Mitä tekisitte?

Olin odotellut kosintaa mieheltäni about vuoden, kun sellainen sitten tuli. Tässä välissä paras kaverinikin kuitenkin ehti löytää miehen, joka kosi häntä jo vuoden yhdessäolon jälkeen. Olin tietysti tosi onnellinen kaverin puolesta, mutta jotenkin en voinut välttää sitä tunnetta että hän kiilasi tavallaan edelleni. Tietenkään asialla ei ole mitään tekemistä minun kanssani, vaan se oli ihan pariskunnan henkilökohtainen päätös, eikä tässä sinänsä olekaan mitään ongelmaa kannaltani, vaan ongelmana on siis se, että olin mielessäni jo ennen kaverin kihlausta pohtinut että jos tässä kohta kositaan, tahtoisin häät kahden vuoden päästä kesällä. Kaverilla on tietty samat suunnitelmat. Nyt olo on niin tyhmä, koska en missään tapauksessa tahtoisi järjestää häitä samana kesänä kuin hän. Tuntuu samalla siltä että hän on vienyt minulta hääkesäni (tietenkään hän ei ole sitä oikesti tehnyt, tältä minusta vain tuntuu), mutta en myöskään halua viedä sitä häneltä. Olemme myös toistemme kaasoja, eli sekin tuo hommaan tietyn haasteen. Kaveri tosin olisi menossa naimisiin syksyllä ja minä kesällä. Pitäisikö vai odottaa kolme vuotta ennen häitä ja antaa kaverille tilaa? En halua tästä mitään ongelmaa välillemme, mutta siitä meinaa väkisinkin tulla sellainen. Itse olen sitä tyyppiä yleensä, että jos joku keksii itselleen jonkun idean, luovun siitä toisen vuoksi vaikka itselläni olisi ollut sama idea. Mutta kaveri esim. keksi kiinnostua samasta hääpaikasta kuin minä eikä nähnyt siinä mitään outoa että hän piti sitä yhtäkkiä omana paikkavaihtoehtonaan. Ei siinä mitään, en vielä niin tosissaan sellaisia katsele ja tuskinpa olisin siellä häitäni järkännyt, mutta periaatteesa ärsytti kun hän omi sen. Pelkään että tällaista tulee sattumaan useamminkin ja siksi jo tuntuu siltä että häidemme välissä olisi hyvä olla enemmän aikaa. Toisaalta en millään tahtoisi odottaa kolmea vuotta (ensi kesä ei onnistu)... Mitä mieltä olisitte jos olisitte päättäneet mennä naimisiin esim 2011 ja sitten kaverinne joka kihlautuisi teidän jälkeenne ilmoittaisi haluavansa saman kesän? Suuttuisitteko vai ymmärtäisittekö? Onko tyhmää edes ajatella että joku kesä kuulu jollekin, eikä silloin saa muut tuttavat mennä naimisiin? Ja sinä ystäväiseni jos luet tämän ja tunnistat itsesi, sinä et ole asiassa se ongelma, minä olen :)
3284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ystäväni ja hänen bestiksensä menivät naimisiin samana kesänä ja samassa paikassa, ei mitään ongelmaa ja hyvät juhlat kummatkin. Ainoastaan he sopivat, että eivät ole toistensa kaasoja, koska omissa häissä on ihan tarpeeksi tekemistä ja ei tule siten aiheuttamaan mitään ristiriitoja. Samoin ohjelmiin, tarjoiluihin yms. ei tule niin herkästi toistoa kun järjestäjinä on eri ihmiset. Ystäväni ja hänen bestis olivat onnellisia saadessaan juhlia ystävänsä häitä kunnolla ja ilman mitään velvotteita.
Pidä hääsi koska sinä haluat, nauti niiden järjestelemisestä ja itse juhlasta.
Avioliitton meno ei saisi aiheuttaa tollaista tyhjänpäiväistä steressiä.
Äläkä missään nimessä ala suunnitella missä järjetyksessä mahdolliset lapset tulevat syntymään ja kenelle ekaksi.

Äänestä

"Mitä mieltä olisitte jos olisitte päättäneet mennä naimisiin esim 2011 ja sitten kaverinne joka kihlautuisi teidän jälkeenne ilmoittaisi haluavansa saman kesän? "

Eivät ihmiset halua jotain kesiä. He haluavat naimisiin ja joku menee tänä kesänä, toinen kahden vuoden päästä talvella. Ihmiset elävät ihan omaa elämäänsä. Väittäisin, että sinulla on nyt tässä joltinenkin ongelma, jos et pysty toteuttamaan omia juttujasi, jos sattuu niin, että joku kaveri saa samanlaisen idean. Ymmärtäisin, jos haluaisitte molemmat juuri saman häälauantain, että silloin kannattaisi asiaa pohtia, jos ystäväpiirit sattuvat olemaan isolta osin samat. Mutta silloinkin voisitte pohtia yhdessä kaverisi kanssa, kuinka tärkeää kummallekin juuri kyseinen päivä sattuu olemaan, ja toinen voisi ihan kaikessa ystävyydessä ottaa sitten edellisen/seuraavan tai ihan jonkun muun. Ja huom! tässä pitäisi tietysti ottaa pohdintaan mukaan myös kummankin sulhaset, ei hääpäivät tai hääkesät ole pelkkiä morsianjuttuja!

Niin, jos joku kaveri ilmoittaisi menevänsä naimisiin samana kesänä kuin omat suunnitelmani ovat, niin mikäpä siinä. Kun vielä olette toistenne kaasoja, niin voitte jakaa häähössötyksen hyvillä mielin. Kannattaa kumminkin tehdä työnjaot selviksi, koska molemmilla on järkkäämistä myös omissa häissään. Ettei tule sitä perinteistä ilkeä morsian/huono kaaso -asetelmaa, jos toinen olettaa eri asiaa kuin toinen on käsittänyt.

Ja vielä, sinun tilanteessasi en missään nimessä odottaisi seuraavaa kesää, vaikka kaveri sattuukin menemään samana kesänä kuin olette suunnitelleet. Voihan käydä niin, että joku kolmas kaveri meneekin taas sinä seuraavana kesänä! Ryhdy suunnittelemaan omia häitäsi, nauti siitä hommasta ja muista, että tärkein henkilö siinä sinun rinnallasi on kihlattusi eikä kaverikaasosi!

Äänestä
  • Kiitoksia vastauksista. Asia on juuri noin kuin sanotte ja tuntuu tosi hölmöltä että lähdin edes asiasta marisemaan :) Enää ei itseasiassa ole ollenkaan tuommoinen fiilis ja lopetan nuo pulttailut tähän. Taisi olla huono aamu kun vaivuin tuollaiseen mielentilaan. On ihanaa että minä ja rakas ystäväni ollaan molemmat näin onnellisissa tilanteissa, eikä tästä kannata kehittää mitään draamaa kun sellaiseen ei ole aihetta. Jättäkäämme siis tämä aihe tähän. Hyvää kesää kaikille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiitiu kirjoitti:

Olin odotellut kosintaa mieheltäni about vuoden, kun sellainen sitten tuli. Tässä välissä paras kaverinikin kuitenkin ehti löytää miehen, joka kosi häntä jo vuoden yhdessäolon jälkeen. Olin tietysti tosi onnellinen kaverin puolesta, mutta jotenkin en voinut välttää sitä tunnetta että hän kiilasi tavallaan edelleni. Tietenkään asialla ei ole mitään tekemistä minun kanssani, vaan se oli ihan pariskunnan henkilökohtainen päätös, eikä tässä sinänsä olekaan mitään ongelmaa kannaltani, vaan ongelmana on siis se, että olin mielessäni jo ennen kaverin kihlausta pohtinut että jos tässä kohta kositaan, tahtoisin häät kahden vuoden päästä kesällä. Kaverilla on tietty samat suunnitelmat. Nyt olo on niin tyhmä, koska en missään tapauksessa tahtoisi järjestää häitä samana kesänä kuin hän. Tuntuu samalla siltä että hän on vienyt minulta hääkesäni (tietenkään hän ei ole sitä oikesti tehnyt, tältä minusta vain tuntuu), mutta en myöskään halua viedä sitä häneltä. Olemme myös toistemme kaasoja, eli sekin tuo hommaan tietyn haasteen. Kaveri tosin olisi menossa naimisiin syksyllä ja minä kesällä. Pitäisikö vai odottaa kolme vuotta ennen häitä ja antaa kaverille tilaa? En halua tästä mitään ongelmaa välillemme, mutta siitä meinaa väkisinkin tulla sellainen. Itse olen sitä tyyppiä yleensä, että jos joku keksii itselleen jonkun idean, luovun siitä toisen vuoksi vaikka itselläni olisi ollut sama idea. Mutta kaveri esim. keksi kiinnostua samasta hääpaikasta kuin minä eikä nähnyt siinä mitään outoa että hän piti sitä yhtäkkiä omana paikkavaihtoehtonaan. Ei siinä mitään, en vielä niin tosissaan sellaisia katsele ja tuskinpa olisin siellä häitäni järkännyt, mutta periaatteesa ärsytti kun hän omi sen. Pelkään että tällaista tulee sattumaan useamminkin ja siksi jo tuntuu siltä että häidemme välissä olisi hyvä olla enemmän aikaa. Toisaalta en millään tahtoisi odottaa kolmea vuotta (ensi kesä ei onnistu)... Mitä mieltä olisitte jos olisitte päättäneet mennä naimisiin esim 2011 ja sitten kaverinne joka kihlautuisi teidän jälkeenne ilmoittaisi haluavansa saman kesän? Suuttuisitteko vai ymmärtäisittekö? Onko tyhmää edes ajatella että joku kesä kuulu jollekin, eikä silloin saa muut tuttavat mennä naimisiin? Ja sinä ystäväiseni jos luet tämän ja tunnistat itsesi, sinä et ole asiassa se ongelma, minä olen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu