Herkkujen yö Hauholla

Kiitokset järjestäjille herkkujenyöstä Hauholla.
Järjestettäisiimpä tälläisiä tapahtumia myös kaupungissa(Hml)
Vaikka kuntaliitoksen huomioiden tämä on myös muka Hml.kaupungin tapahtuma.
Mutta ennen kuntaliitostakin Hauho/Alvettula on järjestänyt kyseistä tapahtumaa jo muutaman vuoden ajan.
Siksi sitä edelleen ajattelee ja pitää vain Hauhotapahtumana.

Paikkojahan kaupungissakin olisi, mihin voisi kauniina kesäiltana/yönä järjestää vastaavaa tunnelmaa.
Tosin aika on sellainen, ettei ihmiset mielellään maksaisi tapahtumissa pyydettyjä hintoja sisäänpääsyistä
ja ruokatarjonnasta. Eurot on tiukassa niistä ei helpolla luovuta.

Herkujenyössä voisi olla enemmän erilaisia myyntipisteitä, kesätorin tapaan.Eikä aina ne samat.
Myös sisävesiristeilyjä herkkujenyönä voisi joku järjestää, muillekkin kuin vain ryhmille.
Lavatansseihinkin houkuttelisi ehkä enemmän väkeä nimekkäämpi artisti/bändi.
Mutta hyvä kun edes tälläistä häppeningiä.

Mutta kaupungissa ei siis tosiaankaan mitään.
Kuollut kesäkaupunki, ravintolat vain pursuaa nuorisoa tai puistoissa pauhaa rockkikonserttetit.
Venetsialainen iltakin lopetettu nuorisohäirikköjen takia, joita vahtimaan tarvitsisi palkata liikaa järjestyksenvalvojia.Siinäkin menetettiin yksi koko perheen kesätapahtuma.
Elomessut ja eloyö.Siinä kaupungin kesätarjonta aikuisille ja perheellisille.Nekin aina sitä yhtä ja samaa.
Köyhää ja mielikuvituksetonta!
42076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tänä vuonna Hauhon herkkujen yön mainostaminen ja tiedotus on aika puutteellista. Eikä sekään ole kovin selvää, onko koko tapahtuma kokonaan peruttu. Kaikki yritykset ilmoittekevat erikseen, siellä sun täällä. Ennen yrityksillä on ollut selkeä yhteisilmoitus herkkujen yö tapahtumasta.

Äänestä

Eipä tullut mentyä, kun ei löytynyt selkeitä mainoksia.

Äänestä

jos ette löyäneet selkeitä mainoksia, jopa yhteismainoksia olette aika toheloita netinkäyttäjiä. Kaikki oli kyllä ajoissa luettavissa

Äänestä

Kenen idea järjestää herkkujen yö AINA PERJANTAINA? Kesälomalaisille helppoa. Mutta jaksaako työssä käyvät perjantai illoiksi tapahtumiin. Vaihtakaa päivä lauantaiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kesäjuhlijat kirjoitti:

Kiitokset järjestäjille herkkujenyöstä Hauholla.
Järjestettäisiimpä tälläisiä tapahtumia myös kaupungissa(Hml)
Vaikka kuntaliitoksen huomioiden tämä on myös muka Hml.kaupungin tapahtuma.
Mutta ennen kuntaliitostakin Hauho/Alvettula on järjestänyt kyseistä tapahtumaa jo muutaman vuoden ajan.
Siksi sitä edelleen ajattelee ja pitää vain Hauhotapahtumana.

Paikkojahan kaupungissakin olisi, mihin voisi kauniina kesäiltana/yönä järjestää vastaavaa tunnelmaa.
Tosin aika on sellainen, ettei ihmiset mielellään maksaisi tapahtumissa pyydettyjä hintoja sisäänpääsyistä
ja ruokatarjonnasta. Eurot on tiukassa niistä ei helpolla luovuta.

Herkujenyössä voisi olla enemmän erilaisia myyntipisteitä, kesätorin tapaan.Eikä aina ne samat.
Myös sisävesiristeilyjä herkkujenyönä voisi joku järjestää, muillekkin kuin vain ryhmille.
Lavatansseihinkin houkuttelisi ehkä enemmän väkeä nimekkäämpi artisti/bändi.
Mutta hyvä kun edes tälläistä häppeningiä.

Mutta kaupungissa ei siis tosiaankaan mitään.
Kuollut kesäkaupunki, ravintolat vain pursuaa nuorisoa tai puistoissa pauhaa rockkikonserttetit.
Venetsialainen iltakin lopetettu nuorisohäirikköjen takia, joita vahtimaan tarvitsisi palkata liikaa järjestyksenvalvojia.Siinäkin menetettiin yksi koko perheen kesätapahtuma.
Elomessut ja eloyö.Siinä kaupungin kesätarjonta aikuisille ja perheellisille.Nekin aina sitä yhtä ja samaa.
Köyhää ja mielikuvituksetonta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu