Unelmavävyt mahtavia Riutalla

10+

Enpä ollut pitkään aikaan kuullut Unelmavävyjen esiintymistä. Täytyypi sanoa, että heidän eilinen esintyymisensä mykisti minutkin aivan täysin. Kerrassaan ihon selkäpiitä hyytäviä kappaleita olivat heidän esittämänsä kappaleensa.

Ehdottomasti suomalaisen tanssimusiikin eliittiä. Varsinkin "Walking in the air" -kappale, ei lienee jättänyt ketään kylmäksi.

Aivan mahtava!

14

596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...olisi juuri lisättävää. Jokseenkin samoin sanoin itsekin poikien soitantaa kuvasin raportissani.

      Kuten siinä totesin, ainoa miinus oli, ettei ole Nebelungin Pekan tilalle saatu puhaltajaa.

      Illan makeimman tanssitettavan kanssa tuota Lumiukkoa eilen tuli niiden väristysten kera tanssituksi.

      • 10+

        Puhaltaja olisi antanut musiikille vielä lisää ulottuvuuksia. Kävin lukemassa raporttisi, ja siinä tosiaan hyvin kuvailit tunnelmiasi mm. "Walking in the air" -kappaleesta. Raportti oli muutenkin mukava kertomus eilisillan tapahtumista. Kiitos!

        Mukava kuulla, että eilinen Unelmavävyjen musiikki vaikutti muihinkin positiivisesti . Suomessa on paljon hyviä tanssiorkestereita: Sinitaivas, Finlanders, Syke, Taikakuu jne...

        Eilisen tyyppiset piristykset ovat ehdottomasti mukavia mausteita kuumille kesälavoille näiden eturivin orkestereiden oheen.

        Mukavia tansseja sinulle jatkossakin!


      • KAIKKINÄKEE

        vIELÄKÖ jUHIS MOIKKAA


    • Mieltä määkin

      Jep, samaa mieltä olen minäkin. Mahtavaa unelmavävyt. Harmi vaan ettei Finkut yllä enää läheskään samalle tasolle.

    • outoakin

      ...mahtuipa joukkoon muutama hiukan oudompikin sovitus & soitanta, kuten vaikkapa Elaine!!!

      • Heiswall

        Olikos sama Elaine kappale jonka Pirkka Pekka Petelius lauloi 1980-luvulla ? Sitten olisi täytynyt olla minunkin ehdottomasti paikalla. Se kappale on yksi hienoimpia mitä tiedän.


      • outoakin
        Heiswall kirjoitti:

        Olikos sama Elaine kappale jonka Pirkka Pekka Petelius lauloi 1980-luvulla ? Sitten olisi täytynyt olla minunkin ehdottomasti paikalla. Se kappale on yksi hienoimpia mitä tiedän.

        Jep, sama biisi. Mutta sovitus oli todellakin aika outo!!!


      • Voi kauhistus

        Unelmavävyt on ollut aina kokeneiden ja osaavien tanssijoiden suosikkibändi näiden uusien ja selvästikin vanhoista sovituksista poikkeavien kappaleiden johdosta. He ovat sovittaneet vanhoja ja jo osin loppuunkin kuluneita biisejä tuoreen tuntuisiksi ja myös alkuperäisestä poikkeaviin tanssilajeihin.

        Kaavoihin kangistuneille tanssijoille Unelmavävyt on ollut kauhistuttava bändi.


      • outoakin
        Voi kauhistus kirjoitti:

        Unelmavävyt on ollut aina kokeneiden ja osaavien tanssijoiden suosikkibändi näiden uusien ja selvästikin vanhoista sovituksista poikkeavien kappaleiden johdosta. He ovat sovittaneet vanhoja ja jo osin loppuunkin kuluneita biisejä tuoreen tuntuisiksi ja myös alkuperäisestä poikkeaviin tanssilajeihin.

        Kaavoihin kangistuneille tanssijoille Unelmavävyt on ollut kauhistuttava bändi.

        oh-hoh, johan heti leimattiin kaavoihin kangistuneeksi, kokemattomaksi ja osaamattomaksi tanssijaksi, kun vähän uskalsin poikkeavaa mielipidettä Unelmavävyistä ja musiikistaan kirjoittaa. Mutta olkoon sitten niin... :D


      • Massatanssija

        Oikeestaan runsaastikin noita outoja sovituksia & soitantaa kuuluu Unelmavävyjen ohjelmistoon. Oudot sovitukset & soitanta onkin heidän vahvuutensa ja tekee heistä piristävän poikkeuksen tasapaksua ja osin tylsääkin tanssimusiikkia soittaviin bändeihin verrattuna.


      • outoakin
        outoakin kirjoitti:

        oh-hoh, johan heti leimattiin kaavoihin kangistuneeksi, kokemattomaksi ja osaamattomaksi tanssijaksi, kun vähän uskalsin poikkeavaa mielipidettä Unelmavävyistä ja musiikistaan kirjoittaa. Mutta olkoon sitten niin... :D

        Pitipä tulla lisäämään vielä, että enhän minä missään vaiheessa moittinut Unelmavävyjen soitantaa! Ainoastaan hiukan oudoiksi joitain sovituksia ihmettelin... Erittäin piristävä poikkeushan Unelmavävyt ovat omalla soitannallaan


      • Voi kauhistus
        outoakin kirjoitti:

        Pitipä tulla lisäämään vielä, että enhän minä missään vaiheessa moittinut Unelmavävyjen soitantaa! Ainoastaan hiukan oudoiksi joitain sovituksia ihmettelin... Erittäin piristävä poikkeushan Unelmavävyt ovat omalla soitannallaan

        En minä sitä moitteeksi käsittänytkään vaan kehumiseksi. Käytän itsekin Unelmavävyjen soitannasta "outo sovitus" ilmaisua vain ja ainoastaan positiivisessa merkityksessä. Näitä outoja sovituksia kun tarvitaan jo tanssimusiikin mielenkiinnon ylläpitämiseksi ja tarjonnan monipuolistamiseksi.


    • Tuittu-88
      • .......

        Katoin ensin, että Pekka Nebelung on palannut vävyihin :) Naisääninen tuuraaja? kuulostaa paremmalta kuin se Anneli Saariston äänen omaava vakkarisolisti..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      200
      1546
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      961
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      826
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      738
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      730
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      681
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      674
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      666
    Aihe