiä. Ilmankos ei yhtään hyttysiä ole ollut kiusana, koristelammikosta huolimatta, kun pikku apulaiset syövät ne.
Joo, jännää on ajatella menneitä sukupolvia siinä ketjussa jossa olemme, kaukaisia talojen nimiä on minunkin elämäni aikana äitini maininnut, ja nyt voin seurata A-4 arkille laaditusta luettelosta aika kivasti reittiä.
Lapsille otan kopiot kullekin, saavat itse jatkaa, jos haluavat. Pihlajakosken Papan suvun ovat jättäneet jäljittämättä, minä kun arvostin häntä jo silmän tuikkeen vuoksi. Kotiseutukirjassa hänet kuitenkin mainitaan
seudun korpifilosofina, ja sellaisena minäkin hänet koin. Huolella tervattu vene, ja venevaja oli Papan muistoja,---mikä tuoksu!
Mummo oli niin hiljainen ja huomaamaton, ei vilkas niinkuin Pappa, jolla aina riitti jotakin mukavaa juttua.
Voi hyvä ihme, kun muistissa ihan näin Papan istumassa pöydän päässä, viikset liikkuen syövän, flanellinen kaulukseton raitapaita päällään.
Pöydän yläpuolella karbiinilamppu ja metallivarjostin, mikä ihmeen lamppu sekin ole,pirtin hirsiseinät, valkoisiksi kalkitut, jotakin sammaltako välissä, halkeamiakin niissä hirsissä. Kammarit oli tapetsoidut sentään.
Kyllä puut oli isoja ennen kun lattialankut niin leveitä saatiin, lakaisin joskus mummon pyynnöstä ja vettäkin hain lähteeltä, missä oli kepin nokassa tuohinen lippi jolla voi juoda. Oikeastaan helppo tehdäkin sellainen
yks' kietaisu ja pohja terävä ja toinen pää avara, no puukko kyllä on tarpeen jos reijittää ja suikaleella sitoo.
Osaisinhan minäkin, kun olen nähnyt sellaisen.
Juttua toisaan pulppuaa kun ne muistoista nousee, täytyypä lapsille tallentaa tarinaa... tämähän ihan tulikin o
tsikkoon sopivaksi...lähteäni laulamahan :D
Tulipa tässä teidän kirjoituksia lukiessa mieleeni miten huoletonta oli elämä silloin meidän lapsuudessa, paljas jaloin juostiin jopa niitetyllä pellolla missä niittosänki oli terävää.
Marjastettiin suolla ja metsissä paljasjaloin, olihan kenkiäkin vaan kun oli totuttu keväästä paljaisiin varpaisiin ne kengät oli riesana, mitä nyt joskus johonkin kiveen tuli iskettyä kunnolla ja sitten olikin kurjaa kun särki ja piti kylmässä vedessä sitä vilvotella, eiköhän siinäkin ollut kamferitipat lääkkeenä.
Ei tarvinnut pelätä lasinsirpaleita, kaikki pullot jotka jostain tyhjeni niihin talven varalle mehuja ja pienet apteekin pullot palautettiin.
Nuo ukkopaidat, kauluksettomat flanellista ommellut oli lämpimät talvella tai sitten pellavaiset kesäisin, näin muutaman kerran yhden isännän oli 'koko puku' housutkin pellavaa, kävi kaupassa ja kehuskeli että on mukavat eivät ole kuumat.
Flanellisia myydään hyvään hintaa Hakaniemen hallin yläkerrassa, en muista mitä maksoi ostin eräälle reumaa sairastavalle mutta hintava oli.
Sukujuuristani sen verran että isäni puolelta on tutkittu ja kauas menee, ne ovat minulle samantekevää kunhan oman lähipiirini tunnen, jotenkin se vaan ei minua kiinnosta.
Tämmösellä tekstillä täytin osuuteni tänä iltana.