Mr.Jekyl & Hyde

Tapani Kansa on loistava, lahjakas ja ammattitaitoinen laulaja, mutta paljon keskustelua herättää hänen persoonaansa. Toiset pitävät häntä sietämättömän itsekeskeisenä öykkärinä, kuumakallena joka polttaa päreensä alta aikayksikön ja muista piittaamattomana hulttiona, joka vähät välittää liikenne- tai alkeellisimmistakaan käyttäytymis-ja kohteliaisuussäännöistä.
Toiset taas ovat ihastuneet Tapsan luonnonlapsimaisuuteen. Hänen rohkeuteensa heittäytyä tilanteisiin täysillä ja aidosti, kykyynsä innostua asioista, Suorasukaiseen ja suoraselkäiseen persoonaansa, joka sanoo asiat suoraan ei kiertele eikä kaartele eikä turhia selittele tekemisiään, rohkeuteensa uskaltaa olla vähän erillainen ja tehdä asioita myös eri tyylillä, kuin mitä niitä on aina ennen tehty, huumoriin ja silmänpilkkeeseen, herkkyyteen....
Kuten ihmienen tapanin lähipiiristä totesi : Tapanissa on paljon harvinaisen hellyyttäviä piirteitä, mutta sitten hänelle on myös se vähemmän ihana puolensa.

Niinhän se on , että jokainen ihminen jakaa mielipiteitä. Toiset vielä enemmän kuin toiset. Täydellista ei olekkaan.
1228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tapani Kansa ei voi sanoa loistavaksi laulajaksi ja hänen ammattitaitonsakin voi kyseenalaistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hmmmmmmmmmm kirjoitti:

Tapani Kansa on loistava, lahjakas ja ammattitaitoinen laulaja, mutta paljon keskustelua herättää hänen persoonaansa. Toiset pitävät häntä sietämättömän itsekeskeisenä öykkärinä, kuumakallena joka polttaa päreensä alta aikayksikön ja muista piittaamattomana hulttiona, joka vähät välittää liikenne- tai alkeellisimmistakaan käyttäytymis-ja kohteliaisuussäännöistä.
Toiset taas ovat ihastuneet Tapsan luonnonlapsimaisuuteen. Hänen rohkeuteensa heittäytyä tilanteisiin täysillä ja aidosti, kykyynsä innostua asioista, Suorasukaiseen ja suoraselkäiseen persoonaansa, joka sanoo asiat suoraan ei kiertele eikä kaartele eikä turhia selittele tekemisiään, rohkeuteensa uskaltaa olla vähän erillainen ja tehdä asioita myös eri tyylillä, kuin mitä niitä on aina ennen tehty, huumoriin ja silmänpilkkeeseen, herkkyyteen....
Kuten ihmienen tapanin lähipiiristä totesi : Tapanissa on paljon harvinaisen hellyyttäviä piirteitä, mutta sitten hänelle on myös se vähemmän ihana puolensa.

Niinhän se on , että jokainen ihminen jakaa mielipiteitä. Toiset vielä enemmän kuin toiset. Täydellista ei olekkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu