Tietääkö joku, mitä siitä seuraa, jos ei palauta väärään osoitteeseen tullutta postia. Meillä täällä on erittäin yleistä (n. kerran viikossa), että laatikossamme on jonkun toisen postia. Alkuaikoina oli joka päivä ja uskotte, että niitä palautellessa on keskusteltu, valitettu ym.
Tähän asti olemme ne kiltisti palautelleet, joskus jopa sinne, minne kuuluvat, mutta entä, jos olisin vanha liikuntarajoitteinen ja lähin posti on neljän kilometrin päässä. Mitä, jos todella tärkeää postia menee hukkaan, miten todistat. Kun asuimme kaupungissa, en koskaan uskonut, kun joku sanoi, ettei hän ole sellaista postia saanutkaan, nyt kyllä uskon.
Tähän asti olemme ne kiltisti palautelleet, joskus jopa sinne, minne kuuluvat, mutta entä, jos olisin vanha liikuntarajoitteinen ja lähin posti on neljän kilometrin päässä. Mitä, jos todella tärkeää postia menee hukkaan, miten todistat. Kun asuimme kaupungissa, en koskaan uskonut, kun joku sanoi, ettei hän ole sellaista postia saanutkaan, nyt kyllä uskon.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos sinulle saapuneessa postissa on eri osoite, kukaan ei voi todistaa sinun edes saaneen sitä.
Posti on siis mokannut ja on vastuussa virheestä.
Meillä kävi niin, että matkapuhelin meni mykäksi,
syy maksamaton lasku. Tosiasia oli, ettei lasku eikä muistutus koskaan tullut meille. Rahaa oli kyllä tilillä. Siinä sitten maksettiin avausmaksuja ja huomautuslaskuja, mites siinä postin vastuuseen saa?
Paska valuu aina alaspäin.
Postia vastaan ei voi todistaa, koska posti ei tee virheitä.
Vaihtoehtona väärälle osoitteelle on, että lasku ei ole koskaan edes lähtenyt liikenteeseen. Näitä ongelmia on työvoimatoimiston kanssa joka muuttaa ennalta sovittua yhteydenottopäivää kirjeellä, kirje ei koskaan ole edes lähtenyt liikenteeseen taikka sitten muutettu yhteydenottopäivämäärä on vuorokauden sisällä ja kirje lähetetty kakkosluokan postina ja siten myös viipyy postissa pidempään.
Meillä tämä on todella iso ongelma, kaikkea on yritetty, seisottu postilaatikolla odottamassa postia, selitetty postitädille, että on tapahtunut lukuisia virheitä, oltu yhteydessä jos jonkinlaisiin jakelupäällikköihin jne.
Kaikki mahdolliset laskut on pistetty suoraveloituksiin,
Tapahtui muuten samassa kunnassa, että eräs nainen löysi kyhmyn rinnastaan ja meni tutkituttamaan, todettiin alkuasteella oleva syöpä ja kysyttiin, miksi hän ei ole tullut ilmaiseen mammografiaan vuosi sitten, kun oli saanut kutsun, ei ollut saanut. En välitä lehdistä yms mutta tärkeän postin haluaisin saada. Pitääkö minun joka vuosi soittaa verotoimistoon ja kysyä, olenko veroehdotuksen piirissä kun veroilmoituskaavakkeita ei näy jne.
Muuten kunta on aivan hyvä, en haluaisi postin takia muuttaa.
Omien hääkuvien kanssa kävi niin että pyysin ne lähettämään postissa ja liikehän lähetti ne tietysti sovitusti postiennakolla. Posti vaan ei ikinä kantanut meille saapumisilmoitusta (tai edes soittanut) joten paketti lähti paluumatkalle ja firma laskutti meiltä postikulut jotka posti oli ottanut vaikkei ollut hommiaan hoitanut.
Paketti siis itsessään tuli perille lähipostiimme mutta saapumisilmoitus ei.