voiko ns.aladoopia ,eli lihaa hyytelössä pakastaa ,veisin sitä tuliaiseksi ja säilyis paremmin,Kärsiikö koostumut ja voiko ylipäätään pakastaa? Kiitos ja hyvää kesää kaikille
Sanokaa..
tietämätön kokki
94615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Laita pakkaseen vaan!
sitä säilyvyyttä paranna kuitenkaan? Siis sulaneen tuotteen säilyvyyttä. Itse lähtisin tuliaisia katselemaan mieluummin vaikka laadukkaista lihasäilykkeistä, jos kerran tuliaisen lihaa pitää olla.
Olen itse monesti kokenut saamani tuoretuliaiset tavallaan "rasittaviksi" ja joskus on kyllä hirvittänytkin niiden käyttäminen, varsinkin tyhjiöpakattujen, ja käyttämättäkin olen jättänyt.
Aika kamalaa oli kerran saada tuliaiseksi iso perkaamaton kirjolohenlotko, kun tulijat olivat ajomatkansa varrella viihdyttäneet itseään jollain kirjolohien ongintapaikalla.
Mikäli itse vien tuoreita elintarvikkeita johonkin - kuten kyllä usein teenkin - niin pakkaan ne hyvään kylmälaukkuun. Sitten riittävästi kylmävaraajia, sekaan myös sopivia pakasteita useimmiten ennalta sopien ja isäntäväen suunnitelmia kuunnellen. Aina mittari (oikeastaan kaksi, yksi päällimmäisenä ja yksi "suuririskisimmän" pakkauksen tuntumassa) joista näemme perillä, että tuotteita uskaltaa käyttää.
Otan vastaan,mutta heitän roskikseen. Ainakin kalat ja kanat. On muutaman minuutin juttu,kun pilaantuvat,sanoi kurssin käynyt lihamies.
Ei aavistustakaan, netin mukaan ei.
"Aladobia ei voida pakastaa, se muuttuu karkearakeiseksi eikä enää ole entisensä."
http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/a.html
mutta saattaa vetistyä siellä, tai sulatettaessa, - ainakin aikoinaan kun tein hirven- ja sianpäistä paljon sylttyjä eli näitä aladoopeja, ja jouduin pakastamaankin niitä, niin kyllä ne enempi oli lihakeittoaineksia sulamisen jälkeen..niitä ei kyllä tarvinnut hyydyttää liivakolla..kaupan sylttyjä en ole pakastanut.
rasvan pois liian tarkkaan? Punsaa olen joskus pakastanut, kyllä se oli ihan kuosissaan sulaneenakin. Tosin silloinen mieheni väitti sen olleen kaikista parasta kun tusinan jallupommakin jälkeen yöllä kotiin tultua sitä äidin tekemää, verannalla jäähtymässä olevaa punsaa puolijäisenä hohmi naamaansa.
jospa se siitä syystä luirusikin.., tuota..sekö syltty on punsaa teillä? :)
nykyään varsinkin. Sen harvan kerran kun sylttyä yleensä teen, eli joskus uusien perunoiden aikaan kylmäksi lihavaihtoehdoksi ja joskus joulun aikaan. En likikään joka vuosi.
Enkä koskaan enää sianpäätä käytä, aikoinaan kun hankimme vuosittain sianpuolikkaan (joskus kokonaisenkin) niin piti ottaa pää myös. Eikä silloin vielä niin tiedetty, kuinka vaarallista sianrasva on :).
Muistaakseni silloinkin kyllä poistin rasvaa niin paljon kuin suinkin tohdin, kun en itse ollut tottunut.
Nykyään otan aika tarkkaan pois, (vähän toki on jätettävä maun takia) mutta mahdollisimman pienellä vesimäärällä onnistuu edelleen, en likikään aina viitsi liivatteen kanssa tuhrata, painoa saatan käyttää.
Ei se meillä päin punsaa ole, lapsuudenkodissani puhuttiin aladoopista. Hyytelö-sanaa taas käytettiin jos oli tehty kalasta.
Silloinen mieheni oli Kymenlaaksosta, häneltä opin sanan. Se kai tarkoittaa pelkästä possunpäästä tehtyä hyytelöä alunperin, mutta tykkään sanasta enemmän kuin esim. syltty sanasta ja käytän siksi joskus väärin.
kerran kokeilin pakastaa ,en suosittele ja varsinkaan kenellekkään viemään.