rasismi

Venäjä kertoi pidättäneensä itsemurhaiskuryhmän
Moskova

Julkaistu: 12.07. klo: 22:09
Päivitetty: 12.07. klo: 22:13
Venäjän turvallisuusjoukot ovat pidättäneet ryhmän, jonka epäillään valmistelleen itsemurhaiskuja. Yksi pidätetyistä oli mukana toteuttamassa Moskovan metron maaliskuista pommi-iskua, kertoivat viranomaiset.

Ryhmä saatiin kiinni Pohjois-Kaukasuksella sijaitsevasta Dagestanista.

Venäläisten uutistoimistojen mukaan pidätettyjen joukossa oli kuusi 15-29-vuotiasta naista ja kaksi miestä. Yhden miehistä epäillään ajaneen Dagestanista Moskovaan kaksi naista, jotka toteuttivat metroiskun. Iskussa kuoli 40 ihmistä, minkä lisäksi yli sata haavoittui.

Neljän naisen kerrottiin olevan turvallisuusjoukkojen surmaamien, Pohjois-Kaukasuksella toimineiden kapinallisten leskiä. Viranomaisten mukaan ryhmän hallusta löytyi perheille osoitettuja jäähyväiskirjeitä.

STT
-´
äkkinen ei luuliisi aiheen liityvän itämatkailuun mutta kun lukee aiheen toisen jos kolmannenkin kerran niin kyllä alkaa miettimään että mistä Venäjällä on oikeestan kysymys. Missä on uutiset siitä että leskien miehet on tapettu ja missä tilanteessa - siis sattumanvaraisesti kaupungilla ja nyt tapetaan vielä niiden lesketkin siiä syystä että olivat naimisissa.

Siis - matkailijat - miettikää minne matkustatte
1223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nauttikaa matkailusta, minne sitten matkustattekin. Ne muut pysykööt kotona, siellä voi olla vähän turvallisempaa - toistaiseksi.

Teeorismi on ikävä ilmiö, mikä unohtuu helposti täällä liittoitumattomassa lintukodossamme....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutisoinnnssa? kirjoitti:

Venäjä kertoi pidättäneensä itsemurhaiskuryhmän
Moskova

Julkaistu: 12.07. klo: 22:09
Päivitetty: 12.07. klo: 22:13
Venäjän turvallisuusjoukot ovat pidättäneet ryhmän, jonka epäillään valmistelleen itsemurhaiskuja. Yksi pidätetyistä oli mukana toteuttamassa Moskovan metron maaliskuista pommi-iskua, kertoivat viranomaiset.

Ryhmä saatiin kiinni Pohjois-Kaukasuksella sijaitsevasta Dagestanista.

Venäläisten uutistoimistojen mukaan pidätettyjen joukossa oli kuusi 15-29-vuotiasta naista ja kaksi miestä. Yhden miehistä epäillään ajaneen Dagestanista Moskovaan kaksi naista, jotka toteuttivat metroiskun. Iskussa kuoli 40 ihmistä, minkä lisäksi yli sata haavoittui.

Neljän naisen kerrottiin olevan turvallisuusjoukkojen surmaamien, Pohjois-Kaukasuksella toimineiden kapinallisten leskiä. Viranomaisten mukaan ryhmän hallusta löytyi perheille osoitettuja jäähyväiskirjeitä.

STT
-´
äkkinen ei luuliisi aiheen liityvän itämatkailuun mutta kun lukee aiheen toisen jos kolmannenkin kerran niin kyllä alkaa miettimään että mistä Venäjällä on oikeestan kysymys. Missä on uutiset siitä että leskien miehet on tapettu ja missä tilanteessa - siis sattumanvaraisesti kaupungilla ja nyt tapetaan vielä niiden lesketkin siiä syystä että olivat naimisissa.

Siis - matkailijat - miettikää minne matkustatte

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu