Minulla on kaksi cockeria, 5v ja 3v. Nuoremmalla on ihan vastikään alkanut ilmetä pelkoa ja vihaa pieniä lapsia kohtaan. Se ei ole koskaan ollut tekemisissä lapsien kanssa, sillä niitä ei sen aikana omassa perhepiirissä ole ollut.. eli en usko sen vain tajuavan mikä lapsi on, pitää sitä uhkaavana jne. Pelkään ihan hirveästi mitä se voi joskus tehdä, muutamassa tuttavaperheessä on ihan pieniä lapsia, heidän kyläillessään suljen koiran mieluummin toiseen huoneeseen kuin alan sillä hekellä miettiä mitä voisin tehdä asiaa muuttaakseni.. kun en ihan oikeasti tiedä, enkä halua tietenkään pilata mitään.
Koiran käytöstä seuratessa siitä huomaa heti, että se puolustaa omaa reviiriä ja minua, aikaisemmin se vain pelkäsi ja seuraili, murisi ja haukkui kauempaa, nytten mukaan kuvioon on tullut kohti hyökkääminen. Ei ole kauaa kun se lähti omalta takapihalta pienen pojan perään raivoten, kun polki pyörällä ohi.. :/
Jonain päivänä se puree ja saan lähettää koirani jonnekkin pois.. sitä en halua.
Omaa käytöstäni saan siis alkaa tässä muuttamaan, jotta koira alkaa luottaa ja tietää ettei sillä ole mitään syytä olla minusta huolissaan ja suojella minua pieniltä lapsilta.
Luulen siis tajuavani ongelman syyn, mutta en yhtään tiedä mitä tehdä tilanteissa.. ja varmasti saa muutosta tapahtua ihan arjessa muutenkin. Neuvoja, linkkejä yms. toivoisin :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
...ihan mitä vain? Jokin yhteinen tekeminen koiran kanssa on ihan ehdotonta jos koiran kanssa on suhdeongelmia.
Kauanko ollut teillä, mitä teet koiran kanssa?
Peruskurssille. Teet väärin kun rankaiset koiraa sulkemalla sen, lapsille pitäisi vanhempien pystyä asettamaan rajat ja vaatia köytöstapoja edes sen verran, että koiran annetaan olla rauhassa. Se pelkää, sitä on kiusattu. Selvitä alkuun sen historia, muuten et löydä oikeita koulutustapoja. Millainen on koiran luonn, sekin vaikuttaa koulutustapaan?