Vakaavainen

Tällä tulotasolla ostellaan nykyhintasia asuntoja, ei tuulareiden metallityömies 2380e kk

Valtion sijoitussalkkua hoitavan Solidiumin toimitusjohtajan kuukausipalkka onkin 30 prosenttia enemmän, kuin aiemmin on luultu. Helsingin Sanomat kertoo printtiversiossaan, että Kari Järviselle on luvattu 30,3 prosentin lisäeläke, joka lasketaan peruspalkan ja bonusten päälle.

Kun Järvinen nimitettiin toimitusjohtajaksi viime vuonna, hänen 26 500 euron suuruiseksi luultua kuukausiliksaansa kommentoitiin kovaksi. Hän saa lisäksi enimmillään 40 prosentin bonuksen peruspalkasta.

Valtion omistajaohjausyksikkö myönsi viime vuonna omaisuudenhoitajalleen jättieläkkeen, vaikka "ylisuurten" etujen myöntäminen on ollut kiellettyä vuodesta 2007.

Solidiumin toimitusjohtaja saa ainakin noin 8000 euron lisäedun kuukaudessa. Tämä on 55 prosenttia suurempi palkka, kuin mistä julkisuudessa on tiedetty. Jos toimitusjohtajalle maksetaan täydet bonukset, lisäetu nousee yli 11 000 euroon kuukaudessa.

Järvisen kuukausiansiot ovat siis 41 000 - 44 000 euroa kuukaudessa.

Lisäeläke tulee maksuun, kun Järvinen täyttää 63 vuotta.
8134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kannaattaa opiskella ja tehdä ahkerasti töitä.
Ei noita tuloja pelkällä odottelulla ja sossun korvauksia kyttäämällä tule.
Ei työnantaja turhasta maksa: Työmies on palkkansa ansainnnut.

Äänestä
  • Mitäpä luulette, asuuko Järvinen vuokralla tai onko edes koskaan asunu?

    Äänestä

  • niinpä niin... kirjoitti:

    Mitäpä luulette, asuuko Järvinen vuokralla tai onko edes koskaan asunu?

    Muulirasujen selkänahasta kerää liksansa.
    Ahkera muuli on tärkeä työväline. Nouse lasipalatsit, tulee meille mahtavia osinkoja rakenuslikikeen osakkaat. Me olisimme köyhiä ilman pöljä raataja muulia. Pitkä velka, pitkä tuotto!

    Äänestä

  • selkänahasta kirjoitti:

    Muulirasujen selkänahasta kerää liksansa.
    Ahkera muuli on tärkeä työväline. Nouse lasipalatsit, tulee meille mahtavia osinkoja rakenuslikikeen osakkaat. Me olisimme köyhiä ilman pöljä raataja muulia. Pitkä velka, pitkä tuotto!

    Moni tuulipuku joutuu tulemaan vähemmälläkin toimeen, kuten esimerkiksi me. Minulla ikää 35, talousjohtaja, 7900 e/kk. Vaimo 33 v., opettaja, 3600 e/kk. Näillä sitten tuularoidaan, ja hiki päässä lyhennetään 170 tonnin okt-asuntolainaa.

    Arvioisin että olemme varsin keskiverto tuulipukuperhe, tosin lainaa uuteen omakotitaloon meillä taitaa olla hieman keskiarvoa enemmän'?

    Äänestä

  • Kahinahousuperhe kirjoitti:

    170 tonnia lainaa omakotitaloon on mielestäsi paljon? Missä hevonkuusessa te oikein asutte vai oliko teillä edellisistä asunnoista omaa rahaa puoli miljoonaa tuohon pohjalle? Minulla on nimittäin lähes saman verran lainaa kaksioon Helsingissä ja omarahoitusosuuskin oli 30 tonnia.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Itse rakensin 200 neliön talon 2002 Turkuun miljoonan pudjetilla, mutta rahaa meni 1.2 miljoonaamakrkkaa, eli 200.000€. Ja ihan oikesti tuo oli halvalla rakennettu, kiitos suuren oman työn osuuden, jos nyt myisi niin kauppahinta voisi olla jotain 350.000€

    En tiedä oikei voiko noille edes nauraa, jotka kuvittelee että tulee joku romahdus ja taloja saa sen jälkeen sadalla tonnilla, täysiä kahjoja.

    Äänestä

  • raksaaja 2002 kirjoitti:

    Jos nyt tulisi samanlainen romahdus kuin 1990, niin sinun talostasi saisi sen jälkeen 200.000.

    En kyllä usko uuteen noin suureen romahdukseen, vaan -30% on seuraavassa romahduksessa maksimi.

    Äänestä

  • vaara........ kirjoitti:

    Jos nyt tulisi samanlainen romahdus kuin 1990, niin sinun talostasi saisi sen jälkeen 200.000.

    En kyllä usko uuteen noin suureen romahdukseen, vaan -30% on seuraavassa romahduksessa maksimi.

    Seuraava on nyt taas niin kaukana että siitä on turha puhua. Veikkaan vuotta 2028.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

44 000 kirjoitti:

Tällä tulotasolla ostellaan nykyhintasia asuntoja, ei tuulareiden metallityömies 2380e kk

Valtion sijoitussalkkua hoitavan Solidiumin toimitusjohtajan kuukausipalkka onkin 30 prosenttia enemmän, kuin aiemmin on luultu. Helsingin Sanomat kertoo printtiversiossaan, että Kari Järviselle on luvattu 30,3 prosentin lisäeläke, joka lasketaan peruspalkan ja bonusten päälle.

Kun Järvinen nimitettiin toimitusjohtajaksi viime vuonna, hänen 26 500 euron suuruiseksi luultua kuukausiliksaansa kommentoitiin kovaksi. Hän saa lisäksi enimmillään 40 prosentin bonuksen peruspalkasta.

Valtion omistajaohjausyksikkö myönsi viime vuonna omaisuudenhoitajalleen jättieläkkeen, vaikka "ylisuurten" etujen myöntäminen on ollut kiellettyä vuodesta 2007.

Solidiumin toimitusjohtaja saa ainakin noin 8000 euron lisäedun kuukaudessa. Tämä on 55 prosenttia suurempi palkka, kuin mistä julkisuudessa on tiedetty. Jos toimitusjohtajalle maksetaan täydet bonukset, lisäetu nousee yli 11 000 euroon kuukaudessa.

Järvisen kuukausiansiot ovat siis 41 000 - 44 000 euroa kuukaudessa.

Lisäeläke tulee maksuun, kun Järvinen täyttää 63 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu