Etsin 3.6.2003 syntyneitä boksereita ja niiden omistajia. Haluaisin tietää mitä muille boksuille kuuluu? Osaan kertoa sen verran että pennut haettiin Helsingistä, emän perheen mökiltä. Emän nimi on Frida. Pentuja oli muistaakseni 9 kappaletta ja meidän boksu niistä se ainut keltainen. Kasvattaja oli Anneli Karttunen ja kennel nimi Moonraker.
Vastaukset 2
- börjefani
Televisiossa Iiro irti-ohjelmassa esiintyvä Börje on kaiketi tästä poikueesta. Börjellä on oma blogi Ylen Satumaa-sivuilla.
- ulla w
Ollaan Oulusta ja meillä yksi pentueen valkoisista uroksista. Ruokintanimenä oli muistaakseni Aslak, koskapa pentu lähti niinkin kauas kuin Ouluun,mutta nimeksi valittiin kuitenkin Rufus... Niin on aika vierähtänyt,että pentu on jo saavuttanut seniori-iän. Sohvallalöhöämisen lisäksi Rufus on nuorempana harrastanut "mummojen" hakemista metsästä(... ja aika tehokkaasti) ja kotipiirin vartiointia.Nykyään peheeseen on tullut englnninbulldoggi ja pojat viihtyvät keskenään hyvin. Rufus on vielä pirteä ja leikkisä ikäisekseen. Joten odotettavissa vielä iloisia ja virkeitä vuosia. Toivottavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 69871
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22852- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha541770- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561