Kiusaaminen pilasi elämäni.
Ensinnäkin olen nyt 21 vuotias eikä minulla ole oikein tietä mitä kulkea.
Ensimmäiset kokemukseni kiusaamisesta sijoittuvat päiväkotiin, jossa tosin minua ei kiusattu vaan yhtä teemua,
muistaakseni olin itse puolueeton asiassa. Seuraavaksi muistan että minua kiusattiin ala-asteella ja veli kiusasi
kotona ja uhkaili jopa puukolla. Itsetuntoni ei tosin tästä romahtanut, mutta aleni.
Sitte muutimme uusioperheeseen, veli kiusasi kotona, oli alemmuuden tunnetta, koska perheessä oli saman-
ikäisiä poikia, jotka olivat suosittuja koulussa ja näiden kaverit kiusasivat minua. Olimme kuin tunkeilijoita ja
piti ns. pyytää anteeksi olemassaoloa.
Sitten koulukiusaamisen johdosta ja yleisestä yksinäisyydestä minut lähetettiin isäni luokse 400km päähän..
Se oli taas ihan erilainen maailma, joka murskasi käsitykseni maailmasta. Isäni oli ongelmainen ja alkoholisti.
Olin erittäin yksinäinen kotona, koska en saanut turvaa isästäni vaan jouduin holhoamaan häntä. Lisäksi minua kiusattiin koulussa enkä saanut yhtään kunnon kaveria.
Sitten tuli taas uusioperhe kun isäni alkoi seurustella naisen kanssa, mutta tällä kertaa tulin hyvin
toimeen uusioperheessä ja minua kohdeltiin kuin ihmistä. Olin jopa ihastunut uusioperheen tyttöön ja
hän minuun, mutta noin vuoden jälkeen isäni erosi yllättäen ja minä jäin täysin yksin. jä täällä minä vielä
olen noin 8-9 vuoden jälkeen aivan yksin oman pääni sisällä eikä parannusta ole näköpiirissä. Voi vain sanoa että koulukiusaaminen
pilasi elämäni täysin.
Olen erittäin erittäin särkynyt ihminen.
Olen käynyt armeijan, josta ei ollut paskaakaan apua se vain pahensi tilaani ja tunsin kuolevani armeijaan.
Olen armeijan jälkeen ollut vuoden kotona SURFFATEN youtubessa, koska en pysty mihinkään.
Olen käynyt hulluuden rajoilla.
Mikset jätä minua rauhaan perkele?
Ensinnäkin olen nyt 21 vuotias eikä minulla ole oikein tietä mitä kulkea.
Ensimmäiset kokemukseni kiusaamisesta sijoittuvat päiväkotiin, jossa tosin minua ei kiusattu vaan yhtä teemua,
muistaakseni olin itse puolueeton asiassa. Seuraavaksi muistan että minua kiusattiin ala-asteella ja veli kiusasi
kotona ja uhkaili jopa puukolla. Itsetuntoni ei tosin tästä romahtanut, mutta aleni.
Sitte muutimme uusioperheeseen, veli kiusasi kotona, oli alemmuuden tunnetta, koska perheessä oli saman-
ikäisiä poikia, jotka olivat suosittuja koulussa ja näiden kaverit kiusasivat minua. Olimme kuin tunkeilijoita ja
piti ns. pyytää anteeksi olemassaoloa.
Sitten koulukiusaamisen johdosta ja yleisestä yksinäisyydestä minut lähetettiin isäni luokse 400km päähän..
Se oli taas ihan erilainen maailma, joka murskasi käsitykseni maailmasta. Isäni oli ongelmainen ja alkoholisti.
Olin erittäin yksinäinen kotona, koska en saanut turvaa isästäni vaan jouduin holhoamaan häntä. Lisäksi minua kiusattiin koulussa enkä saanut yhtään kunnon kaveria.
Sitten tuli taas uusioperhe kun isäni alkoi seurustella naisen kanssa, mutta tällä kertaa tulin hyvin
toimeen uusioperheessä ja minua kohdeltiin kuin ihmistä. Olin jopa ihastunut uusioperheen tyttöön ja
hän minuun, mutta noin vuoden jälkeen isäni erosi yllättäen ja minä jäin täysin yksin. jä täällä minä vielä
olen noin 8-9 vuoden jälkeen aivan yksin oman pääni sisällä eikä parannusta ole näköpiirissä. Voi vain sanoa että koulukiusaaminen
pilasi elämäni täysin.
Olen erittäin erittäin särkynyt ihminen.
Olen käynyt armeijan, josta ei ollut paskaakaan apua se vain pahensi tilaani ja tunsin kuolevani armeijaan.
Olen armeijan jälkeen ollut vuoden kotona SURFFATEN youtubessa, koska en pysty mihinkään.
Olen käynyt hulluuden rajoilla.
Mikset jätä minua rauhaan perkele?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Armeija oikeastaan pilasi elämäni lopullisesti.. Ennen armeijaa minulla oli vielä toivoa siitä että oikeus tapahtuu, mutta kun armeijassa näin kiunka kiusaajat menestyi eivätkä saa ansionsa mukaan, niin silloin minulla naksahti päässä... Pidin armeijan maailmaa täysin oikeana, vaikka se on vain sota harjoittelua..
Tein kaikkeni armeijassa, vaikka kuntoni oli huono.. ns. rääkkäsin itseni hengiltä..
Hermostoni ei ole yli vuoden jälkeen toipunut armeijan rasituksesta vaan pelkään menettäväni yhteyden käsiin ja jalkoihin.
ARMEIJA EI OLE TASAPUOLINEN JA REILU PAIKKA, VAAN SYRJII KOULUKIUSATTUJA EIKÄ ANNA NIILLE MITÄÄN ARMOA, VAIKKA HEILLÄ ON OLLUT VAIKEAMPI ELÄMÄ KUIN MUILLA JA SEN TAKIA HUONO ITSETUNTO. KOULUKIUSATTUJA EI SAA LAITTAA ARMEIJAAN, VAAN AUTOMAATTISESTI PUDOTTAA PELISTÄ JOS ON PÄÄSSÄ VIKAA NIINKUIN MINULLA OLI!!! HELVETIN HELVETTI KUN OLISI ITE PITÄNYT TIETÄÄ ETTEN SAA MEENNÄ ARMEIJAAN NYT ON JO ELÄMÄ PILALLA.
Miettikää tätäkin: jouduin armeijassa yhden kaverin joka MYÖNSI olevansa kiusaaja alaiseksi. Kaiken lisäksi olin intissä yhtä pitkän aikaa kuin hänkin.
No.. Tässä vaiheessa alkaa omat kokemukset tuntua paremmilta, siis ihan hirveää tää kyllä on.
Toi alemmuudentunne, sitä oon joutunu kestää koko pienen ikäni, isoveljeltä, faijalta, koulussa, vapaa-ajalla, ja tiedän todellakin mitä helvettiä se on. Se sattuu ja jättää arvet.
Mut mikset yritä avautua tästä? Puhu ihmisille ja hanki kontakteja, hanki ystäviä, niin mäkin tein. Mun elämä on kääntyny näin parempaan suuntaan mulkvisitfaijanki lähdettyä ku se ja mutsi eros.
Tsemppiä vaa, ja yritä hankkia niitä kontakteja.
P.S. Kuuntele musaa, se rauhottaa ja helpottaa oloa. Suosittelisin ihan sulle tota biisiä: http://www.mikseri.net/playsong.php?id=379917 Helpotti muaki toi sama viisu.