Miksi?

Miksi romani tappaa herkemmin kuin keskiverto valtaväestöön kuuluva? Tämä ei ole provo vaan sitä on syytä miettiä ihan oikeasti.

Romanit ovat vähemmistönä Suomessa. Heitä on noin 10 000 ja muuta väestöä se viisi miljoonaa. Eli 500 kertainen määrä romaneihin verrattuna. Jos romani tekee yhdenkin tapon Suomessa vuodessa, on kertoimet jo huimat verrattuna valtaväestöön. Tämä tarkoittaisi sitä, että Suomessa pitäisi tapahtua 500 henkirikosta vuodessa, jotta yhden romanin tekemä tappo olisi normaalia keskiarvoa. Mutta Suomessa tapahtuu vuosittain noin 150 henkirikosta. Jo pelkästään Åkerlundin tapaus nostaa kertoimet romanien kohdalla tapoissa kymmenkertaiseksi valtaväestöön verrattuna. Enkä usko, että nämä jäävät ainoiksi romanin tekemiksi tapoiksi vuoden aikana.

Niin miksi`?
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

provoilua, ongelma on todellinen. Täällä on selitetty rikostilastoja sillä että valtaosa romaneista kuuluu alempiin sosiaaliluokkiin, niihin jotka tekevät valtaosan henkirikoksista valtaväestönkin keskuudessa.Yhteiskunnallinen asema ja vähäinen koulutus selittää paljon, mutta ei kaikkea. Psykopaatteja ja muita luonnevikaisia on joka ryhmässä, tällainen on varmaan tämä Åkerlundkin, tyyppi joka käyttäytyisi väkivaltaisesti oli syntynyt mihin ryhmään hyvänsä, mutta valtaväestöön kuuluvana virtasena ei herättäisi tällaista kohua kuin åkerlundina. Romaneilla on myös keskinäisiä väkivaltaisia välienselvittelyjä joiden tausta saattaa olla jonkun muun kauan sitten tekemässä teossa, eli on myös kulttuurista käyttäytymistä joka, jos ei velvoita, niin ainakin mahdollistaa väkivaltaisen käytöksen vaikka sellaista varmaan yritetäänkin välttää. Valtaväestöltä ja muilta vähemmistöiltä puuttuu tämä väkivaltaelementti joka ehkä tekee tiettyjen tekojen tekemisrajan matalammiksi romaneilla kuin muilla.

Joskus tuntuu että osa romaneista ajattelee hyvin jyrkän eron oman yhteisönsä ja muun väestön väliin, tavalla joka sallii lakia rikkovan käytöksen ikään kuin normaalina. Jos vähemmistössä osa ajattelee näin, se on koko vähemmistölle hyvin tuhoisaa . Minusta nämä ovat asioita joille ulkopuolinen ei mitään voi ja saattaa analyyseissään olla väärässä, mutta jos ongelmia on, ne olisi romaniväestön itsensä analysoitava ja ratkaistava.

Äänestä

siis valehtelet.

Äänestä
  • Ihan asiatonta perustella rikostilastoja millään alempaan sosiaaliluokkaan kuulumisella. Suomessa jokaisella on mahdollisuus opiskella ja hankkiutua sitä kautta ylempään sosiaaliluokkaan. Ei kun koulun penkille vain, hopi hopi.

    Äänestä

onko ulkomaalaiset sitten "valtaväestöä" jos romanit ei olet???? Siinä sulle miettimistä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jose_ kirjoitti:

Miksi romani tappaa herkemmin kuin keskiverto valtaväestöön kuuluva? Tämä ei ole provo vaan sitä on syytä miettiä ihan oikeasti.

Romanit ovat vähemmistönä Suomessa. Heitä on noin 10 000 ja muuta väestöä se viisi miljoonaa. Eli 500 kertainen määrä romaneihin verrattuna. Jos romani tekee yhdenkin tapon Suomessa vuodessa, on kertoimet jo huimat verrattuna valtaväestöön. Tämä tarkoittaisi sitä, että Suomessa pitäisi tapahtua 500 henkirikosta vuodessa, jotta yhden romanin tekemä tappo olisi normaalia keskiarvoa. Mutta Suomessa tapahtuu vuosittain noin 150 henkirikosta. Jo pelkästään Åkerlundin tapaus nostaa kertoimet romanien kohdalla tapoissa kymmenkertaiseksi valtaväestöön verrattuna. Enkä usko, että nämä jäävät ainoiksi romanin tekemiksi tapoiksi vuoden aikana.

Niin miksi`?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu