Nyt perustetaan GRADUPIIRI!

jkl86

Hei kaikille gradun kanssa kamppaileville!

Luettuani illan tätä keskustelupalstaa, jattelin aloittaa uuden keskustelun, jonka ideana on yhteinen gradupiiri. Tänne jokainen graduntekijä voi raportoida, mitä on tekemässä, missä vaiheessa ja ennen kaikkea, mitä on vastikään saanut aikaiseksi! Ideana siis löytää täältä vertaistukea ja innostua tekemään gradua tehokkaasti eteenpäin, jotta voi täällä sitten raportoida, mitä on saanut aikaiseksi. Niin tai huomata, että muutkaan eivät saa helteellä mitään tehtyä... Saattaa jopa toimia:) Ja ainakin usein ongelmat tuntuvat pienemmiltä, kun ne sanoo (jep kirjoittaa) jollekin. Ja ainakin minusta tuntuu, että ei läheiset jaksa loputtomiin kuunnella paasausta, jos eivät itse paini samojen juttujen kanssa. Luonnollisesti täällä kirjoittelevat opiskelevat miljoonaa eri alaa, ja gradut ja niiden vaatimukset eroavat suuresti, mutta ei anneta sen häiritä.Toivottavasti saadaan tiivis ja kiva keskutelu aikaiseksi:)

Itselläni gradun tekoa hidastaa kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että ei ole ns. mitään pakkoa saada valmiiksi, koska muita opintoja vielä vuosia jäljellä, eikä dl siksi asetettu. Toiseksi se, että tuntuu, että en osaa ja ymmärrä tarpeeksi. Olen kerännyt aineiston kaksi vuotta sitten ja nyt tauon jälkeen tarkoitus oli viettää tämä kesä aineistoa analysoidessa ja kirjoittaessa. Kesä on jo pitkällä ja tuntuu, että en ole edennyt kovinkaan kummoisesti, vielä ei ole yhtään tekstiä kirjoitettuna, lähinnä aika menee nyt yrittäessä ymmärtää ja vältellä tilastollisten analyysien tekemistä. Se alkuun pääseminen...

7

892

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jkdxdjf

      Et pääse töihin, so iisi is that

    • tietoa on, ei tietee

      Minua voisi kiinnostaa. Olen tosin aikuisopiskelija, onkohan meistä apua toisillemme?

      • 27

        millaisilla aloilla opiskelette, ja miten on edennyt tähän asti? Oletteko vielä täällä :)


      • jjatsi
        27 kirjoitti:

        millaisilla aloilla opiskelette, ja miten on edennyt tähän asti? Oletteko vielä täällä :)

        Itse opiskelein tietojärjestelmätiedettä ja olen aloittelen gradun tekemistä. Sain juuri ensimmäisen kappaleen tehtyä! \o/ Vähä on voittajafiilis. Tämän tekeminenhän on ihan mahdollista. Ainoa ongelma tässä on, että tullee hieman kiire, kun pitäs tehdä 30 sivua 15:sta päivään, eli kaksi sivua päivässä, jotta kerkeäisin saamaan muut kiinni. Hommaa vaikeuttaa se, kun on tukikuut loppuneet ja teen samalla osa-aikaisena puhelinmyyntiä.

        Raportoin tänne aina välillä, että mikä on tilanne.


      • jjatsi
        jjatsi kirjoitti:

        Itse opiskelein tietojärjestelmätiedettä ja olen aloittelen gradun tekemistä. Sain juuri ensimmäisen kappaleen tehtyä! \o/ Vähä on voittajafiilis. Tämän tekeminenhän on ihan mahdollista. Ainoa ongelma tässä on, että tullee hieman kiire, kun pitäs tehdä 30 sivua 15:sta päivään, eli kaksi sivua päivässä, jotta kerkeäisin saamaan muut kiinni. Hommaa vaikeuttaa se, kun on tukikuut loppuneet ja teen samalla osa-aikaisena puhelinmyyntiä.

        Raportoin tänne aina välillä, että mikä on tilanne.

        Nyt on kolme sivua. :) Pitäs olla 20 kymmenen päivän päästä. Saas nähdä miten tässä käy. Olisi myös kaksi työhaastattelua, jotka on 300km:n päässä.


      • jjatsi
        jjatsi kirjoitti:

        Nyt on kolme sivua. :) Pitäs olla 20 kymmenen päivän päästä. Saas nähdä miten tässä käy. Olisi myös kaksi työhaastattelua, jotka on 300km:n päässä.

        Aloin pohtimaan, että uskaltaisinkohan lainata 3000 euroa, jotta voisin tehdä opinnäytetyöni rauhassa? Pitäisi olla jonkinsortin varmuus siitä, että se onnistuu. Toistepäin se olisi aika ahdistavaa jo, kun olisi sitten pakko. Ehkä se on kuitenkin järkevää. Peruin työhaastiksiakin, joihin olin vaivalla hakenut, kun oli ahdistanut.

        Jos joku olisi lukenut Hakalan Melkein maisterin gradu-oppaan, niin haluaisin kysyä, että mitä siinä sanottiin töistä, kun itse sitä olen pienen hetken selannut joskus?


    • M_84___

      Gradupiiri kiinnostaisi kyllä kovasti. Minun pitäisi nyt joulukuussa aloittaa gradun tekeminen ja tarkoitus olisi viimeistään keväällä valmistua, mutta mitään vertaistukea ei ole kun muutin vasta opiskelupaikkakunnalta tänne Helsinkiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      339
      32706
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      63
      2593
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      87
      2099
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1787
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      172
      1695
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      58
      1534
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      99
      1284
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1078
    9. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      35
      1067
    10. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1041
    Aihe