Suosikki naisnäyttelijät

parasta a-luokkaa

Suomalaisista naisnäyttelijöistä omat suosikkini ovat tässä:

1. Outi Mäenpää (nyk. Nordberg. Ihan paras. Katoin just Kukkia ja sidontaa toiseen kertaan pelkästään hänen ällistyttävän hervottoman näyttelijätyön takia. Uskomaton heittäytyminen rooliin kuin rooliin. Outi on ihan ykkönen.

2. Rea Mauranen. Ei tarvinne perusteluja. Omaa harvinaislaatuista hienostunutta kypsää viisaan naisen karismaa. Upea näyttelijätär. Tyylikäs. Ei notku lehtien palstoilla jorisemassa joutavia. Harvinaista herkkua hänen näyttelijäntyönsä.

3. Hannele Lauri. Aivan omaa luokkaansa persoonana. Ei sorru koskaan hölmöön "söpöilyyn", rautainen ammattitaito näkyy. Poikkeuksellinen vahvuus artikulointi. Yleisön ei tarvitse pinnistellä ikinä saadakseen selvää vuorosanoista. Äänenkäytössä ihan kuningatar, nuoremman polven näyttelijät voisivat ihan vinkkinä kuunnella kuinka käytetään ääntä selkeästi, vahvasti, roolissa kuin roolissa. Suomi olisi menettänyt paljon ellei Lauri näyttelisi. Onneksi näyttelee. Enemmän elokuvissa soisi näkyvän tämän osaajan työtä.

4. Kaarina Hazard. Pelkkä nimi nostaa tunteita suuntaan jos toiseen kuin hyökyaalto.
Poikkeuksellinen karisma. Kun valkokankaalle ilmestyy lähikuva kasvoista, vangitsee, uppoutuu, eläytyy.
Monipuolinen muuntautumiskyvyssään. Karu, herkkä, pelottava, vetoava -- kaikkea samaan aikaan ja paljon muuta. Itsevarman, viisaan ja osaavan ohjaajan unelma näyttelijä. Ei nynnyille tai räpeltäjille!....sellaisille hän taitaa muutenkin tyytyä ainoastaan kohottamaan kulmakarvojaan.Oletettavasti mikäli Hazard olisi venäjällä tai usassa , olisi niin kova nimi että se suurinpiirtein kannettaisi jokapaikkaan. Mutta suomen onneksi ei ole muualla. Ainakaan toistaiseksi, who knows, yllätyksiä täynnä oleva persoona.

5. Satu Silvo. Kateellisten kotkottajien kommentit kun ignooraa, jää jäljelle puhdas totuus. Satu Silvo on suomen Sophia Loren. Tästä näyttelijättärestä löytyy vielä sitä selittämätöntä vanhan ajan glamouria.
Aivan upea.

23

2326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaija Pakarinen !!!!

      6. Kaija Pakarinen. Sielukas ja helposti samaistuttava. Ei koskaan ylilyöntejä, herkkävaistoinen ja -kasvoinen näyttelijätär. Esimerkiksi "Kiinnisidottu"-tv elokuvassa ainutkertainen (olikohan 1994 vuosi, ohjaus Åke Lindman, kässäri Liisa-Maija Laaksonen). Onks Kaija saanu Jussipalkintoa ? Ellei, olisi ansainnut.

      • näyttelijätärtä

        Outi Mäenpää ja Kaarina Hazard, noista löytyy potkua ja persoonaa.


      • Viiden tähden Tarja
        näyttelijätärtä kirjoitti:

        Outi Mäenpää ja Kaarina Hazard, noista löytyy potkua ja persoonaa.

        Tarja Keinänen.
        Hän osaa olla läsnä ja uskottava roolissa kuin roolissa. Yksi lahjakkaimmista suomalaisista naisnäyttelijöistä.
        Yleensä ottaen jos Tarja Keinäsen nimi on mukana vaikkapa tv-sarjassa, se on lähes poikkeuksetta hyvä.


      • kiitos Tarjalle.
        Viiden tähden Tarja kirjoitti:

        Tarja Keinänen.
        Hän osaa olla läsnä ja uskottava roolissa kuin roolissa. Yksi lahjakkaimmista suomalaisista naisnäyttelijöistä.
        Yleensä ottaen jos Tarja Keinäsen nimi on mukana vaikkapa tv-sarjassa, se on lähes poikkeuksetta hyvä.

        Televisioista tuli juuri draamaelokuva (sarja) nimeltä "Kirje isälle".

        Tarja Keinänen oli siinä roolissa NIIN huippu, että viimeisessä kohtauksessa sitä itki roolihahmon mukana. Hänessä on jotain niin suoraa ja vilpitöntä tuossa ilmaisussa.
        Kiitos Tarja.


      • mikä meno, mikä lent
        kiitos Tarjalle. kirjoitti:

        Televisioista tuli juuri draamaelokuva (sarja) nimeltä "Kirje isälle".

        Tarja Keinänen oli siinä roolissa NIIN huippu, että viimeisessä kohtauksessa sitä itki roolihahmon mukana. Hänessä on jotain niin suoraa ja vilpitöntä tuossa ilmaisussa.
        Kiitos Tarja.

        Ritva Oksanen on aina hyvä roolissa kuin roolissa. Luonnenäyttelijä viimeisen päälle.
        Pesärikko- sarjassa aikoinaan esimerkiksi ihan käsittämättömän hyvä . Marlene Dietrichinä lumoava.


      • monipuolinen.
        mikä meno, mikä lent kirjoitti:

        Ritva Oksanen on aina hyvä roolissa kuin roolissa. Luonnenäyttelijä viimeisen päälle.
        Pesärikko- sarjassa aikoinaan esimerkiksi ihan käsittämättömän hyvä . Marlene Dietrichinä lumoava.

        Milka Ahlroth - monipuolinen roolihahmojen tulkitsija.
        Loistava Ilonen talo (2006)-tv draamassa, samoin kun nyt tuoreessa "Jäät"-nimisessä Kotikatsomossa nähdyssä draamassa. Laatunäyttelijä.


      • kymppikerhossa
        monipuolinen. kirjoitti:

        Milka Ahlroth - monipuolinen roolihahmojen tulkitsija.
        Loistava Ilonen talo (2006)-tv draamassa, samoin kun nyt tuoreessa "Jäät"-nimisessä Kotikatsomossa nähdyssä draamassa. Laatunäyttelijä.

        Jaana Saarinen lumoava jo Tirlittanissa pikkutyttönä, Hopeanuolet-tv-sarjassa myös aivan kymppi. Sympaattinen ja vakuuttava roolissa kuin roolissa.


      • taivaan tulet
        kymppikerhossa kirjoitti:

        Jaana Saarinen lumoava jo Tirlittanissa pikkutyttönä, Hopeanuolet-tv-sarjassa myös aivan kymppi. Sympaattinen ja vakuuttava roolissa kuin roolissa.

        Ainoa nuoremman polven näyttelijä joka yltää näin kovaan sarjaan mitä edellä mainitut.
        Onnistuu sekä draamassa että komediassa.


    • Retkuilija

      Ria Kataja (Taivaan tulet)
      Tiina Lymi (Isänmaan toivot)
      Niina Nurminen (Ilman kavaluutta, remontti)
      Aino Lehtimäki (Viimeiset siemenperunat, Poliisin poika, Matkalaukkukostaja)
      Kaija Pakarinen (Katsastus)
      Tuula Nyman (Katsastus)

      • kyllä-kyllä!*

        Jep-jep. Tuula Nyman ehdottomasti kuuluu suosikkinäyttelijöihin!


      • suosikki kotikadusta
        kyllä-kyllä!* kirjoitti:

        Jep-jep. Tuula Nyman ehdottomasti kuuluu suosikkinäyttelijöihin!

        Anitta Niemi näyttelee erinomaisesti Karin Luotolaa Kotikadussa !


      • Radio Millennium
        suosikki kotikadusta kirjoitti:

        Anitta Niemi näyttelee erinomaisesti Karin Luotolaa Kotikadussa !

        Radio Millenniumissa täysi 10.


      • Hyvä näyttelijä.
        Radio Millennium kirjoitti:

        Radio Millenniumissa täysi 10.

        Tiina Pirhonen : Vaarallinen kevät, Kukkia ja sidontaa.


      • Prinsessa-elokuvasta
        Hyvä näyttelijä. kirjoitti:

        Tiina Pirhonen : Vaarallinen kevät, Kukkia ja sidontaa.

        Suomalaiset näyttelijät valitsivat keskuudestaan Katja Kuttnerin vuoden elokuvanäyttelijäksi.


      • Tuula Nyman kuollut
        kyllä-kyllä!* kirjoitti:

        Jep-jep. Tuula Nyman ehdottomasti kuuluu suosikkinäyttelijöihin!

        Iltalehti.fi ssä tänään "Näyttelijä Tuula Nyman on menehtynyt.

        "Monet jäävät kaipaamaan häntä, koska Tuula tuli toimeen ihmisten kanssa. Hän oli kaikkien rakastama ja ihailema."

        "....Nyman sai Elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1973. Hänet palkittiin parhaan naispääosan Jussi-palkinnolla vuonna 1974 roolista elokuvassa Yhden miehen sota ja vuonna 1977 elokuvasta Loma. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle."


    • Fani vuodesta 1978

      Aiempaan kirjoittajaan yhtyen, myös minun suosikkini on Ritva Oksanen.

      • Ihana ritva!

        aaahh... Ritva Oksanen tänään Nybergin haastatteluohjelmassa, ilmestyy kirjakin hänestä.
        Kuinka hän voi olla ihan kolmikymppisen näköinen, aivan upea dooris!!!!!


    • loistavan tuima

      Kotikatsomon Kymenlaakson laulu-sarjassa Ritva Oksanen tekee kyllä tiukan roolin julkkisterapeutti Fabianin äitinä - huhhuh.

    • draama queen nro 1

      Liisamaija Laaksonen "Solveigin laulu" -tv elokuvan Saarana on niin käsittämättömän mestarillinen roolityö , että sitä seuraa ihan mykkänä kunnioituksesta.

      Saaran rooli = Samanaikaisesti jumalaisen kauniin naisen ja paholaismaisen kompleksisen äidin nahkoihin sukeltaminen
      , on haaste jossa tämä mestarinäyttelijätär ylitti kaikki odotukset.

      Mahtavaa, että saa nauttia yleareenalta näitä huolella tehtyjä suomalaisia klassikoita hienoine näyttelijätöineen ( Leena Uotila Solveigina) ja ohjauksineen ( ohjaaja Reima Kekäläinen) , jotka näyttävät kuinka draama tehdään huolella ja hyvin.

      Liisamaija Laaksonen on hätkähdyttänyt taitavuudellaan vaativissa ja vaikeissa rooleissa, kuten Pekka Lehdon ohjaamassa hyytävässä draamaelokuvassa nimeltä "Kaivo". Hän on ilmiömäinen monilahjakkuus. Suosikkinäyttelijättärien ehdotonta aatelia.

    • !!!

      Mun suosikit miesnäyttelijöistä Peter Franzen, Juha Veijonen, Antti Reini, Esko Salminen, Vesa- Matti Loiri

      Naisnäyttelijöistä Hannele Lauri, Eija Vilpas

    • Yksi parhaimmista.

      Suomalaisten näyttelijättärien yksi ehdoton Grande Dame on upea Miitta Sorvali : monipuolinen, kaunis, yllättävä, luonteva ja hauska, ei koskaan tylsä- aina kiinnostava teki mitä teki.

    • Kerrasta suosikiksi-

      Kerrasta suosikikseni ponnahti tämä kotimaisen draamasarjan "Mustat lesket" roolihahmo Johannaa näyttelevä WANDA DUBIEL. (piti tarkistaa nimi vielä että tuli oikein)

      Siis aivan järkyttävän hyvä tuossa roolissa ja ainoa syy miksi jäin katsomaan ko sarjaa. Wanda koukuttaa .

      Ei mumise ilmeettömänä repliikkejään kuten kanssasisarensa vaan eläytyy hetkeen uskottavasti.

      Lisää Wandaa!!!!!!

    • Go Outi !

      Outi Mäenpää on suomen Faye Dunaway!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Venäläislehti: Yli 260 000 miestä on lähtenyt venäjältä

      liikekannallepanon jälkeen. FSB raportoi, että 261 000 miestä lähti maasta keskiviikon ja lauantain välisenä aikana. Mahtaa olla vaikea löytää niitä
      Maailman menoa
      333
      3850
    2. Ex-huippumalli, juontaja Anne Kukkohovi paljastaa: "Olen tosi röyhkeä ja päivän päätteeksi..."

      Anne Kukkohovi on juontanut Koko Suomi -leipoo -ohjelmaa ammattimaisesti jo vuosia. Kansainvälisen uran tehnyt ex-huippumalli tunnustaa itsekin hämmäs
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      2275
    3. Ymmärtääkö kaikki , että ydinsota on seuraava vaihe.

      Näin.. Ei ole mitään " Ukrainan sotaa " , jonka voisi rajata vain tuonne maantieteelliselle alueelle. Tähän sotaan ei tulla myöskään saamaan mitään
      Maailman menoa
      263
      2234
    4. Miksi "SUOMEN NUORISO" ajetaan suljetulle ?

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ae1cec69-b2b9-4f9d-ae8e-da3b9178e6f4 En ymmärrä, mihin katosi minun nuoruuteni rento Suomi ? 80- ja 90- luvulla S
      Maailman menoa
      105
      1749
    5. Joel Harkimo ei ole tanssinut edes kapakassa "Mitä tuo urpo tuossa heiluu"

      Poliitikko ja yrittäjä Joel "Jolle" Harkimo tippui Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta. Harkimo pudotti tiukassa treenissä kiloja, mutta hänen "säkkimäise
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1226
    6. Miksi tapasinkaan sinua

      Olen tavattoman harmissani, kun koskaan törmäsin sinuun. Olisi paljon parempi, ettemme olisi koskaan nähneetkään toisiamme.
      Ikävä
      36
      920
    7. Kyllä minä ihan rakastan sinua

      Vaikka todella hassuahan se on lähes vierasta rakastaa. En voi tälle mitään.
      Ikävä
      57
      870
    8. Oot leuhka

      ja ihan s***anan itteäs täynnä. En kyllä millään ymmärrä miksi. Oli ihan jees olo siihen asti taas että sun omahyväisen naaman näin. Kukaan toinen he
      Tunteet
      89
      856
    Aihe