Lapsi alaikäisenä?

Täytän vuoden päästä 18.. Kihlattuni täytti 3kk sitte 22.. Muutamme samalle paikkakunnalle (aiemmin 800km välimatkaa) nyt ihan kuukauden sisään, ja molemmilla on töitä, mutta kummallakaan ei ammattia. Vaikka olen alaikäinen, koen olevani täysin valmis ja kypsä äidiksi. Olen haaveillut lapsesta jo pidemmän aikaa ja olen 100% varma että tahdon perustaa perheen ja omistaa elämäni kyseiselle miehelle. Asiaa on mietitty niin taloudellisesti kuin muiltakin kannoilta, ja olemme tulleet siihen tulokseen että jätämme ehkäisyn nyt pois, ja lapsi tulee heti kun on tullakseen. Tiedän mitä elämältäni haluan ja tulevaisuuteni on minulle hyvin selkeä, myös kihlattuni tahtoo kovin saada lapsen jota rakastaa ja jolle opettaa että elämä on elämisen arvoinen. Moni ystäväni on tehnyt ensimmäisen lapsensa jo 15 - 16vuotiaana, ja he ovat pärjänneet loistavasti vaikka heillä ei ole ollut miestä rinnallaan tuota lasta kasvattamassa.
Minä olen siihen nähden paremmalla sijalla, kun minulla on kihlattu joka myös tahtoo lapsen, ja yhteiden kodin sekä onnellisen perheen.. Jos heittäisin arvion että tulisin raskaaksi about 2kk päästä, syntyisi lapsi kuukautta ennenkuin täytän 18, moni on synnyttänyt paljon nuorempanakin.. tämähän ei siis ole liian aikaista, jos molemmat koemme olemaan taloudellisesti ja henkisesti kypsiä vanhemmiksi ja huolehtimaan lapsesta?
751411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

että antaa palaa. Elämä on tehty elettäväksi. Jos koette olevanne valmiita niin te varmasti olette. Kukaan ei tunne teitä paremmin kuin te itse. Kaiken ei aina tarvitse mennä yhteiskunnan valtakäsityksen mukaan. Tsemppiä!

Äänestä
  • Näin minäkin ajattelin! Kiitos! :)

    Äänestä

Helppo sitä on nyt ajatella että poikaystäväsi haluaa lasta, joillain se mieli muuttuu kun lapsi syntyy ja katoaa lapsen elämästä. Toivottavasti sulle ei käy niin mutta ei kannata ajatella noin sinisilmäsesti, kaikki voi muuttua hetkessä.

Äänestä
  • myös vanhemmillakin pariskunnilla. Ei se ikää katso. Tiedän pariskuntia joissa esim 16 vuotta yhdessä olleet ovat tehneet kaksi lasta, parin vuoden päästä äiti otti ja lähti hänkun ei halunnut olla enää äiti. Että näin. Mä ainakin kannustaisin tekemään lapset nuorina jos tahtoa ja resursseja riittää.

    Äänestä

  • Haluaa äidiksi kirjoitti:

    myös vanhemmillakin pariskunnilla. Ei se ikää katso. Tiedän pariskuntia joissa esim 16 vuotta yhdessä olleet ovat tehneet kaksi lasta, parin vuoden päästä äiti otti ja lähti hänkun ei halunnut olla enää äiti. Että näin. Mä ainakin kannustaisin tekemään lapset nuorina jos tahtoa ja resursseja riittää.

    Siis nyt sain sellaisen käsityksen ettette ole käytännössä asuneet päivääkään yhdessä vielä tähän mennessä? Siis tarkoitan todella asuneet, nyt en puhu parin päivän vierailuista. (siis toi 800km jos on välimatkaa ni siitä päättelin).

    Ja muutenkin tuo teidän kokonaistilanne on todella huono ottaen huomioon et teil ei oo siis kummallakaan ammattia vaikka nyt töitä oliskin. Siis jos siinä firmassa aletaan supistamaan missä ootte töissä(nythän on lama, se täytyy muistaa) niin te olette sillo ensimmäisiä jotka sieltä potkaistaan pellolle ja entäs sit ku jäätte ilman töistä tulevaa rahaa?? Ja siihen ottaen huomioon et tuossa vaiheessa varmasti alkaa molemmilla hermo kiristyä ku jostain pitäis saada rahat lapselle ja teillekin ja sit ette saa ku työttömyys päivärahat..siis tätäkin kannattaa oikeesti miettii, sillä tänä päivänä ei oo mikään ihme et joutuu potkituks pihalle jos ei ole alan ammattia. Ja tuohon lisäks se et teil ei oo käytännössä mitään kokemusta yhdessä asumisesta ni joo..ei kuulosta hyvälle.

    Neuvoisin kyl nyt lämpimästi käymään ensin koulut jotta saatte molemmat ammatit, sitte panostamaan siihen yhdessä asumiseen(tätä en todellakaan kiellä, tuohan on hyvä et opettelette asumaan yhdessä, sittenpä näette miten teijän käy) mutta se lapsen teko kannattais kyl jättää tuossa tilanteessa vielä tekemättä. Siis tehkää se lapsi sitte ku olette saaneet molemmat ammatit, teillä on jo kokemusta yhdessä asumisesta, olette vähän enemmän nähneet elämää( nythän sinä käytännössä olet vielä lapsen kengissä).

    Sen sijaan tutstukaa toisiinne kaikessa rauhassa, matkustellaa, opiskelkaa, nauttikaa elämästä! Sie oot vielä niin nuori et kerkeet oikein hyvin ne lapset tekemään vielä vaikka 3:n vuoden päästäkin! :) mut usko et ei se lapsen kanssa eläminen ole mitenkään herkkua, siinä on kokenmeemmillakin ihmisillä välillä todella vaikeeta ku lapsi valvottaa yöt pitkät, on kiukutteleva, sairastaa paljon jne jne.. ja sit on viel erikseen nää koliikki ym lapset. Eli vaikka se ajatus lapsesta susta ny tuntuu hyvältä ni mietipä mitä se lapsen kanssa eläminen todella on..siinä voi käydä niinkin et miehes lahtee ja jättää sut yksin lapsen kanssa, pärjäätkö silloin yksin sen vauvan kanssa, riittääkö sulla voimat siihen? Varsinkin jos on vaikea lapsi? Siis ainahan voi mies lähtee missä iässä huolimatta lätkimään mut sillo pitää äidin olla täysin valmis yh:ksi.. ja vielä ku et saata päästä töihin äippälomas jälkeen ku ei oo ammattia ni aina vaan vaikeemmaks menee.. tää siis ihan vaan mietittäväks sulle..

    Äänestä

Kasvahan ensin ja näe ja koe, sitten on annettavaa lapsellekin. Pilaatte vain elämänne tekemällä lapsia liian nuorina. Ihan vain vinkkinä empiirisiin tutkimuksiin perustuen. Alkuhuumassa tulee tehtyä tyhmyyksiä.

Äänestä

teidän tilanne kuulostaa ihan hyvälle... ei sitä kannata murehtia että jos työttömäksi jää, niin kyllä sitä lapsen pystyy sillä pelkällä päivärahallakin elättään. täytyy vaan katsoa mitä ostaa. ei ne lapset paljoo leluja tarvii pienenä eikä muutakaan tavaraa. vaatteitakaan ei kannata kauheesti ostaa kun niitä kaikkia ei ehdi pitään lapsen päällä. kokemusta on.
itse olen 22 ja kun raskaaks tulin niin muutettiin yhteen ja ollaan nyt tunnettu 2,5 vuotta.
tosiaan se mitä kerroit niin sen perusteella alkakaa lasta yrittään, teidän tilanne on hyvä!

Äänestä
  • No onpa taas kyllä typerää puhetta sanon minä!! Että tilanne on hyvä ku päivääkään eivät ole edes vielä yhdessä asuneet, kukemusta ei ole siitä et mitä tulee tapahtumaan ja et toimiiko se suhde sit ku yhdessä asutaan, kummallakaan ei ammattia, töitä joo tosin tällä hetkellä mutta kuinka kauan, kysynpähän vaan ja ikääkin vasta noin vähän et toi kirjoittaja on vielä oikeesti lapsen kengissä, ei kokemusta varsinasesta elämästä ja sinä meet ja kehotat tuossa tilanteessa tekemään lapsen?? Huh huh, mieti nyt vähän mitä puhut!

    ei se lapsi rahaa tarvi eipä varmaan joo..onpa sit kiva aina sanoo sille pennulle et ku se pyytää jotain et "ei oo rahaa, katotaan joku toinen kuukaus" plus et kokemattomuus yhdessä asumisesta ja lapsen haasteellisuudesta voi hyvinkin aiheuttaa sen et kohta riidellään joka päivä ja siinä on sit tosiaan lapsen hyvä kasvaa ja elää ku äiti aivan poikki ja isä ei oo kypsä iskäs (todennäköisesti tulee sen toteamaan muutaman kuukauden päästä lapsen syntymisen jälkeen) ka äiti jaa yksinhuoltajaks..

    Siis ainahan parisuhteessa voi ja varmasti tuleekin ongelmia mut siinäpä se on et ensin pitää asua yhdessä jonkun aikaa enneku todella oppii toisen tuntemaan ja kokemusken kautta oppii myös sen et miten missäkin tilanteessa on järkevintä toimia, mitä sanoa ym ym..ja tää tulee tosiaan vasta kokemuksen myötä nää asiat eli ei tuossa tilanteessa missään tapauksessa lasta enneku on todella oppinu mitä on toisen kanssa yhdessä eläminen ja mitä haasteita se mukanaan tuo!

    Aika outoa sanoa et tuossa tilanteessa noiden tilanne on hyvä!!! Ensin pitää kyl oikeasti olla kokemusta yhdessä asumisesta ja miten siinä pyöritetään yhdessä taloutta, ammatit molemmilla, vakityöt jne jne..

    Ei noin huteralla pohjalla voi edes miettiä lapsen tekoa!!

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    No onpa taas kyllä typerää puhetta sanon minä!! Että tilanne on hyvä ku päivääkään eivät ole edes vielä yhdessä asuneet, kukemusta ei ole siitä et mitä tulee tapahtumaan ja et toimiiko se suhde sit ku yhdessä asutaan, kummallakaan ei ammattia, töitä joo tosin tällä hetkellä mutta kuinka kauan, kysynpähän vaan ja ikääkin vasta noin vähän et toi kirjoittaja on vielä oikeesti lapsen kengissä, ei kokemusta varsinasesta elämästä ja sinä meet ja kehotat tuossa tilanteessa tekemään lapsen?? Huh huh, mieti nyt vähän mitä puhut!

    Kuulehan... Emme ole VIRALLISESTI asuneet yhdessä, mutta olen jo useamman kuukauden ollut kihlattuni luona, siis periaatteessa asunut, kirjat eivät vain ole hänen luonaan.. Olemme seurustelleet siitä lähtien kun olin 13, eli pian nelisen vuotta, että eiköhän tässä melko hyvin tunneta! Tunnemme molemmat toistemme perheet, ystävät, tavat, kaiken... Ja kyllä tässä on yhdessä koettu niin hyvät kuin pahatkin ajat ja kihloissakin ollaan jonkinmoinen tovi oltu. Kihlatullani on VAKITUINEN työpaikka, isänsä firmassa ja minä olen määräaikaisessa työssä vielä 3 vuotta, HYVÄLLÄ PALKALLA, jonka jälkeen lähden opiskelemaan, ja mieheni voisi jatkaa töitä oikein hyvin kun lapsi olisi 3 vuoden päästä jo valmis päiväkotiin! Että näin meillä!

    Ja vaikka olenkin vasta 17 niin olen kokenut elämässä PALJON enemmän kuin monet muut ikäiseni enkä aio tuhlata elämääni moiseen baarissa kulkemiseen, ryyppäämiseen ja kylillä yömyöhään riehumiseen niinkuin noin 80% AINAKIN ikäisistäni tekee. Käytän elämäni mieluummin paljov fiksummin perustamalla perheen ja tekemällä lapsia joita rakastaa ja joille opettaa elämän ihanuus, hyvät tavat, ja antaa hyvä kasvatus perheessä jossa ei ole väkivaltaa eikä alkoholisteja. Minulle ei turvallista lapsuutta suotu joten itse suon sen omille lapsilleni!

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    No onpa taas kyllä typerää puhetta sanon minä!! Että tilanne on hyvä ku päivääkään eivät ole edes vielä yhdessä asuneet, kukemusta ei ole siitä et mitä tulee tapahtumaan ja et toimiiko se suhde sit ku yhdessä asutaan, kummallakaan ei ammattia, töitä joo tosin tällä hetkellä mutta kuinka kauan, kysynpähän vaan ja ikääkin vasta noin vähän et toi kirjoittaja on vielä oikeesti lapsen kengissä, ei kokemusta varsinasesta elämästä ja sinä meet ja kehotat tuossa tilanteessa tekemään lapsen?? Huh huh, mieti nyt vähän mitä puhut!

    ei se lapsi rahaa tarvi eipä varmaan joo..onpa sit kiva aina sanoo sille pennulle et ku se pyytää jotain et "ei oo rahaa, katotaan joku toinen kuukaus" plus et kokemattomuus yhdessä asumisesta ja lapsen haasteellisuudesta voi hyvinkin aiheuttaa sen et kohta riidellään joka päivä ja siinä on sit tosiaan lapsen hyvä kasvaa ja elää ku äiti aivan poikki ja isä ei oo kypsä iskäs (todennäköisesti tulee sen toteamaan muutaman kuukauden päästä lapsen syntymisen jälkeen) ka äiti jaa yksinhuoltajaks..

    Siis ainahan parisuhteessa voi ja varmasti tuleekin ongelmia mut siinäpä se on et ensin pitää asua yhdessä jonkun aikaa enneku todella oppii toisen tuntemaan ja kokemusken kautta oppii myös sen et miten missäkin tilanteessa on järkevintä toimia, mitä sanoa ym ym..ja tää tulee tosiaan vasta kokemuksen myötä nää asiat eli ei tuossa tilanteessa missään tapauksessa lasta enneku on todella oppinu mitä on toisen kanssa yhdessä eläminen ja mitä haasteita se mukanaan tuo!

    Aika outoa sanoa et tuossa tilanteessa noiden tilanne on hyvä!!! Ensin pitää kyl oikeasti olla kokemusta yhdessä asumisesta ja miten siinä pyöritetään yhdessä taloutta, ammatit molemmilla, vakityöt jne jne..

    Ei noin huteralla pohjalla voi edes miettiä lapsen tekoa!!

    huonoja kokemuksia kun tollein kirjotat... ei meillä ole ollut mitään ongelmaa suhteessa. se ei tarkoita sitä että jollakin on mennyt huonosti kun tuolleen tehnyt että kaikilla menee. ihmisillä voi mennä todella hyvinkin. enkä tarkoittanut raha asioissa että lapselle ei ole varaa ostaa mitään kun pyytää, sitä paitsi lapsi ei osaa vielä pari vuotiaanakaan ruveta vaatiin hienoja leluja tai merkkivaatteita. ja alkuperäinen keskustelun aloittaja kirjoitti että molemmat ovat töissä. joo no ei sitä ihminen 2 tai 3 vuoden päästä osaa sanoo onko millanen työtilanne. mutta se ei ole mikään este lasten teolle. maailmalle ei olis enään ihmisiä jos tolleen rupee ajatteleen.

    Äänestä

  • lapsia tekeen.... kirjoitti:

    Mut en siis todellakaan puhunut itsestäni. En missään määrin eli en voi käsittää et miten sait tuon tekstin nyt käännettyy niin et MULLA olis huonoja kokemuksia?? Luepa vähän tarkemmin, puhuin kyl ihan vaan yleisellä tasolla et YLEENSÄ NOIN NUORILLA ei tule homma menemään putkeen!

    Ja ihan vaan tuohon työasiaan palatakseni ni eipä aloittajalla mitään takeita et jos nyt sen lapsen tekee et sit enää pääsee takas töihin kun ei ole sitä ammattia edelleenkään! Toihan on hyvin otollinen tilanne työnantajalle päästä irti työsopimuksesta tuossa vaiheessa ammatittoman ihmisen kyseessä ollessa. Tää nykymaailma ku on vaan aika julmaa ja etenkin nyt ku on vielä lama ni koko ajan ihmisiä potkitaan töistä pihalle siis ammattilaisiakin nimenomaan saati sit ammatittomat!

    Niin, aloittaja, olet MÄÄRÄAIKAISESSA työssä, vaan et vakituisessa ja jos raskaaks tuut ni eihän tuossa oo mitään taetta et sun työt enää sen jälkeen jatkuu..nääs ku määräaikaiset saa potkii töistä pois koska vaan haluaa! Että näin!

    Enkä sanonu missään vaiheessa et sun tarttis lähtee ryyppäämään, rällästämään ym ym..sanoin vaan eläkää nuoruutenne vielä ku olette nuoria, kerkee niitä lapsia tekee sit vähän kokeneempana, sit ku oot tosiaan jo vähän enemmän elämää nähnyt. :) nauttikaa nyt vielä kun voitte, ei se tarkoita missään tapauksessa ryyppäämistä jne vaan ihan normaalia elämästä nauttimista, kokemuskien hakemista jne. :)

    paljonko tuttuja sulla on keille niin käynyt että voit ruveta yleistään tuolleen? jos sun tutuille on silleen käynyt niin se ei tarkoita että kaikilla nuorilla vanhemmilla on ongelmia elämisen kanssa. mä en tunne ketään kuka ei lapsen kanssa ole pärjännyt kun työttömäks on jäänyt..

    jotkut haluaa tehdä nuorena lapsia kun ei pakolti enään myöhemmin saa... jos suvussa on ongelmia lapsen saannin kanssa niin sillon on parempi nuorena aloittaa.. ja jotkut haluaa nauttia elämästä lasten kanssa!!

    Äänestä

  • lapsia tekeen... kirjoitti:

    Nyt ei edelleenkään ole kyse musta ja siitä montako nuorta naista tunnen jotka on tuossa tilanteessa je jne..

    Vaan nyt on kyse siitä, et tuo nyt on ihan kiistatta fakta juttu et ennen pitkää jos nuorena lapsia rupee tekee ni kyl se ero sieltä ennen pitkää eteen tulee. Viimeistään siinä vaiheessa ku mies huomaakin ettei tää lapsi nyt niin ihana ookaan ja ku naisella hormonit jyllää jne jne ni siinä on kyllä siinäkin vaiheessa vähän parisuhde koetuksella. Ja just noista tilanteista selviämiseen/NIIDEN YMMÄRTÄMISEEN tarvitaan sitä elämänkokemusta jonka avulla päästään vaikeistakin asioista yli. Sillä ikävä kyllä, miehet pukkaa kasvamaan oikeesti miehiks vasta siinä 30 hujakoilla ja alkavat ymmärtää vasta siinä vaiheessa mitä on vastuun ottaminen elämästä. Näin se vaan menee ja säkin oot vielä niin nuori et sulla ei oo vielä minkäänlaisia valmiuksia elämään. Ne valmiudet tulee sullakin vasta sit kokemuksen myötä kunhan oot ensin nyt vähän varttunut aikuisemmaks. Näin se vaan menee!

    se eroaminen lapsen myötä ei ole yhtään sen yleisempää nuorilla kuin vanhemmilla pareilla. siinä 30 hujakoilla ihmiset kun alkaa lapsia tekeen ja kun lapsen saanut niin sit ollaankin eroamassa... SE EI OLE NUORTEN VANHEMPIEN "ONGELMA". ei se elämänkokemus siinä tilanteessa auta yhtään jos sukset menee ristiin pahasti.
    onko sulla edes yhtään lasta?

    Äänestä

  • lasta tekeen.. kirjoitti:

    Olen samaa mieltä asiasta että myös monet iältään vanhemmat aikuiset eroavat lapsen takia, siinä määrin missä nuoremmatkin. Minulla on itselläni PALJON hyviä ystäviä jotka ovat saaneet lapsensa minua nuorempana jopa 15 vuotiaana, ja nykypäivänä se ei ole mikään harvinaisuus! Ja suurinosa näistä ystävistäni vielä teki tuon lapsen yksin, lapsi saattoi olla seuraus yhdenillan jutusta tai sitten lapsi oli ei-toivottu isän mielestä ja isä lähti litomaan.. mutta siitä huolimatta ystäväni ovat ERITTÄIN HYVIN pärjänneet lapsensa kanssa vaikka ei ole ollut ammattia, eikä töitä, EIKÄ EDES MIESTÄ SIINÄ RINNALLA. Sossulta saa kaikenmaailman tuet siihen lapsen elättämisen, tämä asia on täysin verrattavissa siihen että esimerkiksi abortti ei KOSKAAN ole ainoa vaihtoehto sillä perusteella etteikö pystyisi lasta elättämään, meillä suomessa asiat ovat sen verran hyvin että apua tulee kyllä ja jokaiselle lapselle varmasti saa vaatteet, ruuat, ja kaiken tarvittavan!

    ja tuossa olet väärässä, kun väität että on FAKTA että jokainen nuoripari joka tekee lapsen nuorena eroaisi tuon lapsen myötä... EI TODELLAKAAN PIDÄ PAIKKAANSA.

    Ja älä puhu tuosta elämänkokemuksesta yhtään mitään.. Olen ehkä vasta 17, mutta erittäin paljon siihen ikään mennessä nähnyt. Niin paljon ettet tiedäkkään ja veikkaan että jos itse olisit saman elämän elänyt niin et omin jaloin tällä hetkellä seisoisi! Mulla kuitenkin sattuu niin vahva ja päättäväinen luonne olemaan että kaikkien noiden asioiden yli olen päässyt loistavasti vaikka välillä on ollut rankkaa, ja jos lasta ryhdyn tekemään niin AIVAN VARMASTI pidän AINA lapseni etusijalla, ja tämä vauvan teko halu ei johdu vain siitä että vauvat ovat söpöjä niinkuin monet ajattelee, siihen on myös PALJON kypsempiäkin selityksiä.

    Tämä teksti siis tarkoitettu tuolle (skd) nimimerkille.

    ja (lasta tekeen..) olen sinun kanssasi asioista täysin samaa mieltä! :)

    Äänestä

  • ALKUPERÄINEN (Tätä h kirjoitti:

    se on totta että moni aikuinenkaan ei ole kokenut niin paljoo elämässään kuin jotkut nuoret... itse kuulun siihen ryhmään että olen kokenut ehkä liikaakin ikääni nähden siis täytän tänän vuonna 22.
    mä tässä ajattelin että jos olet kiinnostunut vaihtaan mielipiteitä s-postissa niin ei tarvis näitä ilkeitten ihmisten vastauksia lukee... laita mailia tuleen jos haluat [email protected]

    Äänestä

  • Nyt on ihan pakko kommentoida tätä ketjua. Ei se kyllä aina niinkään mene että kun lapsia tekee nuorena niin alkuhuuman jälkeen mies ottais ja lähtis. Itse olen ensimmäisen lapsen tehny nuorena, ammatin tosin olin ehtinyt lukea mutta ei sillä ammatillakaan mitään tee jos ei oo töitä. Hyvin pärjättiin alusta asti vaikka itsellä ei töitä ollutkaan, eikä miehelläkään vakituista paikkaa sillä hetkellä. JA SOSSUSTA EI OLLA KOSKAAN MITÄÄN HAETTU, eikä haeta. Lapsia on tällä hetkellä neljä ja kaikki samalle miehelle ja hyvin on mennyt. Töitä on ja ammattejakin hommattu lisää vuosien aikana. Lapset eivät ole este koulun käyntiin sitten myöhemmin. Ja itse olen sitä mieltä että lapset kannattaa tehdä nuorena, sillon sitä jaksaa touhuta niiden kans.
    Ketjun aloittajalle sanoisin semmosia terveisiä että anna palaa vaan :)

    Äänestä

  • SINÄHÄN SEN TIEDÄT, KUKA JÄTTÄÄ KENET JA MISSÄ VAIHEESSA, TULEEKO ERO VAI EI, JA MISTÄ SYYSTÄ???????!!!!!!! Kuulehan........ Nykyaikana aikuiset ja vanhuksetkin eroavat, se ei ole pelkästään nuorten puhaaa!!!! Ja kuten sanoin niin ei olla tuota lasta tekemässä vain siitä syystä että "olisi mukava kun olisi sellainen pieni myttyrä kainalossa" EI TODELLAKAAN!!!! Kehtaatkin kuvitella moista!!!! Mutta mikäs siinä, kun maaimasta löytyy näitäkin ihmisiä jotka tietävät KAIKESTA KAIKEN. !!!!!!!

    Äänestä

  • äiti-78 kirjoitti:

    Nyt on ihan pakko kommentoida tätä ketjua. Ei se kyllä aina niinkään mene että kun lapsia tekee nuorena niin alkuhuuman jälkeen mies ottais ja lähtis. Itse olen ensimmäisen lapsen tehny nuorena, ammatin tosin olin ehtinyt lukea mutta ei sillä ammatillakaan mitään tee jos ei oo töitä. Hyvin pärjättiin alusta asti vaikka itsellä ei töitä ollutkaan, eikä miehelläkään vakituista paikkaa sillä hetkellä. JA SOSSUSTA EI OLLA KOSKAAN MITÄÄN HAETTU, eikä haeta. Lapsia on tällä hetkellä neljä ja kaikki samalle miehelle ja hyvin on mennyt. Töitä on ja ammattejakin hommattu lisää vuosien aikana. Lapset eivät ole este koulun käyntiin sitten myöhemmin. Ja itse olen sitä mieltä että lapset kannattaa tehdä nuorena, sillon sitä jaksaa touhuta niiden kans.
    Ketjun aloittajalle sanoisin semmosia terveisiä että anna palaa vaan :)

    Kiitos ymmärryksestä ja todellakaan eivät pidä nämä yhden ihmisen kirjoitukset paikkaansa, itse olen myös sitä mieltä että lapset on tehtävä nuorena, kun on virtaa ja energiaa niistä huolehtimaan... :)

    Äänestä

  • ALKUPERÄINEN (tätä h kirjoitti:

    SINÄHÄN SEN TIEDÄT, KUKA JÄTTÄÄ KENET JA MISSÄ VAIHEESSA, TULEEKO ERO VAI EI, JA MISTÄ SYYSTÄ???????!!!!!!! Kuulehan........ Nykyaikana aikuiset ja vanhuksetkin eroavat, se ei ole pelkästään nuorten puhaaa!!!! Ja kuten sanoin niin ei olla tuota lasta tekemässä vain siitä syystä että "olisi mukava kun olisi sellainen pieni myttyrä kainalossa" EI TODELLAKAAN!!!! Kehtaatkin kuvitella moista!!!! Mutta mikäs siinä, kun maaimasta löytyy näitäkin ihmisiä jotka tietävät KAIKESTA KAIKEN. !!!!!!!

    Ei tainnu olla kanttia lukea rehellistä tekstiä ku se näköjään on poistatettu koko keskustelusta. ;) no mä voin kirjoittaa sen kyllä uudelleen:

    Eli kyl tuo et sanoit tuolla aikaisemmassa kirjoituksessasi (aloittaja) et kyllähän se sossu maksaa jos ei rahaa muuten tule lapsen elättämiseen niin tuossa olen täysin eri mieltä sun kanssas! Siis ei voi tollee ruveta lapsia tekee et ajattelee et "kyllä sossu maksaa"!! siis esim.mä en ole koskaan edes ajatellut noin et "hei, kyllähän sossu maksaa" jos nyt olisin ite tehny sellasessa tilanteessa lapsen mihin lapsen ei kuuluisi edes syntyä! No, onneks oon ollu sen verran järkevä et tommoset haihattelut on jääny tekemättä sillä SOSSUN EI KUULU MAKSAA YHTÄÄN MITÄÄN jos lapsi tehdään tommosessa tilanteessa missä ei ole edes tietoa et kuin pitkään töitä riittää ku ei ole pohjaa mille sen työpaikan voisi saada..siis VAKITUISEN!! Se pitää muistaa että ensin pitää olla talous kunnossa, AMMATTI, vakituinen työpaikka jne..sit vasta niitä lapsia tekemään ku oot tarpeeks kehittynyt/kokenut elämässä edes jotain ja sen kautta sulla on myös lapsellekin jotain annettavaa.

    Ei lapsen kuulu saada lasta, usko nyt jo!!

    Ja väärin, mä en ole enää lapsi ;)

    Ja silti vaikka täällä kuka puhuis mitä ni onhan se nyt oikeesti FAKTA et valtaosa noista nuorina lapsen saaneista pareista eroo ennen pitkää. Nin se vaan on, sillä monilla saattaa olla niinkin et tää mies onkin se ensirakkaus ja miehelle nainen myös ja sit jossain vaiheessa tulee molemmille se tilanne eteen et halutaan kokeilla miltä se joku muu tuntuu..tätä että voi yksinkertaisesti kiistää sllä tuosta kuulee niin usein, ja onhan se nyt ihan normaalia et ihminen etsii oman aikanasa ennenku se TODELLA oikea löytyy kohdalle..ja sitä ennen ei lapsia kannata edes miettiä, näin se vaan on! Ja kun aikansa on ettiny ni kyl se sit jossain vaiheessa se TODELLA oikea eteenkin tulee..mut ei ihan heti, tuskin kovin monella ensirakkaus olis kestänyt koko elämän.

    Äänestä

  • äiti-78 kirjoitti:

    Nyt on ihan pakko kommentoida tätä ketjua. Ei se kyllä aina niinkään mene että kun lapsia tekee nuorena niin alkuhuuman jälkeen mies ottais ja lähtis. Itse olen ensimmäisen lapsen tehny nuorena, ammatin tosin olin ehtinyt lukea mutta ei sillä ammatillakaan mitään tee jos ei oo töitä. Hyvin pärjättiin alusta asti vaikka itsellä ei töitä ollutkaan, eikä miehelläkään vakituista paikkaa sillä hetkellä. JA SOSSUSTA EI OLLA KOSKAAN MITÄÄN HAETTU, eikä haeta. Lapsia on tällä hetkellä neljä ja kaikki samalle miehelle ja hyvin on mennyt. Töitä on ja ammattejakin hommattu lisää vuosien aikana. Lapset eivät ole este koulun käyntiin sitten myöhemmin. Ja itse olen sitä mieltä että lapset kannattaa tehdä nuorena, sillon sitä jaksaa touhuta niiden kans.
    Ketjun aloittajalle sanoisin semmosia terveisiä että anna palaa vaan :)

    Siis eihän tuossa sit mitään jos teillä on noin hyvin asiat, mutta kun tämä aloittaja tuo jo tässä vaiheessa keskusteluun sossun ym ni en ymmärrä.

    Äänestä

  • ALKUPERÄINEN (tätä h kirjoitti:

    Kiitos ymmärryksestä ja todellakaan eivät pidä nämä yhden ihmisen kirjoitukset paikkaansa, itse olen myös sitä mieltä että lapset on tehtävä nuorena, kun on virtaa ja energiaa niistä huolehtimaan... :)

    Sitä virtaa ja energiaa löytyy kyllä myös 30 v. ja siitä ylöspäin et pitäiskö nyt sit sanoa sulle että ÄLÄ SINÄKÄÄN YLEISTÄ!!!!

    Tosin 30 v löytyy jo myös sitä elämänkokemusta mikä sun ikäisiltä vielä puuttuu.... ja myöskin sitä taitoa millä selvitetään parisuhde ongelmat ilman et se asia päätyy eroon.

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    Ei tainnu olla kanttia lukea rehellistä tekstiä ku se näköjään on poistatettu koko keskustelusta. ;) no mä voin kirjoittaa sen kyllä uudelleen:

    Eli kyl tuo et sanoit tuolla aikaisemmassa kirjoituksessasi (aloittaja) et kyllähän se sossu maksaa jos ei rahaa muuten tule lapsen elättämiseen niin tuossa olen täysin eri mieltä sun kanssas! Siis ei voi tollee ruveta lapsia tekee et ajattelee et "kyllä sossu maksaa"!! siis esim.mä en ole koskaan edes ajatellut noin et "hei, kyllähän sossu maksaa" jos nyt olisin ite tehny sellasessa tilanteessa lapsen mihin lapsen ei kuuluisi edes syntyä! No, onneks oon ollu sen verran järkevä et tommoset haihattelut on jääny tekemättä sillä SOSSUN EI KUULU MAKSAA YHTÄÄN MITÄÄN jos lapsi tehdään tommosessa tilanteessa missä ei ole edes tietoa et kuin pitkään töitä riittää ku ei ole pohjaa mille sen työpaikan voisi saada..siis VAKITUISEN!! Se pitää muistaa että ensin pitää olla talous kunnossa, AMMATTI, vakituinen työpaikka jne..sit vasta niitä lapsia tekemään ku oot tarpeeks kehittynyt/kokenut elämässä edes jotain ja sen kautta sulla on myös lapsellekin jotain annettavaa.

    Ei lapsen kuulu saada lasta, usko nyt jo!!

    Ja väärin, mä en ole enää lapsi ;)

    Ja silti vaikka täällä kuka puhuis mitä ni onhan se nyt oikeesti FAKTA et valtaosa noista nuorina lapsen saaneista pareista eroo ennen pitkää. Nin se vaan on, sillä monilla saattaa olla niinkin et tää mies onkin se ensirakkaus ja miehelle nainen myös ja sit jossain vaiheessa tulee molemmille se tilanne eteen et halutaan kokeilla miltä se joku muu tuntuu..tätä että voi yksinkertaisesti kiistää sllä tuosta kuulee niin usein, ja onhan se nyt ihan normaalia et ihminen etsii oman aikanasa ennenku se TODELLA oikea löytyy kohdalle..ja sitä ennen ei lapsia kannata edes miettiä, näin se vaan on! Ja kun aikansa on ettiny ni kyl se sit jossain vaiheessa se TODELLA oikea eteenkin tulee..mut ei ihan heti, tuskin kovin monella ensirakkaus olis kestänyt koko elämän.

    Tunnen MONIA jotka ovat alkaneet seurustella about 14 vuotiaana ja nyt edelleen 40 vuotiaana seurustelevat. että tämä ei kuitenkaan ole mikään mahdottomuus! Ja tiedoksi, PLUSSASIN TÄNÄÄN. :) Oli ilmeisesti jo edelliskierrolla sitten nuo pillerit pettäneet.... kun niitä pääsi välillä unohtumaan. Että näin meilläpäin. Itse et taida kyetä tekemään lapsia, kun tuollallailla yrität pilata toisten onnen, vakuuttamalla ettei heistä tulisi hyviä vanhempia, ja vieläpä väität niin iän ja kypsyyden perusteeella, vaikket kyseisiä henkilöitä edes tunne! :) Noh, joka tapauksessa, PLUSSA TULI!

    Ja missäs kohtaa olen sanonut eteen kykene lapsia tekemään?? sanoin vaan etten ole niitä vielä tehnyt sillä olen sen verran vastuuntuntoinen ihminen etten ala lapsia tekemään enneku siihen on kaikki edellytykset kasassa. Ja kyllä, kyllä meilläkin on tämä vauvaprojketi jo alkanut, että se siitä kykenemättömästä ihmisestä. :)

    Hmm..vai että "unohtunut" pillereitä?? Hassu vaan kun mulle ei koskaan käynyt noin et olis ykskään pilleri unohtunut.. katos vastuuntuntoisille ihmisille ei noin käy..ne kyllä hoitaa ehkäisyn niinkun on sovittu että silleen. :)

    Mutta no joo, kait se miehes sit sen "vahinkolapsen" jos se nyt oli edes vahinko niin on valmis kasvattamaan..

    Onnea vaan, ei hyvältä kuulosta mut kait se nyt sun on sit pakko se lapsi saada ku noin oot toiminut miehes selän takana..

    Ihan vaan vielä lisäystä: eikös valtaosa naisista jotka ovat "unohtaneet" ottaa pillerit ni tule ennen pitkää yksinhuoltajia..jaa. että mistäkö johtuu..? Sitä sun kannattaa varmaan miettiä ite. :)

    Ihan turhaa yrität saada mun itsetunnon maahan, ja lapsihan ei periaatteessa ole mikään vahinko, nimittäin mehän haluttiin sitä lasta, että sehän on erittäin tervetullut. Ja luimpa tuolta jostakin että olet itse jo 7kk lasta yrittänyt, että taisipa sulla vaan ottaa luonnon päälle kun kuulit että itse jo plussasin! :) Ja ne pillereiden unohdukset eivät nyt olleet kovin suuri vahinko.. nimittäin kuten oon aiemmin sanonu niin lapsi on ollu suunnitteilla jo hetken aikaa, mutta vasta muutama päivä sitten heitin pillerit kokonaan pois, ja kihlatulleni kun kerroin niin alkoi heti katsomaan meille asuntoa, ja kuten aiemmin myös sanoin niin hänellän on VAKITUINEN työ, ja minulla määräaikainen, ja työsopimuksessani lukee että sopimus voidaan irtisanoa vain PAINAVIN PERUSTEIN eikä työnteossani ole ollut mitään valittamista tähän päivään mennessä, eikä tule! ;) että meillä on asiat PAAAAAALJON paremmin kuin monella muulla. Mieti kuinka paljon vähemmän suomessa olisi lapsia, jos niitä saisivat tehdä vain sellaiset vanhemmat joilla on molemmilla vakituinentyö, omakotitalo ja niin paljon rahaa että voivat antaa lapselleen kaiken mitä lapsi haluaa, eli suomeksi sanoen, LELLIÄ HÄNET PILOILLE. Lelli penikaksi, joka ei osaa sitten myöhemmin arvostaa mitään kun on olevinaan itse täydellisyys.

    Meillä suomessa olis kansalaisia yli 70% vähemmän, jos vain tällaiset ihmiset saisivat tehdä lapsia. ja KYLLÄ, sossulta voi pyytää apua jos sitä tarvitsee, ihan sama kuka ne rahat sinne sossuun alunperin tuo. Meillä ei ole tilannetta tulossa aikoihin että tarvittaisiin sossua, mutta JOS joskus tulee niin sossu on velvollinen auttamaan, ja niin se myös tekee! meillä suomessa kun ei saa lapsia nälässä pitää eikä saa myöskään asunnottomia olla!

    En ole toiminut mieheni seläntakana, ja hän innostui kuullessaan raskaudesta. :) Ja hän oli tietoinen aina kun unohdin pillerin, sillä sanoin siitä hänelle kyllä. :)

    Siis että oikein kerroit miehelles etukäteen "hei, mä unohdan nyt tänään pillerin" hah miten lapsellista!

    Niinku sanottu ni pillereitä ei vastuunsa kantava nainen "unohda" ottaa kyl ne sitte ottaa ihan ajallaan ku kerran näin on yhteisesti sovittu. Ja sillo myös molemmin puolinen luottamus säliyy kun ei toimi toisen selän takana. :) nythän sä oot tehny pahimman tempun minkä nainen voi tehdä: toimia toisen selän takana, ku MUSTA on kivaa saada lapsi, MÄ haluan lapsen..just joo, sua tulee kyl oikeesti yh-elämä odottaa ton tempun jälkeen! Tää asia on niin usein nähty ja koettu et mitä tapahtuu ku nainen hommautuu toisen selän takana raskaaks.. huoh..

    Kuule, mulla ei ota pätkän vertaa luonnon päälle se et sä oot nyt plussannu (jos siis edes olet, itse en tuota kyllä usko) miks edes pitäis ottaa?? Voisitko kertoa tämän mulle miks mulla pitäis ottaa luonnon päälle jos sä mukamas oot plussannu?? miten se nyt muhun liittyy millään tavalla?? Ne lapset ne lapset ja niiden ajatusmaailma..huoh...

    Mä olen vain ja ainoastaan huolissani siitä lapsesta mikä tommoseen tilanteeseen syntyis!!

    Ja ihan vaan tiedokses: ILMAN AMMATTIA työantaja voi erottaa KOSKA TAHANSA!! MIKÄÄN LAKI EI PAKOTA TYÖANTAJAA PITÄMÄÄN TÖISÄÄ AMMATTITAIDOTONTA IHMISTÄ!! Ja just tuo määräaikainen sopimus takaa sen, et sul ei oo enää työpaikkaa äippälomas jälkeen, sen tiedän..

    Joojoo.. Mut munhenk hot työ sopimuksessa lukee et työnataja ei voi irtisano somiusta ilman painavaa syytä, ja sitäpaitsi UNOHTUNEITA PILLEREITÄ EN OLE SALLANNUT KIHLATULTANI, KERROIN HÄNELLE AINA ETTEN OLE MUISTANUT EILEN TAI TOISSAPÄIVÄNÄ OTTAA PILERIÄ että ihan turhaa väität että olisin mieheni seläntakana hankiutunut raskaaksi. Naurattavaa väittääkkin tuollaista, näh nimittäin tietää jokaisen unohtuneen pillerini, ja ihan turhaa säälit tulevaa lastamme, toivon ettei sinun laisesi ihminen koskaan saa lasta, onneksi et ole tämän ekan 7kk aikana onnistunut tulemaan raskaaksi! kun noin pitää muita arvostella!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    No kyllähän se jo jotakin kertoo jos pitää näille palstoille kirjottaa ja hakea muilta vahvistusta sille, että on valmis äidiksi.
    Ja kyllä minusta kuulostaa aika huolestuttavalta tuo sinun työtilanteesi, kun ei ole sitä vaadittavaa ammattia ja/tai vakipaikkaa. Kannattaa varautua siihen, että äippäloman jälkeen työpaikkaa ei todennäköisesti enää ole. Nykypäivänä töiden saaminen ilman vaadittavaa ammattia on hyvin hankalaa, usein työpaikan saanti ammatinkin kanssa on kiven takana.

    Itse haaveilen kovasti lapsesta, mutta oman ja avomieheni epävarman työtilanteen takia olemme lapsen hankintaa lykänneet. Lisäksi toiveissa on jonkin verran kaksin matkustelemista ym. elämää ennen pienokaisen tuloa. Kyllähän sitä ehtii vielä muutaman vuoden päästäkin!

    Äänestä

  • mie vaan.. kirjoitti:

    Kiitos mie vaan, kerrankin tähän keskusteluun tulee edes yksi mun lisäks joka ajattelee asioista niinkuin aikuinen konsaan.

    Sillä tosiasia tuo on et ei ammattia-->ei töitä äippäloman jälkeen. SIllä tuosta paikasta tulee kilpailemaan ellei satoja niin ainkin kymmeniä AMMATIN OMAAVIA hakijoita..ja mitenköhän siinä sitte mahtaa käydä? niin et tämä tätä tahdon jää todellakin ilman työpaikkaa jatkossa! Ihan vaan näin pikku tieto Et ILMAN AMMATTIA= TARPEEKSI PAINAVA SYY EROTTAA!!!! Näin tämä nykymaailma vaan menee, että ihan vaan tiedokses.

    Ja muutenkin tuo sun edellinen viesti kertoikin sitten jo kaiken sun kehittymisen tasostas..ite en oo missään vaiheessa sanonu et toivon ettet koskaan saa lasta, oon vaan yrittäny sanoa et sä et oo vielä tarpeeks kypsä/valmis äidiksi koska sulla ei ole siihen edellytyksiä! Mutta aika pahan pistit et toivot etten koskaan saa lasta, tuo on äärettömän katkeran ihmisen puhetta. No, onneks tää asia ei oo susta kiinni, niinku hyvin tiedät. ;) mä saan sen lapsen ihan varmasti (sen tiedän 100%:n varmasti) halusit taikka et! :) että kiitoksia vaan suuresti kannustavista sanoistasi! =) on se vaan jännä et ku muuta ei osaa sanoa ni sit pitää mennä henkilökohtaisuuksiin. ;) ja mistäs tiedät vaikka olisin jo raskaana? ;) niinkin voi olla mut sitähän en sulle kerro sillä NYT EI EDELLEENKÄÄN PUHUTA MUSTA VAAN SUSTA!!!

    Ja tämä kaikki keskustelu täällä on vaan vahvistanut käsitystäni: sä et todellakaan ole millään saralla vielä valmis äidiks! Mitäs jos heittäisit nyt pois ne ruusunpunaiset lasit silmiltäs ja kattosit elämää niinku aikuinen ihminen konsanaan, etkä niinkuin haaveileva teini-ipana..se työpaikka menee, uskot tai et ja kaikki muu siinä sivussa. Mutta, niinkuin itse jo sanoit tuolla aiemmin niin luojan kiitos, onhan meillä se sossu joka sit sunkin lapses tulee elättää ku heräät ensin sieltä haavemaailmasta todellisuuteen. Mutta varoitan, se putous sieltä korkeelta pilvilinnoista voi olla sit todella kova ja raju. ;)

    eikös sitä sanota et se joka toiselle pahaa toivoo joutuu sen itse kokemaan?

    Ja että pilkka kalahtaa omaan nilkkaan? ;)

    Tiedän kyllä että työpaikalla on riskimennä, mutta se ei ole 100% varmaa, nimittäin tämän työpaikan olen saanut suhteilla, kun työnantaja sattuu olemaan kihlattuni äidin veli. Ja pyydän anteeksi käytöstäni, kilahti hieman päässä kun tullaan tuolla tavalla arvostelemaan, ja varsinkin kun arvostelija on sellainen ihminen jolla itsellään ei näitä lapsia ole. Monet hyvät ystäväni ovat tehneet lapsia minua pari vuotta nuorempanaki (15 vuotiaana) ja pärjäävät loistavasti lastensa kanssa. Saavat asumistukea joka kattaa miltei koko vuokran ja niin edelleen, ja osa heistä on kasvattanut lapsensa ilman miestä, (yhdellä lapsen isä kuoli ennen lapsen syntymää, ja parilla muulla mies lähti kuullessaan ettei tyttö aio tehdä aborttia) ja tämä siksi että ne miehet eivät halunneet lasta ja lapset olivat vahinko, mutta äidit eivät halunneet tehdä aborttia, ja tämän seuraus se että mie sanoi ettei ole valmis isäksi, ja lähti ----> Siitä huolimatta ovat pärjänneet loistavasti, ilman ammattia, ilman työtä, ilman tuloja, ilman miestä.. Eivätkä edelleenkään kadu etteivät tehneet aikanaan aborttia, niin paljon ihanuutta ja rakkautta tämä lapsi heidän elämäänsä toi. :)

    Että siinä suhteessa minulla on asiat paljon paremmin. Se on totta että ammattia ei ole, mutta suhteiden kautta olen määräaikaisessa työssä, ja pomoni on kihlattuni äidin sisko ja hän jollain lailla tietää tilanteestamme. Ja minulla on mies joka on halukas ja valmis kasvattamaan lapsen ja tunnen hänet hyvin ja luotan ja tiedän hänen tarkoittavan sanojaan, niin lapsirakas ihminen hän on muutenkin ettei ikimaailmassa hylkäisi omaa lastaan. :) lisäksi hän on vakituisessa työssä isänsä yrityksessä, ja hän ei todellakaan ole potkuja saamassa, ja hyvällä palkalla töitä tekee joten meille riittää mainiosti myös se että toinen meistä tekee vakituista työtä. :)

    Et ilmeisesti ymmärrä tilannettamme mutta meillä on asiat paremmin kuin hyvin, molempien vanhemmat ovat elossa ja valmiita auttamaan mikäli jossain vaiheessa tulee tiukkatilanne ja varmasti mielellään hoitavat lastamme silloin kun hoitoapua tarvitsemme. Ja en kirjoittanut tänne tullakseni vahvistamaan olenko valmis äidiksi vaan lähinnä katsomaan millaisia kokemuksia muilla on, valmiuden omaan äitiyteeni ja mieheni isyyteen olen jo aikaa sitten vahvistanut ja kun pikkuisemme syntyy maailmaan, saa hän varmasti hyvän, ja rakastavan kodin ja asianmukaisen kasvatuksen. Niin että molemmat vanhemmat ovat läsnä. :) Ja toistan vielä että monet monet ystäväni ovat hyvin selvinneet lastensa kanssa vieläkin vaikeimmissa tilanteissa kuin minä, joten meillä ei ole mitään hätää.

    Kiitos kuitenkin mielipiteistä. :)

    No tuota et sit kyl sanonu aiemmin et olet päässyt suhteilla töihin..joten myönnän, sun tilanne on sit vähän eri ku jollakin muulla joka nyt vaan on määräaikaisessa työssä.

    Mutta se ei siltikään tarkoita sitä ettei sun kannata ammattia lukea, sun kannattaa lukea se ja mitä PIKIMMITEN. Eli jos mahdollista ni hanki se ammatti jo äippälomas aikana! Ja sen jälkeen (tää ei oo siis mitään ilkkumista, täs vaan voi joskus käydä näin) sanoudu irti sieltä sulhases suvun firmasta ja hae se työpaikka muualta sillä:

    1. jos sulla ja tällä miehellä menee suhde poikki jäät ilman työpaikkaa, ilman ammattia yh:ksi (siis näin voi käydä jokaiselle parille, sitä et voi kiistää)

    2. sä et saa muualta työpaikkaa ilman ammattia

    3. jos tuo firma menee nurin(en tiedä miten isosta firmasta on nyt kyse) te molemmat jäätte ilman töitä, ilman ammattia..eli katastrofi! Jos noin kävis(en toki väitä et näin käy mut on mahdollista) sillo edes sulla on jo olemassa työpaikka, se auttaa asiaa jo aika paljon eteenpäin

    Ja ihan viimeiseks: toivottavasti myös se sun miehes tajuaa et se ammatti on teidän molempien nyt hankittava ja kiireen vilkkaan..sillä nyt teille tulee vielä se lapsikin siihen kuvioihin mukaan, te ette voi ajatella vaan itseänne enää vaan nyt on otettava lapsen paras huomioon.

    Ja minä vielä myöskin toistan: se että sulla on monta hyvää kaveria jotka ovat selvinneet hyvin noista tilanteista ei sano sitä et sulla kävis välttämättä yhtä hyvä tuuri. (vaikka olosuhteet oliskin paremmat, tilanne ku voi nopeestikin muuttua niinku hyvin tiedät). Siihen vaikuttaa niin moni asia, sillä itse olen kyllä nähnyt ja kuullut paljon tilanteita jossa nuori nainen on tullut raskaaksi ja miten se elämä on sen jälkeen lähtenyt menemään alamäkeen. Alkanut tulemaan päihteet mukaan kuviohin kun se elämä sen lapsen kanssa ei ole ollutkaan sitä ihanaa ruusunpunaista arkea mitä aika moni tuossa iässä oleva vielä kuvittelee sen olevan..seuraavana on tullu sit mielenterveys ongelmat päälle ku kaikki muu alkanut kaatumaan niskaan että näin.(siis talous ym asiat). Siis onhan se hienoa jos sulla on noin monta kaveria jotka ovat tulleet noin nuorina raskaaks ja pärjänneet sen jälkeen hienosti mutta valitettavan usein kuulee kyllä ihan päinvastaisia kommentteja. että siinä voi huonostikin käydä, myönsit sen taikka et.

    Ja mun tarkoitus on ollut alusta asti tuoda sulle tietoon se toinen ääripää että niinkin voi todellakin käydä ja entäs sitten? Sillä itse tänne halusit asiasta keskustelua ja tuon vaan omat näkemykseni esille näin aikuisen näkökulmasta.

    Äänestä

  • ALKUPERÄINEN (tätä h kirjoitti:

    Tiedän kyllä että työpaikalla on riskimennä, mutta se ei ole 100% varmaa, nimittäin tämän työpaikan olen saanut suhteilla, kun työnantaja sattuu olemaan kihlattuni äidin veli. Ja pyydän anteeksi käytöstäni, kilahti hieman päässä kun tullaan tuolla tavalla arvostelemaan, ja varsinkin kun arvostelija on sellainen ihminen jolla itsellään ei näitä lapsia ole. Monet hyvät ystäväni ovat tehneet lapsia minua pari vuotta nuorempanaki (15 vuotiaana) ja pärjäävät loistavasti lastensa kanssa. Saavat asumistukea joka kattaa miltei koko vuokran ja niin edelleen, ja osa heistä on kasvattanut lapsensa ilman miestä, (yhdellä lapsen isä kuoli ennen lapsen syntymää, ja parilla muulla mies lähti kuullessaan ettei tyttö aio tehdä aborttia) ja tämä siksi että ne miehet eivät halunneet lasta ja lapset olivat vahinko, mutta äidit eivät halunneet tehdä aborttia, ja tämän seuraus se että mie sanoi ettei ole valmis isäksi, ja lähti ----> Siitä huolimatta ovat pärjänneet loistavasti, ilman ammattia, ilman työtä, ilman tuloja, ilman miestä.. Eivätkä edelleenkään kadu etteivät tehneet aikanaan aborttia, niin paljon ihanuutta ja rakkautta tämä lapsi heidän elämäänsä toi. :)

    Että siinä suhteessa minulla on asiat paljon paremmin. Se on totta että ammattia ei ole, mutta suhteiden kautta olen määräaikaisessa työssä, ja pomoni on kihlattuni äidin sisko ja hän jollain lailla tietää tilanteestamme. Ja minulla on mies joka on halukas ja valmis kasvattamaan lapsen ja tunnen hänet hyvin ja luotan ja tiedän hänen tarkoittavan sanojaan, niin lapsirakas ihminen hän on muutenkin ettei ikimaailmassa hylkäisi omaa lastaan. :) lisäksi hän on vakituisessa työssä isänsä yrityksessä, ja hän ei todellakaan ole potkuja saamassa, ja hyvällä palkalla töitä tekee joten meille riittää mainiosti myös se että toinen meistä tekee vakituista työtä. :)

    Et ilmeisesti ymmärrä tilannettamme mutta meillä on asiat paremmin kuin hyvin, molempien vanhemmat ovat elossa ja valmiita auttamaan mikäli jossain vaiheessa tulee tiukkatilanne ja varmasti mielellään hoitavat lastamme silloin kun hoitoapua tarvitsemme. Ja en kirjoittanut tänne tullakseni vahvistamaan olenko valmis äidiksi vaan lähinnä katsomaan millaisia kokemuksia muilla on, valmiuden omaan äitiyteeni ja mieheni isyyteen olen jo aikaa sitten vahvistanut ja kun pikkuisemme syntyy maailmaan, saa hän varmasti hyvän, ja rakastavan kodin ja asianmukaisen kasvatuksen. Niin että molemmat vanhemmat ovat läsnä. :) Ja toistan vielä että monet monet ystäväni ovat hyvin selvinneet lastensa kanssa vieläkin vaikeimmissa tilanteissa kuin minä, joten meillä ei ole mitään hätää.

    Kiitos kuitenkin mielipiteistä. :)

    Mielenkiinnosta vaan kysyn,kun viestiketjua luin. Ensin puhuit, että työnantajasi on kihlattusi äidin veli, mutta yöhemmin se olikin kihlattusi äidin sisko. Kumpi se siis oli?:) Ja miten on edes mahdollista, että jomman kumman työ jatkuu yhteen muuttonne jälkeen kun välimatka on ollut kuitenkin noin pitkä? Aika kovat työmatka:)

    Äänestä

  • Salem kirjoitti:

    yksi typerä provoketju.

    On mennyt ilmeisesti sanat sekaisin.. :D Eli kihlatun äidin veli siis on se mun pomo. ja kihlatun isä on kihlattuni pomo, omistaa koko yrityksen :) ja molempien työ jatkuu siten että olen töissä samalla paikkakunnalla kihlattuni kanssa, osoitteeni ja oma asuntoni vain on 800km päässä täältä, mutta hänen luoneen oleilen vaikkei vielä virallisesti yhdessä asutakkaan. :)

    Jatkuu jos jatkuu niinku hyvin tiedät..älä unohda sitä.

    Sillä tuolla jo aiemmin laitoin useamman perusteen miks voi olla et ei jatkukaan..

    no eiköhän tää jo riitä täst aiheest? Ei tääl tarvii mitään piruja maalailla koko ajan seinille. Jatkuu jos jatkuu ja toivotaan et jatkuu. Täl hetkel ei varmaan oo sille mitään esteitä ja jos niit esteit tulee ni niit tulee niinku kaikil ja toiset pääsee niist yli ja toiset ei piste. Ei elämä oo kellää kokoajan ruusuil tanssimist, totta kuitenkin et pahimpaa kannattaa aina valmistautua ja hankkia esim. se ammatti, mutta olet nuori ja kerkeät kyllä. Aina sanotaan että opiskelu on hankalaa kun lapset pitää saada hoitoon, mut pitäähän ne laittaa hoitoon vaik menis töihikin..

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    Ei tainnu olla kanttia lukea rehellistä tekstiä ku se näköjään on poistatettu koko keskustelusta. ;) no mä voin kirjoittaa sen kyllä uudelleen:

    Eli kyl tuo et sanoit tuolla aikaisemmassa kirjoituksessasi (aloittaja) et kyllähän se sossu maksaa jos ei rahaa muuten tule lapsen elättämiseen niin tuossa olen täysin eri mieltä sun kanssas! Siis ei voi tollee ruveta lapsia tekee et ajattelee et "kyllä sossu maksaa"!! siis esim.mä en ole koskaan edes ajatellut noin et "hei, kyllähän sossu maksaa" jos nyt olisin ite tehny sellasessa tilanteessa lapsen mihin lapsen ei kuuluisi edes syntyä! No, onneks oon ollu sen verran järkevä et tommoset haihattelut on jääny tekemättä sillä SOSSUN EI KUULU MAKSAA YHTÄÄN MITÄÄN jos lapsi tehdään tommosessa tilanteessa missä ei ole edes tietoa et kuin pitkään töitä riittää ku ei ole pohjaa mille sen työpaikan voisi saada..siis VAKITUISEN!! Se pitää muistaa että ensin pitää olla talous kunnossa, AMMATTI, vakituinen työpaikka jne..sit vasta niitä lapsia tekemään ku oot tarpeeks kehittynyt/kokenut elämässä edes jotain ja sen kautta sulla on myös lapsellekin jotain annettavaa.

    Ei lapsen kuulu saada lasta, usko nyt jo!!

    Ja väärin, mä en ole enää lapsi ;)

    Ja silti vaikka täällä kuka puhuis mitä ni onhan se nyt oikeesti FAKTA et valtaosa noista nuorina lapsen saaneista pareista eroo ennen pitkää. Nin se vaan on, sillä monilla saattaa olla niinkin et tää mies onkin se ensirakkaus ja miehelle nainen myös ja sit jossain vaiheessa tulee molemmille se tilanne eteen et halutaan kokeilla miltä se joku muu tuntuu..tätä että voi yksinkertaisesti kiistää sllä tuosta kuulee niin usein, ja onhan se nyt ihan normaalia et ihminen etsii oman aikanasa ennenku se TODELLA oikea löytyy kohdalle..ja sitä ennen ei lapsia kannata edes miettiä, näin se vaan on! Ja kun aikansa on ettiny ni kyl se sit jossain vaiheessa se TODELLA oikea eteenkin tulee..mut ei ihan heti, tuskin kovin monella ensirakkaus olis kestänyt koko elämän.

    Mikäs ihmeen kaikkitietäväinen sinä olet... Jumankekka meinaat sinä oikeesti että ilman vakituista työpaikkaa ei pärjää lapsen kanssa. Siinä nimittäin oot väärässä ja se on FAKTA. Ja tuskinpa aloittaja sen perusteella lapsia käy hankkimaan ajatellen et sossu maksaa kyl jos ei ite voi. sanonpahan kokemuksesta et kyllä se sossu auttaa jos sattuu olee sellainen tilanne että muualta ei rahaa. Lapsi tehdään rakkaudesta ja jokainen pärjää kyllä jos haluaa. Et suu vaan suppuun nyt. Eikä sillä iällä ole tosissaan väliä jos on oikeesti valmis. VANHEMMATKIN MIEHET OSAAVAT SEN KARKUUN JUOKSEMISEN, että eläs nyt viitti käydä yleistämään siintäkään asiasta.
    Onkos sulla itselläs lapsia, niin ja vakituinen työpaikka omakotitalo ja iiiihana mies kuka ei varman ikinä sinua jätä??

    Äänestä

  • ärsyyntynyt-- kirjoitti:

    Niin siis mulla todellakin on vakituinen työpaikka, talous sen puolesta kunnossa, ei pelkoa et menettäisin työpaikkani ku jään äippälomalle, aivan ihana mies joka todellakin rakastaa mua yli kaiken. :) että siinä ne osumat. Omakotitaloa ei ole eikä tule, enkä ole sellaisesta täällä kylläkään mitään edes puhunut! Siis lapsi nyt ei omakotitaloa tarvitse, mut kaikessa muussa mitä täällä sanoit olen vahvasti sun kanssas eri mieltä!! Ja enpä kyllä usko et tuo mies tuosta olis karkuun lähtemässä, sen verran ollaan jo yhteen kasvettu. :) et sen puoleen mulla ei ole pelkoa! :)

    Ja kyllä se kuule ihan hyvä on olla se ammatti ja vakituinen työpaikka ennen sitä lapsen tekemistä. Se kuitenkin luo sellaisen perusturvan ihmiselle et tapahtu mitä tapahtu ni sitä kyllä pärjää ku on säännölliset kuukaustulot ja varmuus ettei työpaikka lähde äitiysloman aikana kävelemään. :) et voi tätä kiistää, et vaan yksinkertaisesti voi!!!!!!! Sillä työttömyys päivärahoilla ku ei lasta elätetä..sillä harvoin edes pärjää yksin vaan joutuu jo käytännössä hakemaan omaan elämiseenkin rahat sossusta..ni entäs sitte ku siihen tulee vielä lapsi mukaan? :(

    Ja jokaisella mielestäni oikeus omiin mielipiteisiinsä, sulla omiis ja mulla omiiini! Että ihan turhaan sieltä hyökkäät, ei tuo auta mitään! Mä en silti mielipiteistäni luovu, piste! :)

    Ja tuosta nuoresta iästä edelleenkin et se elämän kokemus tuo vasta sitte sitä kypsyyttä äitiyteen, ei sitä kovinkaan usealla tuon ikäisellä vielä tuossa vaiheessa ole. Ja siis tämä todellakin on FAKTA! :)

    ammatiltasi kun voit vannoa että työpaikka ei menisi vaikka ammatti on??
    moni ammatillinenkin on irtisanottu työpaikaltaan ja se on kanssa FAKTA. ammatti ei takaa pysyvää työpaikkaa vaikka kuinka vakituinen olisikin!
    NÄITÄ ASIOITA ET VOI KIISTÄÄ!

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    Niin siis mulla todellakin on vakituinen työpaikka, talous sen puolesta kunnossa, ei pelkoa et menettäisin työpaikkani ku jään äippälomalle, aivan ihana mies joka todellakin rakastaa mua yli kaiken. :) että siinä ne osumat. Omakotitaloa ei ole eikä tule, enkä ole sellaisesta täällä kylläkään mitään edes puhunut! Siis lapsi nyt ei omakotitaloa tarvitse, mut kaikessa muussa mitä täällä sanoit olen vahvasti sun kanssas eri mieltä!! Ja enpä kyllä usko et tuo mies tuosta olis karkuun lähtemässä, sen verran ollaan jo yhteen kasvettu. :) et sen puoleen mulla ei ole pelkoa! :)

    Ja kyllä se kuule ihan hyvä on olla se ammatti ja vakituinen työpaikka ennen sitä lapsen tekemistä. Se kuitenkin luo sellaisen perusturvan ihmiselle et tapahtu mitä tapahtu ni sitä kyllä pärjää ku on säännölliset kuukaustulot ja varmuus ettei työpaikka lähde äitiysloman aikana kävelemään. :) et voi tätä kiistää, et vaan yksinkertaisesti voi!!!!!!! Sillä työttömyys päivärahoilla ku ei lasta elätetä..sillä harvoin edes pärjää yksin vaan joutuu jo käytännössä hakemaan omaan elämiseenkin rahat sossusta..ni entäs sitte ku siihen tulee vielä lapsi mukaan? :(

    Ja jokaisella mielestäni oikeus omiin mielipiteisiinsä, sulla omiis ja mulla omiiini! Että ihan turhaan sieltä hyökkäät, ei tuo auta mitään! Mä en silti mielipiteistäni luovu, piste! :)

    Ja tuosta nuoresta iästä edelleenkin et se elämän kokemus tuo vasta sitte sitä kypsyyttä äitiyteen, ei sitä kovinkaan usealla tuon ikäisellä vielä tuossa vaiheessa ole. Ja siis tämä todellakin on FAKTA! :)

    Ihan tiedoksi lapsi pystyy ja voi kasvaa onnellisesti ja turvallisesti myöskin työttömien perheessä. Ja onks se sulle jokseenkin joku häpeä sitten jos joutuu sossun luukulle meneen apua hakemaan.

    Noh joka tapauksessa olen kans siintä samaa mieltä että ammatti kannattaa olla mut se ei todellakaan takaa nykypäivänä töitä. ihan kokemuksella puhun. Iteltäni löytyy kyllä ammatti mutta tällä hetkellä työtön ja kahden onnellisen ja rakastetun lapsen äiti.. Ja hyvin tullaan toimeen. ja oikeestaan olin työtön jo esikoista odottaessakin.

    Ja ikä on oikeesti pelkkä numero. sillä ei katsota onko valmis perheen perustamaan. Meit on katsos moneen junaan, toiset pärjää toiset ei, ja sekään ei katso ikää.

    Äänestä

  • Ärsyyntynt vielläkin kirjoitti:

    En kylläkään oo siis sanonut ettei KUKAAN pärjää, vaan oon sanonut et VALTAOSA näistä nuorena lapsen tehneistä ei pärjää.

    Ja mulla on kyllä sen verran luotettava ammatti(hoitoala) et olis kyl aika lailla ihme jos nyt työnantaja soittais äippälomalla et mut on erotettu..vielä ku ottaa huomioon et tääl ei tälläkään hetkellä ole riittävästi työntekijöitä ni ei ne nyt niitä viimeisiä pois ainakaan laita ketkä nyt tääl töis sentään on. Ja tääl on jo aika moni ollu äippälomilla ja ketään ei oo pois potkittu(siis vakituisia). Ja määräaikaiset sopimukset ne tekee just siihen saakka ku äippäloma alkaa jolloin työnantajan ei tarvi maksaa äippäloma rahoja..näin se vaan menee. Ja jos nyt tuol on edes mitään merkitystä mis olen töis ni sanottaan näin et olen Suomen suurimman työnantajan palkkalistoilla eli varmaa on se et työ ei tule äippälomaan loppumaan. :) eli se paikka säilyy viel sen äippäloman jälkeenkin. :)

    Ja mul ei myöskään siinä mielessä ole hätäpäivää et en oo millään tavalla mieheeni sidoksissa töiden puolesta(niinkuin aloittaja) et jos kävis niin huonosti et joku päivä meijän suhde meniski karikoille ni mun työ säilyy siitä huolimatta..aloittajalla ei todellakaan säily siinä tilanteessa että näin. Ja kun hänellä ei ole ammattia, ei mitään ni siinä on kyl huonot edellytykset elämälle.

    Kyllä minusta aloittaja vaikuttaa paljon kypsemmältä kuin sinä, skd... Millainen fiksu aikuinen alkaa tuolla tavalla kinaamaan netissä tuntemattoman ihmisen elämästä? Ja vielä tehden tuon kaltaisia yleistyksiä toista tuntematta?? Sinähän olet leimannut aloittajan ihan kakaraksi, vaikka ainakin minulle hänen teksteistään tulee kuva järkevästä, aikuisesta naisesta.

    Ei nykypäivän Suomessa monellakaan alalla ole vakituista työtä. Sinun on toki hoitoalalta helppo huudella, mutta muilla aloilla eivät asiat enää ole niin kuin 70-luvulla. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ihmiset tekisivät lapsia vasta vakityössä (35-vuotiaina)? Siihen kaatuisi hyvinvointivaltio... Itse opiskelen yliopistossa hienon kuuloista alaa, jolta on kuitenkin aika hankala KOSKAAN saada vakituista työtä. Pätkätöitä on varsinkin kesäisin niin paljon kuin sielu sietää tehdä, väitöskirjan tekoon saa rahoitusta helposti, mutta vakinaisuuksia ei vaan ole. Kaipa minäkin olen sitten niitä haihattelijoita, joiden ei ylipäätään pitäisi hankkia lapsia.

    Saavatko vain hoitsut ja kauppiksen käyneet tehdä lapsia?

    Äänestä

  • Sispi84 kirjoitti:

    Hei, minun mielestäni nykyaikana on silkkaa hulluutta odotella vakipaikkaa..ne on tietyillä aloilla tosin tiukassa. Ja mitä vaikka saisikin vakipaikan, monia ihmisiä erotetaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä jatkuvasti..eli ei se vakipaikkakaan mitään turvaa luo. Itseäni kaduttaa, etten saanut lapsia nuorempana. Plussan saaminen näin kolmekymppisenä tuntuu olevan tiukassa. Toisaalta mulla ei ollut sopivaa miestä näköpiirissä, vaikka pientä vauvakuumetta olikin vähän päälle kakskymppisenä jo. Kuten aloittaja sanoit, kouluja voi käydä vaikka olisi jo lapsen saanutkin. Toki se on varmasti paljon haastavampaa kuin ilman lasta. Mutta jos tunnet olevasi valmis rankkaan elämänvaiheeseen, niin go for it!

    Äänestä

  • Sispi84 kirjoitti:

    Kyllä minusta aloittaja vaikuttaa paljon kypsemmältä kuin sinä, skd... Millainen fiksu aikuinen alkaa tuolla tavalla kinaamaan netissä tuntemattoman ihmisen elämästä? Ja vielä tehden tuon kaltaisia yleistyksiä toista tuntematta?? Sinähän olet leimannut aloittajan ihan kakaraksi, vaikka ainakin minulle hänen teksteistään tulee kuva järkevästä, aikuisesta naisesta.

    Ei nykypäivän Suomessa monellakaan alalla ole vakituista työtä. Sinun on toki hoitoalalta helppo huudella, mutta muilla aloilla eivät asiat enää ole niin kuin 70-luvulla. Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki ihmiset tekisivät lapsia vasta vakityössä (35-vuotiaina)? Siihen kaatuisi hyvinvointivaltio... Itse opiskelen yliopistossa hienon kuuloista alaa, jolta on kuitenkin aika hankala KOSKAAN saada vakituista työtä. Pätkätöitä on varsinkin kesäisin niin paljon kuin sielu sietää tehdä, väitöskirjan tekoon saa rahoitusta helposti, mutta vakinaisuuksia ei vaan ole. Kaipa minäkin olen sitten niitä haihattelijoita, joiden ei ylipäätään pitäisi hankkia lapsia.

    Saavatko vain hoitsut ja kauppiksen käyneet tehdä lapsia?

    Nimenomaan jos on vakipaikka, työelämä kunnossa ja muutenkin asiat mallillaan niin miksi eivät saisi? :) ja sun nyt on paha tulla musta puhumaan yhtään mitään, ethän sinäkään tunne minua ja heti aloit tekemään johtopäätöksiä mun teksteistä..niinku minä oon tehny tästä aloittajasta tiettyjä johtopäätöksiä. :) että hei, samassa veneessä ollaan sitten molemmat!

    Ja korjaus: enhän mä ole hänen elämästään kinastellut, oon vaan kertonut mitä kannattaa ottaa huomioon kun nyt sitä lasta rupee tekemään, että miten siinä pahimmillaan voi käydä..se ei ole kinastelua vaan ihan vaan keskustelua!

    Ja se, että mitä siitäkin tulisi jos ihmiset tekis lapsia vasta saatuaan vakityön niin vastaus kuuluu: hyväähän siitä seuraisi. :) ei tarttis lähtee sossun luukulta hakemaan lapsille elättämiseen rahoja, voisi oikeasti suunnitella tulevaisuutta tosi paljon pitemmälle, tietäsi mihin todella on varaa ja mihin ei jne. Ja kyllä se kun on talousasiat kunnossa ni luo kokonaisuutenaan tietynlaista turvaa elämälle eikä niin että katotaan sitten tilanteiden mukaan. :) eli en todallakaan aio luopua tästä mielipiteestäni vaikka kuka mitä sanoisi. :) mut on tietkö kasvatettu niin et ensin oikeesti työ, elämä kuntoon jne..ja sit sen jälkeen vasta lapsia. :) ja tästä kasvatusmetodista oon kyl äärettömän kiitollinen, eipä ole tarvinnut tehdä sellaisia päätöksiä joita sit joskus myöhemmin katuu karsaasti. :)

    Tääl kuulee ja lukee ihan liikaa juttuja joissa nuoret ihmiset joilla ei elämä oo ollu kuitenkaan loppuun asti kunnossa(ei työtä, ei ammattia jne..) ovat tehneet lapsen ja mitä siitä on seurannut..ja onpa joku jopa sanonut et jos olis tienny mitä tuleman pitää niin ei olis koskaan edes harkinnut asiaa. Että eipä nää mun puheet täällä ihan tuulesta temmattuja ole. :) että kyllä niitä valitettavasti on paljonkin nuoria jotka tekevät lapsen liian aikaseen ku elämä siihen ei oo ollu kunnossa ja sitten itketään sen jälkeen et jos olisin tienny ni enpä olis tehny..

    No sun mielipide on tuo et lapsia vaan tekee vaikka olis mikä elämäntilanne, mut mun mielipide on ihan eri enkä siitä luovu! ja niinku oon jo aiemmin täällä sanonu ni täällä on jokaisella oikeus tuoda omat mielipiteet esille, pahoitteluni jos tämä mun mielipide nyt jotenkin loukkaa sua..oon vaan puhunut omasta suustani mitä MÄ oon mieltä ja sitä ei kukaan voi kieltää etttei täällä saa tuoda omia mielipiteitään esille ettäs tiedät! :)

    Etkö huomannut sanaa "vain" tuossa viimeisessä lauseessani? Totta kai hoitsut ja kauppislaiset voivat hyvin mielin tehdä lapsia, mutta entäs muut?

    Ja ihan mielenkiinnosta, saanko MINÄ mielestäsi koskaan tehdä lapsia? Valmistun parin vuoden päästä. Sitten, jos olen onnekas, saan neljäksi-viideksi vuodeksi väitöskirjapaikan. Sitten pitänee lähteä ulkomaille muutamaksi vuodeksi, jos haluan tällä alalla pysyä. Sen jälkeen, liki 35-vuotiaana, en todellakaan tiedä mitä töitä teen, missä pain maailmaa tai edes tarkalleen, millä alalla. Maisterin tai tohtorin tutkinto kun ei varsinaisesti ole ammatti. Saanko minä tehdä lapsia? Milloin?

    "No sun mielipide on tuo et lapsia vaan tekee vaikka olis mikä elämäntilanne" No, hitto, en kai nyt sentään näin sanonut?? =) Taisin vaan sanoa, että mielestäni vakituinen työ ei nykymaailmassa voi olla sen hyvän tilanteen kriteeri. Eikä kyllä ihmisen ikäkään! Sinä tunnut olettavan, että kaikkien elämä ja työkuviot ovat suunnilleen samanlaiset kuin omasi, ja että kaikilla on samat mahdollisuudet kuin sinulla. No, ei ole.

    Aloittajalla on hyvä parisuhde, työpaikka moneksi vuodeksi ja perheessä ilmeisesti menestyvä yritys. MIKSI ihmeessä tämä ei olisi hyvä tilanne? Parempi kuin minulla ikinä tulee olemaan. (Kyllä, lähdin tähän keskusteluun ihan nimenomaan siksi, että kalikkasi kolisee ikävästi MINUN nilkassani ja MINUN elämässäni.)

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    Nimenomaan jos on vakipaikka, työelämä kunnossa ja muutenkin asiat mallillaan niin miksi eivät saisi? :) ja sun nyt on paha tulla musta puhumaan yhtään mitään, ethän sinäkään tunne minua ja heti aloit tekemään johtopäätöksiä mun teksteistä..niinku minä oon tehny tästä aloittajasta tiettyjä johtopäätöksiä. :) että hei, samassa veneessä ollaan sitten molemmat!

    Ja korjaus: enhän mä ole hänen elämästään kinastellut, oon vaan kertonut mitä kannattaa ottaa huomioon kun nyt sitä lasta rupee tekemään, että miten siinä pahimmillaan voi käydä..se ei ole kinastelua vaan ihan vaan keskustelua!

    Ja se, että mitä siitäkin tulisi jos ihmiset tekis lapsia vasta saatuaan vakityön niin vastaus kuuluu: hyväähän siitä seuraisi. :) ei tarttis lähtee sossun luukulta hakemaan lapsille elättämiseen rahoja, voisi oikeasti suunnitella tulevaisuutta tosi paljon pitemmälle, tietäsi mihin todella on varaa ja mihin ei jne. Ja kyllä se kun on talousasiat kunnossa ni luo kokonaisuutenaan tietynlaista turvaa elämälle eikä niin että katotaan sitten tilanteiden mukaan. :) eli en todallakaan aio luopua tästä mielipiteestäni vaikka kuka mitä sanoisi. :) mut on tietkö kasvatettu niin et ensin oikeesti työ, elämä kuntoon jne..ja sit sen jälkeen vasta lapsia. :) ja tästä kasvatusmetodista oon kyl äärettömän kiitollinen, eipä ole tarvinnut tehdä sellaisia päätöksiä joita sit joskus myöhemmin katuu karsaasti. :)

    Tääl kuulee ja lukee ihan liikaa juttuja joissa nuoret ihmiset joilla ei elämä oo ollu kuitenkaan loppuun asti kunnossa(ei työtä, ei ammattia jne..) ovat tehneet lapsen ja mitä siitä on seurannut..ja onpa joku jopa sanonut et jos olis tienny mitä tuleman pitää niin ei olis koskaan edes harkinnut asiaa. Että eipä nää mun puheet täällä ihan tuulesta temmattuja ole. :) että kyllä niitä valitettavasti on paljonkin nuoria jotka tekevät lapsen liian aikaseen ku elämä siihen ei oo ollu kunnossa ja sitten itketään sen jälkeen et jos olisin tienny ni enpä olis tehny..

    No sun mielipide on tuo et lapsia vaan tekee vaikka olis mikä elämäntilanne, mut mun mielipide on ihan eri enkä siitä luovu! ja niinku oon jo aiemmin täällä sanonu ni täällä on jokaisella oikeus tuoda omat mielipiteet esille, pahoitteluni jos tämä mun mielipide nyt jotenkin loukkaa sua..oon vaan puhunut omasta suustani mitä MÄ oon mieltä ja sitä ei kukaan voi kieltää etttei täällä saa tuoda omia mielipiteitään esille ettäs tiedät! :)

    Kysymys tolle skd:lle..
    Mites minä, olen työtön ja luottotiedot ei ole enää kunnossa, ammatti löytyy mutta työtä ei vaan näy. Saanko tehdä lapsia? :D

    Ajattelin sinulta kysyä koska olen saanut kuvan että sinulta pitää kysyä lupa milloin niitä lapsia saa tehdä..

    Äänestä

  • juubajuu kirjoitti:

    Johan oli kommentti! En ole kylläkään KOSKAAN sanonut et multa täytyy lupa kysyä, olen vaan kommentoinut asiaa mitä aloittaja on aloittanut..eli mitä täällä ollaan mieltä siitä et hän tekee lapsen alaikäisenä?? Käsittäkseni jos joku kysyy täällä mielipiteitä, on myöskin oletettavaa että niitä mielipiteitä täällä esille tuodaan ja that`s it! :) enkä myöskään ole ainut joka täällä on tuonut eriävän mielipiteen, täällä on myös muutama muukin kirjoittanut samalla tavalla että lukekaahan uudelleen tätä ketjua jos nuo on jääny teiltä huomaamatta!

    Mutta niin se vaan on et jokainen kantaa ite vastuunsa teoistansa ja jos päätyy tuossa tilanteessa missä aloittaja on, huom! ALOITTAJA!! tekemään sen lapsen ni on sit myöskin ymmärrettävä niiden tekojen seuraukset..ja just ku kaikki on niin hataralla pohjalla ku HÄNELLÄ on niin enpä ite siinä tilanteessa päätyis kyl tuohon lapsen tekoon..mutta niinkuin sanottu ni tämä VAIN MINUN mielipide, en ole täällä kenenkään muun puolesta ollut puhumassa enkä myöskään sitä tee jatkossakaan!

    Mutta se siitä..

    Kiitos kamalasti rohkaisevista mielipiteistäsi sispi84! :)
    Meillä todellakin on asiat vallan mainiosti, plussasin jo hetken aikaa sitten ja olemme molemmat onnellisia tästä. Tämä SKD on vain ilmeisesti kokenut huonon lapsuuden tai muuta vastaavaa, kun on sitä mieltä ettei meidän joilla ei ole ammattia, kannattaisi tehdä lapsia. Miehelläni kuitenkin on vakipaikka ISÄNSÄ (menestyvässä) yrityksessä, ja isänsä aikoo meitä tukea, joten empä usko että ihan ensimmäisenä olisi poikaansa potkimassa työpaikastaan. Ja itse olen töissä hoitoalalla, vanhainkodissa määräaikaisella sopimuksella jota kestää vielä useamman vuoden, ja minun pomoni on mieheni äidin veli.. ja myös hän tietää tilanteemme, eikä todellakaan ole potkimassa minua työpaikastani, vaikka äippäloma edessä onkin. :) Eli molemmat tienaamme, yhteisen asuntoon muutamme syyskuun alussa, ja vauvantavaroiden hankinta aloitetaan heti. Meillä ei ole mitään hätää.. :) Ja JOS käy näin että joskus eroamme, niin yksinhuoltajuus ei näin nykyaikana ole mikään harvinaisuus.. Ja tahdon lapsellani olevan molemmat vanhemmat, joten tapaamisoikeudet säännöllisin väliajoin ja mahdollisimman usein (niin usein kun lapsi haluaa) ovat todellakin ehdottomia! :) Ja ammatin opiskelen näillänäkymin lapsen synnyttyä ja oltua siinä iässä että päivähoitoon pääsee, tai jos täällä asuvat lapsen isovanhemmat päivisin vaikka huolehtisivat, ja onhan isälläkin töistään vapaata. Meillä on asiat hienosti, vaikka nuori olenkin. Mieluummin teen lapset nyt nuorena, kuin nelikymppisenä, pääsen sitten elämäni kokeneena ja lapseni hyvin kasvattaneena aikanaan nauttimaan eläkepäivistäni, niin ettei vielä 60 vuotiaana ole alaikäisiä lapsia! :)

    varsinainen provoketju....heh..

    Muuten, äidin veli on eno, ei tarvi noin monimutkaisesti kirjoittaa, vaan novelliahan sinä täällä sepustelet

    Äänestä

  • ,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    varsinainen provoketju....heh..

    Muuten, äidin veli on eno, ei tarvi noin monimutkaisesti kirjoittaa, vaan novelliahan sinä täällä sepustelet

    Siis mitä?? Muutatte syksyllä yhteiseen asuntoon vaan tehän asutte jo käytännössä yhdessä..siis mitä mitä..????? Siis etkö sä nyt sit asukaan siellä kihlattus luona häh??

    Ja ai että yllästys yllätys, nyt oot sinkäin sitte jo hoitoalalla!! Huh, johan muuttuu koko ajan nuo tarinat sulla. ;) koita nyt jo päättää missä sä oot, ootko sä siellä 800km:n päässä vai missä ja missä sä nyt sitä työtä teet. ;)

    Kyl tää alkaa munkin mielestä jo vahvasti keksitylle tarinalle kuulostamaan. ;) mut hei, onhan se ihan kiva käyttää tännekin noita verbaalisia kykyjä..ainut vaan et nyt kyl suuntaat ne ihan väärään paikkaan, sun pitäis käyttää noita koulun penkillä eikä täällä netissä. ;)

    Ja kuule, mun elämää sun on täällä ihan turha puida, niinku oon sanonu ni mulla on kaikki enemmän ku hyvin joten jätä nyt hyvä ihminen mut pois laskuista!! Ei sun tartte käyttää mielikuvitustas siihen millasta mun elämä on ollu tai mitä se ei oo ollu...tärkeintä on se et mua on elämä koulinu jo tähän ikään mennessä niin hyvin et tiedän tasan tarkkaan miten järkevät, aikuiset ihmiset toimii!

    Ai niin, sä varmaan saat tehdä siellä hoitoalalla kaikkee mahdollista työtä vai? Mites toi lääkkeiden kanssa, annatko myös potilaille/asukkaille lääkkeet? ;) entäs haavanhoidot ym?? nekinkö sä saat tehdä?? ;)

    Mutta tiesitkös sitä et vaikka kukaan ei oo sua potkimassa pois ni jos sun tilalle tulee PÄTEVÄ niinku varmasti tuleekin ni ne ei voi enää ottaa sua sen jälkeen takas sillä PÄTEVÄ menee AINA SUN OHI!!!! Miten vaikeeta on tää nyt tajuta? ;)

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    En kylläkään oo siis sanonut ettei KUKAAN pärjää, vaan oon sanonut et VALTAOSA näistä nuorena lapsen tehneistä ei pärjää.

    Ja mulla on kyllä sen verran luotettava ammatti(hoitoala) et olis kyl aika lailla ihme jos nyt työnantaja soittais äippälomalla et mut on erotettu..vielä ku ottaa huomioon et tääl ei tälläkään hetkellä ole riittävästi työntekijöitä ni ei ne nyt niitä viimeisiä pois ainakaan laita ketkä nyt tääl töis sentään on. Ja tääl on jo aika moni ollu äippälomilla ja ketään ei oo pois potkittu(siis vakituisia). Ja määräaikaiset sopimukset ne tekee just siihen saakka ku äippäloma alkaa jolloin työnantajan ei tarvi maksaa äippäloma rahoja..näin se vaan menee. Ja jos nyt tuol on edes mitään merkitystä mis olen töis ni sanottaan näin et olen Suomen suurimman työnantajan palkkalistoilla eli varmaa on se et työ ei tule äippälomaan loppumaan. :) eli se paikka säilyy viel sen äippäloman jälkeenkin. :)

    Ja mul ei myöskään siinä mielessä ole hätäpäivää et en oo millään tavalla mieheeni sidoksissa töiden puolesta(niinkuin aloittaja) et jos kävis niin huonosti et joku päivä meijän suhde meniski karikoille ni mun työ säilyy siitä huolimatta..aloittajalla ei todellakaan säily siinä tilanteessa että näin. Ja kun hänellä ei ole ammattia, ei mitään ni siinä on kyl huonot edellytykset elämälle.

    varmaa enään tässä maailmassa. menihän reumasairaala konkurssiin ja henkilökunta jäi ilman työpaikkaa!!!!

    ei se hoitoalakaan mikään 100% varma työn antaja ole!!

    Äänestä

  • lasta tekeen... kirjoitti:

    Ette tainnu lukee mun viestiä oikein? Mä en oo puhunu reumasairaalasta mitään, sehän EI OLE KOSKAAN OLLUT SUOMEN SUURIN TYÖNANTAJA! Olen sanonut, että OLEN TÖISSÄ SUOMEN SUURIMMALLA TYÖNANTAJALLA ja jos mut potkittais pihalle töistä ni se vaatis sen, et mun täytyis tehdä TODELLA raju hoitovirhe, jota nyt tietenkään tunnolliset ja ammattitaitoiset hoitajat eivät tee. :) mut toki itse voin lähteä tuolta pois koska tahansa sillä aina niitä uusia paikkoja on tarjolla. ;) toistaiseksi oon kuitenkin pysynyt tällä työnantajalla, kiitos vaan kysymästä. ;)

    Ja kyllä, en todellakaan ymmärrä miks lapsia pitää tehdä tollaseen elämäntilanteeseen jossa varmuutta ei ole huomisesta olemassakaan! Siis järkevintä tuossa olis toimia niin, et tää likka sopis oppisopimus koulutuksen tonne missä nyt on määräaikaisena, opiskelis sen ammatin ja alkais todella tienaamaan, sais paikkansa vakituikseks(ammattilainen yleensä saa) jossain muussa firmassa jo ihan vaan sen takia et jos parisuhde sattuis katkeamaan ni olis silti työpaikka senkin jälkeen odottamassa. :) ja samalla tää jätkä kävis kanssa koulunsa loppuun, valmistuis ammattiin, sais työpaikan ja SITTEN VASTA ne lapset! =) siis näin toimis viisas, aikuinen ihminen! :)

    Ja tuo toive etten koskaan lasta saisi on jo myöhässä.. et sori vaan. :) mut en muutenkaan ymmärrä miks te ootte koko ajan halunnut etten lasta koskaan saisi ku se nyt ei oo missään vaiheessa ollut teijän päätettävissä! KOITTAKAA NYT JO YMMÄRTÄÄ!!! Että kovasti kiitoksia kannustavista sanoista tässä asiassa! ;)

    Ja ite asiassa, musta on kyllä sanottu kaikki potilaat et oon kuulema tosi lämmin ja ihana, huolehtivainen ihminen. :) ja ovat todella tykänneet aina ku mie oon jotakin potilasta hoitamaassa..että se siitä meistä kyrpä naamassa kulkevista hoitajista jotka eivät tee mitään muuta ku puhuvat toisista paskaa selän takana..niin, töitähän me ei tietenkään tehdä, sehän on selvä! ;) ja ite asiassa mä saan tehdä niin paljon töitä et vain taivas on rajana, nääs ku mua kysytään muuallekin töihin ku vaan omaan työpaikkaan..että vain taivas on rajana mun kohdalla ja mun mies onkin ollu tosi ymmärtäväinen tän työnteon suhteen, sanonu et sillo sitä pitää tehdä ku kerran on tarjolla! =) että näin. :)

    Tota niin, millainen mun lapsesta/lapsista sit tulee..? Oikein hyvä kysymys ja siihen on myös vastaus jo myös valmiiina. Niistä/siitä tulee oikein hyvin koulutettu,tunnollinen, aito ihminen joka ymmärtää yhteiskunnan pelisäännöt ja toimii sen mukaisesti. Ja se/ne saa varmasti kaiken sen rakkauden osakseen mitä vaan ihminen saada voi ja oikein hyvän sekä äidin että isän jolla on molemmilla kaikki asiat hallussa elämässään. =) semmoinen siitä tulee! :) ja muuten, mun mies on kaikessa näissä asioissa mun kanssa samaa mieltä, et epävarmaan tilanteeseen ei koskaan lapsia, pitää olla työt, elämä kunnossa jne jne..mut ehkä me ollaankin just sen takia niin täydellinen pari ku ollaan just näis tosi tärkeis lapsen kasvatus asioissa/muusta tärkeestä asiasta elämässä samaa mieltä. =)

    Ja mielestäni en ole millään tavalla rasisti, ja sit pitää myös erottaa jyvät akanoista eli mä en ole täällä ketjua aloittanut kysymällä mielipiteitä jostain tietystä asiasta, tämän ketjun aloitti aivan eri ihminen eli en vaan ymmärrä et miks täs nyt pitäis mun elämää ruveta puimaan ku mä en oo siihen mitään mielipiteitä keneltäkään pyytänyt että mitä mieltä olette tms..jos näin olisin tehnyt ymmärtäisin et tähän vedetään mun tilanne koko ajan mukaan mutta kun en ole pyytänyt/asiaa missään vaiheessa ottanut esille ni ihan turha on kenenkään tulla mulle täällä suutaan soittaan et millanen ihminen mä oon, jne jne..siis mä en oo tätä keskustelua pystyttänyt, joten pysytäänpä asiassa nyt! Vaikka ymmärrän toki että ettehän te toisille pahaa haluavat ihmiset pysty ymmärtämään tätä asiaa, teillä on vaan niin kiire mennä toivomaan muille ihmisille kaikkea pahaa ettette sit oikeastaan lue koko keskustelua siis sitä mistä se keskustelu on saanut alkunsa. :)

    Mut hei, vaikka te kuinka toivotte mulle kaikkea pahaa ni niin inhottava /pentu en minä sentään ole että teille kellekään toivoisin mitään pahaa elämässä. ;) mut on se vaan niin ihanaa et tollasia ihmisiä tulee jatkuvasti esille joiden elämäntehtävä on toivoa muille pahaa! On sekin varmaan elämää se..

    Ei todellakaan ole mikään keksitty tarina...
    Sanoin jo aiemmin että "asun" hänen luonaan EPÄVIRALLISESTI. Eli kirjat eivät ole vielä samassa osoitteessa mutta hänen luonaan olen jo pitkään oleillut!!!!

    Ja hoitoalalla olen kyllä!!!! Ulkoilutan vanhuksia, autan syöttämisessä ymsyms.. Että näin, missään vaiheessa ei ole ollut puhetta millä alalla olen töissä, selvästi sinua harmitti kuulla että itse olen myös hoitoalalla, vaikkei ammattia olekkaan!!

    ja olkoon uusi työntekijä ehdokas KUINKA PÄTEVÄ TAHANSA, niin pomon kanssa olen asiat sopinut, TYÖPAIKKA SÄILYY, HUUTOMERKKI JA PISTE IIN PÄÄLLE!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ja mun mielestä tuo jo osoittaa epäkypsyytesi että tulet tänne puhumaan siihen sävyyn, ikäänkuin kaikkeen tarvitsisi kysyä sinulta lupa ja ihan kuin tietäisit kaikesta kaiken ja IKÄÄNKUIN PITÄISI TEHDÄ KAIKKI JUURI NIINKUIN _SINÄ HALUAT_ !!!!!!!

    Todella naurettavaa ja epäaikuismaista käytöstä. Ihan turhaa sitäpaitsi puit tätä asiaa enempää.. OLEN JO RASKAANA JA PIDÄN LAPSEN, PISTE! Että näin. Ihan turhaa asiasta enää keskustella, kun tilanne on tämä, minäkuitenkin olen tarpeeksi kypsä tekemään omat päätökseni AIVAN ITSE, enkä todellakaan anna kenenkään netissä toisia ihmisiä arvostelevan, tuntemattoman ihmisen tehdä puolestani päätöksiä jotka koskevat MINUA, MINUN PERHETTÄNI, MINUN LASTANI, _MINUN ELÄMÄÄNI_ !!!!!!!!

    sinä täällä skd olet "maalannut piruja" aloittajan elämälle!
    ihmisiä kuuluisi kannustaa elämässä, no en minäkään halua että joku juoppo tai narkkari lasta hankkisi, mutta kun kyse ei nyt ole tuollasesta ihmisestä vaan hyvin elämässään pärjäävä nuori ammatiton ihminen.
    mä en toivo sinunkaan elämään mitään pahaa vaan kaikkea hyvää, mutta sun arvostelusi skd menee todella pahasti yli!
    mä pyydäm anteeksi jos loukkasin sua skd!
    aloittajalla kuulostaa kaikki olevan kunnossa niin toivon todellakin onnea häneen elämään jatkossakin, hänellä on miesystävä, työpaikka ja perhe tukena! onnea plussan johdosta.. aloittajalle: mä tein tänään testin ja positiivista näytti, nyt vaan toivotaan että pikkunen pysyy matkassa, samoin sinunkin pikkusen kanssa!

    Kiitos kamalasti ja onnea plussasta kovasti!!! :) Onko oireita ollu minkäänlaisia? :)

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    Johan oli kommentti! En ole kylläkään KOSKAAN sanonut et multa täytyy lupa kysyä, olen vaan kommentoinut asiaa mitä aloittaja on aloittanut..eli mitä täällä ollaan mieltä siitä et hän tekee lapsen alaikäisenä?? Käsittäkseni jos joku kysyy täällä mielipiteitä, on myöskin oletettavaa että niitä mielipiteitä täällä esille tuodaan ja that`s it! :) enkä myöskään ole ainut joka täällä on tuonut eriävän mielipiteen, täällä on myös muutama muukin kirjoittanut samalla tavalla että lukekaahan uudelleen tätä ketjua jos nuo on jääny teiltä huomaamatta!

    Mutta niin se vaan on et jokainen kantaa ite vastuunsa teoistansa ja jos päätyy tuossa tilanteessa missä aloittaja on, huom! ALOITTAJA!! tekemään sen lapsen ni on sit myöskin ymmärrettävä niiden tekojen seuraukset..ja just ku kaikki on niin hataralla pohjalla ku HÄNELLÄ on niin enpä ite siinä tilanteessa päätyis kyl tuohon lapsen tekoon..mutta niinkuin sanottu ni tämä VAIN MINUN mielipide, en ole täällä kenenkään muun puolesta ollut puhumassa enkä myöskään sitä tee jatkossakaan!

    Mutta se siitä..

    Minua alkoi vaan ihan rehellisesti kiinnostaa, mitä mieltä olisit minun tilanteestani? Tai ylipäätään siitä, missä menee raja, jonka jälkeen on järkevää tehdä lapsia? Itse tiedostan sen, että A) suurella osalla suomalaisista ei ole KOSKAAN tai ainakaan __biologisesti_järkevässä_lapsentekoiässä__ pysyvää työpaikkaa ja täydellistä varmuutta tulevaisuudesta, ja että B) Suomeen on pakko silti syntyä lapsia koko ajan, suurelle osalle väestöstä, tai tämä valtio ei vaan voi jatkaa samanlaisena hyvinvointivaltiona, mitä se nyt on. Haluaisin tietää, näetkö itse mitään ristiriitaa näiden faktojen (tilastokeskuksen sivuilta voi käydä katsomassa tilastoja aiheesta) ja oman ajatusmaailmasi välillä.

    Nyt ihan ekaks, tuo on väärä sana et tänne on pakko syntyy vaan lisää lapsia, siis kukaanhan ei nyt tuolla syyyllä todellakaan rupee lasta tekee et mistään muusta viis mut tänne on nyt vaan pakko saada lapsia lisää!

    Siis lapsia tehdään silloin kun siihen on elämän tilanne suotuisa, ei suinkaan minkään tilastojen mukaan!

    Toi kommentti oli kyl nyt niin omaa luokkaansa et enpä sano asiaan tämän enempää..ei tää kysymys edes ansaitse tän enempää keskustelua, sanoisin vaan et mietippä vaan kuule ihan ite omassa päässä tuota ajatusta minkä heitit ilmoille ja sano se jälkeen et kuulostiko tuo nyt miten järkevältä..

    Ja kyllä väittäisin et aika monella oikeesti on vakituinen työpaikka silloin kun ruvetaan puhumaan perheen lisäyksestä..tai näin ainakin mun kaveri/perhe/sukulais puolella on. Siis ei se nyt sentään mahdottmuus ole ensin järjestää raha-asiat varmoille vesille, parisuhde asiat varmoille vesille(jos ne nyt koskaan aivan varmalla pohjalla voi olla mut ymmärrät varmaan mitä tässä tarkoitan) ja työasiat varmoille vesille. Siis ihan oikeesti, turha tulla täällä puhumaan et nykyään kukaan ei muka pääse vakityöhön, varmasti pääsee jos vaan haluaa!

    Miksi hermostut ja pistä sanoja suuhuni, vaikka yritän keskustella ihan ystävällisessä hengessä?

    Kyllähän tässä koko ajan puhutaan ihmisistä, jotka HALUAVAT saada lapsia. Tuskinpa kukaan niitä kansantalouden tukemiseksi tekee - en todellakaan ole niin sanonut! (Toisaalta et varmaan sinäkään tarkoita, että lapsia tehtäisiin vain siksi, että elämäntilanne on suotuisa ja siihen on varaa, vaikka niin tuolla sanotkin.)

    Mitäpä jos pariskunta HALUAA lapsen, mutta on alalla, jolla ei ole perinteisiä, vakituisia työpaikkoja? Pitäisikö sinusta silloin vain olla tekemättä lapsia? Tai vaihtaa alaa?!?

    Se, että sinun lähipiirissäsi ihmiset ovat valinneet "turvallisia" aloja, ei tarkoita sitä, että asiat ovat kaikilla samoin. Sanon edelleen, että jos kaikki odottaisivat määritelmäsi mukaan "suotuisaa" tilannetta, niin lapsia ei syntyisi tähän maahan tarpeeksi. Kuka sitten maksaisi eläkkeesi, tai julkisen terveydenhuollon ja ilmaisen koulutuksen? Ja millaiseksi arvelet niiden ihmisten elämän, jotka haluaisivat lapsen, mutta eivät sellaista hanki, koska "tilanne ei ole suotuisa"?

    En ole missään vaiheessa sanonut, etteikö vakityötä ole mahdollista saada. Olen vain sanonut, ettei se ole mahdollista KAIKILLE. Eivät kaikki voi (tai halua) olla sairaanhoitajia. Nykyajan työmarkkinat ovat yhä enemmän pätkätöihin ja freelancer-pohjalle painottuvia. Mielestäni myös kemistillä, käsityöläisellä, pitserian omistajalla tai toimittajalla on oikeus tehdä lapsia, vaikka kenenkään alalla ei turvallista ja vakaata työtilannetta olekaan. Sinustako siis todellakaan ei? Sen käsityksen olen kirjoituksistasi saanut.

    Jos vielä tähän viestiini vastaat, niin vastaisitko esittämiini kysymyksiin sen sijaan, että vain haukkuisit minua tyhmäksi? Olen oikeasti kiinnostunut siitä, mitä ajattelet. =)

    Siis ihan ensiksi, mitä tarkoitat tuolla ettei lapsia syntyisi tarpeeksi tänne maailmaan jos ihmiset ajattelisivat niinkuin minä ajattelen? Siis mikä on sun mielestä sit tarpeeksi? Kyllä mun mielestä se riittää ihan hyvin jos syntyy vaikka 1 lapsi/pariskunta ei niitä sen enempää tarvita..tai 2 mut siis mikä nyt on tämä sun käyttämä sana "tarpeeksi"? Sillä kyllä mun mielestä tolla määrällä yhteiskunta pysyy hyvin jaloillaan. :)

    Ja sit toinen juttu, mä väitän kyllä edelleen et varmasti saa muiltakin aloilta vakituista työtä ku vaan hoitoalalta. Siis onhan noita vakityön paikkoja auki tuolla mollinkin sivuilla vaikka kuinka paljon..esim.opettajia ym haetaan..aikalailla laidasta laitaan eli ei se nyt ihan niinkään oo et vaan hoitajat sais vakitöitä. Ei tää Suomi nyt sentään pelkällä sijaistyövoimalla toimi niinku sie annoit tuossa ymmärtää. Mutta varmasti ei saa vakityötä jos ei ole ammattia, silloinhan se on jo este saada sitä vakityötä. Mutta ammattilaisena saa aika varmasti.

    Enkä ole väittänyt et pelkästään toi vakityö on se minkä perusteella lapsia tehdään, en todellakaan! Oonhan tuonu tässä jo vaikka kuinka paljon muitakin asioita esille, esim.ikä ja sitä kautta saatu elämänkokemus, kokemus yhdessä asumisesta ja siitä et miten voi sit riitatilanteita saada selvitettyy ilman et siitä tulee ero eteen..siis nää kaikki oppii vaan kokemalla ja elämällä, ei noihin asioihin kovin nuorena olla vielä samalla tavalla valmiita kuin aikuisempina. Ja se siinä on et tää aloittaja on vaan NIIN nuori vielä et sen takia oon sanonut et kannattais ehkä nyt vähän vielä nähdä elämää, lukea itselleen se ammatti sillä kyllä se opiskelu on paljon helpompaa ilman lasta ja kokea eri juttuja ettei tartte sit myöhempään harmitella sitä et on jääny nuoruus elämättä! Sillä niihän siinä USEIN käy jos noin nuorena rupee lapsia tekemään..

    Tuo että millaiseksi arvelen sellaisten ihmisten elämän jotka lapsen haluaisivat mutta eivät sitä hanki taloudellisten syiden takia niin luulisin että kyllä heilläkin on ihan hyvä elämä. :) siis eihän kaikki todellakaan halua lasta ja jos tuo ton tilanne ni silloinhan tuo tarkoittaa sitä, että ovat yhteisesti näin päättäneet. :) siis mie ymmärtäisin tuon niin joten en ymmärrä mitenkä ne ihmiset voi kärsiä jos ovat itse päättäneet olla tekemättä lapsia?

    Ja edelleen tuohon sun esittämään kysymykseen että saako ihmiset joilla ei ole vakityötä tehdä lapsen ni vastaan edelleenkin että minähän en sitä päätä! :) sen päättää jokainen pariskunta keskenään eikä se kuulu millään tavalla mulle et mitä päättävät tehdä..jokaisella on nääs tääl Suomes oikeus tehdä niinku itse haluaa. :)

    "Kyllä mun mielestä se riittää ihan hyvin jos syntyy vaikka 1 lapsi/pariskunta ei niitä sen enempää tarvita..tai 2 mut siis mikä nyt on tämä sun käyttämä sana "tarpeeksi"? "

    Tarkoitan sanalla "tarpeeksi" sitä, että väkiluvun olisi pysyttävä suht samana, jotta hyvinvointivaltion palveluita voidaan ylläpitää myös tulevaisuudessa. Jotta väkiluku pysyisi samana, kaikkien pitäisi saada keskimäärin vähän yli kaksi lasta. Eli KAIKKIEN aikuisten. Pianhan meillä jo on täällä se tilanne, että eläkeläisiä on ihan liikaa työikäisiin nähden, ja vähän kaikista palveluista on pakko siksi tinkiä. Jos kaikki ajattelisivat kuin sinä, eivätkä hankkisi siksi lainkaan lapsia, tilanne vaan pahenisi.

    "Ja sit toinen juttu, mä väitän kyllä edelleen et varmasti saa muiltakin aloilta vakituista työtä ku vaan hoitoalalta."

    Ei se riitä, että se on yhdelle onnekkaalle mahdollista, kun sata muuta työskentelee projekteissa ja freelancereina. KAIKKI suomalaiset eivät vaan VOI SAADA VAKITUISTA TYÖTÄ. Se on tilastollinen fakta, eikä se muutu vaikka miten väittäisit. Vai onko sinulla jotain todistetta tälle väitteellesi? Joku työministeriön raportti olisi hyvä. (Tosin heidän raporttinsa taitavat tällä hetkellä käsitellä työttömyyttä...)

    Mutta toki saat ajatella miten haluat, ja toteuttaa sitä elämässäsi. =) Toivon vaan kovasti, etteivät kaikki ajattele samalla tavalla... Ja toivoisin myös, ettet niin kovasanaisesti arvostelisi muiden valintoja. Ehkä ne eivät olekaan niin tyhmiä, kuin sinusta tuntuu.

    Me ollaan kaikki erilaisia ihmisiä ja mä nyt vaan oon sellainen et tuon mielipiteeni todella selvästi julki ja aion niin tehdä jatkossakin. :) sillä en todellakaan aio alkaa esittämään mitään muuta mitä oikeasti olen. :) ja niinku oon täällä jo aiemmin moneen otteeseen sanonut ni täällä on jokaisella oikeus tuoda omat mielipiteensä esille vaikka niistä ei sitten tykättäiskään..mut ymmärrät varmaan sinäkin et ei kaikki voi olla asioista sun kanssa samaa mieltä vai..? Sulla on oikeus omiin mielipiteisiis ja mulla omiini eikä niitä mielipiteitä voi alkaa arvostelemaan et mun mielipide on oikea ja sun väärä..sillä näinhän se ei todellakaan ole! =)

    Mutta jäi miettiyttämään et jos oot kerran tuota mieltä et KAIKKIEN aikuisten on tehtävä VÄHINTÄÄN se kaksi lasta ni entäs sit nämä aikuiset jotka eivät halua kuin YHDEN lapsen tai ei lapsia ollenkaan?? Ihanko oikeasti menet niille sanomaan et TEIDÄN ON PAKKO tehdä VÄHINTÄÄN kaksi lasta, muuten tää hyvinvointi yhteiskunta ei voi jatkaa eteenpäin..siis ei mun mielestä kukaan voi ajatella noin et lapsia PITÄÄ tehdä niin ja niin monta vaan NIITÄ TEHDÄÄN JOS HALUTAAN/ OLLAAN KYPSIÄ SIIHEN!!

    Ei tietenkään kaikkien tarvitse tehdä lapsia! =) Kuten sanoin, syntyvyyden on oltava KESKIMÄÄRIN kaksi per pariskunta, niin tasapaino säilyy. Sehän onnistuu niinkin, että joka viides pariskunta saa kymmenen lasta, ja muut eivät yhtään. Mutta mielestäni kaikkia, jotka HALUAVAT lapsia (kuten aloittaja) pitäisi lähinnä kannustaa siihen, ei jarrutella turhaan. (Tietysti en itsekään kannata lasten hankkimista tilanteeseen, jossa heillä ei ole hyvä olla, mutta määrtelmäni tuollaiselle tilanteelle on aika paljon rankempi kuin sinun.)

    Kiitos kovasti vastauksistasi! Mukava välillä vaihtaa mielipiteitä eri tavalla ajattelevien kanssa. =)

    Äänestä

  • äiti-78 kirjoitti:

    Nyt on ihan pakko kommentoida tätä ketjua. Ei se kyllä aina niinkään mene että kun lapsia tekee nuorena niin alkuhuuman jälkeen mies ottais ja lähtis. Itse olen ensimmäisen lapsen tehny nuorena, ammatin tosin olin ehtinyt lukea mutta ei sillä ammatillakaan mitään tee jos ei oo töitä. Hyvin pärjättiin alusta asti vaikka itsellä ei töitä ollutkaan, eikä miehelläkään vakituista paikkaa sillä hetkellä. JA SOSSUSTA EI OLLA KOSKAAN MITÄÄN HAETTU, eikä haeta. Lapsia on tällä hetkellä neljä ja kaikki samalle miehelle ja hyvin on mennyt. Töitä on ja ammattejakin hommattu lisää vuosien aikana. Lapset eivät ole este koulun käyntiin sitten myöhemmin. Ja itse olen sitä mieltä että lapset kannattaa tehdä nuorena, sillon sitä jaksaa touhuta niiden kans.
    Ketjun aloittajalle sanoisin semmosia terveisiä että anna palaa vaan :)

    Haluan myös kommentoida tähän. Minäkin sain ensimmäisen lapsen melko nuorena. Olin tosin jo 19-v. Mutta jo 17-vuotiaana olin päättänyt että haluan miehen ja lapsia mahdollisimman pian. Halusin äidiksi. Ammattia ei ollut. Viiden vuoden sisällä syntyi sitten kolme lasta. Hyvin pärjäs päivärahalla. Sossukin on tullut tutuksi. Kirpputoreilta ja sukulaisilta saatiin vuosien ajan vaatteita lapsille ja itsellemme. Ihan hyväkuntoisia. Jos tuntee toisensa hyvin ja on samanlaiset toiveet elämästä,niin uskon että yhdessä pysytään eikä lapsen saanti aiheuta eroa jos kerran yhdessä sitä halutaan. Kyllä se on noille vanhemmille miehille vaikeampaa olla isänä. Itsekin haluaisin vielä iltatähden,mutta taitaa jäädä haaveeksi. Tulis varmasti ero jos tulisin raskaaksi.

    Äänestä

  • ALKUPERÄINEN (tätä h kirjoitti:

    Ei todellakaan ole mikään keksitty tarina...
    Sanoin jo aiemmin että "asun" hänen luonaan EPÄVIRALLISESTI. Eli kirjat eivät ole vielä samassa osoitteessa mutta hänen luonaan olen jo pitkään oleillut!!!!

    Ja hoitoalalla olen kyllä!!!! Ulkoilutan vanhuksia, autan syöttämisessä ymsyms.. Että näin, missään vaiheessa ei ole ollut puhetta millä alalla olen töissä, selvästi sinua harmitti kuulla että itse olen myös hoitoalalla, vaikkei ammattia olekkaan!!

    ja olkoon uusi työntekijä ehdokas KUINKA PÄTEVÄ TAHANSA, niin pomon kanssa olen asiat sopinut, TYÖPAIKKA SÄILYY, HUUTOMERKKI JA PISTE IIN PÄÄLLE!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ja mun mielestä tuo jo osoittaa epäkypsyytesi että tulet tänne puhumaan siihen sävyyn, ikäänkuin kaikkeen tarvitsisi kysyä sinulta lupa ja ihan kuin tietäisit kaikesta kaiken ja IKÄÄNKUIN PITÄISI TEHDÄ KAIKKI JUURI NIINKUIN _SINÄ HALUAT_ !!!!!!!

    Todella naurettavaa ja epäaikuismaista käytöstä. Ihan turhaa sitäpaitsi puit tätä asiaa enempää.. OLEN JO RASKAANA JA PIDÄN LAPSEN, PISTE! Että näin. Ihan turhaa asiasta enää keskustella, kun tilanne on tämä, minäkuitenkin olen tarpeeksi kypsä tekemään omat päätökseni AIVAN ITSE, enkä todellakaan anna kenenkään netissä toisia ihmisiä arvostelevan, tuntemattoman ihmisen tehdä puolestani päätöksiä jotka koskevat MINUA, MINUN PERHETTÄNI, MINUN LASTANI, _MINUN ELÄMÄÄNI_ !!!!!!!!

    Hei aloittaja! Älä välitä skd:stä. Hänellä ei taida nyt olla muuta tekemistä kuin väitellä jonkun kanssa. Ei kannata pilata päiväänsä väittelijöiden takia. Onnea raskauteesi ja tulevaisuuteenne!

    Äänestä

hei! kuuntele sydämesi ääntä, anna mennä vaan. olet nainen parhaassa iässä. valmis siinä iässä äidiksi. veljeni tyttö oli 17v kun tuli raskaaksi, ja sai terveen poika lapsen. onnea sulle

Äänestä
  • Ehkä ei nyt kuitenkaan vielä valmis äidiksi tuossa iässä. Sillä harva on oikeesti tuossa iässä vielä TODELLA valmis äidiksi..sillä niinkun täällä alempana vielä toinenkin sanoo niin tuossa iässä kaikki miehet tuntuu siltä oikealta mut ikävä totuus vaan on se et ne harvoin sitä TODELLA on.

    Ja muutenkin elämänkokemus antaa paljon sit sellaista mitä ei noin nuorena voisi vielä kuvitellakaan kokevan/löytävän.

    Äänestä

  • skd kirjoitti:

    Ehkä ei nyt kuitenkaan vielä valmis äidiksi tuossa iässä. Sillä harva on oikeesti tuossa iässä vielä TODELLA valmis äidiksi..sillä niinkun täällä alempana vielä toinenkin sanoo niin tuossa iässä kaikki miehet tuntuu siltä oikealta mut ikävä totuus vaan on se et ne harvoin sitä TODELLA on.

    Ja muutenkin elämänkokemus antaa paljon sit sellaista mitä ei noin nuorena voisi vielä kuvitellakaan kokevan/löytävän.

    Monilla vanhemmilla ihmisillä ei välttämättä ole niinkään paljon elämänkokemusta kuin monilla nuorilla. Kyllä se riippuu täysin mitä elämä kullekin tuo eteen. Ei täällä normien mukaan voi elää. Ja elämän aikana sitä elämänkokemusta tulee. Eihän kukaan voi edes varmuudella sanoa että elääkö vielä seuraavana päivänä.

    Äänestä

et vielä tiedä paljonko elämällä on sinulle annettavaa. Itselläni oli ihan KAAAUHEA vauvakuume sun ikäisenä ja myöskin kihlattu ja toitä. Luojan KIITOS emme kuitenkaan koskaan saaneet lasta. Olo oli kypsä ja muuta ihan kuten kuvailit. Enkä siis sano ettet olisi kypsä. Ja en usko että tämä muuttaa asennettasi mihinkään suuntaan, todennäköisesti antaa enemmän potkua kuin jarrua.
Halusin vain kertoa että elämällä on paljon annettavaa. On ihana matkustella ja nauttia siitä miehestään ja kaksinolostaan :). Ja mies valitettavasti todennäköisesti vaihtuu vielä moneen kertaan...itselläni jokainen oli teini-iässä se oikea. Nyt olen 27, elämä on vienyt mut englantiin asumaan, olen saanut matkustella ja oppia itsestäni uusia asioita ja yritämme lasta mieheni kanssa. Toivon onnea teille, toivottavasti et tee mitään hätiköityä ;)

Äänestä
  • mietitään vasta raskautta ja kas, sitten jo ollaankin raskaana.

    Provo mikä provo ja tosi huono sellainen vielä kaiken lisäksi!

    Äänestä

Kerta se lapsi ois sitä mitä te molemmat haluutte niin mikä ettei :) vaikka ootteki nuoria
ni ei se tarkota sitä että te ette vois onnistua. kuhan muistaa vaa että siinä on kovasti vastuuta jne.:)
ite oon just täyttäny 18 ja saan kohta lapsen ja tää on todellakin sitä mitä haluun ja koen olevani valmis äidiks.
onnea teille

Äänestä

hei skd, ei se oo niin etttä vast tyylii 30 vuotiaana on saanu paljon elämän kokemusta että pystyy sillon vasta hommaamaaan lapsen, sillon hommataan oma lapsi ko on valmis huolehtimaan siitä, ei siihen ikä vaikuta muutakon jos on ny ihan hirveen nuori esim 12-15.Jokanen päättää ite hommaako vauvan vai ei, itellänikin on hirveä vauva kuume vaikka nuori oon viel kumminkin iältäni mutta oon ollu jo koht 2 vuotta poikaystäväni kanssa yhessä ja voisin hommata vauvan jos siltä tuntuisi.

Äänestä

Noista asioista on ihan turha riidellä.... Jos joku kokee olevansa valmis ja on omasta mielestä kaikki elämässä kunnossa ni sitten ne varmaan on, ja jos ei oo ni sitte ku menee huonosti ni reilusti vaa hakee apua ni kyllä sitä jostain saa. :) mun mielestä ei aina tarvi kaiken olla valmista. Tottakai vauva on iso juttu ja vaatii paljon vanhemmilta mut jos yrittää saaa kaikki asiat saada kuntoon ni sitte ollaan jo luultavasti vanhuksia! ;D jos on omasta mielestään valmis ni ei siinä muut voi tulla sanomaan. tottakai voi antaa hyväntahtosia neuvoja.! Ja ei kaikkia kokemuksia voi edes kerätä ennen ku on vauva! se on yks kokemus ja sen myötä tulee vielä paljon lisää! :) onne vaa vauvan kans!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tätä haluan kirjoitti:

Täytän vuoden päästä 18.. Kihlattuni täytti 3kk sitte 22.. Muutamme samalle paikkakunnalle (aiemmin 800km välimatkaa) nyt ihan kuukauden sisään, ja molemmilla on töitä, mutta kummallakaan ei ammattia. Vaikka olen alaikäinen, koen olevani täysin valmis ja kypsä äidiksi. Olen haaveillut lapsesta jo pidemmän aikaa ja olen 100% varma että tahdon perustaa perheen ja omistaa elämäni kyseiselle miehelle. Asiaa on mietitty niin taloudellisesti kuin muiltakin kannoilta, ja olemme tulleet siihen tulokseen että jätämme ehkäisyn nyt pois, ja lapsi tulee heti kun on tullakseen. Tiedän mitä elämältäni haluan ja tulevaisuuteni on minulle hyvin selkeä, myös kihlattuni tahtoo kovin saada lapsen jota rakastaa ja jolle opettaa että elämä on elämisen arvoinen. Moni ystäväni on tehnyt ensimmäisen lapsensa jo 15 - 16vuotiaana, ja he ovat pärjänneet loistavasti vaikka heillä ei ole ollut miestä rinnallaan tuota lasta kasvattamassa.
Minä olen siihen nähden paremmalla sijalla, kun minulla on kihlattu joka myös tahtoo lapsen, ja yhteiden kodin sekä onnellisen perheen.. Jos heittäisin arvion että tulisin raskaaksi about 2kk päästä, syntyisi lapsi kuukautta ennenkuin täytän 18, moni on synnyttänyt paljon nuorempanakin.. tämähän ei siis ole liian aikaista, jos molemmat koemme olemaan taloudellisesti ja henkisesti kypsiä vanhemmiksi ja huolehtimaan lapsesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu