TAMPERE

Hei!

Olen muuttamassa Tampereelle lokakuussa 2010 työ- ja opiskelutarkoituksissa. Etsin kämppistä/kämppiksiä muuttamaan yhdessä etsittävään kimppa-asuntoon, tai mikäli löytyy jo valmis sopiva paikka, niin sekin käy hyvin.

Olen 19-vuotias lukion syksyllä päättävä tyttö, jonka sydämessä on "punaisen ja kullan lisäksi myös vihreyttä". Kuvailisin itseäni siistiksi, luotettavaksi sekä rauhalliseksi asuinkumppaniksi, ja minulla on kokemuksia soluasumisesta, erittäin positiivisia sellaisia. Pieneen "perheeseeni" kuuluvat myös kaksi nuorta kissanaista, joten lemmikkiystävällisyys ja allergiattomuus olisivat melko välttämättömiä yhteisasumisen kannalta.

Toive asunnon sijainnista olisi keskustan läheisyys, ja vuokran suuruus saisi olla suurin piirtein 200-350e:n luokkaa. Asuintoverilta/-tovereilta edellyttäisin edellä mainittuja asioita: siisteyttä, luotettavuutta ja rauhallisuutta. Pippaloiden pitäminen silloin tällöin ei haittaa minua, mutta joka viikonloppuisten kosteiden juhlien todistaja en halua olla.:) Sukupuolella ei ole merkitystä.

Mikäli kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä!

Sähköposti:

[email protected]

Emma-Juulia
0161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Emma-Juulia kirjoitti:

Hei!

Olen muuttamassa Tampereelle lokakuussa 2010 työ- ja opiskelutarkoituksissa. Etsin kämppistä/kämppiksiä muuttamaan yhdessä etsittävään kimppa-asuntoon, tai mikäli löytyy jo valmis sopiva paikka, niin sekin käy hyvin.

Olen 19-vuotias lukion syksyllä päättävä tyttö, jonka sydämessä on "punaisen ja kullan lisäksi myös vihreyttä". Kuvailisin itseäni siistiksi, luotettavaksi sekä rauhalliseksi asuinkumppaniksi, ja minulla on kokemuksia soluasumisesta, erittäin positiivisia sellaisia. Pieneen "perheeseeni" kuuluvat myös kaksi nuorta kissanaista, joten lemmikkiystävällisyys ja allergiattomuus olisivat melko välttämättömiä yhteisasumisen kannalta.

Toive asunnon sijainnista olisi keskustan läheisyys, ja vuokran suuruus saisi olla suurin piirtein 200-350e:n luokkaa. Asuintoverilta/-tovereilta edellyttäisin edellä mainittuja asioita: siisteyttä, luotettavuutta ja rauhallisuutta. Pippaloiden pitäminen silloin tällöin ei haittaa minua, mutta joka viikonloppuisten kosteiden juhlien todistaja en halua olla.:) Sukupuolella ei ole merkitystä.

Mikäli kiinnostuit, niin ota rohkeasti yhteyttä!

Sähköposti:

[email protected]

Emma-Juulia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu