Uusiutuva versio

Korjautuuko ladattava jakelu edes uusien kernelien mukaiseksi? LTS:hän on niin pitkäaikainen että tuntuisi mahdottomalta aina ladata kaikki tehdyt päivitykset asennuksen jälkeen.
8257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Levykuvaa päivitetään. Tämä juuri siksi että jos asentaa LTS version 2v ilmestymisen jälkeen niin ei tarvi kaikkia 2v päivityksiä imutella vaan levykuva on suhteellisen tuore ja päivityksiä kohtuullinen määrä otettavana asennuksen jälkeen.

Eli jos vaikka tulee tarve aentaa Ubuntu uudelleen kannattaa hakea uusin levykuva eikä tehdä uudelleen asennusta siitä vanhasta asennus CD:stä johon sitten joutuisi imuttamaan valtavasti päivityksiä.

Äänestä
  • Minä kun olen ollut päinvastaisessa käsityksessä, että version levykuva on ja pysyy.
    Päivitykset ovat pääosin vaihtuvia, eli uusi päivityspaketti aina poistaa edellisen alta pois, joten myös palvelimella olevat päivitykset vaihtuvat jatkuvasti, mutta lukumääräisesti eivät lisäänny tolkutonta vauhtia.
    Seuraava uusi levykuva on sitten 10.04.1
    En kiistele.

    Äänestä


  • Aamuyöllä herännyt kirjoitti:

    Tuolla taas pvm:t ovat vuodelta 2010 eli kyllä?

    http://releases.ubuntu.com/8.04/

    Kyllä tuota imagea päivitetään tietyin välein eli uudemmalla imagella on sitten siihenastiset tehdyt muutokset paketinhallinnassa. Ongelma on enemmän se että onko peilipalvelin päivittänyt imagensa vai jakeleeko se alkuperäisversiota jolloin päivtyksiä tuleekin yhtäkkiä 500Mt.

    Muistaakseni nykyään on niin että ubuntun image päivitetään SP:n yhteydessä eli seuraava päivitetty image on sitten 10.04.1. M-Kar tietää tämän varmaan paremmin, kysykää siltä jos se täällä hiippailee mutta tällainen muistikuva minulla on.

    Äänestä

  • old_profile_3778 kirjoitti:

    Kyllä tuota imagea päivitetään tietyin välein eli uudemmalla imagella on sitten siihenastiset tehdyt muutokset paketinhallinnassa. Ongelma on enemmän se että onko peilipalvelin päivittänyt imagensa vai jakeleeko se alkuperäisversiota jolloin päivtyksiä tuleekin yhtäkkiä 500Mt.

    Muistaakseni nykyään on niin että ubuntun image päivitetään SP:n yhteydessä eli seuraava päivitetty image on sitten 10.04.1. M-Kar tietää tämän varmaan paremmin, kysykää siltä jos se täällä hiippailee mutta tällainen muistikuva minulla on.

    eli näköjään niihin tulee .1 .2 .3 .4 loppuisen "päuivitykset". siksi "päivitykset", koska nuohan ovat oikeastaan eri versioita :)
    katoin vain tuolta yhdestä paikasta ja siellä näytti olevan vain vanhat jämät.

    Äänestä

>LTS:hän on niin pitkäaikainen että tuntuisi mahdottomalta aina ladata kaikki tehdyt päivitykset asennuksen jälkeen.

Mitkä kaikki päivitykset? Vain uusimmat päivitykset tarjotaan. Tuo toki kestää varmasti hiiittttaaaiilllilla yhteyksillä oman aikansa. Voit rajoittaa päivityksesi vaikka tietoturvapäivityksiin tms.
Jätä kone yöksi/päiväksi/viikoksi päivittymään, jos yhteytesi on kovin hidas. Konettahan voi käyttää myös päivitysprosessin aikana. Vasta boottaus päivittää järjestelmän lopullisesti (kuten Kernel ja jotkin keskeiset kirjastot).
Ubuntu 8.04 LTS:stä on siis tarjolla jo ajantasaisempi Ubuntu LTS eli 10.04, joten sinulla olisi syytä olla perusteltu syy asentaa vanha LTS, jonka palvelintoiminnoille tuki yhä jatkuu pitkään...

Äänestä
  • Päivitysten kokohan kasvaa koko ajan ja on jo muutaman kuukauden kuluttua esimerkiksi yli 200 Mt. Jossakin tulee tietsyti raja jossa olisi mielekkäämpää ladata päivittetympi versio esimerkiksi LTS:stä. Voisi kuvitella että ladattava jakelu päivittyisi automaattisesti, mutta jos se ei sitä tee, on sille jokin luonnollinen selitys. Nyt kun täällä tiedtään että se ei muutu, osaamme olla sitä lataamatta turhaan uudestaan. Ehkä päivitysten koko ei jatkossa kasvakaan samaa tahtia, vaan korjaukset ovat auttaneet ja entisiä poistetaan päivityslistalta. Kyse on tunneista tai vain minuuteista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivonasentaja kirjoitti:

Korjautuuko ladattava jakelu edes uusien kernelien mukaiseksi? LTS:hän on niin pitkäaikainen että tuntuisi mahdottomalta aina ladata kaikki tehdyt päivitykset asennuksen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu