Sää Alanyassa

Kun katsoo iltapäivälehtien sääennustuksia lomakohteisiin, niin koko heinäkuun on Alanyassa ollut ukkosta ja epävakaista. Pitääkö paikkansa? Sataako siellä todellakin heinä- ja elokuussa? Ja me kun ajateltiin, että paiste olisi varma lomalla elokuun alussa.
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Alanyassa sataa päivällä todella harvoin (ja jos sataa niin ei kestä pitkään). Alkuillasta voi olla ukkosta, mutta sekään ei kestä kauan.

Itse olin Alanyassa kesäkuussa ja sääennusteiden mukaan siellä satoi joka päivä. Kertaakaan en vettä kuitenkaan nähnyt.

Jos Kalen kukkulan päällä ei ole pilveä niin kaupungissa ei sada vettä. Jos taas pilvi sieltä löytyy, niin on erittäin todennäköistä että vettä tulee illalla.

Äänestä

Olen ollut kolme kertaa elokuussa Alanyassa, ekalla viikolla, tokalla viikolla ja viimeisellä viikolla ja yhden kerran on parikymmentä minuuttia satanut. Yhden kerran oli upea "äänetön" ukkosilma, mutta silloinkaan ei kaupungissa satanut pisaraakaan, tiedä sitten satoiko vuorilla. Ilman kosteus kyllä tuntuu lisääntyvän loppukuuta kohti.

Äänestä
  • ei kahden viikon aikana satanut kertaakaan,vaikka samanlaista säätä ennusteet lupasivat eli pilvistä ja sateen mahd.,kuitenkin aika monina päivinä oli esim.aamusta paljon pilviä eli pilvistä ja noin yhden kahden aikaan päivällä sitten aurinko paistoi täydeltä terältä.Niin kuuma ei siellä mielestäni ollut kuin aiempina vuosina,kun samaan aikaan ollaan käyty.

    Äänestä

  • Tahtoo takasin.. kirjoitti:

    ei kahden viikon aikana satanut kertaakaan,vaikka samanlaista säätä ennusteet lupasivat eli pilvistä ja sateen mahd.,kuitenkin aika monina päivinä oli esim.aamusta paljon pilviä eli pilvistä ja noin yhden kahden aikaan päivällä sitten aurinko paistoi täydeltä terältä.Niin kuuma ei siellä mielestäni ollut kuin aiempina vuosina,kun samaan aikaan ollaan käyty.

    millainen sää on on syyskuun kolmannella viikolla. voiskohan joku pikaiseen vastata kun pitäisi tänään varata matka. mutta jos silloin sataa niin millainen on edellinen tai seuraava viikko

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auringgoo kirjoitti:

Kun katsoo iltapäivälehtien sääennustuksia lomakohteisiin, niin koko heinäkuun on Alanyassa ollut ukkosta ja epävakaista. Pitääkö paikkansa? Sataako siellä todellakin heinä- ja elokuussa? Ja me kun ajateltiin, että paiste olisi varma lomalla elokuun alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu