Pikkulapsi harhailee

Uutisia näistä on useitakin viime aikoina. Ihmettelisin vain sitä, että eikö ole tajua minkäikäisen voi yksin jättää esim koko illaksi. Minusta vasta toisella kymmenellä olevan.
Onko niin ettei nykyään löydy lapsenlikkoja edes yhdeksi illaksi jos vanhenpi haluaa tuulettumaan. Itse olin lapsenlikkana jo 11vuotiaana ja hyvin meni. Totuttiin lapsenhoitoon jo pieninä. Onko taidot hukassa nykyvanhemmilta. Vai ollaanko niin yksin että ei ole ketään kelle lapsen hoitoon laittaa. Oman lapsenlapsen luo tuli vajaa kolmivuotias leikkimään jos kuinka kauaksi aikaa. Kukaan ei kaipaillut vaikka tuskin tiesivät missä on.
En halua syyllistää tai tuomita, mutta tämäkin alkaa olla ilmiö jo meidän maassa.
Mitä mieltä, mitä voisi tehdä.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Surkeita juttuja. Mitä voisi tehdä? Jos lapsi on päivähoidossa, siellä ehkä huomataan vaaravyöhykkeessä olevat. Mutta kaikkihan eivät tarhassa ole ainakaan lomilla. Neuvolatoiminnan tehostaminenko olisi jokin konsti?
Luulenpa että kyse on tietynlaisista elämänhallinnan hukanneista vanhemmista. Toisaalta muistan omasta lapsuudestani samanlaisia tapauksia, mutta niiden annettiin mennä vielä pidemmälle. Eräänkin perheen leikki-ikäiset olivat keskenään päiväkausia kerrallaan. Koko talo tiesi asian. Nyrpisteltiin vaan nenää kun kuljettiin rapussa värjöttelevien likaisten lasten ohi. Vasta kun joku ihan muulla asialla ollut viranomainen sattui paikalle etsimään juopottelureissuilla olleita vanhempia, alkoi tapahtua ja perhe sai apua.

Äänestä

meidän pitää jotain tehdä.
Omat kasvatettu ja maailmalle saatettu.
Miksi meidän pitää puuttua toisten ihmisten asioihin?
Sitä varten on poliisi ja sosiaaliviranomaiset.
Ja lapsen omat vanhemmat, isovanhemmat.

Äänestä

lapsenlapsesi vanhemmat tämän kolmivuotiaan vanhempia? Tällaisissa tapauksissa pitää aina soittaa lastensuojelu viranomaisille eikä voivotella jälkeenpäin.

Äänestä
  • noin, - turhan hienotunteinen ei tällaisissa asioissa kannata olla.

    Äänestä

alkoi 60-70 -luvulla. Silloin oli paljon muitakin, "yleisiä syitä".
Aviorikoksen syyllisyydenetsintäkin pakotettiin lopettamaan.
Vapaan kasvatuksen kehitys jatkuu edelleen, vanhempien oikeus kasvattamiseen on otettu pois, huostaanoton tai sakkojen avulla.

Tuon lapsen äiti teki oikein, lapset niille joille lapset kuuluvat.
H.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mumpsikka kirjoitti:

Uutisia näistä on useitakin viime aikoina. Ihmettelisin vain sitä, että eikö ole tajua minkäikäisen voi yksin jättää esim koko illaksi. Minusta vasta toisella kymmenellä olevan.
Onko niin ettei nykyään löydy lapsenlikkoja edes yhdeksi illaksi jos vanhenpi haluaa tuulettumaan. Itse olin lapsenlikkana jo 11vuotiaana ja hyvin meni. Totuttiin lapsenhoitoon jo pieninä. Onko taidot hukassa nykyvanhemmilta. Vai ollaanko niin yksin että ei ole ketään kelle lapsen hoitoon laittaa. Oman lapsenlapsen luo tuli vajaa kolmivuotias leikkimään jos kuinka kauaksi aikaa. Kukaan ei kaipaillut vaikka tuskin tiesivät missä on.
En halua syyllistää tai tuomita, mutta tämäkin alkaa olla ilmiö jo meidän maassa.
Mitä mieltä, mitä voisi tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu